Media ja viihde ›

Yöjuna Lissaboniin
 
Löytyi uusi kirjailija Keltaisesta kirjastosta, Pascal Mercierin nimellä kirjoittava itävaltalainen. Trillerinomaisesti laadittu kertomus sijoittuu Lissaboniin, jossa kömpelöhkö klassisten kielten opettaja hyppää hetken mielijohteesta junaan ottaakseen selvää erään sankarillisen portugalilaiskirjailijan elämästä eläytyen miehen ajatusmaailmaan.
 
Kirjassa kuljetaan Lissabonin eri kaupunginosissa, joten on antoisaa luettavaa kaupungissa käyneille, jos muillekin.

Viimeks luin AC/DC - Tulkoon Rock, ihan mahtava kirja, ja nyt oon vähä yli puoles välis sitä Maximum Rock N Roll -kirjaa...

Minullakin tämä oli viimeksi yöpöydällä. Hyvä kirja, mutta ei minusta erityisen helppolukuinen. Tsugaru, aika napakasti tiivistit 600 sivua ;)
 
tsugaru: Yöjuna Lissaboniin
 
Löytyi uusi kirjailija Keltaisesta kirjastosta, Pascal Mercierin nimellä kirjoittava itävaltalainen. Trillerinomaisesti laadittu kertomus sijoittuu Lissaboniin, jossa kömpelöhkö klassisten kielten opettaja hyppää hetken mielijohteesta junaan ottaakseen selvää erään sankarillisen portugalilaiskirjailijan elämästä eläytyen miehen ajatusmaailmaan.
 
Kirjassa kuljetaan Lissabonin eri kaupunginosissa, joten on antoisaa luettavaa kaupungissa käyneille, jos muillekin.

tsugaru: Yöjuna Lissaboniin
 
Löytyi uusi kirjailija Keltaisesta kirjastosta, Pascal Mercierin nimellä kirjoittava itävaltalainen. Trillerinomaisesti laadittu kertomus sijoittuu Lissaboniin, jossa kömpelöhkö klassisten kielten opettaja hyppää hetken mielijohteesta junaan ottaakseen selvää erään sankarillisen portugalilaiskirjailijan elämästä eläytyen miehen ajatusmaailmaan.
 
Kirjassa kuljetaan Lissabonin eri kaupunginosissa, joten on antoisaa luettavaa kaupungissa käyneille, jos muillekin.
 
Täytyy varmaan tämä sitten lukea ihan Lissabonin takia. :)

imarhaw: Minullakin tämä oli viimeksi yöpöydällä. Hyvä kirja, mutta ei minusta erityisen helppolukuinen.
 
Filosofista vääntöä kirjassa on, kirjoittajahan on filosofi. Mutta melko helposti omaksuttavissa kuitenkin.

Parisen sataa sivua Umberto Econ Ruusunnimeä lukeneena täytyy todeta, että pidän lukemastani. Joskus kauan sitten yritin Foucaultin heiluria lukea mutta osoittautui liian sofistikoiduksi tekstiksi että lukeminen tyssäs.
 
Tämäkin osalta hieman harmittaa kun vasta sen parin sadan sivun jälkeen huomasin kirjan takaosassa selitykset latinankielisille sitaateille. Tämän vuoksi oli aika monetkin keskustelut jääneet ymmärtämättä.
 
Mutta jokatapauksessa erittäin taitavaa kerrontaa ja pidän historiaa sivuavista teemoista. Muistuttaa aika paljon Waltarin tyyliä.

author: Parisen sataa sivua Umberto Econ Ruusunnimeä lukeneena täytyy todeta, että pidän lukemastani. Joskus kauan sitten yritin Foucaultin heiluria lukea mutta osoittautui liian sofistikoiduksi tekstiksi että lukeminen tyssäs.
 
Heiluri on sinänsä ihan ok, että jos sen jaksaa lukea, voi vaan kummastella Dan Brownin kykyä varastella ideoita ja muokata ne kansantajuiseen muotoon. Ruusu on mainio tekele, sitä suositan kyllä kaikille.

Humanoid: Heiluri on sinänsä ihan ok, että jos sen jaksaa lukea, voi vaan kummastella Dan Brownin kykyä varastella ideoita ja muokata ne kansantajuiseen muotoon. Ruusu on mainio tekele, sitä suositan kyllä kaikille.
 
Olen kyllä aistivani samoja viboja myös Ruusun nimessä.
Tuossa muuten lueskelin herrasta Wikipediasta:
 
"Eco suoritti filosofian tohtorin tutkinnon 22-vuotiaana Torinon yliopistosta."

Risto Räppääjä ja Nuudelipää
 
Hauska kirja, nauratti ääneen. Pitää lukaista nuo muutkin.

author: Olen kyllä aistivani samoja viboja myös Ruusun nimessä.
Tuossa muuten lueskelin herrasta Wikipediasta:
 
"Eco suoritti filosofian tohtorin tutkinnon 22-vuotiaana Torinon yliopistosta."
 
Muistan, että äitini luki minulle ensin ääneen iltasaduiksi Ruusun nimen ja sen jälkeen Foucaultin heilurin ollessani ala-asteella. Tuolloin jo Ruusun nimi oli päräyttävä kokemus, mutta Foucaultin heiluri ei oikein vielä tuolloin avautunut minulle. Viime vuonna päätin palata kirjojen pariin. Ruusun nimi on vieläkin erilainen ja jännittävä suljetun paikan mysteeri kiehtovalla miljööllä. Hahmoistakin pidän paljon. Foucaultin heilurissa ei ole samanlaisia vahvuuksia kuin Ruusun nimessä, mutta pidän kirjassa esitetyistä aihepiireistä ja ajatuksista merkittävästi. Yksi huomattava miinus kirjassa on se, kun mysteeri alkaa pikku hiljaa avautua kertojalle, päättää hän lähteä sinne Etelä-Amerikkaan, mikä ainakin omalla kohdallani tuntui tahdin huomattavalta hidastumisena. Mutta joka tapauksessa Foucaultin heiluri lukeutuu omien lempikirjojeni joukkoon. Nykyisinhän kirjaa mainostetaan "ajattelevan ihmisen Da Vinci-koodina", vaikka mielestäni asia on juuri toisinpäin: Da Vinci-koodi on "yksinkertaisemman lukijan Foucaltin heiluri" - ilmestyihän Econ kirja sentään 15 vuotta aiemmin kuin Brownin räpellys.

Wild String Of Voodoo Strat: Muistan, että äitini luki minulle ensin ääneen iltasaduiksi Ruusun nimen ja sen jälkeen Foucaultin heilurin ollessani ala-asteella.
 
Ecot iltasaduksi on aika vinha valinta.

tsugaru: Ecot iltasaduksi on aika vinha valinta.
 
Joo äidillä oli aika erikoisia valintoja iltasaduiksi: Ecojen lisäksi iltasaduksi luettiin muun muassa Sinuhe egyptiläinen, Gabriel Garcia Marquezin Sadan vuoden yksinäisyys ja John Irvingin kirjoja.

Wild String Of Voodoo Strat: Joo äidillä oli aika erikoisia valintoja iltasaduiksi: Ecojen lisäksi iltasaduksi luettiin muun muassa Sinuhe egyptiläinen, Gabriel Garcia Marquezin Sadan vuoden yksinäisyys ja John Irvingin kirjoja.
 
Mä oon ehdottanut töissä, että luettaisiin Kalle Päätaloja, niin ei tarvitsisi alituiseen laukata kirjastossa lainaamassa unisatukirjoja.

Kävi tuossa viikolla hyvä tuuri, ja löysin Richardinkadun kirjastosta kaksi ennenlukematonta Philip K. Dickiä, luulen.
 
Olen puolessa välissä Torhtori Verirahaa, enkä vieläkään ole varma, kehen henkilöistä kirjan nimellä viitataan. Pitää kyllä niin hyvin otteessaan, että maltoin lähteä ulos vasta viiden jälkeen. Säästäähän näitä pitäisi, kun ei niitä hirveästi taida lukematta olla.

Arto Paasilinna - Jäniksen vuosi
 
Kertoo mainostoimittaja Vatasen edesottamuksista ottaessaan mukaansa loukkaantuneen jäniksen. Matkalla sattuu kaikennäköistä ja naurussa on pitelemistä, niinku Paasilinnan kirjoissa yleensä. Hemmetin hyvä.

Tomi Kontion kirjoituskokoelma Huoneistossa on eläimiä ja muita kirjoituksia tuli eilen luetuksi loppuun. Jos pidät Kontion kolumneista, pidät. Nämä nimittäin oli suurelta osin niitä.

Shabby: Olen puolessa välissä Torhtori Verirahaa, enkä vieläkään ole varma, kehen henkilöistä kirjan nimellä viitataan.
 
Kyllä se siitä selviää saksantaidottomallekin ennen kirjan loppua. 8-)

Hannu Väisäsen vanikkatrilogian viimeinen osa Koverat ja kuperat
 
Rikkonaisempi kuin edeltävät, mutta huumori pitää. Bachin Airin ihailu oli kiellettyä kirjoittajankin opiskeluaikoina. Lukiessa yrittää selvittää, mikä 70-lukulaisessa taiteilijaelämässä on kantapään kautta koettua, mikä taas Väisäsen ilmoja halkovasta hatusta ammennettua.

jPekka: Kyllä se siitä selviää saksantaidottomallekin ennen kirjan loppua. 8-)
 
Hullua, että mietin Blixa Baarirahaa ja että mikähän -raha tää tyyppi on. Niinä hetkinä en vain miettinyt kirjan nimeä ollenkaan :D
 
Nyt on meneillään näköjään yleissivistyksen hankkiminen suomalaisesta kirjallisuudesta, sillä käteen tarttui Kjell Westön Missä kuljimme kerran. Häneltä olen lukenut vain kolumneja. Kirjan mielenkiintoisinta antia on jo ennen syntymääni kadonneiden Helsingin maisemien kuvittelu plus tietenkin vieläkin olemassa olevien, silloin uusien, rakennusten sijoittaminen 1900-luvun alun ympäristöön.
 
E: Tänään (7.9.) tuli luetuksi loppuun. Vaikka tarina oli fiktiivinen, toimi se myös Suomen ja etenkin Helsingin lähihistorian pikaoppituntina. Voin suosittaa.

Paul Austerin Sattumuksia Brooklynissa. Tykkäsin kauheasti, varmaankin siksi että kirjassa oli aika paljon samaa kuin yhden suosikkikirjailijani John Irvingin teoksissa. Suosittelen.