![]() 13.05.2019 23:45:29 | |
---|---|
Emplate: Daenerys, jonka puolesta on tullut cheerattua vuosia, päätetään muuttaa pahikseksi, jotta paskahousu-Snow saataisiin sankaroimaan. Jos tätä kehitystä olisi rakennettu edes hieman pidemmältä aikaväliltä, tuntuisi se ehkä järkeenkäyvemmältä. Nyt sille ei tosiaan tunnu olevan muuta perustetta kuin se, että tuo hyveellisyyden ja oikeellisuuden esikuva, joka on hahmona kiinnostava kuin Aryan uusi hevonen, pääsisi loistamaan. ... Danyn käännös ei minusta tunnu loogiselta, mutta näin tämä nyt menee. Mitä helvettiä. Eihän tätä ole pohjustettu kuin seitsemän edellistä kautta :D Joo joo, Daeneryksen toimille annettiin aiemmin ainakin näennäisesti moraalinen oikeutus, kun laittoi orjapiiskurit ruotuun. Mutta ei tämä mikään hallitsija koskaan halunnut olla, ainoastaan valloittaja, ja uusia vihollisia olisi etsitty vaikka minkä tekosyyn varjolla. Joka käänteessä Dany on ryskännyt eteenpäin pelolla ja lohikäärmeillä. Fire and blood vittu kaikille saatana. Nyt huomattiin, että kaikki kuolee ympäriltä, uskolliset neuvonantajat kääntävät takkia eikä kukaan oikeastaan tykkää tai tiedä kuka tämä lohikäärmeprinsessa edes on, koska loppujenlopuksi oma sydän on täynnä epävarmuutta ja hämmennystä. Eikä sillä ole edes oikeutta valtaistuimeen, vaikka koko ajan luuli niin. Vaikka King's Landing antautui, niin sisimmässään taisi tietää, ettei kansaa saa puolelleen eikä hallittavaksi muuten, kuin tulella. "Every time a Targaryen is born the gods flip a coin." ...ja nyt Jon ja Daenerys ovat tämän saman kolikon eri puolet. Äpärä, joka ei tiennyt olevansa kruununperijä, on vastahakoisesti ottanut johtajuuden, joutunut vastuullisiin tilanteisiin, yhdistänyt eri liittoumia ja joutunut nielemään sen, etteivät asiat ole mustavalkoisia vrt. Targaryen, joka on kaikissa käänteissä toitottanut perimäänsä ja oikeutta kruunuunsa ja pistänyt paikat paskaksi vallanhimossaan ja voimafantasioissaan. Riippuen vähän, että miten viimeisessä jaksossa tämä kirjoitetaan, niin näiden kahden hahmon tarinalinjojen rinnakkaisuus taitaa niputtaa ihan hyvin koko saagan johtoajatuksen, joka on armottomuudessaan hyvinkin gameofthronesmainen. "Silpomisia, saatanismia, fundamentalismia, moninaista kanibalismia, mielisaiden heiteelle jättöä. Sekoavaa höyrypäistä kapitalismin mätänevää loppua." | |
![]() 14.05.2019 00:00:37 | |
Herrah: No mitä vittua. Koska kyseessä on fantasiasarja niin se kun puhutaan luvuista ja näytetään paljon mitäkin on yhtäkkiä saattaa muuttua eikä sitä saa kritisoida koska se on fantasiaa? Ihan älytöntä paskapuhetta taas. Pelkästään mud gaten muurista ja niistä parista laivasta mitkä Euronilla oli mukana Dragonstonen teleport-hyökkäyksessä oli jo toistakymmentä. (ÄrGee: Ottaen huomioon sen, että kyseessä on kuitenkin fantasia-sarja on myöskin aika turhaa alkaa spekuloimaan aseiden tai joukkojen todellisia lukumääriä. Tuskin niitä skropioneja oli muutamaa kymmentä enempää.) Tolle ÄrGeen aivopierulle jatkoa vielä että kelasin YHDEN shotin tosta mud gatesta niin laskin pelkästään siitä 18 noita saatanan hökötyksiä. Ja se oli tuolla koko saatanan taistelukentän toisessa päässä ja pienin osa muuria. | |
![]() 14.05.2019 00:39:14 | |
Onneksi Dany sentään sekosi täysin, koska nyt Emilia Clarken koko sarjan ajan jatkunut roolisuoritus käy järkeen. | |
![]() 14.05.2019 08:39:13 | |
En mäkään nyt ymmärrä miten tuo Danyn sekoaminen muka tuli yllätyksenä. Onhan tuota jo hyvän aikaa pohjustettu. Eikö jossain ekoilla kausilla ollut jo se Danyn unikohtaus tms, missä rautavaltaistuimelle leijaili tuhkaa? Hölmöltä kyllä tuntui, miten voimattomia kaikki taas olivat lohikäärmettä vastaan. Tai ei siis muuten, mutta kun tosiaan aiemmassa jaksossa ne olivat ihan paperia Euron juuston laivastoa vastaan ja nyt sitten niillä skorpioneilla ei taas osunutkaan mihinkään. Ilman viime jakson paskuutta tuokaan ei olisi tässä häirinnyt. Hyvä jakso tämä oli, vaikka tuntui melkein fyysisesti pahalta katsoa sitä järjettömyyttä ja lohduttomuutta, tai ehkä juuri siksi. "Voi kun täällä onnistuisi älykkäästi keskustella avaruusliskoista ynnä sun muista. Mutta tervettä keskustelua ei synny minnekään kun heti hyökätään ad hominem viesteillä päälle." - Anonymous-jazz | |
![]() 14.05.2019 09:07:51 | |
Tää sarjahan ei varsinaisesti oo mitenkään dokumentaarinen, ni miksi käsikirjoittajien pitäis pyrkiä johonki realismiin ja tilastollisesti todennäköisiin juonenkäänteisiin? I still love rock and roll | |
![]() 14.05.2019 09:18:17 | |
PJS: Tää sarjahan ei varsinaisesti oo mitenkään dokumentaarinen, ni miksi käsikirjoittajien pitäis pyrkiä johonki realismiin ja tilastollisesti todennäköisiin juonenkäänteisiin? Hyvä juoni on parempi kuin paska juoni, vaikka ei realisimiin tarvisi pyrkiäkään. Esim kuinka helvetin typerältä ne edellisen jakson Euronin snaipperit dragoniin näyttää nyt kun toinen lohari kaataa koko laivaston, muun puolustuksen ja noin sata skorpionia samalla. Ei tämmösen sarjan tarvi realisistinen olla, mut jotain järkeä nyt kuitenkin toivoisi olevan. Olisivat sit tiputtaneet sen loharin knight kingin taistelussa jos siitä oli päästävä eroon.. | |
![]() 14.05.2019 09:21:53 | |
PJS: Tää sarjahan ei varsinaisesti oo mitenkään dokumentaarinen, ni miksi käsikirjoittajien pitäis pyrkiä johonki realismiin ja tilastollisesti todennäköisiin juonenkäänteisiin? Ei toki ole mikään pakko. Yleisesti ottaen pidetään kuitenkin toivottavana, että fiktiivisessäkin teoksessa pyrittäisiin säilyttämään jonkunlainen tarinan sisäinen logiikka ja johdonmukaisuus. Realismia kuvitteellisen maailman säännöillä. Tämä siis jopa siinäkin tapauksessa, että kyseessä on ns. fantasiagenreen lukeutuva teos. Tämän sarjan kohdalla ei ole ainakaan millään lailla tuotu esiin, että esim. jousipyssyllä ampuminen olisi mitenkään erilaista tosielämään verrattuna. "Voi kun täällä onnistuisi älykkäästi keskustella avaruusliskoista ynnä sun muista. Mutta tervettä keskustelua ei synny minnekään kun heti hyökätään ad hominem viesteillä päälle." - Anonymous-jazz | |
![]() 14.05.2019 10:21:08 | |
Vaihtovirta: Hyvä juoni on parempi kuin paska juoni, vaikka ei realisimiin tarvisi pyrkiäkään. Esim kuinka helvetin typerältä ne edellisen jakson Euronin snaipperit dragoniin näyttää nyt kun toinen lohari kaataa koko laivaston, muun puolustuksen ja noin sata skorpionia samalla. Ei tämmösen sarjan tarvi realisistinen olla, mut jotain järkeä nyt kuitenkin toivoisi olevan. Olisivat sit tiputtaneet sen loharin knight kingin taistelussa jos siitä oli päästävä eroon.. Dany sai rage-mittarinsa täyteen ja nyt lähtee.. Mutta joo, kohtuu läpinäkyvästi tässä vaiheessa tapahtuu tasan se, millä hahmot saadaan positioitua toivottuihin lopputilanteisiinsa. Ja mikä sattuu olemaan näyttävintä. My Ka is screaming, my pulse is speeding until - I cross the line | |
![]() 14.05.2019 11:21:53 | |
PJS: Tää sarjahan ei varsinaisesti oo mitenkään dokumentaarinen, ni miksi käsikirjoittajien pitäis pyrkiä johonki realismiin ja tilastollisesti todennäköisiin juonenkäänteisiin? Niin että koska kyseessä on fantasiasarja niin jos ne sanoo että noita on 20 000 miestä kentällä niin sitten ei haittaa jos niitä onkin todellisuudessa 100? Vitun hyvä. | |
![]() 14.05.2019 11:27:52 | |
Liian monta helppoa ratkaisua kasautuu yhdeksi isoksi kasaksi höyryävää lohkarin paskaa. Tässä poljettiin koko ajan tarinan keskiössä olleet hahmot yhdentekevän äksönin alle, joka puudutti jo viiden minsan jälkeen, eikä sitä rytmiä löytynyt koko jakson aikana ollenkaan. Joo, yhtäkkiä Drogon onkin aivan ylivoimainen ase ja pistää kokonaisen linnankin maan tasalle muutamalla hönkäsyllä ja keskeisimpien hahmojen loput kuitataan juustoisen köykäisillä kohtauksilla. Ainoa koskettava kohtaus oli Lannisterin veljesten jäähyväiset teltassa. Eniten kuitenkin ärsyttää kuinka paskasti tuo jakso oli leikattu ja rytmitetty. ÖR ÖR | |
![]() 14.05.2019 11:55:40 (muokattu 14.05.2019 12:10:44) | |
Stradlin: Ei toki ole mikään pakko. Yleisesti ottaen pidetään kuitenkin toivottavana, että fiktiivisessäkin teoksessa pyrittäisiin säilyttämään jonkunlainen tarinan sisäinen logiikka ja johdonmukaisuus. Realismia kuvitteellisen maailman säännöillä. Tämä + se valtava ero, mikä näillä parilla viimeisellä kaudella tässä suhteessa on ollut vaikkapa kolmeen ensimmäiseen. Kunnollisen taustoituksen -- eli käytännössä niiden kirjojen -- puute näkyy pahasti. Jotain tästä muutoksesta kertonee se että täälläkin useammassa kommentissa on mainittu Monty Python. No mikä ettei: https://www.youtube.com/watch?v=eVyxnMM3ldc E: Miksi/miten Euronin rooli on kustiin niin pahasti: https://www.youtube.com/watch?v=uAM6V-sHSQM Ihmiselle kaikkein tärkein maailmassa on DÄGÄ. | |
![]() 14.05.2019 13:11:45 | |
Mä en oikein ymmärrä sitä, et miks HBO:n piti kiirehtiä näiden viimeisten jaksojen kanssa. Ja miksi kaikki tämä piti puristaa kuuteen jaksoon. Jengi olisi sitä juonittelua halunnut kuitenkin nähdä enemmän. Luulisin. Itse ainakin olisin paremmin pohjustettuina halunnut nähdä nämä kaiki ratkaisut mitä tulee henkilöhahmoihin (varys, jaime, dany, nights king etc). Nyt on vain helvetin kiire saada koko roska pakettiin. | |
![]() 14.05.2019 13:42:28 | |
Alkaa kuin Avatar, loppuu kuin Last Airbender. Had to be me. Someone else might have gotten it wrong. | |
![]() 14.05.2019 14:05:56 | |
Rhapa: Mä en oikein ymmärrä sitä, et miks HBO:n piti kiirehtiä näiden viimeisten jaksojen kanssa. Ja miksi kaikki tämä piti puristaa kuuteen jaksoon. Jengi olisi sitä juonittelua halunnut kuitenkin nähdä enemmän. Luulisin. Itse ainakin olisin paremmin pohjustettuina halunnut nähdä nämä kaiki ratkaisut mitä tulee henkilöhahmoihin (varys, jaime, dany, nights king etc). Nyt on vain helvetin kiire saada koko roska pakettiin. Kuulin juttua että nimenomaan HBO ois toivonu kymmentä tän mittasta jaksoa, mutta D&D teki vaan kuus. Helevetinmoinen kiirehän tässä on ollu, danyn flippaaminen menee juonikuviona läpi ihan täysin mut sitä ois pitäny saada rakentaa kauemmin. | |
![]() 14.05.2019 14:20:21 | |
Rhapa: Mä en oikein ymmärrä sitä, et miks HBO:n piti kiirehtiä näiden viimeisten jaksojen kanssa. Ja miksi kaikki tämä piti puristaa kuuteen jaksoon. Jengi olisi sitä juonittelua halunnut kuitenkin nähdä enemmän. Luulisin. Itse ainakin olisin paremmin pohjustettuina halunnut nähdä nämä kaiki ratkaisut mitä tulee henkilöhahmoihin (varys, jaime, dany, nights king etc). Nyt on vain helvetin kiire saada koko roska pakettiin. En näkis, että tuo jaksomäärä on niin suuri ongelma kuin se että sillä tekijäkaksikolla ei vaa taso riitä. Niin kauan kuin kirjamateriaalia riitti oli helppoa olla kusematta hommaa, ja vieläkin hyvillä ohjaajilla tappelukohtaukset ovat parasta mitä tv-sarjoissa on ikinä nähty, mutta käsikirjoittajina D&D ovat parhaimillaakin ainoastaan keskinkertaisia. GRRM olis varmaa itekki tehny paremman tv-sarjan kuin tuo kaksikko. Kuus jaksoa oli ihan perusteltua, kun alkoi budjetit paukkua tv-sarja mittakaavassa pikkaasen liian isoiksi. Jostain muistan lukeneeni et oli sen verran tyyristä hommaa, että HBO olisi halunnut nuo tappelujaksot esitettäviksi elokuvateattereihin tai miettivät jonkilaista muuta lisärahoitusta. Mut juu sarja vaa paisui isommaksi kuin kukaan osasi odottaa, D&D ovat paskoja ja Martti on liian hidas kirjoittaja, joten lopputulos on mitä on. 20% parasta ikinä ja 80% -voi vittu nyt taas-osastoa. | |
![]() 14.05.2019 17:21:33 | |
Rhapa: Nyt on vain helvetin kiire saada koko roska pakettiin. Tämä. Eka kaudet oli hyvää telenovelaa, viimeinen kausi on ollut kyllä aivan kuraa. Viime jakson aikana meinasin nukahtaa. Welho-77: Noi sun tyhmä fantasiat on sairaita. | |
![]() 14.05.2019 17:49:24 (muokattu 14.05.2019 17:55:00) | |
Episodi: "Viimeinen jakso tulee todennäköisesti tarjoamaan jälleen jotain odottamatonta. Tähän ovat varautuneet myös sarjan luojat D.B. Weiss sekä David Benioff. Tulemme olemaan salaisessa paikassa, laitamme puhelimemme kiinni ja avaamme erilaisia pulloja, Weiss sanoi. Kun jossain vaiheessa on turvallista tulla taas ulkoilmaan, joku antaa meille raportin siitä, minkälaista (jakson jälkeen) oli, Weiss jatkoi. Weiss sanoi vielä aikovansa olla erittäin humalassa ja kaukana internetistä." Koko artikkeli täällä: https://www.episodi.fi/uutiset/game … a-jaksoa-avaamme-erilaisia-pulloja/ Noista tekijöiden kommenteista ja viime viikkojen faniraivosta tulee aika lailla mieleen Lost-sarja, jossa oli ihan sama meininki aikoinaan. Molemmat sarjat petasivat niin isot odotukset loppua varten, että toteutus jäi sitten väkisinkin joko puolitiehen tai meni liian eri tavalla kuin odotettiin. Itse en kuulu Lostin enkä GoTinkaan loppuratkaisujen suhteen vihaajiin, sillä molempien sarjojen kohdalla oma mielenkiinto laantui jo pari kautta aiemmin, joten odotukset sarjan paketoinnista olivat jo lähtökohtaisesti hieman matalammat. Aikoinaan kun sarja alkoi, niin useammassakin lähteessä sitä haipattiin tyyliin fantasia-Wirenä ja kun aika äkkiä kävi selväksi, että ei nyt ihan samalla tasolla operoida, niin odotukset ovat olleet inhimillisemmät oikeastaan jo aika varhaisessa vaiheessa. Itse asiassa olin jo aika kypsä koko hommaan kasikauden ekan jakson jälkeen, mutta sitten kakkosjakso olikin melkein sarjan parhaimpia ja se varmaan vaikutti siihen, että siitä lähtien muukin kausi on tuntunut itselle varsin viihdyttävältä. Viime jaksokin oli oikein kelpo, joskin pikkaisen paremmalla kässärillä ja ohjauksella olisi varmasti saatu vielä toimivampi toteutus. Hyvä näinkin. anomus.com | |
![]() 14.05.2019 18:14:26 | |
Vaihtovirta: En näkis, että tuo jaksomäärä on niin suuri ongelma kuin se että sillä tekijäkaksikolla ei vaa taso riitä. Niin kauan kuin kirjamateriaalia riitti oli helppoa olla kusematta hommaa, ja vieläkin hyvillä ohjaajilla tappelukohtaukset ovat parasta mitä tv-sarjoissa on ikinä nähty, mutta käsikirjoittajina D&D ovat parhaimillaakin ainoastaan keskinkertaisia. GRRM olis varmaa itekki tehny paremman tv-sarjan kuin tuo kaksikko. Kuus jaksoa oli ihan perusteltua, kun alkoi budjetit paukkua tv-sarja mittakaavassa pikkaasen liian isoiksi. Jostain muistan lukeneeni et oli sen verran tyyristä hommaa, että HBO olisi halunnut nuo tappelujaksot esitettäviksi elokuvateattereihin tai miettivät jonkilaista muuta lisärahoitusta. Mut juu sarja vaa paisui isommaksi kuin kukaan osasi odottaa, D&D ovat paskoja ja Martti on liian hidas kirjoittaja, joten lopputulos on mitä on. 20% parasta ikinä ja 80% -voi vittu nyt taas-osastoa. Toisaalta niitä suvantojaksoja olisi kaivannut väliin ja kun näihin 8:n tuotantokauden jaksoihin on tärvätty ilmeisesti se 15mil/jakso, niin ekojen tuotantokauden jaksot oli luokkaa 7-8mil. Ja jos otetaan vaikka se (oliko se nyt eka vai toka jakso kasilla) lohikäärmelentely, niin en mä nähnyt siinä oikein mitään pointtia muuta, kuin kuluttaa aikaa ja rahaa. Ja jos sitä rahaa tärvätään, niin ennemmin niin, että jumalauta se mulq Jon käy rapsuttelemassa ghostia hyvästiksi itku silmässä, mitä et lennellään käsi kädessä khaleesin kanssa kärmeksillä kuin pahaisessa teinisarjassa. | |
![]() 14.05.2019 18:17:39 | |
Parhaat sarjathan ovat niitä, joita ei koskaan saada loppuun. Se menee aina hutiloinniksi, kun pitää vetää langat yhteen. Koskee myös kirjasarjoja. "Käytös siivo ja hillitty sopii lehmälle"
- Laura Latvala | |
![]() 14.05.2019 20:05:27 | |
Itse kyllä pidin jaksosta. Se koko kansan polttaminen oli juuri se juttu Danylle ja hän pettyi pahasti, kun kellot soivat. Danyn mielipuolisuus on koko ajan ollut enemmän tai vähemmän esille. Euron jäi onneksi statistiksi. Vikaa jaksoa kyllä odottelee mieluusti. Tarina varmasti niputetaan loppuun. Eihän tossa enää ole hahmojakaan paljon jäljellä. | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)