Aihe: Täydelliset saundit
1 2 3 4 5
randombass
23.09.2003 08:02:15
Tuli vielä mieleen että ehkä se Aja:n miksaaja vuonna -75 sanoisi että tämä aikakoneella tullut levyhän kuulostaa aivan samalta kuin työn alla oleva Aja. Hänellä oli nimittäin kaiuttimina parhaat studiomonitorit mitä rahalla sai vuonna 1975 ja ne eivät tämän päivän mittapuun mukaan olleet kovin hääppöiset. Sen aikaisisssa kaiuttimissa Aja:n bassot varmaan kuulostaa samalta kuin Steely Danin uusimmassa.
 
Kyllä huippustudioiden tekniikka on ollut aivan riittävällä tasolla jo 40 vuotta. Pitkään vain oli niin, että tavalliset kotilaitteet eivät olleet hääppöisiä ja musiikki piti saada kuulostamaan niissä tasapainoisilta. Myös vinyylien kaiverrus ja painatus tökki monesti. Joistain vinyyleistä huomaa, kuinka toisen puoliskon dynamiikka on paljon parempi kuin toisen.
 
Mitä bassosoundeihin tulee, niin kyllä McCartneyllä ne oli aika voimakkaasti esillä ja lopputulos oli kuitenkin täysin balanssissa ja klassikoitahan ne nyt ovat. Vuoden -66 tienoilla bändi mietti, miten he saisivat aikaan yhtä hyviä bassosoundeja kuin sen ajan motown-levyissä oli. No hehän pistivätkin sitten huomattavasti paremmaksi, ihme tyyppejä. Alkuperäiseen kysymykseen viitaten, varmaankin täydelliset soundit löytyy "Something" - kappaleesta. Niin ja George Martinin ohjauksessa Cheap Trickin "All Shook Up" on soundillisesti selvästi bändin paras.
jPekka
23.09.2003 09:18:24
 
 
Myös vinyylien kaiverrus ja painatus tökki monesti.
 
Ja on syytä muistaa, että vinyyleissä oli suuret erot painosten välillä. Usein vaikkapa Saksan-painoksessa saattoi olla kokonaan eri masteroija kuin jenkkipainoksessa.
 
Joistain vinyyleistä huomaa, kuinka toisen puoliskon dynamiikka on paljon parempi kuin toisen.
 
Eroa vielä korostaa se, että levypuoliskon viimeisillä biiseillä dynamiikka on ihan erilainen kuin uran alkupäässä (jossa levyuran nopeus neulan suhteen on paljon suurempi).
 
Vuoden -66 tienoilla bändi mietti, miten he saisivat aikaan yhtä hyviä bassosoundeja kuin sen ajan motown-levyissä oli. No hehän pistivätkin sitten huomattavasti paremmaksi, ihme tyyppejä.
 
Eivät pistäneet, mutta aika hyviähän ne Beatlesienkin bassosoundit olivat 8-)
- SOITTAKAA 4'33"!!!!!!!!
Jackson Dinky
25.09.2003 18:26:15
Dream Theater: Awake
Metallica: Black
Thin Lizzy: Jailbreak
Sting:Mercury Falling
 
Kaikissa omalla tavallaan.

 
Joo ja sitte and justice for allin One-biisissä on sairaan rankat basari soundit.
Puolalainen Cowboy
26.09.2003 03:51:00
Joo ja sitte and justice for allin One-biisissä on sairaan rankat basari soundit.
 
Jee ja sit Bodomin sooloissa on sikamakeet saundit, ku se Laiho tiluttaa nii sairaa nopeesti!!1111
 
Jeejee, mutta asiaan. Jännä juttu, ettei Metallican pojat tykänneet aikoinaan AJFA:n soundista alkuunkaan (korjatkaa, jos olen väärässä), mutta nyt uusimmalla sitten oikeen haettiin tuo tunkkanen autotallisoundi.
 
Joko tässä mainittiin tämä Mr. Bunglen California? Täytyy, sanoa, etten paljon parempaa soundimaailmaa ole kuullut.
 
Toinen, mikä tulee mieleen on tämä Opethin Damnation.
Minä tykkään. "sopivan 70-lukulainen" Heh
Keltanen eteen, ruskea taakse.
kunnasja
26.09.2003 09:55:28
Dream Theater: Awake
Metallica: Black
Thin Lizzy: Jailbreak
Sting:Mercury Falling
 
Kaikissa omalla tavallaan.

 
?????? Eieieieieiei......
Visit http://www.helionprog.com
Fortune
26.09.2003 09:57:08
?????? Eieieieieiei......
 
Häh?
lxi
01.10.2003 11:21:58
Joko tässä mainittiin tämä Mr. Bunglen California? Täytyy, sanoa, etten paljon parempaa soundimaailmaa ole kuullut.
 
Itsekin piti mainita tuo, tulee ensimmäisenä mieleen kun puhutaan hyvistä soundeista. Tosin mikä tuosta on äänityksen ja miksauksen, ja mikä puolestaan instrumentaation ja sovitusten tulosta, sitä en oikein osaa eritellä.
"I do not agree with what you have to say, but I'll defend to the death your right to say it." -- Voltaire
Hermanni
02.10.2003 11:36:37
Devin Townsendin Terria täytyy kyl lisätä tähän. täydellinen äänimaailma.
Jabbe
02.10.2003 14:46:47
Devin Townsendin Terria täytyy kyl lisätä tähän. täydellinen äänimaailma.
 
Ainakin rummut on aika paskasti miksattu, muuten kyllä todella jees.
Hanok
02.10.2003 14:48:58 (muokattu 02.10.2003 14:51:57)
Mainitaanpa tässä hieman vähemmän tunnettu albumi
Gorefest: Soul Survivor (1996)
 
Ei valitettavasti ole levyä käsillä joten en saa nyt tarkistettua tuottajatietoja. Joka tapauksessa albumi on joka suhteessa aivan loistava. Bändi oli tuohon aikaan jo selkeästi siirtynyt death metallista vahvasti rokkaavaan suuntaan. Levylle on napattu todella hyvät rumpusoundit ja aivan erityisen loistavat kitarasoundit. Miksaus on ilmavan kuuloinen, mutta kuitenkin soundaa raskaalta. Basso potkii hyvin, eikä kuulosta sekään tukkoiselta kuten niin monilla muilla metallilevyillä. Kaikki vain toimii.
 
Gorefest ehti tehdä vielä yhden albumin tuon Soul Survivorin jälkeen ennen hajoamistaan. Pitäisi tutustua, josko soundit olisivat vieläkin paremmat kuin tässä.
 
Itseäni ei erityisesti lämmitä tuo nykyinen Nightwish-soundi, jossa rummut kuulostavat täysin luonnottomalta ja muoviselta. Soundeistahan saa kyllä luonnollisemman kuuloisia triggerityylilläkin, mutta jostain syystä tietyt bändit eivät tätä tavoittele. Ainakin kuvittelen ilman parempaa tietoa että tuo GF:n levy olisi äänitetty ilman tuontyyppisiä apuvälineitä. Joka tapauksessa levyn yleissoundi on melko orgaaninen.
OSTETAAN: SansAmp Classic, GT-2, Tri-A.C. tms. Tarjoa!
lxi
02.10.2003 17:38:30
Devin Townsendin Terria täytyy kyl lisätä tähän. täydellinen äänimaailma.
 
Minua ärsyttävät ne napsuvat, keinotekoiset rumpusaundit.
"I do not agree with what you have to say, but I'll defend to the death your right to say it." -- Voltaire
maelstorm
05.10.2003 23:38:49
Ois kiva kuulla mitä joku kulttiin vihkiytymätön sanoisi Fields of the Nephilimin "Elizium" levyn soundimaailmasta, mulle tuo on täyttä hunajaa levykkeenä kaikin puolin.
the Mystic may release maelstorms of fire, delete freewill, enter the land of the Spirit, or even stop time.
kulmahiomakone
12.10.2003 00:49:19 (muokattu 12.10.2003 00:49:34)
Stone Rosesin Second Coming. Tuottajia on muistaakseni useampia, mutta masteroinnista vastaa yksin George Marino.
 
Gomezin In Our Gunin joku jo mainitsikin ja kyllähän Gomezin muutkin levyt ovat soundiltaan loistavia. Yksittäisenä biisinä tulee mieleen Machismo.
Blue Moon
16.10.2003 01:47:21
 
 
Mielenkiintoista yölukemista tämä ketju. Monta hyvää juttua.
 
kivi: Onhan suomessa tehty hyvän (tai enemmänkin omaleimaisen-) kuuloisia levyjä. --- Hanoi Rocksin eka on edelleen heidän parassoundisin levynsä, by far!
 
Täähän on muuten tehty Ruotsissa. Park Studio, Stockholm.
Siis jos Hanoin ekaa albumia tarkoitat.
- It's been a long time coming -
18is9
16.10.2003 11:52:30
 
 
Kun kuuntelee esim. 70 ja 80-luvulla tehtyä musaa niin ensimmäisenä panee merkille kuinka ohuet bassosoundit levyillä järestään on. Äänitys tekniikka ei tainnut silloin olla samalla tasolla kuin tänään.
 
Tähän soppaan täytynee lisätä, että kyllä itse bassokamoilla ja nauhoitukseen käytetyillä mikeillä on tainnut olla melkoinen merkitys, ei niinkään miksuksella tai masteroinnilla. Monella vanhalla progelevyllä on aika säälittävät bassot, kunnes sitten basisti astuu Tauruksen päälle ja alapäätä alkaa kummasti löytyä.
"Snoochie boochies, or whatever the fuck we use to say" - Jay
jPekka
16.10.2003 13:02:33
 
 
Tähän soppaan täytynee lisätä, että kyllä itse bassokamoilla ja nauhoitukseen käytetyillä mikeillä on tainnut olla melkoinen merkitys, ei niinkään miksuksella tai masteroinnilla.
 
Itse asiassa ennen kaikkea sillä, että mikrofoneja ei käytetty. 70-luku oli sähköbassojen osalta kaikkein kauheinta "suoraan miksauspöytään" -kautta. Ja soundit sitä myöten hengettömät ja ponnettomat.
 
Ei ihme, että aktiivielektroniikka ja laadukkaat DI-boksit rupesivat pikku hiljaa yleistymään.
 
Tokihan samaa temppua harrastettiin Motownin kellaristudiossa 60-luvulla ja saatiin huikeat bassosoundit, mutta siellä oli tarkoitukseen paljon paremmin sopiva putkipöytä.
 
.
- SOITTAKAA 4'33"!!!!!!!!
jannu
20.10.2003 04:54:22
Tool - Lateralus
Smashing Pumpkins - Koko virallinen tuotanto lukuunottamatta Gishin v*ttumaista nasaalisärökitaraa.
Kingston Wall - Koko tuotanto
Nirvana - In Utero
Korn - Untouchables
Kotiteollisuus - Eevan Perintö
The Presidents Of The United States Of America- koko tuotanto on aivan käsittämättömän makean kuuloista ottaen huomioon että kahdella äijällä on kahdessa kielisoittimessa yhteensä viisi kieltä.
 
Kai niitä olis lisääkin, mutta ei jaksa tähän aikaan aamuyöstä...
 
Tuosta Miljoonasateesta vielä. Samaa kuin muutkin ovat sanoneet, eli ne biisit kyllä ansaitsisivat paremmat soundit.
Parempi kauna- kuin kaurapuuro...
kivi
20.10.2003 09:44:32
Blue Moon:
Täähän on muuten tehty Ruotsissa. Park Studio, Stockholm.
Siis jos Hanoin ekaa albumia tarkoitat.

 
Pahus, niinpä olikin. Piti käydä tarkistamassa.
 
Anyway, mielipiteeni sen soundien paremmuudesta pitää edelleen.
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
Fortune
20.10.2003 09:49:27
Tuli tässä Citya kuunnellessa mieleen, että Def Leppardin täytyy olla rock-bändeistä soundillisesti kauimpana hyvästä :)
 
Miettikää nyt, "Animal":in kertsistemmat.
Blue Moon
20.10.2003 12:59:13 (muokattu 20.10.2003 13:16:40)
 
 
kivi: Pahus, niinpä olikin. Piti käydä tarkistamassa.
 
Anyway, mielipiteeni sen soundien paremmuudesta pitää edelleen.

 
Samaa mieltä.
 
Mitäs mieltä saundeihin perehtyneet asiantuntijat ovat Jussi Raulamon Groovy Eyes -levyistä? Kaikki live-in-studiona purkkiin, ilman päällekkäisäänityksiä, 2-raita-analogivehkeellä. Mielestäni ko. metodi kuuluu levyllä, piristävästi. Ainakin kliinisyys loistaa poissaolollaan, sekä saundeissa että soitossa. Tunnelma on välitön.
 
Tosin Raulamon levynteko taitaa olla enenmmän yhtyeen senhetkisen tilan dokumentointia, kuin tuotteen tekemistä, enkä nyt mitenkään väitä, että toimisi monellakaan artistilla mutta lienee melkoisen harvinainen toimintamalli nykypäivänä, maailmallakin.
- It's been a long time coming -
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)