Sanojen saartama
Huoneeni on vankila, ei rukouskammio
Sen seinät on tiiltä, niitten päät luetut
Raotan ikkunan verhoa, valo pyrkii sisään
Silmäni kai sokaisin, taas pelkoon ajaudun
Kynttilän hämärässä kirjoitan, purppura musteenani
Seinät, katon, lattian, kaiken täyteen kirjoitan
Yhden nurkan säästän, sen tyhjäksi jätän
Sinne itseni asetan, kirjoitusteni taakse piiloudun
Nurkassa itkien riudun, sanoihini itseni saartanut
Viimeinen tippa verestäni, pisteeksi lauseen perään. "Ylistäkää häntä rumpua lyöden ja karkeloiden...ylistäkää häntä helisevillä symbaaleilla, ylistäkää häntä kumisevilla symbaaleilla!" psalm. 150 |
Aikas hyvä!
Tuli mieleen, että tuohon voisi sopia sellainen sovitus, että alku olisi rankempaa menoa ja laulu tulisi korkealta ja sanoitusten edetessä paahto vaimenisi ja melodia laskisi kunnes viimeisen lauseen kohdalla musiikki olisi kenties hiljennyt tai olisi vain akustinen kitara tai piano jäljellä ja laulu olisi muuttunut kuiskaukseksi.
Hyvä! |
miccomalliton
vain0harha