Studiotyöskentely ›

Sori vaan, mutta aika huvittavaa seurata kun ihmiset antaa kaikenlaisia ohjeita aiheesta jossa ei ole oikeita tai vääriä vastauksia. Aloittelevan on tietysti kiva saada vinkkiä siitä mitä vois kokeilla, mutta jottei totuus unohtuisi niin on pakko muistuttaa, ettei näissä ole mitään sääntöjä!
 
Eli ei voi sanoa kuinka paljon tai kuinka montaa erilaista kaikua (tai mitään muutakaan efektiä) tulisi käyttää ja milloin jättää käyttämättä. Tää on sen verran vapaa taidemuoto, että mikä tahansa yksittäinen juttu voi toimia kybällä riippuen siitä mitä on ympärillä.

Eli ei voi sanoa kuinka paljon tai kuinka montaa erilaista kaikua (tai mitään muutakaan efektiä) tulisi käyttää ja milloin jättää käyttämättä. Tää on sen verran vapaa taidemuoto, että mikä tahansa yksittäinen juttu voi toimia kybällä riippuen siitä mitä on ympärillä.
 
Mun mielestä tällaisella foorumilla täytyy kaikki ottaa enemmän tai vähemmän mielipiteinä. Eikä vähintään www:n luonteen takia.
 
Kun joku kyselee keskustelufoorumilla miten miksataan niin on selvää ettei niitä miksaustunteja ole kovin montaa takana. Tollaseen kysymykseen muut sitten vastaa omalla tavallaan ja kysyjä poimii välistä itselleen hyödylliset vinkit. On sanomattakin selvää että jokainen niistä on yhtälailla oikein tai väärin.

Joo. tässä vähän lisää tämmöstä perustelematonta mutu-tietoa.
 
Kaiun voisi ajatella koostuvan aikaisista heijastuksista ja jälkikaiunnasta. Aikaiset heijastukset on sitä kaikua joka saavuttaa mikrofonin lyhyen ajan sisällä äänestä. Perinteisesti kaikulaitteet ovat parempia mallintamaan pitempää kaiuntaa kuin aikaisia heijastuksia, joten ihan toimiva systeemi on se, että vaikka äänittäisi kuin kuppasessa ja pienessä tilassa niin ottaa ne ambienssit talteen, joita ryydittää sitten jollain pitemmällä kaiulla (ja predelay säädetään siten, ettei mene päällekkäin näiden heijastuksien kanssa).
 
Muista säätää myös ambienssiraitojen "predelay" fiksusti. Eli katselet ihan silmällä että kuinka äkkiä ääni tulee ambienssiraitaan sen jälkeen kun se on saavuttanut lähimikin. niitä sitten kannattaa yleensä ihan hieman viivästää entisestään (riippuen tosin täysin mikkien sijoittelusta)
 
Tuossa aikaisemmin tuli jotain noottia siitä että vain yhtä kaikua käyttämällä päästään 90-luvun demostudiosoundiin. Rohkenen olla tästä vahvasti eri mieltä, sillä ei tainnut silloin vielä olla konvoluutiokaikuja tai vastaavia käytössä. yksikin perskeleen hyvän kuuloinen tila vie jo aika pitkälle. Niitä useampia kaikuja käyttäisin sitten enemmän efektiluontoisesti.
 
Eli jos tästä ajatuksenvirrasta nyt mitään selvää sai, niin tarkoitukseni oli ehdottaa jotain sellaista menetelmää, että käyttää tosiaan yhtä (sitä parasta) kaikua, jolla yrittää nitoa soittimet fiksun kuuloiseksi kokonaisuudeksi. Sitten vaikka vähän snareen pleittiä ja vokaaleihin jotain pienempää koppia jne. jos sielu sietää.
 
P.S Jos joku ei tätä tiennyt, tämä hyvä kaiku siis kannattaa tietenkin pistää auxiin, jolloin mikserin jokaisesta kanavasta voidaan lähettää sinne haluttu määrä mökkälää inekseen, eikä kaikuja tarvita kun 1.

Kaiun voisi ajatella koostuvan aikaisista heijastuksista ja jälkikaiunnasta.

 
Sanoit tuon olevan mututietoa. Mä tarkennan omalla mutullani =)
Ääni on se, joka lyhintä tietä eli suoraan tulee yleensä korvaan, koska sillä aistimme ilman värähtelyn. Kaikki vähänkään kimmonneet äänet ovat kaikuja. Eli jos äänen kuulee vaikka kulman takaa, on se aina kaiku. Viive eli delay taas on se, jota ilmenee pidemmällä matkalla esim. jos huudat jossain järvimaisemassa ja kuulet oman äänesi toistuvan, on se delay. Eli erotuksena kaiusta mun mielestä voisi pitää sitä, että erottaa kaksi saman äänen toistoa toisistaan. Tästä taas voi johtaa sen, että tarpeeksi lyhyellä viiveellä, voidaan delay saada kuulostamaan kaiulta. Delayn voisi kahdella mikillä siten toteuttaa asettelulla eli että laittaa toisen mikin lähelle äänilähdettä ja toisen kauemmas. Jossain n. 300 metrin päässä delayta olisi n. sekunti. Kaikua tuohon delayhin tulisi oikeastaan väkisin, ellei äänilähde ja mikki olisi laitettu ilmaan esteettömään tilaan.
Mutuna siis nääkin päätelmät =)

Eli erotuksena kaiusta mun mielestä voisi pitää sitä, että erottaa kaksi saman äänen toistoa toisistaan. Tästä taas voi johtaa sen, että tarpeeksi lyhyellä viiveellä, voidaan delay saada kuulostamaan kaiulta.
 
Lisätään vielä että korva kuulee kaikki alle 30ms äänet tavallaan yhtenä. Eli joku 15ms delay ei erotu varsinaisesti kahtena äänenä vaan tuplauksena/vaihe-erona. Nuo luvut tietenkin vaihtelee vähän tilanteesta riippuen.

Delayn/Reverbin voisi kahdella mikillä siten toteuttaa asettelulla eli että laittaa toisen mikin lähelle äänilähdettä ja toisen kauemmas.
 
Tässähän tulee sitten taas niitä kirottuja vaihevirheitä joista olen jotain lukenut, mutta käytännössä täysin tietämätön.
 
Eikö noita vaihevirheitä tule väkisin jonkinverran, ääniaallothan ovat erimittaisia ja näin saavuttavat tietyn pisteen eri vaiheissa?
 
Kuinka todellinen on tämä vaihevirheen vakavuus?

Eikö noita vaihevirheitä tule väkisin jonkinverran, ääniaallothan ovat erimittaisia ja näin saavuttavat tietyn pisteen eri vaiheissa?
 
Kuinka todellinen on tämä vaihevirheen vakavuus?
 
Aina, kun samaa äänilähdettä äänitetään useammalla kuin yhdellä mikrofonilla joiden etäisyys poikkeaa vähänkin toisistaan syntyy vaihe-eroja joidenkin taajuuksien suhteen.
 
Vaihevirhe on sellainen vaihe-ero, joka kuulostaa ei-toivotulta. Sinänsä ilmiö ei ole ongelma vaan kaksikorvaisen laji tapa hahmottaa maailmaa: ihminen aistii äänilähteiden suuntaa ja etäisyyttä korvien vaihe-eron avulla.
 
Muotoilisin kysymyksen siten, että aina kun jotain äänittää usealla mikrofonilla on syytä olla tietoinen siitä, että kokonaissointi on näiden mikrofonien poimimien ääniaaltokompleksien summa. Se saattaa poiketa radikaalisti siitä, mitä mikrofonien poimimat äänet yksittäin ovat.

Delayn/Reverbin voisi kahdella mikillä siten toteuttaa asettelulla eli että laittaa toisen mikin lähelle äänilähdettä ja toisen kauemmas.

Tuohan on klassinen tapa toteuttaa tilaa. Puhas delay vaatii jo aika pitkää, kuollutsoundista käytävää. Joku 0,2 sekunnin slapback esimerkiksi 70 metriä...
 
Tässähän tulee sitten taas niitä kirottuja vaihevirheitä
 
Ei se mitään. Kaikki elävä tila on erivaiheisten ääniaaltojen iloinen temmellyskenttä.

Ei se mitään. Kaikki elävä tila on erivaiheisten ääniaaltojen iloinen temmellyskenttä.
 
Hyvä pointti!
 
Kaksikorvaisen hahmotus äänilähteen suunnasta tulee varmaan myös pitkälle sen voimakkuudesta. Eli kumpaan korvaan jokin ääni tulee voimakkaampana. Vaihe-erossa toinen korva kuulee äänen toista ennen, sekä sävyeroja muutenkin tulee korvien välillä.

Oikeastaan ainoa keino välttyä takuuvarmasti vaihe-eroilta on koostaa biisi pelkistä täydellisesti toisistaan eristetyistä monoelementeistä.
 
Suoranainen kontrollifriikin unelma. Ensin rumpali potkii pelkkää basaria, sitten hakkaa pelkkää virveliä, pelkkää haikkaa jne äänieristetyssä, dempatussa kopissa.
 
Sitten muut instrumentit yksitellen.
 
Tietenkin kaikki mitä pienimmissä pätkissä ja lopuksi editoidaan biisi kasaan.
 
Tuloksena on kaiketi täydellistä musiikkia.
 
Ai niin. Tilahan pitää lisätä keinotekoisesti. Vaihe-eroja tulee, mutta ne ovat täydellisessä kontrollissa.

Oikeastaan ainoa keino välttyä takuuvarmasti vaihe-eroilta on koostaa biisi pelkistä täydellisesti toisistaan eristetyistä monoelementeistä.
 
Suoranainen kontrollifriikin unelma. Ensin rumpali potkii pelkkää basaria, sitten hakkaa pelkkää virveliä, pelkkää haikkaa jne äänieristetyssä, dempatussa kopissa.
 
Sitten muut instrumentit yksitellen.
 
Tietenkin kaikki mitä pienimmissä pätkissä ja lopuksi editoidaan biisi kasaan.
 
Tuloksena on kaiketi täydellistä musiikkia.
 
Ai niin. Tilahan pitää lisätä keinotekoisesti. Vaihe-eroja tulee, mutta ne ovat täydellisessä kontrollissa.
 
Noin varmaan tehdäänkin paljon. Saadaan kaikki seksistisen pinnalliset huohotusällötykset hyvin kuulostamaan korvaan höngityiltä ja sopivassa vaiheessa lisätään kaikua. Hyvä tehostekeino, mitä valitettavan usein kuitenkin käytetään oikeasti sieluttomaan pinnalliseen MTV RnB:hen. Sitten se taidetaan vielä vetää kymmenen kompuran läpi :P
 
Onkohan muuten signaalin käsittelystä jossain threadiä? Sitähän toi nykymuodossaan olevan digitaalisen musan muokkaus kuitenkin on.
 
Äh kuulosti hölmöltä toi termi, mutta koittakaa ymmärtää =(

Oikeastaan ainoa keino välttyä takuuvarmasti vaihe-eroilta on koostaa biisi pelkistä täydellisesti toisistaan eristetyistä monoelementeistä.
 
Suoranainen kontrollifriikin unelma. Ensin rumpali potkii pelkkää basaria, sitten hakkaa pelkkää virveliä, pelkkää haikkaa jne äänieristetyssä, dempatussa kopissa.
 
Sitten muut instrumentit yksitellen.
 
Tietenkin kaikki mitä pienimmissä pätkissä ja lopuksi editoidaan biisi kasaan.
 
Tuloksena on kaiketi täydellistä musiikkia.
 
Ai niin. Tilahan pitää lisätä keinotekoisesti. Vaihe-eroja tulee, mutta ne ovat täydellisessä kontrollissa.
 
Eikös ne junnut tätä just tee kräkätyllä Cubasella himastudioissaan. Ohjelmoidaan rummut, kitarat podilla ja laulu t:bonen 58-kopiolla. Ei silti ihan täydellistä oo tullu vielä vastaan:)

Ai niin. Tilahan pitää lisätä keinotekoisesti. Vaihe-eroja tulee, mutta ne ovat täydellisessä kontrollissa.
 
Nääh. Ainahan voi tehdä sellaista ultra-seiskötlukusoundia, jossa kaikki instrumentit leijuvat ilmattomassa avaruudessa myös loppumiksauksessa.

Jätä vaikka kaiut kokonaan käyttämättä, ne ovat ihan oikeasti tarpeettomampia kuin luullaan. Sitten kun miksauksesi alkavat kuulostaa hyviltä ilman ensimmäistäkään kaikua, voit kokeilla varovasti avata lauluun jotain tilaa - mutta silloinkin jätä kaikki muu kaiutta.

 
Juuri näin. Ja se "tila" jota lauluun avaisin, olisi todennäköisesti delaytä... Kun vedetään kovaa. (vaikkapa kasiosa ja pisteellinen kasiosa stereona)
 
Kenties aivan hitunen pirun pientä huonetta että saa hiukkasen esiheijastuksia ja laulun istumaan. Tai vaan pari erittäin lyhyttä dilsaa.
 
Pannuihin äänitetty ambienssi ja sen yltiöpäinen kompurointi/ rinnakkaiskompurointi yms on yleensä paljon parempi idea kuin yhdenkään halpisverbin ymppääminen... Lexi 960L:lläkin se on vaikeaa tehdä hyvän kuuloisesti. :P
 
Särökitarat ja bassot näkkärikuivina, (Laitapanoroidut kitaratuplauksethan luovat särön kanssa yllättävän paljon "ambienssia" itsessään jos saundi on hyvä) maalailukitaroihin ja sensemmoisiin sitten hiukka tai pirusti dilsaa. Tai kaikua jos sattuu toimimaan... Oikeat platet, jouset ja toisinaan myös hyvät impulssit on sitten tapaus erikseen, tosin ei niitäkään kannata yltiöpäisesti viljellä.

Tuo yksi tila on kyllä muutoin hyvä ohje ja koetan pidättyä siinä mutta käytännössä käytän siis useampaa.
 
No, tuo "yksi kaiku" toimii hyvin harvoin... (Itse asiassa en nyt keksi yhtäkään tapausta missä se toimisi) Eli sinulla on mitä ilmeisimmin siis korvat päässäsi! :P

Muista säätää myös ambienssiraitojen "predelay" fiksusti. Eli katselet ihan silmällä että kuinka äkkiä ääni tulee ambienssiraitaan sen jälkeen kun se on saavuttanut lähimikin. niitä sitten kannattaa yleensä ihan hieman viivästää entisestään (riippuen tosin täysin mikkien sijoittelusta)
 
Tää kyllä ihmetyttää mua. Miten ihmeessä tuollasen eron voi havaita :) Kai sen jotenkin voi mutta kertokaa ihmeessä että miten.
 
Mutta piti sanoa että rummuissa ei kannata mun mielestä leikata overeistä kaikkea alapäätä pois. Siellä kun tulee niitä kivoja kaikuja jos vaan huone kuulostaa hyvältä. Toki jos joku taajuus oikeasti häiritsee niin voihan siltä sitten napata pois, mutta koittaa jättää edes jotain. Tulee tomeihin ihan kivaa sointia ja virveliäkään ei tarvitse mikittää alapuolelta jos overit on sopivasti. Ne ottaa virpan rasahduksen ihan kivasti.

Lexi 960L:lläkin se on vaikeaa tehdä hyvän kuuloisesti. :P

Hoho...sun pitää kokeilla jotain kalliimpaa!

Hoho...sun pitää kokeilla jotain kalliimpaa!
 
6000?
 
:)

Eilen taas koin yllätyksen.
 
Istuin koko päivän leikkelemässä lauluraitoja kuosiin yhdelle levylle, ja solistina oli jo 70-luvulla uransa aloittanut rutinoitunut rocklaulaja, jolla on vähän enemmänkin levytyksiä takana, ja joka osasi esimerkiksi äänitystilanteessa kritisoida suorituksiaan paljon tylymmin kuin minä levyn tuottajana olisin osannut.
 
No, päälaulua oli sellaiset 4-7 raitaa per biisi, ja valitsin sieltä sitten sielukkaimmat ja vireisimmät, parhaiten taimatut otot, tarpeen vaatiessa vaikka tavu kerrallaan.
 
Äänitystilanteessa mikkinä oli hyväksi havaittu U87-kopio ja etuasteena Art Tube Pac optinen kompura lievästi tasoittamassa, ei mitään muuta.
 
No, nyt se yllätys: ajoin laulut omaan ryhmäänsä, ja aloin laittaa inserttejä paikalleen. Ensin LA2A, sitten... niin, mitä sitten? Eihän tää kaipaa mitään, ei kaikuja eikä EQ:ita, vaan kaikki on ns. pässinlihaa. Kytkin pois sen LA2A:nkin, ja hyvältä kuulosti. Laulu puski edelleen hyvällä särmällä läpi. Kaksi nuottia toisesta biisistä korjasin Autotunella, toisesta en mitään - ja niissäkin olisi ollut mahdollista käyttää vireisempää ottoa, mutta kun siinä alavireisessä oli niin hieno äänen luonnollinen särö mukana.
 
Näin mennään ellei tänään mieli muutu. Kuivilteen ja paljaalla, kuten ilmaisu kuuluu
;-)

No, tuo "yksi kaiku" toimii hyvin harvoin... (Itse asiassa en nyt keksi yhtäkään tapausta missä se toimisi) Eli sinulla on mitä ilmeisimmin siis korvat päässäsi! :P
 
Kannattaa ainakin käyttää samantyyppisiä kaikuja jos niitä on monta. esim. jos lauluun laittaa suuren hallikaiun ja kitaraan jonkun lyhyen huonekaiun niin saattavat samaan aikaan soitettuna kuulostaa aika omituiselta.