Studiotyöskentely ›

Ensin mä olin et ei helvetti, mutta sit mä olin et ei saatana. On ihan hienoa olla innoissaan jostain jutusta, mutta kyllä nyt vanhempi kitara voisi vähän koittaa hillitä sointiaan.

Teijo K.: Ensin mä olin et ei helvetti, mutta sit mä olin et ei saatana. On ihan hienoa olla innoissaan jostain jutusta, mutta kyllä nyt vanhempi kitara voisi vähän koittaa hillitä sointiaan.
 
Olet aivan oikeassa siksi poistin vuodatukseni vaarallisena kaikille niille, jotka sen ottavat vakavasti.
 
Minun kommenttejani ei kannata ottaa vakavasti, koska ne eivät missään nimessä ole vakavasti esitetty, mutta jotkut ottavat ne vakavasti.
 
Vakavasti puheen ollen - en voi olla tosissani. Tuo on ikävä kyllä luonteenpiirteeni aika pitkälle ja siitä aiheutuu paljon väärinkäsityksiä, joten pitänee hillitä itseään. Kiitos herätyksestä, vaikka heräsin jo aikaisemmin poistamaan kommenttini.
 
Ei saa olla, niin itsekäs, että kirjoittaa...äääh taas alkoi, joten olen taas hiljaa.

Old Guitar: Olet aivan oikeassa siksi poistin vuodatukseni vaarallisena kaikille niille, jotka sen ottavat vakavasti.
 
Minun kommenttejani ei kannata ottaa vakavasti, koska ne eivät missään nimessä ole vakavasti esitetty, mutta jotkut ottavat ne vakavasti.
 
Vakavasti puheen ollen - en voi olla tosissani. Tuo on ikävä kyllä luonteenpiirteeni aika pitkälle ja siitä aiheutuu paljon väärinkäsityksiä, joten pitänee hillitä itseään. Kiitos herätyksestä, vaikka heräsin jo aikaisemmin poistamaan kommenttini.
 
Ei saa olla, niin itsekäs, että kirjoittaa...äääh taas alkoi, joten olen taas hiljaa.
 
Kunnioitus kirjoituksia kohtaan jatkaa laskuaan.
 
Jos ne olivat vitsinä, miksi ne piti sitten poistaa?
 
Nimimerkin takaa on helppo laukoa mitä vaan netzissä, mutta mun mielestä olisi syytä silti kirjoittaa sellaista minkä takana voi seistä ja toisaalta seistä sen takana mitä on kirjoittanut. Jos taas tajuaa olleensa väärässä asioissa tai huomaa, ettei maailmaa saatukaan muutettua m.netin kautta, kun vastustus käy tuskallisen kovaksi, niin tekee jälkikäteen selityksen erikseen. Poistaminen jälkikäteen on lähinnä munatonta.
 
Netz -keskustelussa vivahde-erot jäävät helposti välittymättä. Tälläkin palstalla harrastetaan paljon vitsailua ja kukaan ei sitä halua varmasti pois täältä? Minulle tuossa oli ainoastaan se, että mikään kirjoituksessasi tai aiemmassa ei antanut pienintäkään viitettä, että kyseessä olisi vitsi, siksi todennäköisesti en sitä sellaiseksi osannut tulkita. Enkä toisaalta vieläkään, kun teksti kävi kirjoittajalle sen verran kuumaksi, että piti poistaa näkyvistä.
 
Mutta toisaalta voi olla, että ikäni ja kokemukseni näistä asioista ei todellakaan ole riittävä.
 
- Niko Laasonen

Kyllä mun mielestä on aivan ensisijaisen tärkeää päättää, oliko ennen paremmin kuin nyt. Ja jos siitä nyt ei sitten päästäisi konsensukseen, on todella tärkeää valita puolensa tässä valtavan tärkeässä kysymyksessä. Tällä puolenvalinnalla voikin sitten perustella mm. oikeaoppiset äänitysmetodit, levyteoillisuuden ongelmien syyt ja itsensä tai kaverin tekemät musiikilliset ratkaisut.
 
Ketjun aloittajalle: Osta ihmeessä kasettimankka, mutta älä tuota Tascamia. Kasettimankassa on ihan oma sympaattinen soundi, jolla voi tehdä kaikkea kivaa. Mutta älä odota siltä liikoja. Sille on syynsä, että kasettimankkoja studioissa käytetään erittäin harvoin ja nykyään vain erikoisefektien tekemiseen.
 
Kivi: 30ipsiä on tylsä. Itse teen melkein kaiken 15ipsillä. Mä tykkään siitä botnen lisäyksestä. Ja todella monissa paljon arvostetuissa mankoissa (esim. Studereissa) ei edes ole 30ipsin vaihtoehtoa. 15ipsisä on enemmän soundia ja se toden totta voi lisätä musan fiilistä. Se, joka vakavissaan täällä yrittää väittää, että miksaamisella eri tekniikoineen ja eri äänitystavoilla ei olisi vaikutusta musan fiilikseen, on kyllä aika pihalla perusasioista.
 
Vinyylifaneille tiedoksi, että harmittavan moni nykyvinyyli on tehty suoraan CD:ltä, jolloin esimerkiksi volumesotaikävyydet eivät katoa. Toiseksi vinyylit kaiverretaan nykyään siinä mielessä sokkona, että mitään laadunvalvontaa ei yleensä ole. Kaivertaja tekee duuninsa, kuten tekee, eikä ketään kiinnosta, oliko kaiverrus hyvä vai huono. Toisin oli ennen. Poikkeuksiakin onneksi on.

Se on periaatteessa loputon suo alkaa väittelemään jonkun formaatin tai metodin paremuudesta. Tai se on oikeastaan turhaa, koska viimekädessä ne erot päättää laitteen käyttäjä. Jos sä tykkäät analogisesta lähestymistavasta enemmän kuin digitaalisesta - tai päin vastoin - niin silloin se vain on niin. Eikai sitä edes oikeastaan tarvitse kenellekään perustella mitenkään, ja ainoa mikä merkitsee on tyytyväisyys lopputulokseen.
 
Miten se menikään että: "jos kalusto on vanhaa, niin älä kuvittele sen olevan parempaa kuin uusi. Jos kalusto on uutta, älä kuvittele sen olevan parempaa kuin vanha".

Niq: Olet asian ytimessä. Tuntuu paljolti siltä että ennen bändit oikeesti treenas ja mietti näitä juttuja paljon enemmän. Kun katsoo livetallenteita jostain 70-80-luvun taitteesta niin kyl siellä vaan on niin rautaista menoa lavalla verrattuna moneen nykybändiin. Että on asuttu siellä treenikämpällä ja soitettu sitä musaa. Sitä mäkin haluaisin, ei se vaan oo niin helppoa sit kuitenkaan.
 
Oletko tosissasi? Ennen bändit treenasivatkin enemmän? "Ennen oli paremmin" --ihmisissä huvittavaa on se, että he väkisinkin joutuvat määrittelemään, milloin tarkkaan ottaen oli tämä ennen. Se yleensä määräytyy täysin musiikkimaun mukaan. On päivän selvää, että 50-luvun jazzia soitettiin parhaiten 50-luvulla, mutta eivät 50-luvun muusikot olisi selviytyneet nykytyylien haasteista.

Groovi: Se on periaatteessa loputon suo alkaa väittelemään jonkun formaatin tai metodin paremuudesta. Tai se on oikeastaan turhaa, koska viimekädessä ne erot päättää laitteen käyttäjä. Jos sä tykkäät analogisesta lähestymistavasta enemmän kuin digitaalisesta - tai päin vastoin - niin silloin se vain on niin. Eikai sitä edes oikeastaan tarvitse kenellekään perustella mitenkään, ja ainoa mikä merkitsee on tyytyväisyys lopputulokseen.
 
Ei musiikin tekeminen ole niin subjektiivista, että kysymys on aina vain mielipiteistä. Kyllä me voimme keskustella siitä, millä metodilla parhaiten päästään johonkin tiettyyn lopputulokseen. Itse voisin vaikkapa väittää, että Daptone-tyyppistä 60-soundia ei voi saada aikaan ilman nauhuria. Plugarihommilla me emme voi saavuttaa tyydyttävää lopputulosta.
 
Ja toisaalta äänitysmetodien vaikutuksesta puhutaan käytännössä paljonkin esimerkiksi äänittäjän, tuottajan ja artistin välillä.

Master Fader: Ei musiikin tekeminen ole niin subjektiivista, että kysymys on aina vain mielipiteistä. Kyllä me voimme keskustella siitä, millä metodilla parhaiten päästään johonkin tiettyyn lopputulokseen. Itse voisin vaikkapa väittää, että Daptone-tyyppistä 60-soundia ei voi saada aikaan ilman nauhuria. Plugarihommilla me emme voi saavuttaa tyydyttävää lopputulosta.
 
Toki voidaan keskustella, mutta ongelma on se tavoiteltava lopputulos joka on kuin veteen piirretty viiva.
 
Joku miksaaja voi tehdä työnsä täysin analogisessa ympäristössä ja lopputulos kuulostaa loistavalta. Joku toinen heppu taas voi tehdä puhtaasti digitaalisen prosessoinnin, ja senkin lopputulos kuulostaa aivan loistavalta. Silti nämä kaksi lopputulosta samasta lähtökohdasta voivat kuulostaa hyvinkin erilaisilta keskenään. Kumpi silloin on parempi, ja millä se mitataan?

Master Fader: Toiseksi vinyylit kaiverretaan nykyään siinä mielessä sokkona, että mitään laadunvalvontaa ei yleensä ole. Kaivertaja tekee duuninsa, kuten tekee, eikä ketään kiinnosta, oliko kaiverrus hyvä vai huono. Toisin oli ennen.
 
Oliko ennen toisin?
Vinyyliaikanahan kaiverrus tehtiin hyvin usein eri pajoissa eri puolilla maailmaa eri markkina-alueille. Näin ollen kaiverruksen taso saattoi heitellä eri painoksissa hyvinkin paljon. Myös vinyylin raaka-aineen laatu - ja jo levyn paksuus - heittelivät melkoisesti jopa saman markkina-alueen eri painosten välillä. Tämä on ollut yksi keskeinen motiivi metsästää nimenomaan levyjen ensipainoksia: niiden äänenlaatu oli usein selkeästi parempi kuin myöhemmissä painoksissa.
 
Itse asiassa epäilisin, että nykyään - kun vinyyli on pienempien painosten keräilijöille suunnattu kulttiformaatti eikä suuren yleisön massalevitysformaatti kuten ennen - laatu saattaa olla jopa keskimäärin korkeampi.

jPekka: Oliko ennen toisin?
Vinyyliaikanahan kaiverrus tehtiin hyvin usein eri pajoissa eri puolilla maailmaa eri markkina-alueille. Näin ollen kaiverruksen taso saattoi heitellä eri painoksissa hyvinkin paljon. Myös vinyylin raaka-aineen laatu - ja jo levyn paksuus - heittelivät melkoisesti jopa saman markkina-alueen eri painosten välillä. Tämä on ollut yksi keskeinen motiivi metsästää nimenomaan levyjen ensipainoksia: niiden äänenlaatu oli usein selkeästi parempi kuin myöhemmissä painoksissa.
 
Itse asiassa epäilisin, että nykyään - kun vinyyli on pienempien painosten keräilijöille suunnattu kulttiformaatti eikä suuren yleisön massalevitysformaatti kuten ennen - laatu saattaa olla jopa keskimäärin korkeampi.
 
Ennen oli todellakin toisin. Masterista tehtiin koeversioita, joita kuunneltiin ja joihin tehiin tarvittaessa parannuksia. Tämä oli se laadunvalvontaprosessi, josta puhuin. Toisekseen nykyään työtätekeviä kaivertajia on hyvin vähän. Suomessa esimerkiksi ei ainuttakaan. Alalla, jolla on vain vähän toimijoita, kilpailu on vähäistä, joten tasokaan ei tilastollisesti voi olla korkea. Nyt puhun siis masteroinnista, en painatuksesta. Se on aivan oma keskustelun aiheensa.

Master Fader: Nyt puhun siis masteroinnista, en painatuksesta. Se on aivan oma keskustelun aiheensa.
 
Toki. Tosin masterointiakin on tietääkseni tehty alueittain, eikä aina vain siksi että eri markkina-alueilla albumien kappalevalikoimat ovat saattaneet poiketa toisistaan.

jPekka: Toki. Tosin masterointiakin on tietääkseni tehty alueittain, eikä aina vain siksi että eri markkina-alueilla albumien kappalevalikoimat ovat saattaneet poiketa toisistaan.
 
On kyllä, vaikkei olisi pitänyt kun sitähän varten niitä isä- ja äitilevyjä tehdään että samalla kaiverruksella mentäisiin. Jostain syystä silti on voitu vaikkapa eurooppalainen painos masteroida eri lailla kuin amerikkalainen, ja erohan voi olla valtava.
 
Tämä laadunvaihtelu muuten olikin yksi vinyylin pahimpia puolia. Mulla on hyllyssä muutamia sellaisia levyjä jotka kuulostavat luvalla sanoen karmeilta, mutta joista olen kuullut myös paremmin masteroidun version joka on aivan loistava. Ja tiedän että tää ero on juurikin masteroinnissa.