Odotin päivää, jolloin kaikki oisi paremmin toisit aamuihini valoa, niin kuin aiemmin ei nää umpikujat eksyttäisi polkujamme erilleen vaan näyttäisi suunnan parempaan huomiseen vasta nyt olen oppinut sut tuntemaan selvemmin silmiis nään, et tahdo pahaa mutta pelkään mitä tapahtuu, jos selkäni käännän olet kaukana poissa, enkä sua enää löydä Jää vielä hetkeksi tähän ilman sua mä pelkään enemmän en tiedä mitä kaikki on huomenna en yksin elämääni rakenna Ilman sua muurini sortuu maan alle hiljalleen vaipuu jalkojen alta en yksin nouse jos et vierelläni enää kulje Pelkäsit yhtä paljon, mihin tää tie meidän kuljettaa? vihako rakkauden saa siltä tieltä suistumaan vai onko onni kulman takana, emmekö sitä huomaa? ennen kuin on liian myöhäistä, kipinää saada enää palamaan en ole vielä valmis luovuttamaan rakastan sua niin paljon, että se satuttaa En kestä nähdä, jos pidät jtain toista kädestä niin kuin pidit minua, niinä hyvinä hetkinä en kestä ajatella, että sydämesi toiselle annat ja mua hartioillasi vain, menneisyyden muistona kannat Kommentteja! :) |
ihan näppärä. tosi geneerinen, mutta siitä samasta aiheesta kaikki muutkin kirjoittaa. Kiitos palautteestasi. :) Niin, sehän se kyllä on, että kaikki kirjoittaa yleensä vaan rakkaudesta, mutta kait se meille kaikille on niin ajankohtainen jossain vaiheessa elämää, että siitä aina jotain tekstiä syntyy. :) |
Niin, ihan näppärä, mutta vähän yleinen ja paikoitellen tosi kulunutta ilmaisua. Joku "onni kulman takana" olisi kuulostanut kliseiseltä jo pronssikaudella. Ei huono, mutta jonkun oikean oivalluksenhan se tarvitsisi voidakseen olla hyvä. |