Media ja viihde ›

Onkos kukaan lukenut tätä Härkösen uusinta kirjaa? Kommenteja? Aika rankasta aiheesta (siskon itsemurha) tehty kirja. Haastattelujen perusteella vaikuttaa aika mielenkiintoiselta.
 
Juuri nyt Anna-Leenaa haastatellaan ykkösellä, jos jotain kiinnostaa..

Ilmestyy muistaakseni tänään kirjakauppoihin.

Ilmestyy muistaakseni tänään kirjakauppoihin.
 
Ai se vasta ilmestyy nyt... Luulin, että se on jo jonkin aikaa ollut kaupoissa. No eipä sitten varmaan vielä kovin moni ole lukenut. Täytyy kai kipaista sitten sinne kirjakauppaan ja lukea itse :)

Näin yhden haastattelun aiheesta taannoin ja vaikutti todella mielenkiintoiselta. Muutenkin fiksu nainen tuo Härkönen.

Hesarissa oli eilen (11.8.) arvostelu sivulla C6.

Näin yhden haastattelun aiheesta taannoin ja vaikutti todella mielenkiintoiselta. Muutenkin fiksu nainen tuo Härkönen.
 
O. Ihmisen, joka on kirjoittanut Häräntappoaseen, on pakko olla vähintään nero. Olen kyllä pitänyt varsin muutamista kolumneistaankin, saas nähdä miten sitten onnistuu kun pitäisikin kirjoitaa omakohtaista ja hyvin vaikeaa aihetta.

saas nähdä miten sitten onnistuu kun pitäisikin kirjoitaa omakohtaista ja hyvin vaikeaa aihetta.
 
Härkönenhän on koko kirjailijauransa kirjoittanut omakohtaisista ja vaikeista aiheista.

Härkönenhän on koko kirjailijauransa kirjoittanut omakohtaisista ja vaikeista aiheista.
 
Njaa, lähinnä ajattelin että olisko tämä sitten sellainen kirja, joka vielä on tunnistettavissa osaksi kirjailijan omaa menneisyyttä. Paljonhan tuo on kirjoittanut mahdollisesti omakohtaista, mutta kuitenkin kuvitteellisten henkilöiden kautta kerrottua kirjaa. Poikkeuksena tietysti jotkut kolumnikokoelmat ym.
 
Eivaanjuu. pitää pyrkiä tuo uutuus lukemaan.

Härkönenhän on koko kirjailijauransa kirjoittanut omakohtaisista ja vaikeista aiheista.
 
Jeps. Se on tavallaan aika iso haaste kirjoittaa ihan suoraan omista tuntemuksista vaikeiden asioiden äärellä. Asian maalaaminen fiktion muotoon aiheuttaisi varmasti paljon vähemmän kritiikkiä. Mutta Härkönen on varsin suoraselkäinen nainen, pisteet siitä hänelle. "Heikosti positiivinen" kai toi aika monenlaista palautetta Härköselle ja jossain määrin sen vuoksi hän jopa vähän pelkää, millaisen vastaanoton tuo "Loppuunkäsitelty" sitten saa.
 
Mutta itse ainakin arvostan ihmistä, joka uskaltaa hankalistakin aiheista puhua omana itsenään ja seisoa sanojensa takana.

Eiköhän Sotilaan tarinakin ollut kovasti omakohtainen, vaikka fiktiota olikin. Häräntappoase teki kyllä suuren vaikutuksen kun sen teininä luin. Myöhemmät kirjat eivät ole niin kolahtaneet, mutta jotenkin kyllä diggailen Anna-Leena Härköstä noin persoonana ja tietysti oman ammattinsa taitajana.
 
Off-topic:
Nykyisessä kirjallisuudentutkimuksessa ei taideta kirjailijan omaa menneisyyttä ja kokemuksia tekstiä tulkitessa juurikaan painottaa, mikä on minusta vähän hölmöä.

Mutta itse ainakin arvostan ihmistä, joka uskaltaa hankalistakin aiheista puhua omana itsenään ja seisoa sanojensa takana.
 
Tykkään Härkösen kirjoista ja kolumneista, mutta noin yleensä luulisi olevan helpompaa kirjoittaa nimenomaan omista kokemuksista ihan omana itsenään, kuin luoda kokonaan uusi maailma.

saas nähdä miten sitten onnistuu kun pitäisikin kirjoitaa omakohtaista ja hyvin vaikeaa aihetta.
 
Aika hyvinhän tuo onnistui jo sen "Heikosti positiivinen" -teoksensa kanssa, joka käsitteli hänen omaa äitiyden jälkeistä aikaansa. Ei ihan ns. ruusuilla tanssimista.
 
http://www.uta.fi/~anne.puumala/harkonen.htm

Nykyisessä kirjallisuudentutkimuksessa ei taideta kirjailijan omaa menneisyyttä ja kokemuksia tekstiä tulkitessa juurikaan painottaa, mikä on minusta vähän hölmöä.
 
Syynä tuohon lienee osin se, että nykyisellään vallitsevat formalistiset ja strukturalistiset teoriat muotoutuivat osittain vastareaktiona sellaiselle aiemmin vallinneelle kirjallisuudentulkinnalle, jossa teokset kytkettiin liian oleellisesti yhden ihmisen oletettuihin tarkoitusperiin ja yksityiselämään. Tällainen tulkintatapa usein synnytti kovinkin juoruspekulatiivista näennäistulkintaa, jonka pääasiallinen sisältö oli luokkaa "Ahaa, kirjailija x halusi varmaan tällä kohdalla napauttaa erästä happaman pahasanaista kyläeukkoa joka sanoi kirjailijalle tämän ollessa vasta viisivuotias kiltti pikku piltti ettei tuollainen räkänokkainen hunsvotti saa mitään aikaiseksi". Kun ollaan erotettu kirjailijan yksityinen persoona kirjailijahahmosta, siitä roolista jonka henkilö omaksuu ryhtyessään kirjalliseen työhön, ollaan päästy irti yksilöä romantisoivasta tirkistelymentaliteetista jossa kirja ei ole ihmisen välittämä kulttuurin tuote, vaan palanen jotain lukijalle melko tuntematonta henkilöä, lempare suljettua, joltisenkin kiinteämuotoista kokonaisuutta, jonka rakenteen selvittäminen on kirjan lukemisen ensisijainen tarkoitus.
 
Eivät kirjailijoiden omat kokemukset kuitenkaan jää täysin pimentoon - esim. James Joycen itsevalittu maanpako Irlannista ja tavallaan ristiriitaisen tuntuinen päätös kirjoittaa vain ja ainoastaan kotimaastaan, eikä aina edes mitenkään halventavasti, on monella tavalla hedelmällinen tutkimuskohde - mutta niiden merkitystä teoksen syntyyn on syytä kyseenalaistaa silloin, kun kirjan teemat ja ajatukset voidaan avata ja tulkita avarammista näkökulmista lähtöisin. (Anthony Burgess oli yksityiselämässään kiltti ja ystävällinen mies, mutta kirjoitti kriittisiä, rajujakin tarinoita kuten "Kellopeli appelsiini" ja ylläpiti karskia ja kovasanaista julkisuuspersoonaa. Minkä näistä valitsisi - Burgessin yksityinen, kirjallinen vai julkinen minä? On tärkeää pitää mielessä, etteivät nämä roolit ole yksi ja sama, ja parhaimmillaankin muodostavat vain kovin ristiriitaisen kuvan.) Toisinaan taas kirjailijoiden omat kokemukset tulevat niin voimakkaasti esille teoksessa, ettei esille nostettuja teemoja voida irrottaa kirjailijan yksityishenkilöstä itsestään - se miten esim. kirjassa "Saatana saapuu Moskovaan" näkyy Mihail Bulgakovin sisäinen kamppailu konformismin ja avoimemman vastustuksen välillä (mikäli 1920-30-luvun neuvostohistoria on lukijalle jotensakin tuttu) nostaa henkilökohtaisen konfliktin suoremman tarkastelun kohteeksi.
 
Loppujen lopuksi kirjailijasta itsestään ei ehkä tarvitsekaan tietää erityisen paljon voidakseen muodostaa ennakko-odotuksia siitä kokemuspiiristä ja historiallisesta taustasta, jolta tarina itse nousee ja jota se jo silkalla olemassaolollaan kommentoi. Huomattavasti tärkeämpää on kiinnittää kontekstiin ja kirjan alkuperäkulttuuriin huomiota. Otan (borgeslaisittain epärealistisen) esimerkin:
 
Edgar Rice Burroughsin Tarzan-kirjat ovat 1800-lukulaisen yläluokkaisen brittiherrasmiehen kirjoittamina eskapistisia seikkailuja, joissa korostuu monia äärimmilleen pelkistettyjä ajalleen ominaisia brittiläisiä arvoja ja ajattelutapoja kuten patriarkaalisuus, naisten asema objektina, jonka omatoimisuus (vaikkapa seksuaalisella tasolla) ei johda mihinkään hyvään, sekä valkoisen miehen ylemmyys yhdistettynä jalon villin myyttiin.
 
Kuvitellaanpa, että afrikkalaissyntyinen lontoolaismies olisi kirjoittanut vuonna 2005 nämä kirjat uudestaan - sana sanalta. Joka ikinen detalji olisi samanlainen kuin Burroughsillakin, vanhahtavan brittienglannin jokaista pientä piirtoa myöten. Vaikka kirja olisi näin ollen muodollisesti sama, se ei mitenkään voi olla kulttuurillisena tuotteena samanlainen - vastaanottajan täytyy tietää äärettömän pieni määrä tosiasioita, että luenta muuttuu toisenlaiseksi. Jos se pysyisikin samalla tavoin viihteellisenä kuin Burroughsia lukiessa, lukija todennäköisesti ihmettelisi hieman, miksi ihmeessä afrikkalaissyntyinen mies on kirjoittanut kirjallisuutta, jossa hänen omat esi-isänsä ovat vain halpaa työvoimaa tai keskenään kahinoivia kyläyhteisöjä, joihin valkoisen miehen on vietävä laki ja järjestys. Kirja on sama, mutta kysymykset muuttuvat.

Xebeche: Syynä tuohon lienee osin se, jne...
 
Ehkä paras "off-topic" ikinä. +

Ehkä paras "off-topic" ikinä. +
 
Heh. Danke. Minä vain väijyn täällä varjoissa, odottaen että pääsen jauhamaan.
 
Jotta aiheeseenkin sanoisin jotain: Härkönen on ihan ok, joskaan en ole hänen tuotannostaan ollut koskaan ihmeemmin kiinnostunut. Mukavan ympäripyöreä kommentti.

Tämähän alkaa käydä todella kiinnostavaksi keskusteluksi, kiitos Xebechen. Varsinkin kun melkein kaikki Burroughsin Tarzanit löytyvät meiksinkin kirjahyllystä...
 
EDIT: Olenkin aina hämmästellyt Burroughsin naiskuvaa, koska suunnilleen jokaisessa kirjassa Jane on vankina ja sidottuna...

Olenkin aina hämmästellyt Burroughsin naiskuvaa, koska suunnilleen jokaisessa kirjassa Jane on vankina ja sidottuna...
 
Ja esim. kirjallisuudentutkija Paula Havaste tuo kirjassa Sivupolkuja esille viettelijätär Oparin Lan aggressiivisen, noitamaisen houkuttelun, jonka Tarzan yli-ihmismäisesti välttää (lannistaen Oparin Lan). Tarzan pitäytyy kurinalaisesti pois haureudesta ja myöhemmin valitsee Janen, joka edustaa alistuvuutta, tahdottomuutta ja siveyttä - toiminnan kohde, hoivaajanakin vain hoivaamisen funktio eikä itsenäinen toimija.