Studiotyöskentely ›

O se vaa hienoo ku MNet toimii taas! :)
 
Asiaan.. Iskeny taas muutama epäselvyys koskien näitä äänityshommia. Itel alkaa studiolaitteet olla pian siinä kuosissa, että pääsee tekemään ensimmäisiä vetoja.
 
Elikkäs panorointi! Millainen on yleinen, toimiva ratkaisu jos esim. haluaa melko laajan ja monipuolisen stereokuvan, niin miten niitä raitoja olisi hyvä pannata? Monesti on kuullut että on vedetty esim. kitararaita tuplaksi ja sit pannattu molemmat omille puolilleen hieman erilaisilla soundeilla. Nooh, minen oikeesti ny täysin tie mistä puhun, joten viisaammat saa nyt kertoo..
 
Sitten noista linjaefekteistä! Onko siinä suurta eroa ajaako esim. kompuran/kaiun äänitysvaiheessa vai onko lopputulos sama, jos kompuroi vasta jälkeenpäin miksausvaiheessa. Eli koneen kuorman säästämiseksi äänitysvaiheessa vaan pieniä EQ säätöjä tms.
 
Tälläästä! :)

en stereokuvan, niin miten niitä raitoja olisi hyvä pannata? Monesti on kuullut että on vedetty esim. kitararaita tuplaksi ja sit pannattu molemmat omille puolilleen hieman erilaisilla soundeilla.
 
Yleensä kitarat vähintään tuplataan, monesti niitä komppeja soitellaan enemmänkin. Sekä soitellaan että konetuplatataan. Ja niitä sitten levitellään kohti laitoja.
 
Tavallisesti suurinta osaa äänistä panoroidaan laidoille, eli overheadit, hieman ehkä tomien lähimikkejä, taustalauluja, koskettimia. Kokeilemaan vaan rohkeasti. Keskellä lähinnä sitten bassaria, laulua, bassoa, monesti virveliä.

Lisää pannauksesta...
 
Mikä on teidän vähän enemmän asioihin vihkiytyneiden mielipide näistä "kerettiläisesti"pannatuista äänitteistä? Hyvänä esimerkkinä vaikkapa QOTSA:n Songs For The Deaf, jossa on melko erilaisia ratkaisuja. Esim A Song For The Dead-biisissä rummut sekä taustalaulu on pannailtu kokonaan vasemmalle laidalle ja loput kamppeet oikealle.
Myös Primus:n Brown Albumilla on vähän tuonsuuntaisia juttuja...
 
Onko tämä toimivaa vain pelkkänä hetkittäisenä tehokeinona? Eli ottaisiko aivoon kuunnella kokonainen albumillinen matskua "väärin" panoroituna? Vai onko olemassa OIKEAa tapaa?
 
Niin, tiedän kyllä, että ei tämä mikään uusi juttu ole...Tuli vain mieleeni, kun joskus on mm tuolla Demostudion puolella tyypeille avauduttu siitä kun on jokin soitin panoroitu vaikkapa vain toiselle laidalle..
 
EDIT: korjauksia

Onko tämä toimivaa vain pelkkänä hetkittäisenä tehokeinona? Eli ottaisiko aivoon kuunnella kokonainen albumillinen matskua "väärin" panoroituna? Vai onko olemassa OIKEAa tapaa?
 
2 sanaa: The Beatles.

2 sanaa: The Beatles.
 
... tai pikemminkin kolme sanaa: Beatles-levyjen jenkkipainokset. Itse bändillä ei ollut mitään tekemistä noiden "laulut toisessa kaapissa, soittimet toisessa kaapissa" -julkaisujen kanssa ja ovat tietääkseni julkisesti paheksuneetkin niitä. Beatlesien levyt tehtiin pitkään monojulkaisuja varten ja kaksiraitanauhurille siksi, että soitto ja laulu saatiin äänitettyä eri otoilla. Joku jenkkineropatti keksi sitten julkaista levyt stereona.
 
Mutta alkuperäiseen kysymykseen: eihän kukaan estä kokeilemasta epätavanomaista stereokuvaa. cd-levyjen myötä yksi alkuperäinen syy läntätä basso ja bassorumpu keskelle on poistunut, kun ei tarvitse varoa kaiverrusneulan hyppäämistä urasta.
 
.

cd-levyjen myötä yksi alkuperäinen syy läntätä basso ja bassorumpu keskelle on poistunut, kun ei tarvitse varoa kaiverrusneulan hyppäämistä urasta.

 
Saisiko tähän tarkennusta?

Saisiko tähän tarkennusta?
 
Hän tarkoittanee vinyylilevyjen kaiverrusta.

Hän tarkoittanee vinyylilevyjen kaiverrusta.
 
Aivan niin, mutta...
Nooh, täytynee ensin tutustua aiheeseen(siis vinyylien kaiverrukseen) paremmin ja sitte npohtia tuota uudemman kerran... =)

Aivan niin, mutta...
Nooh, täytynee ensin tutustua aiheeseen(siis vinyylien kaiverrukseen) paremmin ja sitte npohtia tuota uudemman kerran... =)
 
Niin siis vinyylit prässätään ja prässättiin metallimatriisilla joka taas tehdään kaiverrusneulan avulla valmistetusta masterlevystä. Tuon levyn kaiverruksesta on kysymys. Jos stereokuvan "reunalla" on joku voimallistransienttinen äänilähde saattaa kaiverrusneula "paeta" uralta jolloin mastervinyyli on ns. susi...

Niin siis vinyylit prässätään ja prässättiin metallimatriisilla joka taas tehdään kaiverrusneulan avulla valmistetusta masterlevystä. Tuon levyn kaiverruksesta on kysymys. Jos stereokuvan "reunalla" on joku voimallistransienttinen äänilähde saattaa kaiverrusneula "paeta" uralta jolloin mastervinyyli on ns. susi...
 
Virtuaalikaljan paikka näin tyhjentävästä vastauksesta.
Kiitokset!

... tai pikemminkin kolme sanaa: Beatles-levyjen jenkkipainokset. Itse bändillä ei ollut mitään tekemistä noiden "laulut toisessa kaapissa, soittimet toisessa kaapissa" -julkaisujen kanssa ja ovat tietääkseni julkisesti paheksuneetkin niitä. Beatlesien levyt tehtiin pitkään monojulkaisuja varten ja kaksiraitanauhurille siksi, että soitto ja laulu saatiin äänitettyä eri otoilla. Joku jenkkineropatti keksi sitten julkaista levyt stereona.
 
Luulen että alkuperäinen kirjoittaja tarkoitti lähinnä Beatlesien myöhäiskauden mestariteoksia, joissa panorointia (ja kaikkia muitakin studiotekniikan mahdollisuuksia) on käytetty todella luovasti ja mullistavasti. Beatlesin levyt Revolverista eteenpäin ovat kyllä äänittäjille samaa kuin Platonin teokset filosofeille.

Luulen että alkuperäinen kirjoittaja tarkoitti lähinnä Beatlesien myöhäiskauden mestariteoksia, joissa panorointia (ja kaikkia muitakin studiotekniikan mahdollisuuksia) on käytetty todella luovasti ja mullistavasti. Beatlesin levyt Revolverista eteenpäin ovat kyllä äänittäjille samaa kuin Platonin teokset filosofeille.
 
Niitäpä juuri.

Virtuaalikaljan paikka näin tyhjentävästä vastauksesta.
Kiitokset!
 
Was a pleasure... *burp*...

Sanoisin omasta pienestä kokemuksestani, että kohtuus kaikessa, kun on perussijoittelusta kyse. Muistelen, että Bruce Swedien sanoi sellaisen vinkin, että bändin pitää kuulostaa akustisessa tilassa soivalta bändiltä (Riffi, noin 2000). Tomeja ei siis välttämättä kannata pannata nurkkiin. Kokeilut ja efektinomaisuudet on tietysti erikseen. Ois varmaankin ihan hyvä kuulla keisareiden vinkkejä erityistilanteisiin.
 
Sitten noista linjaefekteistä! Onko siinä suurta eroa ajaako esim. kompuran/kaiun äänitysvaiheessa vai onko lopputulos sama, jos kompuroi vasta jälkeenpäin miksausvaiheessa. Eli koneen kuorman säästämiseksi äänitysvaiheessa vaan pieniä EQ säätöjä tms.
 
En tunne käyttämääsi ohjelmistoa, lieneekö edes mahdollista äänittää efektoituna? Periaate kaikessa äänityksessä formaatista riippumatta lienee seuraava: Mahdollisimman hyvän soittajan mahdollisimman hyvä soundi, mahdollisimman hyvässä tilassa, mahdollisiman hyvällä mikrofonilla. Kaikki kuivana sisään, geitit ja kompurat tulee vasta myöhemmin jos tulee. Monitoroinnissa voi joidenkin muusikoiden kohdalla olla kaiku paikallaan, tai miksei muutkin efektit. Narulle tulee vaan akustinen ääni mahdollisimman valmiina ilman mitään välihärpäköitä.

Kaikki kuivana sisään, geitit ja kompurat tulee vasta myöhemmin jos tulee.
 
Jos tietää mitä tekee, voi varovainen kompressio olla jo sisääntulossakin paikallaan. Saa alusta alkaen paremmalla hyötysuhteella sisään.
 
Mielummin lian vähän kuin edes sopivasti. Sitä saa kyllä lisää:-)
 
Jos sisääntulossa kompressori kuuluu, sitä on luultavasti hiukan liikaa. Kuuluva kompressointi soundaa IMHO paremmalta kahdella erillisellä perättäisellä kompressoinnilla.

Toissapäivänä miksailin kaverin bändin Lay Down Sallyä, eli tätä Claptonin biisiä, missä rumpali soitti vispilöillä kevyesti rullaavaa komppia. Lähimonitoreilla miksatessa homma kuulosti hyvältä, mutta kun tsekkasin miksausta olohuoneen stereoilla niin ensimmäisenä huomio kiinnittyi siihen että overheadit oli panoroitu aivan liian laidoille. Jos kyseessä olisi ollutkin joku hevirumpalin tupabasarisetti viidellä tomilla asia ei olisi niin häirinnyt, mutta kun kyseessä oli pikkanen moposetti niin vaikutelma oli lievästi sanottuna koominen kun komppipelti tuli toisesta laidasta ja haitsu ja toinen pelti toisesta ja koko muu bändi jostain siltä väliltä. Noh, näin sitä oppii kantapään kautta jaksaa vaan ruuvata ja kokeilla.

Tapautapu kolmelle edelliselle viestille! Juuri näitä seikkoja hainkin, kunnes keskustelu jorahti johki beatles fiilistelyyn!
 
Toi äänitsvaiheen efektointi olisi sinällään aika selkee juttu jo valmiiksi, mutta toi panoirointi tuottaa aina ison kasan erilaisia mielipiteitä ja siks halusinki niitä tänne julki!

Tapautapu kolmelle edelliselle viestille! Juuri näitä seikkoja hainkin, kunnes keskustelu jorahti johki beatles fiilistelyyn!
 
Kannattaa fiilistellä Beatlesia, siinä oppii aika paljon vähällä vaivalla.

vaikutelma oli lievästi sanottuna koominen kun komppipelti tuli toisesta laidasta ja haitsu ja toinen pelti toisesta ja koko muu bändi jostain siltä väliltä. Noh, näin sitä oppii kantapään kautta jaksaa vaan ruuvata ja kokeilla.
 
Niinpä... yksi soitin se rumpusettikin on.
 
Tuossa keväällä tämän yhden australialaisbändin miksauksia tehdessäni parantelin vähän kehnosti äänitettyjä rumpusoundeja lykkäämällä peliin vähän pehmeää chorusta. Siinä yhdessä biisissä jossa rumpali soittaa sudeilla tuloksena oli virvelin todella kuuluva leviäminen melkein kaapista kaappiin. Osa iskuista ja raapaisuista tuntui kulkevan laidasta laitaan. Periaatteessa täysin luonnottoman kuuloinen soundi, mutta sattui sopimaan mainiosti tuohon nimenomaiseen biisiin.
 
.

mutta toi panoirointi tuottaa aina ison kasan erilaisia mielipiteitä ja siks halusinki niitä tänne julki!
 
Hard left ja right on tehosteita, mitään jatkuvaa ei pitäisi laittaa laitoihin. Jo 180 asteen (kello 09 - 03) stereo on efekti itsessään.
 
Luonnollinen stereo on 45 astetta keskeltä, eli vaikkapa about kello 10 - 02, sen suurempaa kulmaa (90 astetta) ei yksittäiselle instrumentille pitäisi laittaa. Eli esim rummut juuri noille lukemille, stereopiano taas vaikkapa kello 9 ja 10.30 välille.
 
Stereon laajuudella on helppo määritellä minkä kokoisesta soittotilasta syntyy illuusio. Kaikujen pitää sopia tähän mielikuvaan. Samoin sen mielikuvan pitää kuulostaa bändiltä itseltään; stadionbändi ei saa kuulostaa autotallilta ilman että aletaan epäillä levymyynnin salaa romahtaneen, samoin ameriikanstadionilta soundaava härmäläisryhmä on kauhistus, kuten olemme saaneet 80-luvun suomihevibändien pilkallisista arvioista lukea. Tyylin mukaan.