Aihe: Driver -autopelisarja
1 2
Deg
04.04.2006 22:49:52
 
 
No niin. Tällä palstalla on kovin vähän keskustelua peleistä. Tällä kertaa aion keskittyä Drivereihin. Ensimmäinen Driver räjäytti tajuntani. Mitään sellaista ei oltu ikinä ennen koettu, kokonaisia kaupunkeja vapaasti tutkittavissa. Jonkin aikaa pelattuani aloin elätellä toiveita pelistä, jossa yhdistyisi Driverin vapaus tutkailla kaupunkia, ja Gran Turismon villit automäärät. Tuli Driver 2, jossa sai jo vaihtaa autoa kesken leikin, mutta autoja oli silti kovin vähän.
 
Noh, muutama vuosi myöhemmin ilmestyi sitten Grand Theft Auto 3, joka syrjäytti Driverit kovimman vapaa-autoilupelin paikalta. Siinä oli jo autoja tiellä niin p**keleesti. Siihen mennessä ehdottomasti kovin, ja jatko-osansa ovat vain vahvistaneet asemaa, kun Driver 3 oli niinkin kehno kuin oli. On vaikea nähdä miten San Andreaksesta voidaan enää parantaa, mutta nyt on ilmestynyt Driver: Parallel Lines, jonka toivon olevan todella kova. En ole vielä taloudellisen tilanteeni johdosta kerinnyt peliä ostamaan, ja kysyisinkin nyt, että onko se hyvä? Onko se loistava? Trailerit ainakin lupailevat hyvää.
 
Myös vanhemmista Drivereistä saa puhua. Itselleni tuotti eniten haastetta kahdessa ensimmäisessä viimeisten tehtävien mieletön vaikeustaso. Molemmat sain kuitenkin pelattua läpi.
Juugeli
04.04.2006 22:53:07
Kaks ekaa Driveriä on tullut koluttua (lähes) läpi ja loistavia pelejä molemmat. Ykkösessä jäi viimeinen tehtävä suorittamatta ja kakkosessa muistaakseni tyssäsi kolmanneksi viimeiseen. GTA: Vice Cityä on myös tullut jonkinverran pelailtua, loistava sekin, mutta siinä häiritsee ohjauksen epärealistisuus.
Here we are nowhere, nowhere left to go/Here we are nowhere, maybe that's where we belong - Jake Burns
IHKK #3, IMIK #28, Bella Italia #8 Pastilli?
Vainhaalee
04.04.2006 22:55:13 (muokattu 04.04.2006 22:56:06)
Drivereissa oli aivan mahdottoman hyvä tatsi auton ja tienpinnan välillä... Gta:ssa käsittely on nyt vain tollasta kökköä menoa sinnesuntänne...
 
EDIT:Lisää tietoa tosta uuresta draiverista!
Hail to the King, Baby!
zorro
04.04.2006 22:59:57 (muokattu 04.04.2006 23:01:14)
http://www.gamespot.com/ps2/driving/driver4/review.html
ite en menisi ostamaan. kantsii kattoa tuolta nuita videoita
saundi lähtee tukasta!
Tänne saattaa tupsahtaa joskus uusia biisejä.
Suhteettomat toverit #6
IMIK #34
Toveri
04.04.2006 23:04:50
 
 
Ihan vaan kysyn, että onko tossa Driv3r'ssä oikeasti ton Tannerin ohjaus niin paska, kun mulla on?
Romantikkoitkijät #2
100€ hetero -kerho
matkalla on odotellaantavaraa saapvukasi saksa holanitoiosta.
MrHands
04.04.2006 23:20:08
Driver: Parallel Lines... onko se hyvä? Onko se loistava?
 
HYVÖÖ:
70-luvun soundtrack
 
HUONOA:
paska ajomalli
paskat autot
paskat tehtävät
paska tekoäly
+ muu (paitsi 70-luvun musat)
 
ARVOSANA:
1½/10
wavelength
04.04.2006 23:42:31
 
 
Pelailin ammoin ekaa Driveria. Siinähän menee hermot, perkele, mahdottomia ne tehtävät on!
 
...mutta kyllä ne vaan sitten meni läpi tuhannen yrityksen jälkeen. Huisa peli. :-)
En tiedä mistä puhun.
Kimmo72
05.04.2006 00:30:26
Kaikkia Drivereitä oon pelannu. Läpi muistaakseni. Mutta edelleen jumissa kolmosessa siinä Istanbulissa kun pitää jahdata sitä muijaa... Meni hermot. En ole moneen kuukauteen pelannut.
Tunne ja improvisaatio korvaa tekniikan.
"She said I dont like Dream Theater that much, but I had a pen, and some paper, so what the fuck..." -Kevin Moore
papitsu
05.04.2006 12:28:34
Ykkönen paras, joskus ihan penskana pelasin koodeilla läpi, nyt vähän vanhempana olen pelannut ilman koodejakin läpi. Paras. Nuita uuempia en ole jaksanut edes testata.
THV-Klubi #42 | IHFC #5 | S.M.A.K | V.U.K. #9
Milkop
05.04.2006 13:16:10
 
 
Ykkönen oli paras, vaikka onkin aivan järkyttävän vaikea, ainakin loppupuolella. Kolmososa oli jo niin huono, että hävetti tekijöiden puolesta. Eipä juuri kiinnosta tuo uusi osa.
Isodee
05.04.2006 17:33:14
GTA 3:ssa on yksi hauska tehtävä, jossa pitää tappaa se Driverin pelihahmo.
noir
05.04.2006 17:41:22 (muokattu 05.04.2006 17:41:44)
Ihan hauskaa remuamista se eka ainakin. Ei vaan kamalasti jaksaneet innostaa ne tehtävät. Kaverin kanssa riehuttiin paljon jotain takaa-ajoja. Musiikit ja miljöö todellakin loistavaa.
 
Joskus koitin sitä myöhemmin alkaa pelaamaan ihan kunnolla, niin enhän minä päässyt edes sitä alkuharjoittelua läpi! Sama ongelma tuli jossakin muussa pelissä myös. Miksi pitää edes olla sellainen harjoittelurundi alussa? Kai sitä ihminen saisi pelata, vaikka olisikin huono! Sama vaikutus kuin Nelosen edesmenneellä perjantaiseksi-sarjalla: tulee vain vihaiseksi.
Mä haluun sua - sulta ei kysytä.
RjW
05.04.2006 17:53:09
Ykkönen ja kakkonen piti aikanaan pelata läpi. Ihan parhaita autopelikokemuksia ovat edelleen. Ykkösen viimeinen tehtävä ei tosiaan mennyt läpi ihan ensimmäisellä yrityksellä... Kolmosen jätin väliin haukkujen takia, tämä uusin on sen sijaan tulossa lainaan tässä viikon parin sisällä. Odotukset ovat kyllä (liian?) kovat.
 
Kuinka moni on pelannut muuten Getawayta? Ykkösen pelasin läpi ja pidin kyllä monista puutteista ja vioista huolimatta. Kakkonen eli Black Monday on jäänyt testaamatta samasta syystä kun Driver 3. Vaikka Getawayssa on paljon muutakin kuin ajamista, oli ajomallinnus muistaakseni varsin hyvän ja realistisen tuntuinen (toisin kuin muuten loistavassa GTA-sarjassa).
carnation
05.04.2006 17:58:38
Kahta ekaa olen pelannut. ihan hyviä kaasutteluja. Joissain tehtävissä vitutus- ja turhautumiskäyrä nousee kyllä kunnon sfääreihin kun jotain tiettyä kohtaa ei meinaa päästä läpi ei sitten millään. Kakkosessa oli muistaakseni niitä hauskoja bonuspelejä, esim. että kuinka kauan pysyt hengissä kun kytät jahtaa ja moukaroi autoasi. Heti kun tehtävä alkaa, niin edestä, takaa ja sivuilta tulee poliisiautoja suoraan kohti.
Juugeli
05.04.2006 18:07:54
Kakkosessa oli muistaakseni niitä hauskoja bonuspelejä, esim. että kuinka kauan pysyt hengissä kun kytät jahtaa ja moukaroi autoasi. Heti kun tehtävä alkaa, niin edestä, takaa ja sivuilta tulee poliisiautoja suoraan kohti.
 
Ykkösessä oli kans. Siinä meni komiasti pelti ruttuun, kun San Fransiscon mäissä röyti menemään :)
Here we are nowhere, nowhere left to go/Here we are nowhere, maybe that's where we belong - Jake Burns
IHKK #3, IMIK #28, Bella Italia #8 Pastilli?
Torniojaws
05.04.2006 18:25:48
 
 
Ensimmäistä Driveria pelasin putkeen yli vuoden ajan 1999 lopusta 2001 tammikuuhun. Ei ne pelin tehtävät sinänsä pitäneet mielenkiintoa yllä, vaan ne pikkupelit siinä pelin sisällä, varsinkin pienen muokkaamisen jälkeen.
 
Mikään ei voita esim. selviytymismoodia kuolemattomana San Franciscossa - voi testailla aivan mitä tahansa ilman vaaraa pelin "loppumisesta" ennen kuin auto lentää katolleen (mihin ei kauaa mene parhaimmillaan ;) Jujuhan on siinä, että ne poliisit on aika ärhäköitä ja tulee aika paljon vauhdikkaita tilanteita kun San Franciscossa ne hyppyrit on aika julmettuja ;)
 
Myös tuhoamismoodi on kiva kun muut autot lentelee niin maan pitkillä kaarilla :)
Relativity [Grindcore] | Vortech [Industrial Progish Metal] | Coldway [Death Metal]
obiwan
06.04.2006 10:14:23
Ykkönen on pelattu viitisen kertaa läpi. Melkeimpä ainoa syy, minkä takia jaksaa vanhan PS:n kaivaa vaatehuoneen hyllyltä:) Ehdottomasti kaupunkirälläyspelien merkittävimpiä kulmakiviä.
 
Driver2 löytyy myös, mutta grafiikka siinä on niin käsittämättömän puuroa ettei natsaa ollenkaan ykkösen lailla, poislukien cutscenet.
 
Toki GTA 3:n jälkeen into hypätä Tannerin monoihin on pikkuhiljaa hiipunut, mutta kyllä sitä jaksaa vielä vanhoja verestellä silloin tällöin. Ja onhan se 70-luvun takaa-ajomusa ihan huippua. Samoissa meiningeissä mennään ainakin Interstate '76:n musiikeissa, hyvä peli sekin:)
Härski
06.04.2006 10:24:25
Meillä oli PC:llä toi eka Driver, pelasin sen pari kertaa läpi. Nyt en oo pelannu sitaä varmaan pariin vuoteen, kun poistin sen joskus. Hitto, mistäköhän sen sais vielä? Ihan kiva peli.
Milkop
06.04.2006 10:58:28
 
 
Ihan vaan kysyn, että onko tossa Driv3r'ssä oikeasti ton Tannerin ohjaus niin paska, kun mulla on?
 
On ainakin Xboxilla.
LamaAjanElvis
06.04.2006 11:27:51
Ykköstä hinkattiin joskus kaverin luona, mut ajeltiin vaan ympäriinsä, niinkuin kaikissa muissakin vastaavissa peleissä. Hmm GTA ykkönen olis vanhassa koneessa joka on tuolla kaapin pohjalla...
"you're right, Ed. A parachute not opening... that's a way to die. Getting caught in the gears of a combine... having your nuts bit off by a Laplander, that's the way I wanna go." -Frank Drebin. Sormet lähtee soundista.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)