Minstrel 17.06.2005 17:52:36 | |
---|
O Brother, Where Art Thou? Toimii edelleen. O Brother ei aiheuta samankaltaisia naurunpyrskäyksiä kuin esimerkiksi Big Lebowski, mutta muutamassa kohdassa sai nauraa vatsalihakset kipeiksi. Elokuvan vahvin puoli onkin mielestäni sen fantastisen onnistunut tunnelma, joka on harvinaisen elämänmakuinen ja rento. O Brother, Where Art Thou saa ainakin minut hyvälle tuulelle, eikä elokuvaa ole pilattu ärsyttävillä yksittäisillä kohtauksilla tai huonosti toimivilla vitseillä. George Clooney ja kumppanit ovat myös elämänsä vireessä Coenien ohjaksissa. "Damn, we're in a tight spot!" 9+ "Sometimes you eat the bar, and sometimes, well, the bar eats you." |
jPekka 18.06.2005 13:47:52 | |
---|
Raid. En ollut elokuvaversiota ennen nähnyt, vaikka sarjaa tuli diggailtua perin kybällä. Parempi tämä oli kuin odotin, vaikka vajaan kahden tunnin leffassa ei pystykään rakentelemaan asioita yhtä tyynen tyylikkäästi kuin telkkarisarjassa. Sankarikaarti aina yhtä hurmaavan lakonista. Konnaosasto tosin melkoisen tylsä kliseenivaska. Tjaa, sanotaan vaikka 7½. - Mitä on biljoona mikrofonia?
- ???
- Yksi megafoni. |
Juugeli 18.06.2005 19:08:18 | |
---|
Rio Bravo No tämähän oli kerrassaan mahtava leffa! Kerrankin vanhaa kunnon perinteikästä jenkkiwesterniä joka ei häviä vertailussa ollenkaan italowesterneille. John Wayne ja etenkin Dean Martin ovat loistavia päärooleissaan ja pelaavat hyvin yhteen. Pitkähkö leffa, mutta kantaa kestonsa loistavasti leppoisalla tunnelmallaan ja sopivasti mukaan ripotelluilla juonenkäänteillä. 10- Here we are nowhere, nowhere left to go/Here we are nowhere, maybe that's where we belong - Jake Burns IHKK #3, IMIK #28, Bella Italia #8
Pastilli? |
aikavaikea 18.06.2005 19:20:38 | |
---|
Kattelin Gattacan ja sehän oli yllättävänkin katsottava. Jude Law heitti hienon roolin ja ei leffan idea ollut ollenkaan pöllömpi. Keskivertoa parempi, ainakin kasi plus. What do you think you're doing???
That's no way to treat an expensive musical instrument! |
gandar 19.06.2005 11:11:36 | |
---|
Malèna Hyvähkö elokuva, jossa näkyi se, mitä Matrixin jatko-osissa lupailtiin. 8- Ceci n'est pas une signature |
bedlam 19.06.2005 11:50:43 | |
---|
Prom Night ** Voitko kuvitella vakavissaan tehtyä kauhuleffaa, jossa Leslie Nielsen tanssii 70-luvun diskomusiikin tahdissa? Niin ajattelinkin. Keskiverto teinislasher 80-luvulta, pointsit tisseistä, pyllyistä ja irtopäästä. Society **** En ollut Yuznalta nähnyt kuin Re-Animatorin jatko-osat, mutta tämä debyyttiohjaushan oli harvinaisen häiritsevä ja kiero kauhistelu. Paranoiaa ja limaisia orgioita. Jes! http://www.mikseri.net/kiasma |
KTULU 21.06.2005 16:01:46 | |
---|
mr & mrs smith... 5,5 |
Explorer 22.06.2005 00:50:10 | |
---|
Eternal Sunshine Of The Spotless Mind Jim Carrey ja Kate Winslet hämärässä scifidraamassa, kaikin puolin mainio pätkä. 9 Alive, multicolored, twitching in their dead monochrome world. |
Bonham 22.06.2005 13:57:12 | |
---|
21 Grammaa Huh huh... Olipa tarina. Takautumilla rakennettu kerronta vaatii tarkkaavaisuutta mutta on myös palkitsevaa. Harvoin olen törmännyt näin lohduttomaan tarinaan... en suosittele heikkohermoisille. Toimi kyllä erinomaisesti kaikki osa-alueet. 10 Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan) |
Mechanizm 22.06.2005 15:16:16 (muokattu 22.06.2005 19:44:17) | |
---|
Creep Saksalainen turistityttö nukahtaa Lontoon metroasemalle ja herätessään huomaa jääneensä lukkojen taakse. Huonoa onnea pahentaa vielä se että metrotunnelissa vaeltaa jotain todella synkkää. Yllättävän onnistut pienen budjetin kauhuilu. *** Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith Ei varmaan tarvi kertoa tästä sen enempää. Eikä olisi mitään kerrottavaakaan. Karmeaa dialogia ja näyttelemistä. Juoni on ohut kuin pikkukakkosen pätkissä. Toiminta on hemmetin hienon näköistä, mutta tylsää ja täysin päätöntä. En keksi tästä oikein mitään positiivista sanottaa, Natalia Portmania lukuunottamatta. Oli kuitenkin parempi kuin kaksi edellistä joiden aikana hädintuskin pysyin hereillä teatterissa. * Kung Fu Hustle Hong Kongin tämän hetken kuumimman sankarin Stephen Chowin ohjaama, kirjoittama ja pääosittama kungfu mähistely, josta ei toimintaa puutu. Juoni on olematon, mutta eipä ne tässä genressä ikinä kummoisia ole olleetkaan. Juoni korvataan taisteluilla jollaisia ei genressä ennen olla nähty. Huumoria unohtamatta. Ainoa huono puoli oli pienoinen puutuminen jatkuvasti täysillä kulkevaan toimintaan, sekä epäonnistunut yritys luoda pientä rakkaustarinaa kylkeen. **** Dług (The Debt) Kertomus kahdesta kaverista jotka päättävät perustaa yhdessä skoottereita myyvän liikkeen. Rahoituksen saadakseen he turvautuvat vanhaan tuttuun, joka osoittautuukin täyskusipäiseksi mafiosoksi. Eikä aikaakaan kun kaverukset huomaavat olevansa korvia myöten kusessa mafioson kiristäessä heitä ja koron kasvaessa. Ei voi kun vaan kuvitella mitä itse voisi vastaavassa tilanteessa tehdä. Perustuu tositapahtumiin. **** The Jacket Adrian Brody näyttelee sotilasta joka loukkaantuu vakavasti päähän Persianlahdella. Kotiuduttuaan alkaa tapahtua outoja, ja miestä syytetään murhasta jota hän itse ei tiedä tehneensä, ja edessä on passitus niksulaan. Mielisairaalassa toimii psykiatri, joka salaa toteuttaa omia hoitotutkimuksiaan. Kun potilas saa hepulit, laittaa psykiatri potilaan sidottuna ruumiille tarkoitettuun laatikkoon jäähylle. Sankarikin joutuu laatikkoon, mutta huomaa siirtyvänsä siellä ollessaan toiseen aikaan. Erikoinen juoni ja synkkä tunnelma toimivat erinomaisesti. Hieman tulee Butterfly Effect mieleen. **** Cursed Wes Cravenin alamäki jatkuu. Tämä on ihmissusi "kauhuleffa" kaikilla klisheillä. Ainoana hyvänä puolena Cristina Ricci. * Riot On! "Dokumentti" suomalaisesta Riot Entertaiment yrityksestä, joka onnistui haalimaan oikeuksia Hollywoodin suurimpien leffojen kännykkäpeleihin. Firma jolla ei ollut kuin idea, sai yllättäen ulkopuolisilta sijoittajilta 20 miljoonaa taalaa ideoiden kehittämistä ja tuottamista varten. Lopputulos oli se kukaan ei osannut tehdä muuta kuin polttaa rahaa, ja kyllähän sitä paloikin. Muutamassa vuodessa rahat paloivat luksuselämään, huumeisiin, huoriin ja kaikkeen muuhun mitä kuvitella voi. Aihe ja toteutus on mielenkiintoinen, mutta "dokumentin" uskottavuus on hieman kehno. Itse olen tekijät ja kyseiset bisnesmiehen tavannus, ja vakuuttelivat kaiken olevan taivaan totta. Tiedä sitten. *** After the Sunset Plääääh. Turhanpäiväinen toimintaseikkailu jossa pääosissa Salma Hayekin tissit. Ei huonompi casting sinänsä. * Life is like a penis, when it gets hard, fuck it. |
ozz3 22.06.2005 15:43:15 | |
---|
Monster's Ball (2001) Harvinainen draama-elokuva sikäli, että en nukahtanut sitä katsoessa. Kertakäyttökamaa, dialogi oli ok ja näkihän siinä Halley Berryn alasti. 8- Kill Bill (2003 & 2004) Itse täydellisyys, ei mitään pahaa sanottavaa. Tarantino on seuraava Kubrick, ellei se sitten ole Lynch. 10 On murskaavin ääni metallin/polvistu eessä musiikin "Melkone Sonni!" MegaMan Club #009 - Shadow Man |
Juugeli 22.06.2005 15:59:51 | |
---|
12 Angry Men Koko elokuva sijoittuu vajaata 5 minuuttia lukuunottamatta yhteen huoneeseen. 12 valamiestä yrittävät päästä yksimielisyyteen, päästääkö murhasta epäilty nuori poika vapaaksi vai lähettää sähkötuoliin. Alkutilanteessa 11 pitää poikaa syyllisenä ja vain yksi, Henry Fondan esittämä valamies haluaa vielä keskustella asiasta. Ja näin lähtee elokuva käyntiin... Jännitettä pitää yllä loistavat roolisuoritukset ja hyvä käsikirjoitus. Elokuva ei käy hetkeksikään tylsäksi. 10 Here we are nowhere, nowhere left to go/Here we are nowhere, maybe that's where we belong - Jake Burns IHKK #3, IMIK #28, Bella Italia #8
Pastilli? |
Minstrel 22.06.2005 21:45:57 | |
---|
Taxi Driver Tuli taas himo katsoa tämä Scorcesen ajaton klassikko ties kuinka monennen kerran. Toimii kuin ilmastointiteippi. Robert De Niron suoritusta hulluuden rajamaille ajautuvasta Travis Bicklestä katsoo kerta kerran jälkeen hämmästyneenä. Kuinka näyttelijä voikaan tehdä työnsä niin hienosti, että hahmolle muodostuu ikään kuin oma persoonallisuutensa. De Niroa ei ajattele elokuvassa De Nirona, vaan Travis Bicklenä. Näyttelytyön lisäksi Scorcesen ohjaus ja tyylikeinot ovat mielettömän toimivia. Alkupuolen rauhallinen taksiajelu, treenausvaihe ja legendaarinen loppukohtaus ovat hyvin erilaisia, itsenäisiä episodeja, jotka kuitenkin kaikki loistavat omalla tyylillään ja nivoutuvat hienosti yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Taksikuski on ansainnut paikkansa yhtenä amerikkalaisen elokuvan merkkipaaluista. ***** "Sometimes you eat the bar, and sometimes, well, the bar eats you." |
ozz3 23.06.2005 12:06:18 | |
---|
Halloween (1978) Yksi kaikkien aikojen parhaista kauhu-elokuvista! Tunnelma, musiikki, ohjaus, kuvaus....lähes kaikki kohdallaan. Kylmät väreet kulkevat aina mm. alun mielisairaala -kohtauksessa ja lopun kohtauksessa jossa Laurie löytää ystävänsä tapettuina kera Myersin siskon hautakiven....brr! 10 Over and out.| MegaMan Club #009 - Shadow Man |THV-klubi #6 |
IceChylos 23.06.2005 21:16:52 | |
---|
Halloween (1978) Yksi kaikkien aikojen parhaista kauhu-elokuvista! Tunnelma, musiikki, ohjaus, kuvaus....lähes kaikki kohdallaan. Kylmät väreet kulkevat aina mm. alun mielisairaala -kohtauksessa ja lopun kohtauksessa jossa Laurie löytää ystävänsä tapettuina kera Myersin siskon hautakiven....brr! 10 Yhdyn edelliseen. On ihan äärimmäinen leffa. Voiskin katsoa joku päivä taas. Ennen sitä osattiin... Elämä on vain kompromissi syntymän ja kuoleman välissä. |
Juugeli 24.06.2005 15:13:10 | |
---|
Parin päivän saldoa: The Machinist Yllättävän hyvä. Pienillä elementeillä saatu aikaan tiivistunnelmainen jännäri. Kun loppuratkaisu paljastui ja lopputekstit ilmestyivät ruudulle, tuli heti mieleen, että pitääpä katsoa uudestaan joskus. Huuliharppukostaja Tästä ei westernit parane. En keksi huonoa sanottavaa. Upea. Parhaita elokuvia koskaan. Puhallettu 60 Sekunnissa Kyllä nää Bruckheimer-tuotannot musta aina toimii. Aivot narikkaan ja leffa pyörimään. Tää on siitä välimaastosta, ei ihan parhaimpien (The Rock, Con Air) tasolle pääse, mutta ei missään nimessä huonoinkaan (Pearl Harbor) ole. Hyvää viihdettä. Dogma Jatkaa siitä mihin Brianin Elämä jäi 20 vuotta aikaisemmin. Paskat nää mitään Jumalaa pilkkaavia leffoja ole, hiton hyviä komedioita vaan! Loistava sekoitus härskiä alapäävitsailua ja älykästäkin huumoria. The Machinist 8 Huuliharppukostaja 10 Puhallettu 60 Sekunnissa 7 ½ Dogma 10- Here we are nowhere, nowhere left to go/Here we are nowhere, maybe that's where we belong - Jake Burns IHKK #3, IMIK #28, Bella Italia #8
Pastilli? |
Velko 26.06.2005 12:34:26 | |
---|
Pilviin piirretty, 8½ Tuli eilen illalla kakkoselta. Tsekkiläis-brittiläinen sotavilimi. Mielestäni aika hyvä. Ei ollut sitä jenkkipaatosta, ja ilmasotakohtaukset oli erittäin tasokkaita. Tarinakin oli epätavallisen onneton. Niin että kaipa tälle sen 8½ antaa... Ihminen on vain värisokea pallokala elämän tiskialtaassa. |
IceChylos 26.06.2005 20:10:50 | |
---|
Mykkä Kauhu (Do Not Disturb) Tuli eilen teeveestä. Ehkä huonoin koskaan näkemäni elokuva, ainakin Top5 -The worst movies of all time -listalle pääsee. Oikeasti hirveän huono elokuva. Elämä on vain kompromissi syntymän ja kuoleman välissä. |
Mechanizm 27.06.2005 01:10:07 | |
---|
Grand Theft Parsons Kantriäijä Gram Parsons kuoli huumeisiin vuonna 1973. Hän oli tehnyt managerinsa kanssa sopimuksen, että kun toinen kuolee, niin toinen pitää huolta että ruumis poltetaaan Joshua Treen kansallispuistossa. Lupauksensa pitävä manageri siis hommaa ruumisauton ja varastaa lentokentältä Parsonin ruumiin. Kohtalaisen hauska roadmovie, jonka tosipohjaisuus nostaa elokuvan arvoa kummasti. Johnny Knoxville tekee hyvän roolin Parsonsin managerina, Michael Shannon ruumisauton hippikuskina on loistava ***½ Life is like a penis, when it gets hard, fuck it. |
zorro 27.06.2005 01:22:53 (muokattu 27.06.2005 01:24:04) | |
---|
Hard to Kill ** Pidin kovasti tästä rainasta. Steven näyttelee mainiosti juuri tällaisissa rooleissa. Tälläkertaa juonikin kehittyi ja sisälsi vaiheita joiden kautta sankarimme pääsee lopulta kohtaamaan pääpahiksen. SS-elokuvana tämä on sitä parhaimmistoa. Luita ja niskoja katkeilee, sekä onlinereita satelee varsinkin loppukohtauksissa melkeimpä jokaisen vihollisen kohdalla. Pahikset on kunnon pahiksia, joten katsojakin nauttii että Steven antaa heille opetuksen. Vaikka opetuksia annetaan paljon ja näyttävästi, ei ne onneksi ole kovin brutaaleja niin kuin parissa muussa vanhassa SS-elokuvassa. Steven pääsee esittelemään erinnäisiä itämaisia kuntoutusmethodeita ja elämänviisauksia. Myös itämaista kirjoitustaitoa ja yrttitietoutta. Innolla odotan että Steven pääsee jokupäivä työskentelemään kunnollisen ohjaajan ja tuottajan kanssa. Uskon että Stevenillä on ainakin ollut potentiaalia tasokkaisiinkin elokuviin, mutta näinä päivinä se saattaa jo olla mahdotonta kun ikä painaa miehellä päälle. mutta eihän se ikä ole Jackie Chanilekkään ollu este. ostetaan:danelectro tuna melt tremolo myydään: |