kk80 25.04.2005 23:16:33 (muokattu 26.04.2005 12:32:24) | |
---|
Tulevan leffan innoittamana ajattelin ottaa esille hienon Linnunradan käsikirja liftareille teoksen. Elokuvasta olikin jo pari topikkia aloitettu. Kirja on tosiaan mainio. Viisiosaisen trilogian ensimmäinen osa on todellinen helmi ja kaksi seuraavaakin osaa hyviä. Neljännessä ja viidennessä mopo karkaa jo vähän käsistä ja Adamsin jutut menevät vähän turhankin monimutkaisiksi. En tiedä miten tarina on syntynyt mutta voisin kuvitella että kaksi viimeistä osaa on kirjoitettu hätäisellä aikataululla. Olen tosin lukenut kirjan vasta kerran joten ehkäpä täytyy lomien aikana lukea toistamiseen. Douglas Adamsin muusta tuotannosta olen perehtynyt Sielun pitkä pimeä teehetki -teokseen, mutta se ei iskenyt samalla tavalla kuin käsikirja. |
Pelsi 25.04.2005 23:34:04 (muokattu 25.04.2005 23:34:18) | |
---|
Loistavuutta. Pitäisi oikeastaan lukea uudestaan nuo, kun viime lukemasta on jo kohta miespolvia. Kalamies #3 >-)))> |
Jani The Rock 25.04.2005 23:49:16 | |
---|
En käsitä ollenkaan syytä ko. teoksen suosioon. Yritin lukea, kesken jäi, heitin pois. Jonninjoutavaa. The road never ends for me, kid.
Bella Italia #1 |
la m quina 26.04.2005 00:25:20 | |
---|
Tosi hauska ja hyvä kirja. Harvemmin tulee kirjan ääressä naurettua ääneen. Luin kirjan viimeksi n. 4 vuotta sitten. Kuukauden päivät takaperin aloitin lukemaan koko trilogiaa uudestaan. Kaikki tuntui uudelta. En muistanut kirjasta jaakon paskaa. IMDB:n perusteella elokuvakin on onnistunut. YEAH! |
Juhani 26.04.2005 00:31:26 | |
---|
Kirja on kyllä hauskimpia mitä tiedän. Naurattaa alusta saakka. En tosin ole lukenut koko kirjasarjaa. Toivottavasti leffa ei spoilaa. |
lapio 26.04.2005 00:49:05 | |
---|
Tänään sain luettua koko trilogian loppuun. Ihan hauskaa tavaraa vaikka välillä jauhetaankin hieman paikallaan ja haahuillaan päämäärättömästi ympäriinsä. Välillä on sitten taas niin mainioita kohtia kuin voi vain olla. Ihan positiivinen lukukokemus. |
overtake 26.04.2005 01:01:38 | |
---|
Melkoista verbaaliakrobatiaa. Kyllähän tuo sellaista luettavaa on joka pistää väkisin hyvälle tuulelle. Edellisen kerran tullut lueskeltua joskus viime vuosituhannen puolella, mutta tuli tuossa ostettua opus jossa on yksissä kansissa koko viisiosainen trilogia ;) pitänee kahlata kertauksen vuoksi läpi ennen leffan katsomista. www.stonetabs.tk |
85423321 26.04.2005 01:20:21 (muokattu 26.04.2005 01:28:28) | |
---|
Kolmannessa ja neljännessä mopo karkaa jo vähän käsistä ja Adamsin jutut menevät vähän turhankin monimutkaisiksi. En tiedä miten tarina on syntynyt mutta voisin kuvitella että kaksi viimeistä osaa on kirjoitettu hätäisellä aikataululla. Samaa mieltä, paitsi minusta viimeisessä osassa skarpataan hieman ja keskitytään hauskoihin juttuihin sekavan häröilyn sijasta. Eka ja vika ovat siis parhaat osat. Joskus hieman nuorempana nuo Adamsin kirjat olivat tosi kova juttu. Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimisto esimerkiksi tuon Linnunradan käsikirja -sarjan ulkopuolelta. |
la m quina 26.04.2005 01:29:31 (muokattu 26.04.2005 01:29:57) | |
---|
Löysin muuten kirjastosta Neil Gaimanin kirjoittaman Don't Panic: Douglas Adams & The Hitchhiker's Guide to the Galaxy kirjan. Paljon hauskaa informaatiota ja hupaisia anekdootteja Adamsin elämästä ja töistä ja vähän kaikesta. |
NHR 26.04.2005 03:20:29 | |
---|
Hauskoja kirjoja. Ei niissä se juoni niin häävi ole, mutta eihän Adamsin hauskuus oikeastaan nokkelille juonenkäänteille perustukaan, vaan nimenomaan se verbaaliakrobatia ja absurdit anekdootit naurattavat. Kattokaa ku mä osaan sivistyssanoja... Samaa mieltä, että trilogian viidennessä osassa (Enimmäkseen harmiton) taso nousi taas ihan parin ekan osan tuntumaan. Yksittäisiä hauskoja pätkiä löytyy silti kaikista osista. Dirk Gentlytkin olivat muistaakseni hauskaa luettavaa, hyvin saman tyylisiä Linnunrata-trilogian kanssa loppujen lopuksi. Niiden lukemisesta on tosin jo jonkin verran aikaa... Leffaa odotan kyllä innolla, vaikka pelkään vieläkin pettyväni pahasti. En ole mikään rasisti, mutta oliko Ford Prefect muka musta jätkä? Ei tullut kyllä lukiessa mieleen. Pellestä taikuriksi muuttuu aika hitaasti; ehkei siihen riitä elinaikani. |
jPekka 26.04.2005 09:00:37 | |
---|
Leffaa odotan kyllä innolla, vaikka pelkään vieläkin pettyväni pahasti. Kaipa se on käytävä katsomassa, vaikka tähän asti näkemäni kommentit ovat enimmäkseen alkaneet lauseella "I think you ought to know I'm feeling very depressed." En ole mikään rasisti, mutta oliko Ford Prefect muka musta jätkä? Ei tullut kyllä lukiessa mieleen. Eipä ollut asiasta mitään mainintaa kirjassa. Ja jos ruvetaan väestötilastoimaan, niin keskivertoihminen on suhteellisen tummapintainen. Joten miksei tuo musta olisi voinut olla ihan yhtä hyvin kuin minkä tahansa muunkin värinen. - Mitä on biljoona mikrofonia?
- ???
- Yksi megafoni. |
sepeli 26.04.2005 09:54:00 | |
---|
Aivan mahtava. Suosikkiopuksiani. Viimeksi luin noin kuukausi sitten. Muut Adamsin kirjat ovat myös hienoja. Leffaa odottelen, ennakkotietojen perusteella vaikuttaa sekin hyvältä. Minun puolestani tuosta olisi saanut tehdä vaikka 5 elokuvaa, yksi jokaisesta kirjasta. Mitään tapahtumaa en haluaisi jättää pois. Kannattaa katsastaa myös ainakin Suomalaisesta Kirjakaupasta löytyvä, noin 13 euron hintainen englanninkielinen kokoelma. Bonustarinana "Young Zaphod plays it safe." sormi rectumissa tästä eteenpäin | IMIK #22 |
T.S. S L A Y E R 26.04.2005 09:58:20 | |
---|
Viisiosainen trilogia? |
aikavaikea 26.04.2005 10:06:43 | |
---|
Viisiosainen trilogia? Olihan Trio Niskalaukauksessakin useampi kuin kolme jamppaa. Itse aiheeseen totean, että en jaksanut kahlata kuin eka osan jotenkin. Muistelen että olisin kaivannut hiukan enemmän lihaa luiden ympärille tai jotain. Siitä on tosin vuosia, joten en muista tarkalleen. I like to raise my glass. I like to praise the past. Some things go on forever. Some things never last. (Darrell Sweet, 1947-1999) |
LiiMaNHeNKi 26.04.2005 10:17:16 | |
---|
En ole mikään rasisti, mutta oliko Ford Prefect muka musta jätkä? Ei tullut kyllä lukiessa mieleen. Muistaakseni kirjassa Ford kuvattiin ainakin punatukkaiseksi, joka tuo eittämättä mieleen vaaleaihoisen. Mutta tietääkseni tuo näyttelijävalinta oli Adamsin hyväksymä, hänhän oli vielä mukana elokuvan teossa ennen kuolemaansa. Ja elokuvaa odotellessa voitte pelata Hitchhiker's Guide to the Galaxy-tekstiseikkailupeliä: http://www.douglasadams.com/creations/infocomjava.html :P Emmä mitään osaa soittaa... räpellän vaa. |
atimoc 26.04.2005 10:26:27 (muokattu 26.04.2005 13:34:23) | |
---|
Luin ensimmäisen osan lukiossa kirja-arvostelua varten ja siihen se jäikin. Ei kolahtanut yhtään, eikä varsinkaan naurattanut. Yllätys sinänsä, koska tuohon aikaan tuli luettua enemmänkin samantyyppisiä kirjoja, siis jopa vapaaehtoisesti. Yleensä pidän kyllä hitchhiker-antipatioiden osalta mölyt mahassa, ettei tule kanssaihmisiltä pahaa silmää. Tuntuu olevan rikos olla pitämättä tästä kirjasta :) "Nyt meiltä meni kuva... toivottavasti kohta menee äänikin." -Vode Liukkonen |
gandar 26.04.2005 12:54:44 (muokattu 26.04.2005 12:55:15) | |
---|
Ensimmäinen kirjahan, siis se "Linnunradan käsikirja liftareille" on tehty radiokuunnelmaa varten isolla joukolla, tarkasti hioen, muistaakseni. Lopuilla osilla on sitten Adams takonut markkinarakoa, ja se näkyy. Huonoja eivät ole nuokaan, mutta tason lasku on huomattava. Dirk Gentlyt ovat melkein keskimmäisiä osia parempia. Elokuvaprojektista olin hieman kyyninen, ja olen edelleenkin, mutta toisaalta moni seikka on toteutettu elokuvassa enemmän siihen sopivalle tavalla, kuten Zaphodin päät. Fordin tummuus yllätti, mutta toisaalta kaikki hahmot ovat valkoisia, joten kiintiöneek ... , siis tummaihoinen afroamerikkalainen kuulunee asiaan. Kelpasi Adamsille, kelpaa minulle. Ceci n'est pas une signature |
ltg 26.04.2005 14:05:23 | |
---|
Pari viikkoa sitten pääsin toistamiseen koko sarjan loppuun. Vallan parhautta se. Tosin olen samaa mieltä siinä, että toinen, kolmas ja neljäs osa ovat tasoltaan huomattavasti ensimmäistä ja viimeistä huonompia. Koskahan leffa tulee levitykseen? Minusta on yhdentekevää, onko groove lämmintä pissiä lahkeessa vai ei. |
la m quina 26.04.2005 14:11:28 | |
---|
|
Planetist 26.04.2005 14:19:27 | |
---|
Parasta mitä olen lukenut. On kaunista
Olla olemassa.
Pastilli? |