Prologi: - Olettamus -------- Joku kulkee tieltä metsään näin kauas puista pimeyttä päin äänetönnä, vain hattunsa kellot soivat kun kulki hän herransa pellot vaan nyt on jo hiljaa hiipinyt pois poissa kun mielestä murheetkin ois mistäpä tietää meistä kukaan milloin on kuolema tarttunut mukaan kuunvalo syttyy auringon lailla onkohan kulkija muilla jo mailla askel ei kuulu, vaik' varmaan painaa lintujen äänestä arvaan, on vainaa pimeys kun muuttuu varjoiksi taas jälkeni huomaan mä näkyvän maas seuraan ja tutkin minne ne johtaa ja huomaan, maa allani hohtaa juoksen, horjun, kuin heitosta kaadun pakko on nousta, tai muuten mä maadun seuraan vain jälkiä, en katso taakseni kai tunnistais en sitä näkymää maakseni. huudan, ihmisäänellä karjuen liitäen tuulessa yli harjujen jäljet on poissa, nyt vasta huomaan kadonneet pimeään, mukanaan tuomaan kauhea virsi soi metsän yllä myös mielessä turvana eksytetyllä kadotin itseni etsiessäni varjoa vieraan sisältäni. Life is a joke. Everybody is just waiting for the punchline.
(On aivan Sama, koska kuolet, ratsumies...) |
Yhden kerran luettuna, suurempia murheita murehtimatta voisin sanoa, että hyvä teksti! Erityiseseti nämä kohdat jotenkin iskivät minuun: vaan nyt on jo hiljaa hiipinyt pois poissa kun mielestä murheetkin ois mistäpä tietää meistä kukaan milloin on kuolema tarttunut mukaan kuunvalo syttyy auringon lailla onkohan kulkija muilla jo mailla askel ei kuulu, vaik' varmaan painaa lintujen äänestä arvaan, on vainaa Keskikohta oli ehkä tarinan parasta antia, sitä jotakin. Muutkin kohdat ihan kunnossa, mutta minä tykkäsin eritoten nuista ylläolevista poiminnoista. :) Sano ensin. Mieti sitten, mitä tuli sanottua. |