Media ja viihde ›

Tulipa mieleen että kuinka monia elokuvia on jotka ovat saaneet teidät itkemään. Yleisinhän kohtaus johon tuo kohtaus sijoitetaan on elokuvan loppu. Meikäläinen harvemmin sporaa elokuvan lopussa mutta "My Dog Skip" oli sellainen elokuva että sen elokuvan jälkeen ei voinut pidätellä kyyneleiden tulvaa:
http://www.youtube.com/watch?v=CjX7QJwzp-U

Selena.
 
http://www.imdb.com/title/tt0120094/
 
E:Stepmom:http://www.imdb.com/title/tt0120686/

No viimeksi nyyhkin Pan's Labyrinthin lopussa kun leffassa on käynyt niin kuin käy ja lopputekstit alkavat rullaamaan. Se biisi siinä niiden aikana, huh huh. Kyllähän siinä muutama kyynel tuli vierätettyä. Muutenkin koko elokuvassa on semmoinen surumielinen pohjavibe. Upea teos, kertakaikkiaan.

Green Mile ja Schindlerin lista tuloo ekaks mieleen.

Usein se menee niin, että liikuttuu mitä yllättävimmistä kohtauksista, mitä yllättävimmissä elokuvissa, eikä sitä edes juuri noteeraa.
 
Tietysti sitten on kaikki "peruskama" á la Dancer in the Darkin päättävä teksti. Lopun shokkikohtaukset ei sinänsä liikuttaneet suuntaan tai toiseen, mutta aivan lopussa ruutuun lävähtävä quote avasi yllättäen hanat.
 
Katsokoon ken kehtaa: http://www.youtube.com/watch?v=jsecIgxWQJA ...jos joku nyt ei ole sattunut näkemään.
 
Vaan kuinkakohan kauan tässä menee, ennen kuin kukaan myöntää liikuttuneensa Disneyn jouluelokuvista?
 
E: tämä nyt on hieman kyseenalainen, mutta Pulp Fiction lopun kahvilakohtauksen aikana taisi eka kerralla lirahtaa jotakuinkin kaikkia ruumiineritteitä lusikallisen verran, niin täydellinen kohtaus se oli!

Chaplinin elokuvista ainakin Chaplinin Poika. Sama reaktio joka kerta. Niin ja taisi joku Disney -elokuvakin aiheuttaa jotain tuon suuntaista. Tai sitten meni joku roska silmään...

Mut saa pillittämään:
- Forrest Gump Jennyn haudalla.
- Viimeisen Rockyn loppu, kun Rocky sanoo Adrianin haudalla "Yo, Adrian, we did it... We did it".
- Tyttöni mun -leffa, kun Macaulay Culkinin hahmo kuolee. Tää on omituista, koska koko Yksin kotona -tuuban ajan mä toivoin, että se raivostuttava kakara olisi saanut kunnolla köniinsä.
- Vihreä maili
- Magnolia, kun ne kaikki alkaa laulaa Wise Up-biisiä.
- Saksikäsi Edvard.
- What's Eating Gilbert Grape, kun se äiti kuolee eikä ne halua, että se nostetaan sieltä nosturilla, joten ne laittavat talon palamaan.

Forrest Gumpin lopussa on joskus pari kyyneltä tirahtanut vaikka tosimiehethän ei juurikaan itke. Nyt ei äkistään tule muita mieleen vaikka kyllähän niitäkin varmasti löytysi.

Vaan kuinkakohan kauan tässä menee, ennen kuin kukaan myöntää liikuttuneensa Disneyn jouluelokuvista?
 
En nyt tiiä tuosta jouluelokuvasta, mutta aikoinaan Kaunotar ja hirviö- leffa sai silmänurkat kostumaan ainakin kolmessa kohtaa. Hieno leffa.
 
Nykyään on jostain syystä kyynelkanavat herkkinä useammin kuin ennen. Onkohan musta tulossa wanaha?

American History X:n loppukohtaus iski tunnekuohuoineen kuin salama puun takaa. Yllä mainittu Schindlerin lista sai miehen itkemään. Disney-kamalle tuli vetisteltyä viimeeksi viiden vanhana elokuvissa, kun Bambin äitikkä kuoli. Damn you Disney!
 
Siinä muutamia. Tappajahai 3 & 4 ovat taas niitä hc-nyyhkyleffoja, jolloin kyynelkanavista vuotaa verta ja lyijyä. Sama pätee valtaosaan amerikkalaisista komedioista.

Nykyään alkaa silmäkulma kostumaan vähän jokaisesta vähääkään herkemmästä kohtauksesta. Yksi yllättävä tapaus sattui pari päivää sitten kun katsoin Kill Bill ykköstä. Kohta, jossa Uma Thurman lähtee motskarilla valoista, sen pahiksen auton vierestä ja se musa alkaa soimaan. Niin helvetin hyvin sopii se musiikki siihen, että melkein tuli itkettyä sen hienoutta! Biisi on siis sama kuin ko. elokuvan trailerissakin.

Hotaru no haka
 
http://imdb.com/title/tt0095327/
 
Spoilaamatta ei voi kertoa, mutta varsin lopussa meinasi kyynelkanavat aueta kunnolla. Ainoa kerta kun on nousseet tunteet leffan aikana niin kovasti pintaan.

Kyyneleet tuntuu tulevan ihan väärissä paikoissa aina. Ei oikeastaan ikinä missään surullisissa kohtauksissa vaan jossain ihan vammaisissa kuten siinä kun Gandalf saapuu Kontuun kärryillään ja maisemia kuvaillaan.

Kyyneleet tuntuu tulevan ihan väärissä paikoissa aina. Ei oikeastaan ikinä missään surullisissa kohtauksissa vaan jossain ihan vammaisissa kuten siinä kun Gandalf saapuu Kontuun kärryillään ja maisemia kuvaillaan.
 
Kurkunpohjassa tuntui typerä liikutuksen tunne kakkososaa katsoessa, kun Gandalf sankarillisesti jää sinne vuoren sisuksiin taistelemaan sitä hirviötä vastaan. On se vaan vaikuttavaa tuollainen uhrautuminen ja sankaruus.
Yleensäkin itseä liikuttaa jotenkin enemmän leffoissa semmonen perinteinen rohkeus, uhrautuminen ja hyvän voitto pahasta. Tietysti vain silloin jos se on hienosti toteutettu ja kuvattu ym. Romanttiset rakkausjutut on vaan blääh. Ns. raamatulliset hyveet ja korkean moraalin mukaiset teot liikuttaa kyllä aina jotenkin. Gandalf oli kaikista kovin jätkä. Se on niin viisas ja mainio.

Ensimmäinen kerta tais olla aikanaan kun näin Amadeus-leffan ekaa kertaa. Viimeisimpänä varmaankin The Truman Show. En olis uskonu itkeväni joskus Jim Carreyn roolisuoritukselle, mutta se loppu oli vaan niin hyvä. On varmaan ollut muitakin leffoja mutta nuo nyt tulivat ekana mieleen.

Joskus ala-aste ikäsenä katoin Fievel matkalla Amerikkaan- leffaa ja siinä kohdin missä Fievel joutui erilleen perheestään, liikutuin kyyneliin. Meikäläisen reaktion johdosta myös isoveljeni ja hänen sen hetkinen tyttöystäväkin alkoivat vesittelemään.

Hyvin moni leffa saa silmät hieman kostumaan, mutta kunnon vetistelyleffat on harvemmassa. Ensin mainittuja on niin paljon, että niitä on turha listata. Toisiksi mainituista tulee näin äkkiseltään mieleen ainakin Unelmien Sielunmessu, Stand by Me ja Philadelphia.
 
Unelmien Sielunmessussa tiukinta tekee loppukliimaksin jälkeiset lyhyet epilogit joka päähenkilön kohdalle. Myös juuri ennen alkutekstejä tuleva kohtaus saa usein palan kurkkuun. Sara uskottelee itselleen, että kaikki tulee menemään hyvin, lopussa kaikki on hyvin. Ja PAM, Requiem for a Dream-teksti iskeytyy ruudulle. Lopussa kaikki ei todellakaan ole hyvin, joten itkuhan siinä on tulla. Koko elokuva on tehnyt niin kovan vaikutuksen minuun, että pystyn hädintuskin katsoa dvd:ltä löytyviä elokuvan n. 15-sekuntisia tv-spotteja kuivin silmin.
 
Stand by Me:sta ei sen enempää, mutta Philadelphian loppuminuutit on tähän mennessä itkettäneet minua enemmän kuin mikään muu elokuva. Olen nähnyt elokuvan vain kerran, joten en voi olla varma johtuiko se pelkästään elokuvan ansioista, koska olin muutenkin hiukan masentunut elokuvaa katsoessani. Hyvä elokuva se silti on, siitä ei epäilystä.

Saksikäsi Edward on varmaa kamaa, jos haluaa vollottaa. Ei tule mitään sen katsomisesta. Se loppu varsinkin, kun se Winona siellä mummona mumisee ja Edward veistelee niitä patsaitaan, ja se musiikki siihen päälle... Huhhuh, nousee karvat pystyyn jo ajatellessa.

Hotaru no haka
 
http://imdb.com/title/tt0095327/
 
Spoilaamatta ei voi kertoa, mutta varsin lopussa meinasi kyynelkanavat aueta kunnolla. Ainoa kerta kun on nousseet tunteet leffan aikana niin kovasti pintaan.
 
Tämä ehdottomasti. Ärsyttää suunnattomasti, kun olen tuota yrittänyt kaupitella parille kaverillekin, ja elokuva on sysätty syrjään edes takakantta vilkaisematta, "Vittu täähän on joku piirretty!".

Tuossa muutama mitkä muistaa:
 
- Täydellinen maailma (loppukohtaus)
- Braveheart (tyttö ja kukka)
- Armageddon
- Vihreä Maili
- Taru Sormusten Herrasta 3 (laivan lähtö)
edit: - Pat Garrett & Billy The Kid (Knocking On Heaven's Door)