| Perhoset istahtavat portaille 
 
 
 Kaupunki avartuu peltoihin
 ihminen kutistuu iltoihin
 perhoset istahtavat portaille,
 irvistävät päätylaudat,
 saunat lämpenevät suveen.
 Voima vihtoo varttani,
 kiihtyy niittyni väre,
 heinät käyvät limittäin
 päin aurinkoa kasvoni
 kaitale maata,
 ketojen keskelle sinut saatan,
 vai olinko ollenkaan
 vahvempi kuin tuo heinänkorsi
 kivisen maan,
 jota sade piiskaa
 ja aurinko yrittää kasvattaa.
 
 Naura,
 se lahja harvoille annetaan
 perhoset istahtavat portaille
 hartaille ovat toiset kedot,
 pelot, kalmankärryt,
 säryt ja kivut annan perhosille
 ja sille joka laulaa surunsa kauas.
 Ihminen kutistuu iltoihin,
 mutta sinut vien lemmenvirtoihin,
 ketojen keskelle saatan,
 vai olinko ollenkaan
 vahvempi kuin tuo heinänkorsi
 kivisen maan,
 jota sade piiskaa
 ja aurinko yrittää kasvattaa.
 Naura,
 se lahja harvoille annetaan
 laula,
 sillä heikoimmat virtojen yli kannetaan,
 vai olinko ollenkaan
 vahvempi kuin tuo heinänkorsi,
 
 vain nauruihin kiedottu orsi
 avotulessa palan,
 vai pursi jota ohjaan
 yli järven viimeisen kalan.
 Naura, se lahja harvoille annetaan.
 Kaupunki avartuu peltoihin
 ihminen kutistuu iltoihin
 perhoset istahtavat portaille,
 irvistävät päätylaudat,
 mutta sä naurat.
 
 
 
 merja ritala
 Linnun kurkkuun unohtui jäätynyt marja-
näin oletin kun se ei laulanut.   -MR- |