Aihe: Viimeksi katsomasi elokuva ja sen arvosana
1 2 3 4 565 66 67 68 69600 601 602 603 604
Deep Shadow
30.03.2008 14:54:56
Ganes
 
Eipä tämä nyt mikään tajunnan räjäyttävä kokonaisuus ollut, mutta enpä sitä toisaalta odottanutkaan. Kyllä tuon läpi jaksoi katsoa.
 
6,5/10
Leuka maassa kohti uusia murheita
inkognito
30.03.2008 15:32:05
Eilen tuli katottua Abyss, jonka jostain syystä olin onnistunut aina missaamaan. Jännittävä ja hyvin otteessaan pitävä elokuva. Poiketen muusta scifistä, siinä se tuntematon oli kilometrien syvyydessä, eikä avaruudessa. Loppuratkaisu tiputtaa tähdet viidestä neljään, sillä olen sitä mieltä, että noista asetelmista olisi voinut saada aikaan hyvinkin tajunnanräjäyttävän loppuhuipentuman. Heti Aliensin ja T2:n jälkeen parasta Cameronia.
 
Siis 4/5
D_Steele
30.03.2008 15:35:51
 
 
Knockaround guys (2001)
 
Mm. Vin Dieselin, Seth Greenin ja John Malkovichin tähdittämä semigangsterileffa, jossa tapellaan pikkukaupungin seriffin kanssa puolesta miljoonasta dollarista. Juoni on ihan kohtalainen: mitään nerokkaita koukkuja ei löydy, mutta ärsyttäviltä kliseiltäkin säästytään. Näyttelijät hoitavat hommansa pääosin uskottavasti ja toteutuksestakaan ei löydy mitään silmiinpistävän huonoa.
 
Ihan ok leffa. Ei mikään tajunnan räjäytys, mutta ei pettymyskään.
 
Kouluarvosana 7
Go big or go home
elbowski
30.03.2008 16:34:25 (muokattu 30.03.2008 16:38:41)
American Psycho
 
Loistava elokuva, Christian Bale on kyllä melkoisen lahjakas näyttelijä (jos ette usko, niin tsekatkaa tämä ja Machinist). Psykopaattien päivätoimet on aina mukavaa seurattavaa, varsinkin kun juonessa on mukavaa ja viihdyttävää dialogia, sopivan ironista huumoria ja koukkujakin. Paul Allen-kirveskohtaus oli kyllä totaalisen tykitystä alusta loppuun, tuli naureskeltua vedet silmissä Batemanin akteille ja selitykselle. Loppu vielä jätti asioita oman pohdinnan varaan.
 
*****
 
E. Niin ja älkää koskaan erehtykö katsomaan tämän "jatko-osaa", eli sitä sysipaskaa mukamustaa komediaa joka yrittää ratsastaa tämän maineella.
Say good night to the bad guy!
D_Steele
30.03.2008 18:50:37
 
 
Christian Bale on kyllä melkoisen lahjakas näyttelijä (jos ette usko, niin tsekatkaa tämä ja Machinist).
 
Komppia. Myös Rescue Dawn ja The Prestige ovat katsomisen arvoisia.
Go big or go home
dipshit
30.03.2008 19:17:54
Komppia. Myös Rescue Dawn ja The Prestige ovat katsomisen arvoisia.
 
Christian Bale on jumala. Batman Beginsissä vetää myös mielestäni hyvän roolin.
juuso a
30.03.2008 19:25:01
 
 
American Psycho
 
E. Niin ja älkää koskaan erehtykö katsomaan tämän "jatko-osaa", eli sitä sysipaskaa mukamustaa komediaa joka yrittää ratsastaa tämän maineella.

 
Ei toi ihan kirjan tasolle pääse, mutta pirun onnistuneen leffan ovat osanneet värkätä. Kyllä toi Bateman on vetänyt helkkarin hyvin kaikki roolinsa. Jatko-osaa en kyllä varmasti tule katsomaan.
Grissom tietää kaiken
jPekka
30.03.2008 22:18:42
 
 
Julian Schnabel: Perhonen lasikuvussa (2007)
 
Elle-muotilehden päätoimittaja Jean-Dominique Bauby saa aivohalvauksen vähän päälle nelikymppisenä ja halvaantuu - lukuun ottamatta vasenta silmäänsä. Hoitajien ja terapeuttien avulla hän onnistuu kommunikoimaan silmäänsä räpyttelemällä ja sanelee kertomuksen sairastumisestaan, joka julkaistaan kirjana. Tositarina.
 
Komeasti kuvattu juttu, periaatteessa aika nyyhkystä ideastaan huolimatta oikeastaan varsin epänyyhky - ja hetkittäin melkoista äijäilyä. Melkoisen vaikuttava muutenkin - etenkin kun olen itse ollut sairaaladuunissa ja siihen aikaan näkemissäni työunissa näin itseni aina potilaana.
 
8 1/2 / 10
"Isn't the universe a wonderful place? I wouldn't live anywhere else." -- G'Kar (Andreas Katsulas 1946-2006)
Informaatiokameli
31.03.2008 10:14:00
 
 
Eilen tuli katottua Abyss, jonka jostain syystä olin onnistunut aina missaamaan. Jännittävä ja hyvin otteessaan pitävä elokuva. Poiketen muusta scifistä, siinä se tuntematon oli kilometrien syvyydessä, eikä avaruudessa. Loppuratkaisu tiputtaa tähdet viidestä neljään, sillä olen sitä mieltä, että noista asetelmista olisi voinut saada aikaan hyvinkin tajunnanräjäyttävän loppuhuipentuman. Heti Aliensin ja T2:n jälkeen parasta Cameronia.
 
Siis 4/5

 
Kannattaa tsekata se director's cut-versio leffasta. Mojovasti parempi kuin tuo lyhyempi. Ja jos en aivan väärin muista, niin tuo loppuratkaisukin oli jotenkin erilainen siinä pidemmässä versiossa?
Everybody loves somebody but nobody loves rumpali.
juuso a
31.03.2008 11:20:03
 
 
Kannattaa tsekata se director's cut-versio leffasta. Mojovasti parempi kuin tuo lyhyempi. Ja jos en aivan väärin muista, niin tuo loppuratkaisukin oli jotenkin erilainen siinä pidemmässä versiossa?
 
Täytyypä tsekata. Oon ton normiversion kattonut vissiin sen 5 kertaa.
Grissom tietää kaiken
D_Steele
02.04.2008 01:13:13 (muokattu 09.04.2008 00:22:56)
 
 
Sweeney Todd (2007)
 
Jep, elikkä kyseessä on tietysti Johnny Deppin uusi mielipiteitä jakanut musikaalipätkä. En oikein etukäteen tiennyt mitä leffalta pitäisi odottaa, sillä en ennen tätä ole yhtään hyvää musikaalia nähnyt. Leffaa on kuitenkin hypetetty ja Depp kuuluu suosikkinäyttelijöihini, joten lähdin katsomaan leffaa varsin avoimin mielin.
 
Täytyy sanoa että todellakaan päässyt pettymään. 1800-luvun Lontoon synkät kadut on kuvattu vahvasti kaikenmaailman kuvakulma- ja valaistuskikkailuilla. Tim Burtonin toteutus toimii kuin häkä ja leffaan on luotu todella tumma, mystisen oloinen tunnelma. Ääniraitoihin on toki panostettu musikaalin ollessa kyseessä ja musiikillisesti elokuva onkin parhaita näkemiäni. Erityisesti Deppin laulunlahjat löivät ällikällä ja "taustamusiikitkin" vakuuttavat vahvuudellaan. Näyttelytyöskentely on vähinkäänkin vakuuttavaa ja juoni suorastaan loistokas.
 
Pientä miinusta parista tylsähköstä ja turhan oloisesta kohtauksesta sekä siitä, että jouduin katsomaan sen tietokoneelta käsin. Leffateatterissa Sweeney Todd olisi varmaan ollut vieläkin sykähdyttävämpi kokemus.
 
9,5
Go big or go home
wrshredder
02.04.2008 09:06:43
Sweeney Todd ..10
 
Ai niin ,piti itsekkin arvostella tämä. Joo onhan elokuvateatterissa aina kaikki parempaa ja mitä musikaalin kohdalla tulee niin onha se leffateatterin äänentoisto kyllä eri luokkaa kun kotivärkit. Hmm niin ja tarinahan on siis wanhaan kansantaruun pohjautuva eikä tosiaan Burtonin omaa käsialaa. Mutta jokatapauksessa hieno leffa siis oli ,ensimmäinen kaulankatkaisu tuntui sairaimmalta ,mutta sen jälkeen siihen alkoi jo tottua :D ,tyttöystävä väitti että veri ei ollut luonnollisen näköistä ,mutta ei se mua haitannut. Hienoja kappaleita ja hyvää laulantaa. "I feel you johanna.." on jäänyt päähän soimaan.
TÖ MOUST SÄTISFAIN FIILIN JUU KÄN KET IN TÖ TSIM IS TÖ PAMP!!!1
Jormaz
03.04.2008 17:51:38
Rambo IV
 
Mitäs sitä nyt sanoisi. Aika sanattomaksi veti. Suorastaan liikutuin.
 
Toimintaelokuvien asteikolla nelonen. Tapani Maskula-asteikolla hieman vähemmän.
No tiedäthän.. Tarkoitettu.. tiedäthän..
Rotuvaari
03.04.2008 21:02:51
Porco Rosso
 
Studio Ghiblin vuonna 1992 valmistama animaatioelokuva Adrianmerellä mekastavista lentäjistä tuli sitten katsastettua, kun se oikein elokuvateattereissa pyörii. Porco Rosso on lumouksen päällensä saanut sikanaamainen palkkionmetsästäjä, joka saa vastaansa amerikkalaisen pilottihyväkkään. Kaksintaistelusta vie Rosson tie Milanoon, jossa tämä tapaa nuoren korjaajatyttösen, joka auttaa kunnostamaan pahasti kärsineen lennokin. Miehen paluu Adrianmerelle on näyttävä.
 
Hayao Miyazakin ohjaama elokuva on täyttä taikaa. Välillä jopa henkeäsalpaavia lentokohtauksia perinteisen kalvoanimaation voimin. Teknisesti elokuva pääsee juuri parhaimmilleen huikeissa lentonäytöksissä, joiden aikana voi melkein haistaa polttoaineen käryn. Tarinassa on tuttua Miyazakia, eikä loppu jätä tälläkään kertaa kylmäksi. Siinä missä Totoro tarjosi ylittämätöntä lapsuusajan taikaa ja Henkien kätkemä äärimmilleen vietyä monitasoista kerrontaa, tarjoaa Porco Rocco menoa ja meininkiä. Tarina sinänsä on totutun oloinen, eikä varmaankaan avaudu ensimmäisellä, tuskin toisellakaan kerralla kokonaan. Oma lukunsa on symboliikkaa henkivä kohtaus Porcon sotalentäjäajoilta, jossa mies käy kurkkaamassa kuoleman porteilla, vai pitäisikö sanoa saattueessa. Muutama muukin syvästi liikuttava kohtaus elokuvasta löytyy - joskin se huippukohta jää tulematta (esim. Henkien kätkemän juna-kohtaus), jossa elokuva olisi pysähtynyt kunnolla ja lumonnut kauneudellaan.
 
Elokuva oli länsimaisen animaation kanssa orientoituneen silmissä jälleen kerran ainutlaatuinen. Vaikka en niinkään ole lumoutunut lentokoneista, antoi elokuva paljon. Käykää katsomassa, jos erinomainen animaatioelokuva kiehtoo.
 
* * * * 1/2
Life...is like a box of chocolates. A cheap, thoughtless, perfunctoral gift that no one ever asks for. Unreturnable because all you get back is another box of chocolates. Cancer Man
NHR
03.04.2008 21:45:04
 
 
Adrianmerellä mekastavista lentäjistä
 
Luin ton ensin "Arkadianmäellä makaavista lentäjistä" ja hämmennyin vähän. Mten nin lukihäriö minula?
"It's really something other than else!"
elbowski
04.04.2008 00:18:56 (muokattu 04.04.2008 00:19:06)
There Will Be Blood
 
Juu, olihan se pakko kattoa kun niin kovasti kehuja kuullut. Itse koin kuitenkin pettymyksen. Olihan tarina toki karu ja kerronta hienoa, mutta kyllä tässä se jumittelu meni ehkä hieman liikaa yli. Näyttelijäsuoritukset kovin hienoja ja juonenkäänteetkin mielenkiintoisia. Jokin kuitenkin tylsistytti elokuvan aikana. Loppukohtauksesta kyllä mahtavasti plussaa.
 
***1/2
Say good night to the bad guy!
möyssy
04.04.2008 15:28:47 (muokattu 04.04.2008 15:38:29)
Superbad
 
Tuli tuossa töllätty kaverin kanssa. Olin kuullu paljon kehuja ja että kyseessä ei olisi ihan tylsän tyypillinen highschool- komedia (American Piet, hyi saatana). Juonihan on jo ennestään tuttu, eli lukiossa ollaan ja pillua pitäis saada. Leffassa oli kyllä pohjimmiltaa sitä samaa huumoria mitä nyt näissä muissakin tämän tyyppisissä leffoissa on, mutta se oli jotenkin paaaaaaljon paremmin toteutettu. Säännöllisin väliajoin sai kyllä ratketa melkoiseen huutonauruun. Etenkin poliisikaksikko aiheutti melkoisia repeämisiä touhuillaan.
 
4/5
 
Porco Rosso
 
Veksu tuossa pistikin jo hyvää arvostelua ja olen itsekkin samoilla linjoilla. Ei mielestäni ehkä parasta Miyazakia, mutta on siltikin aivan tavattoman lumoava tarina. Se jokin kuitenkin puuttui, joka muissa Miyazakin leffoissa on jättänyt sellaisen euforian tunteen päälle moneksi päiväksi elokuvan katsomisen jälkeen. Hyvä leffa siitä huolimatta.
 
4/5
Christ is coming, and so am I.
EH
04.04.2008 21:46:44
Jackie Brown
 
Taattua Tarantino-laatuahan tämä oli. Dialogin ja tinkimättömän meiningin juhlaa. Musiikkivalinnat myös perinteisesti enemmän kuin kohdallaan. Samuel L. Jackson oli tässäkin mies paikallaan. Kaikin puolin tosi hyvä ja viihdyttävä. Pisteitä 4/5
 
Die Hard 4.0
 
Viihdettä isolla veellä. Paljon räjähdyksiä, ammuskelua ja juoksemista. Ei kuitenkaan ihan yllä aikaisempien osien tasolle. Miinusta tulee pahiksen epäuskottavuudesta. Plussaa hienoista kohtauksista, joissa McClane tiputtaa helikopterin poliisiautolla sekä F-35-hävittäjän rekalla. Aivot nurkkaan tämän elokuvan ajaksi. DVD:llä bonuksena mainio Die Hard-musiikkivideo. Pisteitä 3/5.
Don't waste your time or time will waste you.
obiwan
05.04.2008 10:49:18
Saw (2004)
http://www.imdb.com/title/tt0387564/
 
Tän olin nähny jo aikaisemminki, mutta vielähän tuo jaksaa säväyttää. Perkule, on nimittäin leffassa juonikiekurat kohdallaan. Gorea löytyy, mutta sillä ei mässäillä tarpeettomasti. Lopetuskin on kohdallaan, se on aina bonusta kun vasta viimeisillä minuuteilla yllätetään epätodennäköisimmillä ratkaisuilla. Loistavaa kauhua ja jännäriä
 
5/5
 
---------------------------
 
Saw II (2005)
http://www.imdb.com/title/tt0432348/
 
Tääkin oli vanha tuttu. Ekan kerran nähtyäni vähän ajattelin että tässä pilattiin taas loistava leffajatkumo, mutta nyt kolahti itteasiassa ihan hyvin. Jigsaw on mielenkiintoinen roolihahmo, joskin ei pääse ihan Hannibal Lecterin tasolle kieroutuneissa kriminaaleissa. Jatkuva tuhoon johtava meininki pitää otteessaan eikä loppuratkaisukaan jälleen ollut se kaikista arvattavin. Ei niin kova ku ykkönen mut diggasin juu.
 
4/5
 
Vielä toi kolmonen kattomatta boxista...
EH
05.04.2008 11:12:16
Joy Ride - Ajojahti
http://www.imdb.com/title/tt0206314/
 
Tällainen tuli eilen neloselta telkkarista, ja paremman tekemisen puutteessa tuli sitten tsekkailtua. Hyvinkin perinteinen kauhujännäri, jossa vaarallinen rekkamies jahtaa muutamaa jenkkinuorta. Mitään elokuvallista taide-elämystä on siis turha odottaa, mutta kyllä tämän parissa silti perjantai-ilta suht mukavasti kului. Plussaa pahiksen mystisyydestä; tappajan kasvoja ei näytetty kuin vasta lopussa ja silloinkin lyhyesti ja pimeässä. Viihdyttävä, mutta en silti vuokraisi tai ostaisi dvd:tä.
 
Pisteitä 2,5/5
Don't waste your time or time will waste you.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)