Studiotyöskentely ›

Onkohan koirilla joku biologinen kyky tajuta puruluista et mikä on parempi ku joku toinen? Nähdäkseni kaksikin ihan samannäköistä on koiralle ihan eri juttu.
 
Ehkä koirat miettii omilla keskustelupalstoillaan miks ihmiset ei tajua puruluiden eroja.

Ehkä koirat miettii omilla keskustelupalstoillaan miks ihmiset ei tajua puruluiden eroja.
 
Tässä siis ollaan jo siinä vaiheessa, että joitakin havaittavia eroja on todettu.

Tässä siis ollaan jo siinä vaiheessa, että joitakin havaittavia eroja on todettu.
 
Tämä on mahtavuutta, kertakaikkiaan.

Nyt kun tämä keskustelu on mennyt ihan pelleilyksi enkä viitsi uutta threadia aloittaa niin kysyn täällä että toimiiko tälläinen systeemi.
 
Kitarasta vedetään piuha vahvistimeen ja jonnnekin missä ääni saadaan "puhtaana" talteen. Sitten tämä "puhdas" ääni pistetään kulkemaan vahvistimeen ja mikitetään kaksi kertaa ja panoroidaan sivuille. Saako tuolla tavalla stereota vai tuleeko ihan identtiset raidat? Entäpä jos toisella nauhoituskerralla esim. kompressoi vähän ensin vahvistimeen menevää ääntä?

Kitarasta vedetään piuha vahvistimeen ja jonnnekin missä ääni saadaan "puhtaana" talteen. Sitten tämä "puhdas" ääni pistetään kulkemaan vahvistimeen ja mikitetään kaksi kertaa ja panoroidaan sivuille. Saako tuolla tavalla stereota vai tuleeko ihan identtiset raidat? Entäpä jos toisella nauhoituskerralla esim. kompressoi vähän ensin vahvistimeen menevää ääntä?
 
Sori mutta tää on taas niitä kysymyksiä mistä on pakko jälleen muistuttaa niiden perusasioiden opiskelusta.
 
Samasta instrumentista ei tule tuolla tavalla kahta erillistä soitinta jotka voisi panoroida vastakkaisiin laitoihin, mutta jos viivästytät toista esim. 15-25 ms niin sitten panorointi kyllä onnistuu.

Hyvä idea on kuitenkin kierrättää se ääni useamman vahvarin kautta (=monia erilaisia soundeja, jotka tukevat toisiaan), mikittää ne erikseen ja sitten tilamikillä poimia kokonaissoundia. Siinä on mahdollisuudet saada erittäinkin hyvän ja ison kuuloinen kitararaita yhdelläkin rämpytyksellä.

Kitarasta vedetään piuha vahvistimeen ja jonnekin missä ääni saadaan "puhtaana" talteen. Sitten tämä "puhdas" ääni pistetään kulkemaan vahvistimeen ja mikitetään kaksi kertaa ja panoroidaan sivuille.
 
Eli "reamp" on kai se oikea termi tolle. Googlella löytyy varmaan juttua siitä.
 
Saako tuolla tavalla stereota vai tuleeko ihan identtiset raidat? Entäpä jos toisella nauhoituskerralla esim. kompressoi vähän ensin vahvistimeen menevää ääntä?
 
Ton saman vois saada vaikka stereo choruksella aikaiseksi. Periaateessa. Mutt se soitto pysyy sinänsä samana. Jos alkaa tulla liian isoa viivettä mukaan, se saattaa ehkä aiheuttaa "jokin laahaa jossain" fiiliksen. Tai ehkä ei.
 
Teoretisoidaan - Yksi kitara kahdeksi ? ("Puristit" voi jättää lukematta tämän seuraavan).
 
Jos se on soitettu klikin kanssa sisään, johonkin vehkeeseen, jossa sitä voi editoida jälkikäteen, niin:
 
Leikellään siitä kitararaidasta uus raita, laittamalla vaikka 1:sen säkeistön kaveriksi toinen säkeistö. Ja toisinpäin. Ekan choruksen kaveriksi toinen chorus ja toisinpäin. Jne. Harva meinaan soittaa 1:1 mitään, kahta tai usempaa kertaa.
 
Editointi täytyy olla kunnollista ja tarkkaa, muuten tulle ikäviä sivuääniä "leikkaus / liimaus" kohdissa, kun toi ajetaan uudestaan vahvarin läpi. Se kun (sananmukaisesti) vahvistaa ne moninkertaisesti.
 
Jos joku kohta on soitettu tasan kerran, tulee ongelma. Eri asia, tarviiko joka kohdassa sitten olla "2" kitaraa ?.
 
Tietysti, joillekkin ton kaltainen homma on liikaa:
 
Olen kerran yhdessä biisissä kyhännyt viimiseen chorukseen "6-äänisen" köörin, laittamalla sinne sekaan 2:n ekan tuplaääniset chorukset (2+2+2). Ne laulanut henkilö ei diggannut siitä, oli "epäautenttisesta" tai jotain.

Kaikesta huolimatta "hyvän _soundin_ ymmärtäminen" on ihan hyvä threadi'n aihe. Sen sisältö on näemmä vähän vaihdellut.
 
_Soundi_ on jokaisen henkilökohtainen asia, sehän on selvää. Tätä kirjottaessa kuuntelen Jimi hendrixin All along the watchtower -biisiä ja voi että on hieno biisi. Tässä biisissä on jotain eroottista, alkuvoimaista ja jotain elämää suurempaa - Minun mielestä!
Mutta kuinka paljon sillä on tekemistä hyvien _soundien_ kans? Tulkinta-asia.
 
Hyvä _soundi_ minulle on se tematiikka, kuinka hyvin soitetaan/tulkitaan, kuinkakin hyvää sävellystä ja kuinka biisi ns. kulkee.
 
Jos hyvä _soundi_ jolle kulle toiselle on se hifismi kitarasärössä, niin olkoot. Minulle se on toissijaista. Kaikki miksauksellinen asia vaikuttaa todella paljon äänitteeseen - sekin on selvää.
 
Vaikka kuinka tahtoisin pitää asiaa mustavalkoisena, niin ei se onnistu. Tarkotan tällä sitä, että kyllä joskus hifi-miksaus ja keskinkertainen sävellyski säväyttää ja väittäsin, että suurinta osaa meistä!?
 
Omana esimerkkinä käytän vaikkasta Limp Bizkitin Nookie biisiä. Voi kuinka olematon sävellys, mutta kylläpä ensimmäiset puoli minuuttia potkii munille lujaa. Ihan vaan siksi, ku se on täynnä karkkia ja siinä on niin 'magiat' _soundit_.
 
Bottom line: Mitä se _soundi_ tarkottaa?

Hyvän soundin ymmärtämisestä
 
"Makuasioista ei voi kiistellä"-lause näyttäsi soveltuvan hyvin soundillisiin keskusteluihin. Jokainen meistä on ollut tilanteessa, jossa mielipiteet uuden levyn kitarasoundista poikkeavat toisistaan tai ovat jopa täysin vastakkaiset kuin keskustelukumppanilla.
Yksi pitää soundia hyvänää, toinen ei.
Olisko kyse makuasioista pitämisen mielessää: minä pidän tästä, sin et?
Monissa kiistoissa ei varmaankaan olekaan kyse muusta kuin omista mieltymyksistä, mutta kysymys onkin, palautuvatko arvoasetelmat pelkiksi pitämisarvoasetelmiksi. Onko tilanteita jossa henkilö on esimerkiksi selvästi väärässä arvoasetelmassaan?
 
Oletetaan, että henkilö antaa kielteisen arovostelman Eric Johnsonin soundista. "Eric Johnsonin soundi on huono." Hyvin mahdollinen, mutta myös yksioikoinen väite. Vaaditaan välittömiä perusteluja, jotta se saisi minkäänlaista sisältöä. Eikä perusteluksi sovellu puhujan toteamus siitä, ettei pidä soundista. Vastakysymys: "Ymmärrän, ettet pidä soundista, mutta miksi se on huono?" tulee nopeasti mieleen.
Hyvän soundin käsite arvottaisi kokonaisuuden (skittasoundi, miksaus, levy...) sisäisten osien summaa puhtaasti subjektiivisen näkemyksen mukaisesti. Näkemykseen vaikuttaa kokijan henkilökohtaiset ominaisuudet, mieltymykset, kokemukset ja esimerkiksi kulttuuri.
 
Soundiobjektivismissa etsitään hyvälle soundille yleispäteviä kriteerejä.
Soundiobjektivismi yrittää siis osoittaa, että on olemassa aivan tiettyjä ominaisuuksia, jotka tekevät soundista hyvän. Esimerkiksi harmonisuuteen viitataan tällaisena piirteenä; myös monimuotoisuus, voimakkuus, yhtenäisyys ja uudenlaisuus ovat seikkoja, joita on pidetty arvokkaina soundiominaisuuksina. Se, että näihin ominaisuuksiin viitataan positiivisen arvoasetelman perusteluina ei vielä riitä; niiden pitäisi olla kaikissa tapauksissa arvoa lisääviä.
Eivätkö kuitenkin monimuotoisuus ja voimakkuus ole joskus sekavuutta, yhtenäisyys ja harmonisuus tylsyyttä tai soundillisten jännitteiden puutetta?
On siis vaikeaa määritellä ominaisuuksia, jotka tekevät soundista kaikissa yhteyksissä hyvän.
Yleisen soundinmääritelemisen ongelmana on myös eri soundien heterogeenisuus.
 
Soundirelativismi esittää soundit suhteelisena kuhunkin soundilliseen viitekehykseen.
Soundien erilaisuuden korostaminen on johtanut myös näkemykseen, että jokainen soundi on hyvä tavallaan. Jokainen soundi on "sui generis", omaa lajiaan, ja hyvyys määrittyy vain niistä itsestään.
Tällaisen individualismin ongelma on, että soundit jakautuvat melko selkeästi eri soundinlajeihin musiikki tyylin mukaisesti. Juuri musiikkityylit antavat yhden perusteen luoda soundillisia kategorioita soundien hyvyyden määrittelyyn. Yksittäisen soundin hyvyys juontuu ainakin osittain siitä, kuinka hyvin se sopii kyseiseen musiikkityyliin ja kuinka hyvin se palvelee tyylillistä ilmaisua.
Musiikkityylien myötä huomio kiinnittyy helposti keskeiseen taustavaikuttajaan - aikaan.
Vaikka musiikissa ei yhtävahvoja erityisiä aikauteen sitoutuneita tyylisuuntauksia ole, soundillisesti aikakauden ihanteet, käytetössä olleet laitteet ja tunnetut soittotekniikat vaikuttavat ratkaisevasti soundiin. Tästä voidaan ajatella, että soundien keskenäinen vertailu tulisi suorittaa erityisesti aikalaissoundien joukossa. Toki hyvin antoisia vertailuja voidaan tehdä myös laajemmalti jolloin saadaan mahdollisesti selville esimerkiksi keskenäisiä yhtäläisyyksiä.
 
Kuolemattomat klassikot ja nykysoundit
Klassikoiden olemassa olo viittaa siihen, että soundimaailmassa on joitakin yleisesti hyväksyttyjä arvoja. Legendaariset soundit ovat oman kategoriansa arvojen tihentymiä.
Mitä lähemmäksi nykyaikaa tullaan, sitä enemmän epävarmuutta tulee mukaan. Onko Metallica jo klassikko? Scoopattu Mesa soundi on laajalti kopioitu ja haluttu, mutta mahdotonta ei ole etteikö ajallinen perspektiivi -"ajan testi"- muuttaisi kuvaa. Sadan vuoden päästä nähdään paljon selkeämmin mikä esimerkiksi Dimebag Darrellin kitarasoundin vaikutus oli.

"hyvän" soundin ymmärrän niin, että se kestää kymmeniä vuosia kuuntelua, eikä ala vituttaa... pitkälti sama asia kuin hyvä otto. eli, soundi on alisteinen esitykselle.