Tällasta huttua. Tää on tehty "Mä sanon näkemiin" -biisin (jonka lyriikat oon postannut tännekin) sävellykseen, kun se oli sellasenaan Murhaliigalle ihan liian kiltti ja hempeä. Idea syntyi siitä kun aloin miettiä, että suurin osa niistä muusikoista, kirjailijoista sun muista joiden "seurassa" aikaani vietän ovat kuolleet jo kauan sitten - ja yhtäkkiä tuo ajatus alkoi tuntua peräti makaaberilta ja hieman häiritsevältä. Vähän sellasta "tekeekö seura kaltaisekseen" -ajattelua, tai jotain..
Elämäni, kuolemani (Bolan, Poe ja Badding)
On perjantai-ilta
koko maailma juhlii ja bailaa
olen kotona yksin
ystävieni kanssa
kädessäni on kirja
vanha levy soittimessa pyörii
nuo kaikki sanat ja lauseet
kaikuvat aikojen takaa
Tämä kaikki on ajatuksia mieleeni tuonut
olen itsekin kuin puoliksi kuollut
Bolan, Poe ja Badding
hymyillään kun jälleen tavataan
Ei ole luontevaa puhua
enkä koskaan ymmärrä ketään
ihmiset tuolla jossain
ovat kauempana kuin tähdet
mutta loistavat heikommin
siispä jään tänne varjoon
elämäni on huone
jossa kuolleet kanssani valvoo
Kun öisin katselen ulos maailmaan
kylmä kosketus mieleni väsyneen rauhoittaa
Bolan, Poe ja Badding
hymyillään kun viimein tavataan Ugala bugala, diipadappaa! Murhaliiga tulee, jee - ja TAPPAA! |
Jani The Rock
