Studiotyöskentely ›

Versio 1.3 ilmestynyt!
Uutta: Kohdassa 4 täysin uutta läppää. :-)

Kyllä pelottaisi tulla tekemään mitään tällaiseen pajaan, missä on työhönsä tällä tavalla suhtautuva äänittäjä. Tietää kaikesta kaiken, ja jos ei bändiltä taitu, niin mielellään tekee arria ja auttaa soittamaan jos mitäkin.

Vanhempi polvi vielä muista studioetiketit hyvin. Äänittäjä äänitti, tuottaja tuotti ja soittaja soitti.Nykyään kun studioon mennään jo heppoisammin ja studio käsitteenäkin on jo aika häilyvä, ovat työtavatkin muuttuneet.

Monet ovat saaneet koulutusta, jossa sitten on paneuduttu vähän kaikkeen. Äänittäjät haluavat tuottaa, tutotajat soittaa, ja soittajat äänittää ja kaikkea siltä väliltä. Monta vuotta alaa opiskelleet haluavatkin heti paljon ja sitä normaalia pikkuhiljaa tapahtuvaa kehitystä ei ihan jakseta odottaa. Mutta samalla tietynlainen (esim. tekninen)ammattitaito on myös noussut.

Vanhempi polvi vielä muista studioetiketit hyvin. Äänittäjä äänitti, tuottaja tuotti ja soittaja soitti....
 
Näinhän se... musta on ihan mukavaa, että uusia tuulia tulee. Aina voi retroilla ja palata entiseen aikaan, jos siltä tuntuu.

Tulihan sieltä se odottamani älähdysviestikin...
 
Piti älähtää, kun tuli fiilis, että nyt jengiä ohjataan tietyllä tapaa sivuraiteelle, vaikkakin todellakin varmaan hyvää tarkoittaen. Ja näköjään kannatti, koska kävit vähän muuttamassa ja lisäämässä juttuja... Mutta vielä jäi! :)
 
Onhan siinä jutussa paljon asiaa ja tietoa, ei sitä voi kiistää. Ja ymmärrän, että sanomasi kohdistuu varsin nuorelle kuulijakunnalle; pitää kärjistää ja yksinkertaistaa, ja huumori on tietty huumoria. Mutta mulle vain tökkii se, että lähestymistapasi on niin kovasti äänittäjän työtä korostava; siitä huolimatta, että kerrot asian olevan "bändin parhaaksi". Äänittäjä sitä ja äänittäjä tätä ja äänittäjän pitää tehdä töitä jotta laulaja rentoutuu; koko ajan äänittäjän täytyy ja äänittäjä joutuu. Marssijärjestys on selvä: äänittäjä on pomo ja bändi on ikäänkuin äänittäjää varten, kun asian pitäisi olla toisinpäin. Mahdollinen musiikki on neuvottu kuoliaaksi jo ennenkuin yksikään sävel on studiossa soinut. Pahimmillaan tulee tunne, että olisit jo kokonaan luopunut toivosta, että bändillä olisi jotain aivan kelvollista ja jopa mielenkiintoista tallennettavaa, niin että voisit vain tehdä äänittäjän varsinaista hommaa: äänittää silloin jos ja kun äänitettävää on. Vaikka kaiken voisikin neuvoa etukäteen, niin olisiko se enää "studioon valmistautumista" vai tulisiko siitä kylmästi ja yksinkertaisesti soittamaan/arraamaan opettelemista? :) Josta tulikin mieleeni, että mikset jalostaisi ideaasi edelleen ja tekisi kaksi eri juttua: bändisoitto/arrauskoulu ja sitten varsinainen studiokoulu?
 
Tuottaja/äänittäjä/soittaja -yhdistelmästä sen verran, että en ole todellakaan sitä vastaan (eipä paljon passaa olla kun on hahmoja kuten Oksala, Mattila, Syrjä, Silvennoinen...). Ja jos on tilanne, että ketään vastuullista muuta tuottajaa ei projektissa sattumoisin ole, niin äänittäjän yleensä täytyy tietysti se rooli ottaa. Mutta jos joku tuottaja on, niin mielestäni äänittäjän pitää silloin siirtyä vastaamaan teknisestä puolesta taiteellisen vallan/vastuun jäädessä tälle toiselle. Olen itse joutunut huomaamaan (ja kavereiltakin kuullut), että äänittäjillä, jotka ovat tottuneet tekemään myös paljon itsenäistä tuotantotyötä, on tässä usein suuria vaikeuksia.
 
En suinkaan tarkoita, että äänittäjän pitäisi olla kuin eduskunnan puhtaaksikirjoittajan, mutta omasta mielestäni äänittäjän (siis pelkän äänittäjän, ei tuottaja-äänittäjän) työhön kyllä parhaimmillaan kuuluu tietynlainen huomaamattomuus. Hitaamman silmä ei ehdi seuratakaan mitä kaikkea hän puuhaa sen kummemmin asiasta numeroa tekemättä. Hyvä äänittäjä näkee ja kuulee kaiken, ja korjaa asioita vaivihkaa niin, että bändille jää se kuva, että kaikki menee niinkuin paremmissakin sessioissa. Ja oikein hyvä äänittäjä osaa luoda fiiliksen, että tässä on nyt suurinpiirtein parhaita juttuja missä on ollut mukana, ei turhia kehuja antamalla, vaan omalla olemuksellaan. Soittajalle/laulajalle tulee tunne, että äänittäjä ei vertaa häntä mielessään kehenkään toiseen. Se on tosi tärkeätä, jos ajatellaan vaikka kokematonta laulajaa. Kyllä aika orpo ja alaston olo voi olla siellä kopissa; vähän niinkuin lääkärin puheilla, että onkohan elämälle jatkoa luvassa vai ei. :)
 
Sen takia on mielestäni ihan turha ruveta esim. erittelemään erilaisia laulajatyyppejä tai puhumaan unelmakiipparistista. Mitä se laulajaa auttaa, jos hän lukee ne luokittelut ja pähkäilee, että mikähän noista hän mahtaa itse olla... etenkin kun taas tulee tätä, että äänittäjän täytyy, äänittäjän painajainen... Eikö asiaa auttaisi enemmän jos vain toteaisi, että laulajia on erilaisia, mutta tähän mennessä kaikkien ääntä on saatu koneen sisälle tavalla tai toisella, eikä ketään ole tarvinnut lähettää kotiin häpeämään tai harjoittelemaan. Ja sen jälkeen tätä äänenavaus- ym. "oikeaa" asiaa, niin homma olisi siinä.
Ja se unelmakiipparistijuttu. Vähän ihmettelin kun et maininnut, että mistä mikseristä sen +4dB:n pitäisi tulla ulos... :) Ja sitäkin ihmettelen (jos ihan tosimaailmaan siirrytään), että haluatko todella ne Behringerin kohinat ja Alesiksen väpättävät kaiut narulle? :) No mutta asiaan. Niin, eikö unelmakiipparisti oikeasti olekin sellainen, joka osaa soittaa niihin työn alla oleviin biiseihin sopivat jutut sopivilla soundeilla, vaikka sitten 60-luvun Farfisalla tai venäläisellä Polivoxilla? Huomaatko: sinulla on tässä taas tämä äänittäjälähtöisyys, vaikka musiikinteko kuitenkin on päätarkoitus.
 
Olen edelleen sitä mieltä, että soittajan ei studioon tullessaan tarvitse tietää hertseistä tai desibeleistä tai millisekunneista yhtään mitään. Tottakai bändistä jonkun pitää olla tilanteen tasalla jos halutaan jotain klikkiraidan rakentelua tempomuutoksineen tms., eihän äänittäjäkään ole ajatustenlukija. Ja silloin varmaan ollaankin, jos tällaisia ymmärretään pyytää. Mutta noin nyrkkisääntönä mun mielestä kuitenkin pitäisi olla se, että soittajille puhutaan musiikkitermeillä eikä teknisillä termeillä, vaikka nykyään tietysti monilla on koneet ja softat himassa ja se on lisännyt jengin tietämystä studiotekniikasta hirveästi.
 
Summa summarum: kaikki tekniikka on aina sivuroolissa ja musa sekä ihmiset pääroolissa. Jos musa toimii niin kyllähän nyt yksi bassarin pedaali saadaan öljyttyä äkkiä, ja sounditkin ruuvattua loppuviimein kohdalleen. Ihmiset ovat kaikki yksilöitä; on sellaisia soittajia, joilla ei vielä 50-vuotiaanakaan ole sitä ehjää piuhaa mukana, eikä sitä kannata vaatiakaan, koska niiden ajatukset liikkuu ihan muualla. Mutta onneksi on äänittäjä, joka pelastaa pulasta... :)

Rantsu kirjoittaa pelkkää asiaa! +

EDIT: turhaa höpinää poistettu.

Yksi asia mikä tästä on uupunut ja millä on paljon vaikutusta noihin hommiin on oikeastaan toi sama toisinpäin: äänittäjä helpottaa omaa tilannettaan huomattavasti ottamalla oma-aloitteiseti selvää asioista etukäteen. Puhelin ja sähköposti käyttöön ennen sessiota ja monet noista asioista selviää molemmin puolin ihan ilman mitään opettaja/oppilas-asetelmia. Bändille/artistille tulee sellainen olo, että sen tekemisistä on äänittäjä ihan oikeasti kiinnostunut ja haluaa todellakin tehdä parhaansa musiikin saamiseksi parhaalla mahdollisella tavalla talteen. Varsinkin "kokenut" ja hommiinsa kyllästynyt äänimies jää helposti vaan odottelemaan, että mitähän "virheitä" tällä kertaa nää juniorit tekee ja sit asenne on jo valmiiksi et "just".

Ja vielä...
 
Nuorten ja kokemattomien hahmojen opastaminen on sinänsä arvostettavaa, mutta jotenkin pitäis välttää sellasta katkeransävyistä "äläkä sit juurikaan tee näin" sävyä. Ystävällinen - ja sanotaan se nyt sitten: asiakaslähtöinen - lähestymistapa menee paremmin perille ja tunnelma säilyy parempana. Toi Rantsun ajatus siitä, että äänittäjä on bändiä varten eikä toisinpäin on just se juttu. Se luikahtaa niin helposti toisin päin, varsinkin sit kun rupeaa väsyttämään ja naamat kyllästyttämään.
 
Esimerkiksi tuo paasaaminen tuosta soittamiseta silloin kun äänimiehen korva on siinä lähellä, hoituu yleensä parhaiten sillain, että ystävälläisesti kertoo asian soittajalle ennen kuin korvinensa menee sinne vaaravyöhykkeelle: "Sori, tulisin laittaan nää mikit, voisitko sen aikaa olla soittamatta ettei multa lähde kuulo? Mee ottaan vaik kahvit sillä välin. Kiitos." Ammattimiehelle toi on selvää sanomattakin mutta starttari ei tollasta välttämättä muista, vaikka olis sen netistä joskus sattunut lukemaankin. Asia on siis todellakin oikea, mutta toisella tapaa se menee oikeasti perille ilman kitkerää sävyä.
 
Sitten vielä tosta studio-jargonista: Sitä pitäis välttää. Pitäis aina keskustella asiakkaiden kanssa sillain että ne ymmärtää mistä on kyse. Tää on sellanen mihin itsekin on tullut sorruttua ja se on tyhmää. Äänittäjän ei pitäis kyykyttää tai elvistellä (edes vahingossa) sellaisella studiohahmo-slangilla josta soittaja/artisti ei mitään tajua. Kokeneet soittaja osaavat palauttaa äänimiehen maanpinnalle, mutta pahimmassa tapauksessa starttari mene vaan puihin, eikä kehtaa kysyä ettei vaikuttais tyhmältä ja sellaista fiilistä ei asiakkaalle pitäis antaa.

Mikaelille plussaa. Varsin asbaa asiaa asenteista.
 
"Starttareista" vielä sen verran että asennetta kannattaa tarkistaa myös sillä puolella ennen studioon menoa. Nimittäin studiossa oppii parhaimmillaan aivan mielettömästi niin soittamisesta kuin musiikkitouhuista yleensäkin. Avoimella mielellä ja korvat auki :)

Toi Rantsun ajatus siitä, että äänittäjä on bändiä varten eikä toisinpäin on just se juttu.

Jep, artistillehan sitä duunia äänittäjä, tuottaja ja vaikka levy-yhtiökin tekee. Rantsun kanssa samoilla linjoilla. Tärkeintähän on kuitenkin saada musa talteen mahdollisimman hyvänä ja inspiroituna. Parhaimmat äänittäjät mä tiedän on just niitä hiljaisia, mutta äärimmäisen ammattitaioisia tyyppejä, jotka saa hommat näyttämään siltä että artisti oikeesti teki ne hyvät soundit. Ja mihinkään ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Yksi tärkeä juttu on arvostaa muita ihmisiä ympärillään.

Mä muistan joskus aikoinaan, että olo oli studiossa kuin teininä musakaupassa..."anteeks, et häiritsen mut saanks mä ostaa tän".

Tästähän kehkeytyi oikein asiallinen sananvaihto.
 
Mun mielestäni toi artikkeli on just hyvä junnuille ja koko ajan paranoo.
Junnujakin tietty on moneen junaan, niinkuin on ammattiheppujakin.
Toiset on ihan fiilispohjalta ja nimenomaan pelimannimiehiä,
Heidän kanssaan puhutaan eri kieltä, (pannaanko vähän lisää ruskaa sun sitariis?)
kuin teknisorientoidumpien (onks tuo ny sana ollenkaan ;) soittajien kanssa.
(Mitä jos filtteröitäis pois noita pahimpia piikkejä, haettais jotain pehmeempää nauhakompressiota ja heitettäis päälle joku pehmee ambienssi kaiku, ilman pre-delayta.)
Psykologia on yks äänimiehen tärkeimmistä työkaluista.