Lyriikka ›

A
Kivistä tietä mun sointuni polkee,
kitarasta ääniä kauniita alleen.
Soinnuilla tasoitan polkujen kivet,
nimet niille annan, ne tasaista on.
A
Ääneni kuuluu kuin lattian alta,
valta on vaimentimella.
Vai onko voimistavaa vaimennus,
ääntä kaunistavaa. Laalaalaalaa
B
Veri on sykkinyt suonissain pitkään,
pitkän sykkeen aikaan siis saan.
Sydän on Jumalan, veren ja sykkeen,
Sydämen paan palamaan,
katsomaan, kuulemaan. Lalalala, Yhtymään Jumalaan.
B
Kitaran äänet kuuluu kumpuisilla kivillä,
tasamaan laulu huulilla herkillä.
Soinnut veren yhteyteen sykkeen
se pakkaa ja kasvattaa Jumalaa.
Korvissa Jumalan sanasävel hakhakhaghaggaa.
A
Syvällä maassa rytmi jo tuntuu,
pieniä kekoja altamme sortuu.
Kasvavat isoiksi kummuiksi, kiviksi.
Painuvat maahan äänenvaimentajiksi.
C
Veri ei syki, ei kuljeta sydän, MAA
ilmoittaa loputonta aikaa.
Jumala on sydänmaa,
vaimentaa, piilottaa,äänet pinnalta HUUTAA.
Veren se tarvitsi, tarvitsi sykkeeksi MAA,
Tämä on sydänmaa. Laa..la.la.la.la.laa
C
Kahden kiven väliin mä katson,
lähetän soinnun ja matalan laulun.
Kohteeseen päästyään, nostaa ne pauhun,
joka saa minutkin häviämään,, la.allaah.la..laa
Sydänmaanlaulun, lä laa lää laa Jumalaa..aa..ll..aah

Nyt pukkas oudot sanat omasta mielestäni. Psyyke oli siinä idän ja lännen yllä ja jostain kolosta tällainen syöksähti päähän. ei mikää psykedeelinen kuiteskaan säveleltään, vaan jotain lähi-idän kansallisbluesia taustalle. Tai sit vaan kotimaista
 
Antaa siis arviota.