Media ja viihde ›

Notta vinkiksi kaikille Yle Teemaa katsomaan kykeneville.
Huomenna tulee Kaurismäen veljesten vuoden -81 dokumentti Tuuliajolla-risteilyistä, joilla mukana oli ainakin Juice Leskinen Slam, Eput ja Hassisen kone. Ja joku neljäskin vielä, vai..?!
 
Siinä suomirockin lähihistoriaa kerrakseen.

Äitini kusee hunajaa. Taidanpa itsekin katsoa. Martti Syrjä oli saparoineen huima ilmestys.

aargh! nyt pitää löytää kaveri jolla on digiteevee

aargh! nyt pitää löytää kaveri jolla on digiteevee
 
Sama, voisivat lähettää tuon spektaakkelin "oikeasta TV:stä" eikä minkään digihömpötyskanavan kautta...

Täytyykin muistaa ottaa nauhalle. Kerran olen nähnyt aikaisemmin Tampereen Yo-talolla. Tässä dokumentissa on meininki kohillaan.

Nyt kiroan raskaasti, raskaasti, raskaasti. Tämä helmi on vieläkin näkemättä ja aina olen halunnut sen nähdä. Eipä oo digiä.

Joo. Silloin oli miehet rautaa ja bändit bändejä. Soitto kulki ja puntissa oli vibaa, eikä tarvittu stylistejä. Erityisesti kaikkien niiden, jotka pitävät Eppu Normaalin tekemisiä tylsän laahaavana muniin puhalteluna, sietää katsoa tuo.

Perkele ei ole digiä...nyyh. Ottakee joku nauhalle ja lähettäkää mulle kopio. Ai ei vai? Okei...

Jep, täällä on onneksi digi :) Ja tuota settiä ennen v. 1971 Ruisrockista ohjelmaa.

Jep, täällä on onneksi digi :) Ja tuota settiä ennen v. 1971 Ruisrockista ohjelmaa.
 
No *ttu.

Olihan tuo Saimaa-ilmiö mielenkiintoinen dokumentti. Kolme Suomen parasta bändiä vuonna 1981. Jännää oli nähdä, miten Juicea pidettiin kuin jonkinlaisena hovin kuninkaana. Aina kun Juice murjaisi jonkun typerän puujalkavitsin, niin porukka räjähti teennäisen ylikorostetusti nauraa räkättämään.
 
Toinen huomio oli se, miten Pantse Syrjä vaikutti aika ärsyttävältä tyypiltä, joka oli koko ajan pieruissa nortti huulessa puhuen typeriä ja räkättäen joka typerälle jutulle.
 
Martti Syrjä oli aika energisessä lavakunnossa lettipäineen. Ja todellakin; kaikkien eppu-dissaajien olisi syytä nähdä ja kuulla että ainakin vuonna 1981 Eput näyttivät miten sujuu rokänroll.
 
Hauska oli myös se Hassisen koneen potpuri ekan levyn biiseistä (joita olivat ilmeisesti kyllästyneet veivaamaan). Rappiolla, Iloisesti Hammondilla, Jumalat jalassa esitettiin täysin mielivaltaisessa sekoituksena loikkien biisistä biisiin ihan epäloogisissa kohdissa, mutta silti kuulosti kuin kyseessä olisi ollut sama biisi. Ei kai noi oikeesti mene kaikki samassa sävellajissa?
 
Se Ruisrock-dokkari oli lukuisine haastatteluineen oli myös kiinnostava ajankuva. Pitäisikö nyt lähettää vaihteeksi kiitosta sinne YLE:n katsojapalautteeseen?

Pitäisikö nyt lähettää vaihteeksi kiitosta sinne YLE:n katsojapalautteeseen?
 
Tee se, tiedä vaikka ottaisivat onkeensa.

Se Ruisrock-dokkari oli lukuisine haastatteluineen oli myös kiinnostava ajankuva. Pitäisikö nyt lähettää vaihteeksi kiitosta sinne YLE:n katsojapalautteeseen?
 
Pitäis. Itsekin vahtasin sekä dokkarin että Saimaa-ilmiön.
 
Elokuva vahvisti muuten epäilyni siitä että Hassisen koneen Harri Kinnunen on yksi Suomen parhaimpia rock-rumpaleita.
Samaten nyt tajusi Juicen Slamin soittokyvyn nimenomaan livenä. Toimivuudeltaahan homma oli mielestäni ihan eri luokkaa kuin kahdella muulla bändillä. (Grand Slam olikin sitten studioteoksillaan hemmetin hienosti soiva orkesteri...)

Pitäis. Itsekin vahtasin sekä dokkarin että Saimaa-ilmiön.
 
Elokuva vahvisti muuten epäilyni siitä että Hassisen koneen Harri Kinnunen on yksi Suomen parhaimpia rock-rumpaleita.
Samaten nyt tajusi Juicen Slamin soittokyvyn nimenomaan livenä. Toimivuudeltaahan homma oli mielestäni ihan eri luokkaa kuin kahdella muulla bändillä. (Grand Slam olikin sitten studioteoksillaan hemmetin hienosti soiva orkesteri...)
 
Kummalla oli nopeampi haitsukomppi, Akulla vai Harrilla :) Minusta Aku lähenteli paikoitellen jo yliluonnollista tahtia, heh. Kinnunen on tosiaan kuitenkin monipuolinen, soittotyylit ovat aika erilaiset.
 
Mutta joo, tuumailin katsoessani, että Juicen bändi oli kyllä livenä helvetin hyvä. Juice oli itse varsin messevä niissä haastatteluissa, sai ihan toisen kuvan kun yleensä; meinaan että oli jotensakin lähestyttävämpi.
 
Alanko oli mukava nähdä nuorena jeppenä, tulee vain mieleen että huikea kaveri on (ja tietty koko bändi) että tuossa nuoruuden huumassa pukkasivat täyttä klassikkokamaa ulos. Bändi oli soitannollisesti tietyllä tapaa teknisin näistä kolmesta.
 
Eput paahtoi välillä niin vauhdikkaasti, että meinasi pasmat mennä sekaisin. Mutta pysyi silti kasassa. Itse mietin Pantsea elokuvan aikana, että kyllä mies on omalla tavallaan nero. Vaikka olikin älyvapaa, mutta silti.
 
Onneksi sai nyt vihdoinkin tämän nähdä.

Toinen huomio oli se, miten Pantse Syrjä vaikutti aika ärsyttävältä tyypiltä, joka oli koko ajan pieruissa nortti huulessa puhuen typeriä ja räkättäen joka typerälle jutulle.
 
Heh. Mun mielestä Pantse puhui hyvinkin fiksuja, ainakin välillä. Ton elokuvan ja tuoreempienkin juttujen perusteella olen tullut siihen tulokseen että hän on eräs niistä harvoista Suomen musiikki-ihmisistä joiden kanssa keskusteleminen voisi olla miellyttävää.
 
Hauska oli myös se Hassisen koneen potpuri ekan levyn biiseistä (joita olivat ilmeisesti kyllästyneet veivaamaan). Rappiolla, Iloisesti Hammondilla, Jumalat jalassa esitettiin täysin mielivaltaisessa sekoituksena loikkien biisistä biisiin ihan epäloogisissa kohdissa, mutta silti kuulosti kuin kyseessä olisi ollut sama biisi. Ei kai noi oikeesti mene kaikki samassa sävellajissa?
 
Helvetin kova veto. Aika kypsyneeltä herra Alanko siinä välillä vaikutti, mutta eipä siinä sitten kauaa mennytkään kun Kone leikkasi kiinni.
 
Se Ruisrock-dokkari oli lukuisine haastatteluineen oli myös kiinnostava ajankuva. Pitäisikö nyt lähettää vaihteeksi kiitosta sinne YLE:n katsojapalautteeseen?
 
Mutta eipä tullut pätkääkään Canned Heatia livenä. Olisikohan kuvaus ollut sen aikana kielletty.
 
Se mikä tosta Saimaa-ilmiöstä jää mieleen parhaiten, on se miten helvetin hauskaa kaikilla näkyi olevan, vaikka mahtuihan angstia ja ahistustakin tietysti mukaan. Mutta lavameiningistä välittyy kyllä TV:nkin kautta todella iloinen vaikutelma, etenkin Eppu Normaalin kohdalla. Martti hytkyy kuin hyytelö, Pantse paikkaa mainiosti unohtuneet sanat ja Torvinen poukkoilee ympäriinsä kuin kumipallo. Jätkät ovat kuin suoraan Junttilasta reväistyn näköisiä, soitto kulkee koko ajan aivan äärirajoilla ja mistään lavakoreografioista on turha puhuakaan, mutta kun homma toimii, sillä ei ole vitunkaan merkitystä.
 
Saimaa-ilmiön arvo on myös siinä, että se kuvaa hyvin sellaisen ajan rock-ympyröitä Suomessa kun kaikki ei vielä ollut niin saatanan kuolemanvakavaa, kaupallista ja mediaseksikästä kuin nykyisin. Mitähän mahtaisi tulla siitä, jos nykyisistä bändeistä vaikka Niskalaukaus, Apulanta ja Negative tungettaisiin Saimaalla seilaavaan laivaan samalla meiningillä? Veikkaan että siitä ei tulisi mitään muuta kuin sanomista.
 
Tai mitäs jos seulottaisiin m.netistä muutama bändi...

Asiaa. Nuo -81 vuoden rokkarit tosiaan tohtivat naureskella itselleenkin, "vakavissaan ollaan mutta ei oteta omaa vakavuutta kauhean vakavasti..."
 
Juicen haastattelut ihmetyttivät kyllä täälläkin. MIehen puhekieli on muuttunut ihmeellisellä tavalla, nythän äijä puhuu hyvinkin verkkaan, sanojaan harkiten ja ylipäätään hyvin kirjoittamansa kielen kaltaisesti. Vuonna -81 hän saattoi käyttää jopa ilmaisua "sillai", mikä ei nyky-juicen suuhun istuisi.

No voe satan, piti sitten tuokin missata. Pakko alkaa nähtävästi katsomaan vain digikanavia (niitä jotka eivät näy analogisessa) kun sieltä näyttää parhaimmat ohjelmat tulevan.

Minä en muuten tunne ketään jolla olisi digiboxi. Kellä helvetillä niitä sitten oikein on, vai kiertävätkö ne muutamat omistajat ympäri nettiä kerskailemassa kaikilla (muutamilla) hyvillä ohjelmilla joita sieltä tulee?

hyvä leffa
 
:P

UP. Ja Saimaa-ilmiötä siis Yle Teemalta myös huomenna 17.8. klo 22.50, jos keltä jäi viimeksi näkemättä.