Studiotyöskentely ›

T-kakka on tehty nuorille innostuneille harrastelijoille joita on helppo vedättää, Abbeyt tehtiin jo suunnittelupöydältä lähtien ammattilaisille.
 
Tai sitten tarjotaan budjettisarjan vaihtoehtoja nuorille innostuneille harrastajille jotka eivät osaa vielä hyödyntää Abbey-sarjan laitoksien mahdollisuuksia. Kunhan ääni kulkee ja kivaa on.. Siihen riittää vielä nuop T-kakan t-bonet ja behkut. Kerkeää sitä laitehomostella sitten myöhemminkin. Toki Thomann dollarin kuvat silmissä bisnestä tekee mutta ei se pelkkää ilkeyttään roskaa myy. Kyllä multikorporaatiot on ilkeitä mutta eivät nyt aivan niin ilkeitä.. :)
 
Ohimennen.. Minusta olisi parasta jos studioalan harrastelijoilta yksinkertaisesti kiellettäisiin kaikki muu paitsi SM 58 ja 4-raituri. Sitten kun olisi niillä vääntänyt muutaman vuoden, saattaisi saada jopa niiden lisäksi jopa konkan.
 
Helposti niistä kotistudion digiarmeijanauhotteistakin tulisi proomman kuuloisia jos opetellaan ensin perustat eikä hukuttauduta siihen plugierämaahan..
 
E: Kylläpäs minä jaksan nyt vinettää.. Antakee anteeksi. Kukin smurffaa tavallaan. Taidankin tästä varettaa itselleni pari plugaria ja alan leikkimään niillä.. :D

Ei ehkä vanhuus mutta kyllä ne on alunperinkin olleet sellaisia romuja. Eiköhän kaikki asiaan perehtyneet kitaristit tiedä millaista hoivaamista vanhat Fenderit vaativat tyydyttävän soitettavuuden aikaansaamiseksi. Vanhoja kolmen tallapalan Telecastereita ei saa vireeseen vaikka säätäis kuinka. En mäkään kyllä ymmärrä mitä hauskaa niissä on.
 
Et vaan osaa.
 
mun kolmi-tallapalasissa (telecaster ja musicmaster) on hienovireet just kohdallaan kun 12 ja 13-seteissä on punotut G:t. Jos haluaa käyttää ns Rock'n'roll-kieliä eli sileää G:tä, pitää tiltata pala bluesmiestyyliin tai vaihtaa useampipalaiseen.
 
Kysymys on siitä, että vanhat kitarat on tehty toimimaan senaikaisilla seteillä. Nykyään taas tavat ovat toiset. Pitää nähdä pikkasen vaivaa siinä, että kaikki osat ovat samaa maailmaa, samanikäiset kitarat ja vahvistimet, oikeanmalliset piuhat, oikeanlaiset kielet - sit soi.
 
Mulla on vanhimmat sähkökitarat ja vahvistimet nykyään 50-luvulta, eivätkä ne mitään hoivaa vaadi. Mut eivät vaatineet lapsuudessani omistamani 30-luvun Telestetkään... putket vaihtoon ja menoksi!
 
Soittotuntuma on vintagevermeissä yleensä mun makuuni yhtä hyvä tai parempi kuin vaikkapa kalliin sarjan Jacksoneissa tai kalliimmissa PRS:issä, tosin henk koht vaikuttaa sekin, että nykykitarat ovat mun mielestäni rumia. Missään tapauksessa vanhojen kitaroiden ergonomia ei oikeasti ole huonompi kuin nykyisten.

Ei näiden näytteiden soundi musta kuitenkaan mikään ohut ole:
 
http://kotisivu.mtv3.fi/kitaristi/naytteet/helsinki_riffi.mp3
http://kotisivu.mtv3.fi/kitaristi/naytteet/helsinki_soolo.mp3
 
No just tollasta dynamiikatonta kaakatusta. Ei kuulu ku ilma liikahtaa ku kaikki on jo viimeistään kitaran mikistä eteenpäin jo ihan lysyssä.

Pitää nähdä pikkasen vaivaa siinä, että kaikki osat ovat samaa maailmaa, samanikäiset kitarat ja vahvistimet, oikeanmalliset piuhat, oikeanlaiset kielet - sit soi.
 
Toi on just sitä loputonta säätämistä. (Joo, syyttäkää vaan laiskuudesta.) Vaan näyttäkää mulle se alkuperäisellä vibrakoneistolla varustettu Strato mikä ei mene epävireeseen kun vähän kampea kääntää. Hendrixilläkin oli keppi jatkuvasti epiksessä.
 
No just tollasta dynamiikatonta kaakatusta. Ei kuulu ku ilma liikahtaa ku kaikki on jo viimeistään kitaran mikistä eteenpäin jo ihan lysyssä.
 
Hohhoijaa. Aika hyvin osaat muuten erotella ääninäytteestä dynamiikan ja mikkien yhteyden ja jättää huomiotta kokonaan soittajan, äänityksen, kaiken prosessoinnin ym. vaikutuksen. Ei kai se ilma voi paljon liikahtaakkaan jos soitto on vedetty tällä setupilla suoraan linjaan:
 
http://kotisivu.mtv3.fi/kitaristi/kuvat/pedaalit.jpg
 
(Mun puolesta tää skitta-/soundikeskustelu päättyy, täysin turhana makuasioista kiistelemisenä, tähän ja sen kuuluisan viimeisen sanan saa sanoa joku muu.)

Hohhoijaa. Aika hyvin osaat muuten erotella ääninäytteestä dynamiikan ja mikkien yhteyden ja jättää huomiotta kokonaan soittajan, äänityksen, kaiken prosessoinnin ym. vaikutuksen. Ei kai se ilma voi paljon liikahtaakkaan jos soitto on vedetty tällä setupilla suoraan linjaan:
 
http://kotisivu.mtv3.fi/kitaristi/kuvat/pedaalit.jpg
 
Ai meneeks toi pedaalihärpäke mikin ja kielien väliin? Siinähän se ilman pölähdys taltioituu eli ei.

Timo JM:
Mulla on Stratocaster ainoastaan sen soundin takia. En kuitenkaan tykkää hirveesti soitella sitä.

 
Tää lausunto jäi kaipaan selitystä. Et siis tykkää käyttää työkalua siksi, että se toimii?

Timo JM:
 
Tää lausunto jäi kaipaan selitystä. Et siis tykkää käyttää työkalua siksi, että se toimii?
 
Mä ainakin tajusin. Mielummin sitä ajelee henkilöautolla kuin traktorilla vaikka joskus tarvikin niitä traktorin ominaisuuksia.

Ai meneeks toi pedaalihärpäke mikin ja kielien väliin? Siinähän se ilman pölähdys taltioituu eli ei.
 
Kuules Roope kyllä se ilma liikahtaa äänittäessä pikemminkin skoben ja mikin välissä kuin kielen ja skeban mikin välissä! Voihan rumpali, etten sanois...

Kuules Roope kyllä se ilma liikahtaa äänittäessä pikemminkin skoben ja mikin välissä kuin kielen ja skeban mikin välissä! Voihan rumpali, etten sanois...
 
:) Niin sit lopuksi mut ekan kerran jos kämmää ni sit se on siinä.

:) Niin sit lopuksi mut ekan kerran jos kämmää ni sit se on siinä.
 
Höpsis!
 
(Tulihan tääkin asia taas selväks.)

Höpsis!
 
(Tulihan tääkin asia taas selväks.)
 
Millain selväksi? Tarkoittaako tämä siis sitä et sillä kitaralla ja mikillä ja käden liikkeellä ei ole merkitystä lopputuloksen kannalta?

Anteeksi nyt hieman OT:ta mutta kun noista vintage-vermeistä oli aiemmin puhetta..
 
Tuossa muutama viikko sitten kun eräs tuttuni siivoili sukulaisensa kuolinpesää niin paljastui sieltä muutamia yllättäviä herkkuja.. :) Mukaan tarttui mm. Shure 57 70-luvulta, Vox V846 Wah sekä Dynacordin Echocord Super, sekä joitakin randomeja vintage-dynaamisia ja -konkkia. Hieman pitää noita hapettumia siivoilla ja osia vaihdella mutta aijjai.. Aika maireana oltiin. :)
 
E: Pahoittelen.. Piti pröystäillä.

Anteeksi nyt hieman OT:ta mutta kun noista vintage-vermeistä oli aiemmin puhetta..
 
Tuossa muutama viikko sitten kun eräs tuttuni siivoili sukulaisensa kuolinpesää niin paljastui sieltä muutamia yllättäviä herkkuja.. :) Mukaan tarttui mm. Shure 57 70-luvulta, Vox V846 Wah sekä Dynacordin Echocord Super, sekä joitakin randomeja vintage-dynaamisia ja -konkkia. Hieman pitää noita hapettumia siivoilla ja osia vaihdella mutta aijjai.. Aika maireana oltiin. :)
 
E: Pahoittelen.. Piti pröystäillä.
 
Eihän nuo nyt niin vanhoja ole, että pahaksi olis pitänyt mennä? Laadukasta standardikamaa, joka pitää pintansa edelleen. Vainaja taisi olla kitaristi?
 
Hyvä homma. Vanhemmat viisseiskat on parempia kuin uudet, ja henk koht tykkään Voxin wahista enemmän kuin Dunlopista.

Et vaan osaa.
 
mun kolmi-tallapalasissa (telecaster ja musicmaster) on hienovireet just kohdallaan kun 12 ja 13-seteissä on punotut G:t. Jos haluaa käyttää ns Rock'n'roll-kieliä eli sileää G:tä, pitää tiltata pala bluesmiestyyliin tai vaihtaa useampipalaiseen.
 
Kysymys on siitä, että vanhat kitarat on tehty toimimaan senaikaisilla seteillä. Nykyään taas tavat ovat toiset. Pitää nähdä pikkasen vaivaa siinä, että kaikki osat ovat samaa maailmaa, samanikäiset kitarat ja vahvistimet, oikeanmalliset piuhat, oikeanlaiset kielet - sit soi.
 
Mulla on vanhimmat sähkökitarat ja vahvistimet nykyään 50-luvulta, eivätkä ne mitään hoivaa vaadi. Mut eivät vaatineet lapsuudessani omistamani 30-luvun Telestetkään... putket vaihtoon ja menoksi!
 
Soittotuntuma on vintagevermeissä yleensä mun makuuni yhtä hyvä tai parempi kuin vaikkapa kalliin sarjan Jacksoneissa tai kalliimmissa PRS:issä, tosin henk koht vaikuttaa sekin, että nykykitarat ovat mun mielestäni rumia. Missään tapauksessa vanhojen kitaroiden ergonomia ei oikeasti ole huonompi kuin nykyisten.
 
Joskus nuorena poikana tuli avattua suu pikkuisen väärässä paikassa, kun Kitarapajalla ihmettelin jonkun 30000mk:n Telen hintaa ja samaan rahaan muistin mainita oman PRS:n hienostuneesta ja monipuolisesta "soundista". Kaupan setä katseli hieman vinoon ja mainitsi jotain soittimen tuomasta fiiliksestä. Huomatuksen annoin tietysti siististi mennä suorinta tietä toisesta korvasta ulos. Kyllä melkein tekisi mieli mennä pyytelemään anteeksi tyhmyyttään... PRS sai kyytiä jo melkein kymmenen vuotta sitten ja kolmipalaista Telen tallaa en vaihtaisi mihinkään (messinkiä vois tietty kokeilla ja Bigsby on hieno). Ainoa harmittava juttu ton PRS:n myynnissä on se, etten odottanut muutamaa vuotta ja pomppuhevibuumia. Olis saanu sen PRS:n hinnalla jonkun oikean kitaran... Muutenkin komppaan kyllä kiveä noiden teknisten ratkaisuiden kanssa. Kyllä ne pitää suhteuttaa omaan aikaansa ja niitä pitää osata sen mukaan myös käyttää. Ne hienot Buzzvanat vai mitkä onkaan on joko sormissa tai sitten vedetään fiiliksellä epiksessä. Taloon ei noita uudenmaallisia kitaroita enää tarvita, vanhoja (Telejä) ostellaan heti kun rahatilanne antaa myöden. Mites se olikaan: Yksi vanha on parempi kuin pussillinen uusia...
 
Kyllä kustiin hunajaa kun ääniteltiin levylle oikeata Hammondia pohjasoitossa käytetyn NordElectron tilalle. Kivasti lahkeet lepatti ja kiveksiä kutitteli kun lepaa mikiteltiin ja mikkien paikkoja vaihdeltiin. Ja lopputuloksessa kuuluu myös soittajan into - ihan eri vetää urkua kun tuntuu että munuaiset irtoaa.
 
Jos se vanhasta/kalliista vehkeestä saatu fiilis parantaa suoritusta (uskon näin), niin eikös silloin ainakin se signaalitien alkupää ole ainakin hoidossa (olettaen, että soittajalta yleensäkään lähtee). Siellähän se perimmäinen vika usein piilee... Studiopuolen vehkeissä meininki on varmaan sama, eli jos ei soundissa voiteta muuten, niin ainakin ne vanhat/hienot/kalliit vehkeet varmasti innostaa tekijää. Tämä taas on suoraan verrannollista lopputulokseen. Paskasta voi syntyä jotain edes jotenkin kovehtia muistuttavaa. Henkimaailman juttuja sen teknisen puolen lisäksi sanon ma.

Mä veikkaan, että jos toi Roland olis tehty 30-40 vuotta sitten ja noi alkuperäiset tulisivat vasta tänään markkinoille niin aika harva lähtis kehuskelemaan niiden erinomaisuutta. Oli sitten kyse roudattavuudesta tai soundista. Jo nyt löytyy jengiä jotka jaksaa suitsuttaa joidenkin 8 tai 12-bittisten digivehkeiden perään. Uh, kyllä ihminen on kummallinen olento.
 
Joo. Ja jos tollanen Roland olis ollut olemassa jo 1500-luvulla, niin ei kukaan olisi jaksanut mitään cembaloita ruveta rakentamaan. Pystypianoista tai flyygeleistä nyt puhumattakaan. Saati sitten kirkkouruista.
 
Pään ottaminen pois perseestä helpottaa kummasti asioiden ymmärtämistä.

Pään ottaminen pois perseestä helpottaa kummasti asioiden ymmärtämistä.
 
Tää "J. Anus" on näköjään oikein ystävällinen kaveri. Kiitokset vaan saamistani kauniista sanoista.

Mä ainakin tajusin. Mielummin sitä ajelee henkilöautolla kuin traktorilla vaikka joskus tarvikin niitä traktorin ominaisuuksia.
 
No, nää analogiat nyt on aina vähän mitä on, mutta kun kerran semmonen annettiin, niin mennään sitten sillä. Eli mihin toi soundin ja musan, taiteen siis, teko rinnastuu. Tien raivaamiseen, lumien auraamiseen, pellon kyntöön ja sonnan ajoon vai jonkun toisen tahon kestopäällystämällä tiellä ajeluun.
 
--------------------------------------
 
Kun nyt Timo JM pisti noi soundinäytteet kehiin, niin mun täytyy sanoa, että hänen samaisessa Mikserissä julkaisemansa ja täällä markkinoimansa biisit ovat kyllä aika osuvia kuvauksia muutoksesta. 50-60-luvuilla ei tollasta toteutusta olisi kerta kaikkiaan kukaan suostunut julkaisemaan, vaikka silloinkin suurin osa pop-musasta oli enemmän tai vähemmä huttua. Silloin kilpailu oli kova ja vain harvat saivat julkaisunsa ulos.
 
Kehitys ei tietenkään välttämättä yksiselitteisesti ole huono, sillä onhan kyse myös julkaisemisen ja taiteen teon jonkinmoisesta demokratisoitumisesta. Kyllä ne kestävät teokset sieltä kuitenkin aina esiin pulpahtavat.
 
Toisaalta taas, jos kynnys julkaista olisi kovempi, joutuisi tekijä myös edes hieman miettimään, miksi ja sitä myöten mahdollisesti kehittämään itseänsä.
 
--------------------------------------
 
Itse alkuperäinen kysymys eli työkalujen ja tekniikan kehityksen suhde tekemiseen ei ole tietenkään mikään uusi ongelma, mutta silti ainakin minusta erittäin mielenkiintoinen. Keskiajan lopulla mustan surman jälkeen Eurooppa eli taloudellista lamaa ja se näkyi esmes siten, että mosaiikkien teko loppui fyrkan takia ja ruvettiin siirtymään halvempaan maalausmeininkiin. Kyllähän niissäkin se ero on huima, ei se oo kuvittelua. Mutta kun aikansa jäbät treenas maalausta, niin siitä tulikin valtavirtaa. Huiput sieltäkin erottuivat: ei kukaan muista niitä yli miljoonaa kukka-asetelmamaalausta, jotka Hollannissa taidebuumin aikana välineiden halvennuttua 1600-luvulla maalattiin. Ja ne, jotka erottuivat eivät sanoneet: mä en viitsi vaan ne ottivat välineen haltuun.
 
Lahjakkuus on kyllä kaikesta huolimatta jotakuinkin sama asia kuin työ. Siin on vaan se, että ne lahjakkaat ei tee numeroa siitä, että nyt tehtiin työtä. Siis: jos ei viitsi treenata työkaluansa, niin se on sama asia kuin ettei osaa eikä opikaan eli yksinkertaisesti lahjattomuutta.
 
1800-luvun puolivälissä teollisen vallankumouksen tapahduttua ja muun muassa graafisen suunnittelun eläessä historiagubbejen mielestä lyhyen elämänsä surkeinta alennustilaa, päästiin massatuotantoon. Briteissä mm. heräsi liike, joka kaipasi aikoihin ennen 1500-lukua, väärentämättömään käsityöhön. Oikeassa hekin olivat kun sanoiva, että ennen tehtiin paremmin joskin hitaammin ja paremmilla työkaluilla. Siitä sitten käytännönläheisemmin muotoiltiin "suunnittelijan vastuu" Arts and Crafts -tiimoilta ja niissä teemoissa musta oliskin just nyt pohdittavaa. Siis siinä, että suunnittelija on yhteisölleen vastuussa tekosistaan.
 
Teatterin parissa 1950-luvulla modernin valosuunnittelun isä Jozsef Svoboda hahmotteli ideaa, jonka mukaan olisi olemassa standardisto, jonka mukaan toimia ja jonka mukainen käsitteistö (ja siis myös laitteisto) olisi kaikkialla käytännössä. Ideana olisi siis, että kaikkialla olisivat olemassa perusstandardit ja sitten suunnittelija veisi siihen omansa.
 
Tää on must ajatellen esmes jotain studioympäristöä käytännöllinen ajatus: on olemassa itsestäänselvää, standardinomaista, että joka mestassa on hyvät mikit ja tallennusvälineet. Henkilökunta tuo siihen panoksensa, mikä erottaa mestat toisistaan ja loput tuo paikalle taiteilija. Eikös näin periaatteessa mennäkin?
 
Joku viittasi johonkin lelusyntsaan, jolla on tehty levyjä. No, se on ihan OK, mutta ei se voi olla standardia. On yhdellä munkin tuottamallani levyllä matkalla studioon ostettu R-kioskista syna, jolla senpäiväinen proggis tehtiin. Muttei sen takia jätetty peruskamaa retuperälle eivätkä artistitkaan pihtailleet omassa panoksessaan.

No, nää analogiat nyt on aina vähän mitä on, mutta kun kerran semmonen annettiin, niin mennään sitten sillä. Eli mihin toi soundin ja musan, taiteen siis, teko rinnastuu. Tien raivaamiseen, lumien auraamiseen, pellon kyntöön ja sonnan ajoon vai jonkun toisen tahon kestopäällystämällä tiellä ajeluun.
 
Voihan tosta noita syvempiäkin merkityksiä kaivaa. Alkuperäinen analogia oli kuitenkin huomattavasti yksiulotteisempi.

Voihan tosta noita syvempiäkin merkityksiä kaivaa. Alkuperäinen analogia oli kuitenkin huomattavasti yksiulotteisempi.
 
Timo JM:n alkuperäinen "analogia" nyt kumminkin oli se, että Fender on huono kitara, joka on hänellä pelkästään soundin takia. Minkä muun takia ääntä tuottava vehje sitten omistetaan. Toi sun analogias nyt on vain musta tosi outo.

Briteissä mm. heräsi liike, joka kaipasi aikoihin ennen 1500-lukua, väärentämättömään käsityöhön. Oikeassa hekin olivat kun sanoiva, että ennen tehtiin paremmin joskin hitaammin ja paremmilla työkaluilla.
 
Prerafaeliitit.
 
Sittemmin samalla lähestymistavalla on ollut monta eri nimeä. Nykyään sama mentaliteetti on tuttu lähinnä Juhla-Mokka -kahvin mainoksista.
:-D