Studiotyöskentely ›

Mikä avuksi?
Referenssibiisit.
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=16&t=130587
 
Ne on suuria apuja ihan kaikkien hintaluokkien monitoreilla. Jos sulla on joku biisi jonka olet kuullut monessa eri paikassa ja tiedät miltä sen tulisi kuulostaa, soita sitä välillä omaa miksausta tehdessäsi. Todennäköisesti omassa miksauksessasi on ihan sikana liikaa matalia taajuuksia. Sitten mieti, onko referenssibiisissä joskus tuntunut olevan liian vähän matalia taajuuksia. Luultavasti ei. Näin ollen voit vähentää omasta miksauksestasi matalia taajuuksia, veikkaisin että reilusti. Näin itselläni aluksi.
 
Ja omat miksauksethan on erittäin hyvä juuri kuunnella autossa yms ja pohtia että miksi se ei kuulosta hyvältä. On mahdollista että sun autokajarit, kotistereot ja kelloradio antaa ihan yhtä paljon vinkkiä hyvän tuloksen saamiseksi kuin ne aktiivimonitorit tai kuulokkeet.
 
Toinen vaihtoehto on hankkia monitorit joista ääni kuulostaa siltä miltä pitää. Mun korvaan Genelecit ei oikein ole sellaiset.

Joo kiitos vinkeistä! Ei voi muuta kuin todeta, et on vaikeeta tuo miksaaminen ja jatkaa harjottelua.. Olen tosiaan yrittänyt kuunnella niitä lempibiisejäni näillä vehkeillä ja yrittänyt saada jotain aikaiseks mut ku ei vaan osaa ni ei vaan osaa. :) Ehkäpä vielä joskus..

Silloin täytyy sanoa kun pissattaa. Ja seuraava mhelinin kirjoitus vaatii kommentointia.
 
mhelin:
EQ:ta kannattaa käyttää harkiten, se kun vaikutaa vain staattisesti johonkin yhteen taajuuteen, kun taas putkilaitteet tavallaan toimivat siinä suhteessa ikään kuin dynaamisina EQ:ina.
 
Asia mikä tulee teorianlukijoille aina yllätyksenä, valitti audiotyönopettajakaveri, on se että mikään EQ ei vaikuta staattisesti yhteen taajuuteen kuin paperilla, vaan sillä on aina vaikutusta myös korostettavan kaistan ulkopuolella.
 
Niin kapeaa Q:ta (EQ:n kaistanleveys) ei olekaan, ettei se muuttaisi myös ympäröivää äänestä.
 
Putkilaitteiden ääntä muokkaava vaikutus on paitsi sattumanvarainen (kokeile vaihtaa putkia vaikkapa toisiin samanmerkkisiinkin ja katso miten ääni muuttuu), myös vähän arveluttava studiotyössä käytettäväksi yleislääkkeeksi, koska putkisoundi on jyrkkiä piikkejä ja kuoppia, jotka ekvalisoitaessa korostuvat aivan eri tavalla kuin pehmeämpi käyrä.
 
On mahdollista, että putkilaitteilla saadaan ääniin lomittaisuuta samalla tavalla kuin kädet ristittäessä sormet menevät toistensa lomaan, mutta siihen ei kannata luottaa. Putkilaitteiden hehkutuksesta suurin osa on myyntipuhetta - feikkivintage on viimeisen kymmenen vuotta tullut taas enemmän muotiin.
 
Sen sijaan putkilla saa aikaan jotain sellaista, mitä mhelin ei tajuakaan (päättelen siitä, että hän suosittelee taajuusrajattua kuuntelua), niillä saa erilaisia sellaisia kerrannaisia puristettua mukaan, jotka tarkemmilla laitteilla jäisivät näytteenottoalueen ulkopuolelle.
 
Kuuntele tosiaan miksausta rajatulla kaistalla ja käytä esim. mieluummin kompuroita kuin EQ:ta balansoimaan miksausta.
 
Monialuekompressori ei ole ekvalisaattori, ja sen opetteleminen sellaiseen tarkoitukseen on vähintään arveluttavaa. Rajatulla kaistalla kuunteleminen on myös verrattavissa siihen lasten leikkiin, jossa paperi taitellaan haitariksi ja jokainen piirtää osan ukonkuvaa näkemättä mitä muut tekevät.
 
Tai jo äänitysvaiheessa hae mikin paikkoja.
 
Tämä on koko kirjoituksen ainoa hyvä neuvo, mun on pakko sanoa. Mä en halua ottaa osaa tähän teidän teoreetikot-vastaan-rasvanahat -kisaanne, mutta mun täytyy sanoa että olen onnenpoika kun pääsin aloittamaan käytännön hands-on -studiotyöllä 'jättiläisten harteilla' ja seuraamaan ammattilaisten työskentelyä monen levyn verran ja sitten vasta luin kaikki teoriakirjat mitä käteeni sain.
 
Varma tapa on myös leikata kaikki esim. alle n. 80 Hz taajuudet kitaroista, jotta monitoreilla jotka toistaa tuon alle ei syntyisi sellaista kuvaa että kitarat tulevat lujaa.
 
Ajatus on oikea, syy väärä. Usein on hyvä leikata kitaroista jopa alle 200 hz taajuudet pois, mutta sillä ei ole mitään tekemistä monitorien toiston kanssa. Päin vastoin, on musiikin kuuntelun kannalta tärkeää että ääripäissäkin on kamaa - kylläpä ne huonot pakettistereot sitten jättää ne toistamatta mihin eivät pysty. Mutta jos on mahdollisuus kuulla 16KHz-20KHz alueella ja 20Hz-50Hz alueella jotain,olis erittäin kiva että sellä myös kuultavaa on.
 
Kitaroiden kuulemisen kovuuteen ei joku 80Hz vaikuta mitään, jos siellä kitaroita on ne kuuluvat alabasson puuroisuutena.

Asia mikä tulee teorianlukijoille aina yllätyksenä, valitti audiotyönopettajakaveri, on se että mikään EQ ei vaikuta staattisesti yhteen taajuuteen kuin paperilla, vaan sillä on aina vaikutusta myös korostettavan kaistan ulkopuolella.
 
Niin kapeaa Q:ta (EQ:n kaistanleveys) ei olekaan, ettei se muuttaisi myös ympäröivää äänestä.
 
Tätähän ei mhelin kuitenkaan mun käsittääkseni tarkoittanut lainkaan. Hän puhui toisen harmonisen lisääntymisestä, joka taas johtuu putkisärön luonteesta ja saattaa siten tuoda signaaliin jotain uutta jota kliineillä transistorivehkeillä ei saa, eikä suinkaa putkien taajuusvasteesta.
 
Putkilaitteiden ääntä muokkaava vaikutus on paitsi sattumanvarainen (kokeile vaihtaa putkia vaikkapa toisiin samanmerkkisiinkin ja katso miten ääni muuttuu), myös vähän arveluttava studiotyössä käytettäväksi yleislääkkeeksi, koska putkisoundi on jyrkkiä piikkejä ja kuoppia, jotka ekvalisoitaessa korostuvat aivan eri tavalla kuin pehmeämpi käyrä.
 
Mun käsittääkseni taas putkillä pystytään saavuttamaan aivan yhtä tasainen taajuusvaste kuin transistoreilla jos näin vain halutaan. Tuskinpa putki-High end stereoiden omistajat hankkivat näitä laitteita siitä syystä että taajuuskäyrässä olisi jotenkin epätasainen. Kuten kitarapuolella epäilen kyllä että myös studiopuolella putkilaitteita käytettäisiin ennemmin niiden erilaisen särökäyttäytymisen kuin taajuusvasteen vuoksi. Mutta voin toki olla väärässäkin.
 
On mahdollista, että putkilaitteilla saadaan ääniin lomittaisuuta samalla tavalla kuin kädet ristittäessä sormet menevät toistensa lomaan, mutta siihen ei kannata luottaa. Putkilaitteiden hehkutuksesta suurin osa on myyntipuhetta - feikkivintage on viimeisen kymmenen vuotta tullut taas enemmän muotiin.
 
Tämä on kyllä totta.
 
Sen sijaan putkilla saa aikaan jotain sellaista, mitä mhelin ei tajuakaan (päättelen siitä, että hän suosittelee taajuusrajattua kuuntelua), niillä saa erilaisia sellaisia kerrannaisia puristettua mukaan, jotka tarkemmilla laitteilla jäisivät näytteenottoalueen ulkopuolelle.
 
Eikös tälläinen toisen ammattitaidon arvostelu pitänyt olla pannassa täällä? Itse asiassa tämä kiven väite kuulostaa uskomattomammalta kuin yksikään väite mitä mhelin on esittänyt. Itse ainakin mielelläni kuulisin mitä nuo kerrannaiset käytännössä ovat?

Rajatulla kaistalla kuunteleminen on myös verrattavissa siihen lasten leikkiin, jossa paperi taitellaan haitariksi ja jokainen piirtää osan ukonkuvaa näkemättä mitä muut tekevät.
 
Minä ymmärsin MHelinin kirjoituksen niin, että sitä rajoitetun kaistan kuuntelua käytettäisiin vain referenssinä. Vähän niinkuin EQ:lla simuloitu auratone tai NS10.
 
Eli siis miksataan normaalisti neutraalilla kuuntelulla, mutta *tarkistetaan* miltä lopputulos kuulostaa rajoitetulla kaistalla.

Eikös tälläinen toisen ammattitaidon arvostelu pitänyt olla pannassa täällä? Itse asiassa tämä kiven väite kuulostaa uskomattomammalta kuin yksikään väite mitä mhelin on esittänyt. Itse ainakin mielelläni kuulisin mitä nuo kerrannaiset käytännössä ovat?
 
En mä kenenkään ammattitaitoa sinänsä arvostele, mutta ajattelepa itse, mitä eroa on siinä, jos kuuntelu toistaa sanotaan nyt vaikka 20Hz-20KHz, tai sitten hyllykorjaimilla leikataankin kuuntelun alaraja vaikkapa 75Hz:iin ja yläraja 16Hz:iin - onko siitä hyötyä. Helppouskin on silloin sitä, ettei tarvi ottaa huomioon muuttujia joita ei kuule.
 
Sen sijaan referenssikuuntelu "huonolla" kaiuttimella on vallan ok. Auratone ja NS10 eivät edes oo järjettömän rajoitettuja verrattuna oikein ankeisiin referensseihin.
 
Ja sitten tää uskomattomuuskysymys - pistän foliohattuni päähän ja selitän:
 
Jos nyt ajatellaan, että AD-muuntimen rajat menevät vaikkapa 20Hz ja 20KHz kohdalla (16bit, 44.1Khz), niin nehän leikkaavat kuin saksilla kaiken datan sen ylä- ja alapuolelta pois. Kuitenkin yläpuolella on, jos kohta ei kauheasti muuta kuin akustisia soittimia ja vaikkapa rumpujen symbaaleja, niin myös kaiken sellaisen äänen ylempiä kerrannaisia, jonka energia riittää noin korkeiden kerrannaisten luomiseen.
 
Alempien äänten kohdalla ongelma ei oikeastaan ole alemmissa kerrannaisissa, koska ylemmän äänen luodessa alempaa kerrannaista sen energiasta ei kauheasti riitä kuuluvan kerrannaisen aikaansaamiseen; mitä alempi ääni, sen enemmän energiaa sen tulee sisältää ollakseen "yhtä kova". Ongelma on äänissä jotka ovat kuuloalueen alapuolella, mutta joiden ylemmät kerrannaiset ovat jo kuuloalueella.
 
Nämä erilaiset kerrannaiset vaikuttavat olennaisesti siihen millaisena äänen kuulemme. Äänilähteen tunnistamisen kokemus on useimmiten kiinni äänen alukkeesta, äänen sävy sen sijaan tulee näistä harmonioista.
 
Putki tai mikä tahansa ääntä kasaanpuristava vahvistusaste ennen tätä leikkausta muokkaa äänikuvaa ja korostaa sellaisten äänen osien vaikutusta jäljelle jäävään ääneen, jotka "puhtaammalla" signaalitiellä vain leikattaisiin pois. Tavallaan signaali/kohinasuhde "huononee", mutta mukaan tuleva kohina on luonteeltaan musikaalista ja kuultavan alueen synnyttämää, ja parantaa osaltaan reuna-alueiden äänen käyttäytymistä digitointiprosessissa.
 
Tällai nopeasti ja luonnostelematta selittäen. Ei tää musta oo huonoa teoriaa. Foliohattukerhon jäsenyyteen ehkä oikeuttavaa, kumminkin.
 
:-D
 
PS. Disclaimer - alarajauksen arvo on pelkkää arviota. Fyysisestihän alataajuutta ei oo kai tarve määrittää muuten kuin sen vaatiman energian suhteen. On multa pelkkää luuloa, että alarajaus asetettaisiin yleensä mekaanisesti 20Hz kohdalle.
 
PPS. Insinööripohjalta selitykselläni ei oo mitään tieteellistä pohjaa. Käytännössä se kuitenkin toimii.

Ja sitten tää uskomattomuuskysymys - pistän foliohattuni päähän ja selitän:
 
Jos nyt ajatellaan, että AD-muuntimen rajat menevät vaikkapa 20Hz ja 20KHz kohdalla (16bit, 44.1Khz), niin nehän leikkaavat kuin saksilla kaiken datan sen ylä- ja alapuolelta pois. Kuitenkin yläpuolella on, jos kohta ei kauheasti muuta kuin akustisia soittimia ja vaikkapa rumpujen symbaaleja, niin myös kaiken sellaisen äänen ylempiä kerrannaisia, jonka energia riittää noin korkeiden kerrannaisten luomiseen.
 
Alempien äänten kohdalla ongelma ei oikeastaan ole alemmissa kerrannaisissa, koska ylemmän äänen luodessa alempaa kerrannaista sen energiasta ei kauheasti riitä kuuluvan kerrannaisen aikaansaamiseen; mitä alempi ääni, sen enemmän energiaa sen tulee sisältää ollakseen "yhtä kova". Ongelma on äänissä jotka ovat kuuloalueen alapuolella, mutta joiden ylemmät kerrannaiset ovat jo kuuloalueella.
 
Nämä erilaiset kerrannaiset vaikuttavat olennaisesti siihen millaisena äänen kuulemme. Äänilähteen tunnistamisen kokemus on useimmiten kiinni äänen alukkeesta, äänen sävy sen sijaan tulee näistä harmonioista.
 
Putki tai mikä tahansa ääntä kasaanpuristava vahvistusaste ennen tätä leikkausta muokkaa äänikuvaa ja korostaa sellaisten äänen osien vaikutusta jäljelle jäävään ääneen, jotka "puhtaammalla" signaalitiellä vain leikattaisiin pois. Tavallaan signaali/kohinasuhde "huononee", mutta mukaan tuleva kohina on luonteeltaan musikaalista ja kuultavan alueen synnyttämää, ja parantaa osaltaan reuna-alueiden äänen käyttäytymistä digitointiprosessissa.
 
Tällai nopeasti ja luonnostelematta selittäen. Ei tää musta oo huonoa teoriaa. Foliohattukerhon jäsenyyteen ehkä oikeuttavaa, kumminkin.
 
:-D
 
PS. Disclaimer - alarajauksen arvo on pelkkää arviota. Fyysisestihän alataajuutta ei oo kai tarve määrittää muuten kuin sen vaatiman energian suhteen. On multa pelkkää luuloa, että alarajaus asetettaisiin yleensä mekaanisesti 20Hz kohdalle.
 
PPS. Insinööripohjalta selitykselläni ei oo mitään tieteellistä pohjaa. Käytännössä se kuitenkin toimii.
 
Tälleen huutolaispohjalta komppaan kyllä foliomiestä.

Kuulostaa kyllä mielenkiitoiselta teorialta, tätä täytyy hieman sulatelle ennen kommentointia. Kiitos silti mielenkiintoisesta selvityksestä vaikka ihan tältä istumalta en ehkä aivan kaikkea sulatakaan.
 
Tuli kyllä mieleen että tässä on puhuttu koko ajan miksaamisesta eli AD-muunnokset on jo tehty ja kaikki informaatio, joka taajuusalueen ulkopuolelle on jäänyt on ikuisiksi ajoiksi mennyttä.

Kuulostaa kyllä mielenkiitoiselta teorialta, tätä täytyy hieman sulatelle ennen kommentointia. Kiitos silti mielenkiintoisesta selvityksestä vaikka ihan tältä istumalta en ehkä aivan kaikkea sulatakaan.
 
Ootapa, jonain päivänä mä kerron vielä teoriani analogisummauksesta.
:-)

PPS. Insinööripohjalta selitykselläni ei oo mitään tieteellistä pohjaa. Käytännössä se kuitenkin toimii.

Mä en taaskaan tajua yhtään mitään mitä täällä puhutaan. Sisäinen folioni taitaa olla olematon.

"Alempien äänten kohdalla ongelma ei oikeastaan ole alemmissa kerrannaisissa, koska ylemmän äänen luodessa alempaa kerrannaista sen energiasta ei kauheasti riitä kuuluvan kerrannaisen aikaansaamiseen; mitä alempi ääni, sen enemmän energiaa sen tulee sisältää ollakseen "yhtä kova". Ongelma on äänissä jotka ovat kuuloalueen alapuolella, mutta joiden ylemmät kerrannaiset ovat jo kuuloalueella."
 
Jumalkvita. Enpäs olekkaan tullut ajatelleeksi tuommoista luontoa alakerrannaisilla. Neroutta.
Tuon kun julistaisit sopivalta kukkulalta, niin audiouskovaiset kamartaisivat syvään! :D
Joka päivä, jotain uutta.

Tuli kyllä mieleen että tässä on puhuttu koko ajan miksaamisesta eli AD-muunnokset on jo tehty ja kaikki informaatio, joka taajuusalueen ulkopuolelle on jäänyt on ikuisiksi ajoiksi mennyttä.
 
Haa! *ojentautuu sormi pystyssä*
 
Eipä ookaan, mikäli resoluutiota ei oo vielä pudotettu julkaisuresoluutioon.
 
:-D

lempien äänten kohdalla ongelma ei oikeastaan ole alemmissa kerrannaisissa, koska ylemmän äänen luodessa alempaa kerrannaista sen energiasta ei kauheasti riitä kuuluvan kerrannaisen aikaansaamiseen; mitä alempi ääni, sen enemmän energiaa sen tulee sisältää ollakseen "yhtä kova". Ongelma on äänissä jotka ovat kuuloalueen alapuolella, mutta joiden ylemmät kerrannaiset ovat jo kuuloalueella.
 
Nämä erilaiset kerrannaiset vaikuttavat olennaisesti siihen millaisena äänen kuulemme. Äänilähteen tunnistamisen kokemus on useimmiten kiinni äänen alukkeesta, äänen sävy sen sijaan tulee näistä harmonioista.

 
Ymmärrän kyllä. että ihmiskorva/mieli "generoi" puuttuvan perusääneksen vaikka toistojärjestelmä ei sitä pystyisi välittämään, mutta varsinaista ongelmaa en tässä nyt oiken pysty hahmottamaan. Käsittääkseni myös mhelinin maininta toisen harmonisen korostamisesta (putkisärön luonteest johtuen?) koskee juuri näitä bassoääniä, joiden "energiaa" siten siirtyisi ylemmille taajussalueille , josta seuraisi juurikin tuo esittämäsi eli että kuulija kuulisi alimmat bassoäänet voimakkaampina kuin ne itseasiassa olisivatkaan.

Haa! *ojentautuu sormi pystyssä*
 
Eipä ookaan, mikäli resoluutiota ei oo vielä pudotettu julkaisuresoluutioon.
 
:-D
 
Siis sample ratea?

Ymmärrän kyllä. että ihmiskorva/mieli "generoi" puuttuvan perusääneksen vaikka toistojärjestelmä ei sitä pystyisi välittämään, mutta varsinaista ongelmaa en tässä nyt oiken pysty hahmottamaan. Käsittääkseni myös mhelinin maininta toisen harmonisen korostamisesta (putkisärön luonteest johtuen?) koskee juuri näitä bassoääniä, joiden energiaa siten siirtyisi ylemmille taajussalueille, josta seuraisi juurikin tuo esittämäsi eli että kuulija kuulisi alimmat bassoäänet voimakkaampina kuin ne itseasiassa olisivatkaan.
 
Ei. Ei. Ei.
 
Mä en puhu bassoäänien kovuudesta (laajuudesta ehkä kyllä) enkä varsinkaan psykoakustiikasta, vaan ihan äänen tonaliteetista. Siitä_miltä_se_soundaa.
 
Kokeile. Miksaa datille tai tietokoneelle 44.1:ksi ensin suoriltaan, ja sitten laittamalla mikätahansa sellainen putkilaite jossa putket ovat signaalitiellä, tai vaikka kelamankka saturaatiorajalla väylälle, ja kuuntele mitä tapahtuu.
 
Siis sample ratea?
 
Se kai se resoluution muuttuva tekijä on.

Miksauksessa (ja biisien sovituksissa jo) pitäisi keskittää energia sille alueelle joka kuuluu kaikista laitteista. Eli siis joku 150 Hz - 10 kHz, sillä miksauksen pitäisi olla balanssissa. Esim. basso&basari pitäisi toimia 2. harmonisilla taajuuksilla yksinään koska kaikki laitteet eivät toista perussäveliä. Sama homma koskee myös yläpäätä. Jos teet hommaa softalla niin laita masteriin joku EQ ja tee sille presetti jossa ylä- ja alapäätä leikataan.
 
Äkkiseltään ajateltuna tuo ylä- ja alapään leikkaus miksauksen tarkistamisessa kuulostaa hyvältä kikalta mutta todellinen hyöty jää aika pieneksi, eikä sillä voi mitenkään korvata vertaamista eri laitteissa tai kuuntelutilanteissa.
 
Esimerkiksi autokuuntelu, kaiken maailman gettoblasterit ja boomboxit kun eivät leikkaa vain toiston ääripäistä vaan värittävät ääntä hyvinkin radikaaleilla korostuksilla ja kuopilla sen alueen puitteissa mitä ylipäätään suostuvat toistamaan.

Silloin täytyy sanoa kun pissattaa. Ja seuraava mhelinin kirjoitus vaatii kommentointia.
Jep, hyvä, paitsi jos et vain yritä kusettaa..
 
Asia mikä tulee teorianlukijoille aina yllätyksenä, valitti audiotyönopettajakaveri, on se että mikään EQ ei vaikuta staattisesti yhteen taajuuteen kuin paperilla, vaan sillä on aina vaikutusta myös korostettavan kaistan ulkopuolella.
 
Kirjoitin huonosti alkuperäisen kommentin, tarkoitin taajuuskaistaa enkä pistemäistä taajuutta. Ajattelin sitä että jos EQ:lla yrittää korostaa bassojen 2. harmonisia (taajuusalueella X-Y ottaen huomiion Q:nkin) niin tulee siinä samalla korostaneeksi ekoja harmonisia jos sitä bassoa soitetaankin oktaavia korkeammalta. Siis EQ ei träkkää soittoa ja taajuuksia. Putkilaitteista (jotka generoivat transistorilaitteisiin verrattuna enemmän matalia harmonisia) tulee tuota 2. harmonisen korostusta enemmän (mutta muuten toimii siinä myös bassoskobe, noissa paperikartioisissa varsinkin on mukavat 2. harmonisen särökomponentit).
 
Niin kapeaa Q:ta (EQ:n kaistanleveys) ei olekaan, ettei se muuttaisi myös ympäröivää äänestä.
 
Ja lisäisin että myös vaihetta, mitä enemmän Q:ta sitä jyrkempi vaihesiirtymä ko. taajuudella.
 
Putkilaitteiden ääntä muokkaava vaikutus on paitsi sattumanvarainen (kokeile vaihtaa putkia vaikkapa toisiin samanmerkkisiinkin ja katso miten ääni muuttuu)
 
Gainissa eroja, siis transkonduktanssissa (?).
 
myös vähän arveluttava studiotyössä käytettäväksi yleislääkkeeksi, koska putkisoundi on jyrkkiä piikkejä ja kuoppia, jotka ekvalisoitaessa korostuvat aivan eri tavalla kuin pehmeämpi käyrä.
 
Putket ovat periaatteessa erittäin lineaarisia, mutta kitaravahvistin ei ole sellainen, eikä mikään laite joka vedetään särölle. Mutta putkilaite säröllä on lineaarisempi kuin trankku.
 
On mahdollista, että putkilaitteilla saadaan ääniin lomittaisuuta samalla tavalla kuin kädet ristittäessä sormet menevät toistensa lomaan, mutta siihen ei kannata luottaa. Putkilaitteiden hehkutuksesta suurin osa on myyntipuhetta - feikkivintage on viimeisen kymmenen vuotta tullut taas enemmän muotiin.
 
Paljon mahdollista, tosin mun käsittääkseni putket eivät toimi EQ:na mitenkään muuten kuin korostamalla matalia harmonisia, mutta tosiaan kun käyttää niiden säröominaisuuksia hyväkseen saa toiston joissakin tapauksissa balanssiin paremmin.
 
Sen sijaan putkilla saa aikaan jotain sellaista, mitä mhelin ei tajuakaan
Jaahas.
 
(päättelen siitä, että hän suosittelee taajuusrajattua kuuntelua)
Mikä ei liity putkiin mitenkään vaan siihen että on älytöntä käyttää n. kappaletta eri kaiutinta kuuntelussa kun ainoa ero mikä niillä on on lähinnä toistokaistassa. Suurin ero kuuntelussa esim. kotona ja autossa on akustiikassa, autossa bassot korostuvat alyttömästi (iso Q alataajuuksilla johtuen pienestä tilasta). No tuotahan voisi mallintaa kotona kuuntelussa laittamalla sille alapään kaistanrajoittimelle isomman Q:n jolloin rajataajuuden kohdalle tulisi mukavasti pieni korostus (sama homma jollain halvoilla pakettikaiuttimilla joilla viritystaajuus on vedetty liian ylös jolloin bassotoistosta tulee jumputtava). Ja kuten joku sanoikin niin kyse oli vain miksauksen tsekkausta varten tehtävästä taajuuskaistan rajauksesta. Voi sitä laajentaakin haluttaessa (ainakin suljetuilla kaiuttimilla se onnistuu Linkwitz-transform EQ:lla jonkinverran kaiuttimen normaalin taajuskaistan alapuolelle, tosin kaiutinelementin liikeradat tulevat ongelmaksi, mutta varovainen käyttö on mahdollista).
 
putkilla saa .... niillä saa erilaisia sellaisia kerrannaisia puristettua mukaan, jotka tarkemmilla laitteilla jäisivät näytteenottoalueen ulkopuolelle.
 
Riippuu kytkennästä, mutta yleensä putkikytkennät generoivat enimmäkseen paria-kolmea ensimmäistä harmonista. Mutta jos 1. harmoninen on 10 kHz niin kolmas on 30 kHz mikä menee yli Nyqvistin taajuuden 44.1 kHz näytteenottotaajuudella. Toinen juttu on sitten se mitä iloa tuosta on, se kun aiheuttaa vain aliasointia, eli epäharmonista säröä matalammilla taajuksilla (osasyy siihen miksi digitaalinen ei saundaa joidenkin mielestä niin hyvältä kuin analoginen). Toisekseen useimmissa putkikytkennöissä käytetään lähtöasteessa muuntajalähtöä impedanssisovituksessa (putkikytkennät ovat suht. korkeaimpedanssisia) ja ne taas rajaavat kaistaa. Muuntajat tosin ovat riippuvaisia kuormasta, ja jos seuraavalla asteella on suuri tuloimpedanssi aiheutuu muuntajasta kyllä melkoinen korostus (~ringing på engelska) tosiaan noilla >20 kHz taajuuksilla (sama efekti on noilla vintage-Neve kytkennöillä, 1290, 1073 etc.). Joten on todennäköistä että kuvattu efekti tapahtuu mutta eri syystä.
 
Rajatulla kaistalla kuunteleminen on myös verrattavissa siihen lasten leikkiin, jossa paperi taitellaan haitariksi ja jokainen piirtää osan ukonkuvaa näkemättä mitä muut tekevät.
Toi voi olla hauska leikki, täytyy muistaa ensi vuonna tytön synttäreillä.
 
Mä en halua ottaa osaa tähän teidän teoreetikot-vastaan-rasvanahat -kisaanne, mutta mun täytyy sanoa että olen onnenpoika kun pääsin aloittamaan käytännön hands-on -studiotyöllä 'jättiläisten harteilla' ja seuraamaan ammattilaisten työskentelyä monen levyn verran ja sitten vasta luin kaikki teoriakirjat mitä käteeni sain.
 
En tiedä kisasta, mutta ihmisillä on erilaisia lähestymistapoja ulkomaailman ilmiöihin. Joku yrittää heti kehittää teorian ilmiön ympärille ja toinen taas pelkästään tehdä erilaisia käytännön kokeita. Mutta molemmat lähestymistavat yhdessä tekevät tieteeni, siihen ei riitä kumpikaan yksinään. Sen vuoksi olisikin hyvä jos asioita käsiteltäisiin (rauhassa) molemmin puolin (siis tuotaisin esiin käytäntöjä ja toisaalta myös funtsittaisiin asioita teoreettisemminkin), kritiikki on aina tietysti paikallaan :)
 
(mä en käytä yleensä hymiöitä ollenkaan kun en osaa, mutta en oikeasti ole mikään tosikko vaikka siltä vaikuttaisikin..)

Ei. Ei. Ei.
 
Mä en puhu bassoäänien kovuudesta (laajuudesta ehkä kyllä) enkä varsinkaan psykoakustiikasta, vaan ihan äänen tonaliteetista. Siitä_miltä_se_soundaa.
 
Vaikuttaahan se toisen harmonisen lisääminen siihen soundiinkin, ymmärtääkseni ainakin
 
Kokeile. Miksaa datille tai tietokoneelle 44.1:ksi ensin suoriltaan, ja sitten laittamalla mikätahansa sellainen putkilaite jossa putket ovat signaalitiellä, tai vaikka kelamankka saturaatiorajalla väylälle, ja kuuntele mitä tapahtuu.
 
Eikö samaa efektiä pysty tuottamaan millään putkisäröä mallintavalla laiteella? Ja epäilen kyllä, että se informaatio mitä tuolla muljautellaan on peräisin kuitenkin siltä kuuluvalta taajuuskaistalta, sillä säröhän itsessään lisää jo signaaliin kompleksisuutta eikä sitä siten tarvitse välttämättä mistään sub tai yliääniosastolta enää haroa mukaan.

Kokeile. Miksaa datille tai tietokoneelle 44.1:ksi ensin suoriltaan, ja sitten laittamalla mikätahansa sellainen putkilaite jossa putket ovat signaalitiellä, tai vaikka kelamankka saturaatiorajalla väylälle, ja kuuntele mitä tapahtuu.

 
Tai äänitä Y-kaapelilla toiselle raidalle suoraan ja toiselle putkilaitteen läpi. Sitten käännä toisen kanavan vaihe (tai siis invertoi signaali, eipä tuossa varsinaista vaihesiirtoa tapahdu jos hiuksia halkomaan aletaan, tai no ehkä ei kannata alkaa, "vaiheen kääntö" on sen verran vakiutunut termi) ja summaa raidat. Mitä jää jäljelle on tuota mystistä putkisaundia. Sitä voi sitten tutkia kaiken maailman analysaattoreilla ja miettiä mistä se oikeastaan johtuu ..

Mitä jää jäljelle on tuota mystistä putkisaundia.
 
Niin, teoriassa. Ja teknisesti. Psykoakustisesti tapahtuu paljon muutakin, veikkaan.