Aihe: Akustiikkalevyjä - mistä kohtuuhintaan?
1 2 3
jPekka
16.04.2003 18:48:43
 
 
Koska olemme muuttamassa (omaa) asuntoa tuossa loppukesästä, olisi mahdollisuus tehdä pikkuisen akustointiakin tulevassa työhuoneessa/kotistudiossa/puuhamaassa. Lattia on hyvännäköinen vanha lautalattia ja suurimman osan seinistä tulevat peittämään akustisesti sinänsä hyvät kirjahyllyt, joten akustoitavaa pintaa jäisi a) katto ja b) monitorikaiuttimien takana oleva osa seinää. Erityisesti jälkimmäinen on sikäli tärkeä, että ämyrit tulevat olemaan hyvin lähellä sitä seinäpintaa.
 
Akustiikkapinnan pitäisi siis täyttää suunnilleen seuraavanlaisia kriteereitä:
 
- Olla halpaa: rahaa kuluu muuttaessa kaikkeen muuhunkin.
- Olla hyvännäköistä: pienentää ns. hellasäröä ja parantaa omaakin viihtyvyyttä. Vaalea väri on suotavaa.
- Olla ei-huokoista: kahden siivoamista välttelevän allergikon talouteen ei kannata hankkia vielä lisää pölynkerääjiä.
 
Erityisesti tuo viimeinen kohta on tietysti hankala - muutenhan selvittäisiin Etolan aaltopintaisella vaahtomuovilla.
 
Katon osalta simppeli ratkaisu olisivat tietysti sellaiset kohokuviopintaiset styrox-levyt, mutta olisiko muitakin, parempia vaihtoehtoja? Hyvät ostopaikat ja neliömetrihinnatkin kiinnostavat.
 
En ainakaan haulla löytänyt asiasta tietoa aikaisemmista keskusteluista. Kiitoksia.
- SOITTAKAA 4'33"!!!!!!!!
shak
16.04.2003 23:37:15 (muokattu 16.04.2003 23:41:13)
 
 

- Olla halpaa: rahaa kuluu muuttaessa kaikkeen muuhunkin.
- Olla hyvännäköistä: pienentää ns. hellasäröä ja parantaa omaakin viihtyvyyttä. Vaalea väri on suotavaa.

 
Taitavat olla valitettavasti toisensa poissulkevia asioita. Itse kun akustolevyjä etsin niin löysin tuolta Parocin sivuilta hinnaston, josta voi räknäillä suurin piirtein mitä maksaa ja löytyyhän sieltä mallitkin.
http://www.paroc.fi/insulation/acoustics/parocaku.nsf/
 
Ainakin oman kokemuksen mukaan halvimmalla saa levyjä akustointeja tekevistä firmoista jos sattuu hyvä päivä. Ne kun ostaa niitä isompina erinä.
 
Yksi keino on tehdä träppejä vaikka puukehikosta jonka täyttää villalla/vanulla ja pinnoittaa raskasmatolla ja päälle jokin nätti kangas, jolloin hellasärökin jää pienemmäksi. Noista löytyy juttua ainakin HIFI-lehdestä. Tosin voivat kyllä olla allergiselle vähän huono ratkaisu.
absqua
17.04.2003 08:48:44
Yksi keino on tehdä träppejä vaikka puukehikosta jonka täyttää villalla/vanulla ja pinnoittaa raskasmatolla ja päälle jokin nätti kangas, jolloin hellasärökin jää pienemmäksi. Noista löytyy juttua ainakin HIFI-lehdestä. Tosin voivat kyllä olla allergiselle vähän huono ratkaisu.
 
Tuo on kustannusten kannalta ehdottomasti halvin kikka! Rautakaupasta 25x50mm-rimaa ja vastaavanpaksuista vuorivillaa tms, ellei jostain purkutyömaalta löydä ilmatteeksi. Sitten vaan rimasta sopivan kokoiset kehiköt pystyyn ja seinälle, villat väliin ja joku mukavannäköinen kangas pintaan. Ei kerää pölyäkään sen enempää kuin taulutkaan ja kuosista riippuen voi olla aika hienojakin nuo.
Villatäyte ei itsekseen mitenkään pölise siellämikäli levy saa olla rauhassa, eli sikäli voi allergikkokin olla huoletta.
 
Jos jostain löytyy sitä ihan "varsinaista" akustolevyä (eli jäykähkö vuorivillalevy jossa on hieman kovempi harmaa pinta), niin kannattaa huomioida se että sitä levyä EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA SAA MAALATA! Siis mikäli haluaa säilyttää sen ominaisuudet ääntä abosrboivana materiaalina.
Always play on one and don't fake the funk. -Bootsy-
Chemo
17.04.2003 09:38:41
 
 
Katon osalta simppeli ratkaisu olisivat tietysti sellaiset kohokuviopintaiset styrox-levyt, mutta olisiko muitakin, parempia vaihtoehtoja? Hyvät ostopaikat ja neliömetrihinnatkin kiinnostavat.
 
Moi,
 
Mulla on vähän samanlaiset touhut käynnissä. Voi olla, että poistan yhdestä suht isosta asuinhuoneesta tuommoista kuvioitua kattostyroxlevyä, enkä usko tarvitsevani sitä oikein muuallekaan (seinien akustoinnissa se voisi olla aika pölyä keräävää?) Ulkonäkö on 80-luvun alkupuolen retrohenkinen ;-) En siis kehtaisi pyytää niistä rahaa.
 
Lähetä vaikka pikaviesti, jos nuo kiinnostavat.
Mikael
17.04.2003 10:29:46
 
 
Styrox ei vaan ole kauhean hyvää akustointimateraalia kun se on niin kevyttä...
 
Mä ehdotan että tarkkailet kesällä remottikohteiden roskalavoja, joilta löytyy hyväkuntoista akusto-karhua ihan ilmaiseksi kun vähän jaksaa ajella ympärinsä. Sen kun päällystää jollain pölyä keräämättömällä tiiviillä kankaalla, niin siinähän se. Saa sen näköistä kun haluaa ja maksaa vaan päällysteen verran.
miten käy Kekkoselta rock'n'roll?
Cornflake
17.04.2003 10:59:50
Tuo träpin tekeminen tosiaan on mainio juttu, tosin eniten auttaa mataliin taajuuksiin. Tuossa tulikin pari mainiota käytännön ideaa, joista taisin taas saada itsekin kipinän...
 
Tuo akustolevyn kalleus on kyllä huono juttu. Roskalavoilta vaan etsimään. (Itse sain muutama vuosi sitten tarvitsemani määrän 10mk/m²;-)
 
Kirppiksiltä löytää mattoja, patjoja sun muuta pilkkahintaan. Hyvää kamaa jos hellasärö ei tosin älähdä.
Vaadimme bassonkielten hinnanlaskua ja lounaaltapaluurahaa!
Tmp
17.04.2003 14:32:34
Kirppiksiltä löytää mattoja, patjoja sun muuta pilkkahintaan. Hyvää kamaa jos hellasärö ei tosin älähdä.
 
Mikä on hellasärö?
"Mutta jos [sota] tulee, niin toivottavasti kukaan ei kuole eikä haavoitu pahasti." - Eclipse
Wez
17.04.2003 15:04:33
Mikä on hellasärö?
 
Naispuolinen elämänkumppani.
shak
17.04.2003 15:05:04
 
 

Mikä on hellasärö?

 
Kaikkein hankalin särö, jota on erittäin vaikea jollei täysin mahdoton hallita millään tavalla. Menee "päälle" milloin sattuu ilman mitään luonnonlakia, on voimakkaampaa yleisesti tiettyyn aikaan kuusta ja ilmenee lähinnä vakiintuneessa suhteessa elävillä vanhemmilla muusikonrentuilla.
 
;-)
absqua
17.04.2003 16:40:21
Styroxista sen verran että sehän ei käytännössä demppaa ollenkaan, koska se ei ole ns. avosoluinen materiaali eikä ääni siten pääse sinne sisällä kun ei kerran ilmakaan pääse. (avosoluisuuden pysty helposti testaamaan sillä imeekö aine vettä vahi eikö) Ääniaallot heijastuvat styroxin pinnasta suoraan takaisin ja ainoa vaimenema mikä voi tapahtua tapahtuu siinä aivan pinnassa jos pinta on epätasainen ja sekin vaimenema on ehkä jossain 20khz paikkeilla ehkä, eli ei kovin käyttökelpoisilla taajuuksilla.
 
Karkeasti ottaen vaimennus-asioita voi yleistää näin: mitä matalampien taajuuksien heijastuksia huoneessa halutaan vaimentaa, sitä paksumpi kerros vaimennusmateriaalia on oltava. Matalilla taajuuksilla ääniaallot ovat pitkiä ja vaativat paksumman vaimennusmateriaalin.
 
Aallopnpituuden voi laskea itsekin kaavasta (vaikkei siitä nyt suoranaista hyötyä tässä treenikämpän akustoinnissa olekaan, antaapahan vain hieman perspektiiviä asiaan):
 
aallonpituus = äänen nopeus ilmassa / äänen taajuus
 
eli jos taajuus on 440HZ, niin ääniaallon aallonpituus on 0,77m (äänen nopeus ilmassa on 340m/s).
Always play on one and don't fake the funk. -Bootsy-
Ukko
17.04.2003 17:18:13
 
 
Kaikkein hankalin särö, jota on erittäin vaikea jollei täysin mahdoton hallita millään tavalla.
Saa sen hyvin kuriin kun vaihtaa toiseen.
shak
17.04.2003 17:45:12
 
 
Saa sen hyvin kuriin kun vaihtaa toiseen.
 
Oman kokemuksen mukaan tuo hellasärön määrä on lähes vakio yksilöstä riippumatta, varsinkin pitemmässä suhteessa. Tietysti jos vaihtaa riittävän usein niin voisi onnista.
jPekka
17.04.2003 21:33:28
 
 

Oman kokemuksen mukaan tuo hellasärön määrä on lähes vakio yksilöstä riippumatta, varsinkin pitemmässä suhteessa. Tietysti jos vaihtaa riittävän usein niin voisi onnista.

 
Aina voi jatkaa paremman etsimistä, mutta siihen se elämä sitten kuluukin...
 
No, ei se nyt kovin kamalaa elämää ole että taloudessa on sekä novita-kerholainen että rikkenpakker-kerholainen. 8-) Niin kauan kuin huumorintaju molemmin puolin venyy. Ja joustokyky.
 
Kiitoksia ideoista, täytyypä märehtiä.
 
.
- SOITTAKAA 4'33"!!!!!!!!
Juhani_t
10.10.2024 20:33:34
Mikael: Styrox ei vaan ole kauhean hyvää akustointimateraalia kun se on niin kevyttä...
 
Huom! Olet kirjoittamassa yli 7846 päivää vanhaan aiheeseen!
 
No onpa vanha juttu.
 
Mulla on tässä sellainen pitkäaikainen olohuoneenlaittoprojekti. 20mm styrox-levyjä olisi menossa kaatopaikalle. Vai laittaisinko olohuoneen seinään paneloinnin tai rimoituksen alle?
Henri Henri Olavi
10.10.2024 20:46:28
Juhani_t: Huom! Olet kirjoittamassa yli 7846 päivää vanhaan aiheeseen!
 
No onpa vanha juttu.
 
Mulla on tässä sellainen pitkäaikainen olohuoneenlaittoprojekti. 20mm styrox-levyjä olisi menossa kaatopaikalle. Vai laittaisinko olohuoneen seinään paneloinnin tai rimoituksen alle?

 
Mitä meinaat saavuttaa noilla levyillä?
En flaska Kron Cola, söt bakeri med.
Juhani_t
10.10.2024 20:56:01
Henri Henri Olavi: Mitä meinaat saavuttaa noilla levyillä?
 
Pienentää jälkikaiunta-aikaa mahdollisimman laajalla kaistalla koko olohuoneen alueella. Mulla on olohuoneen pitkä seinä sekä osittain kattoakin päällystetty Martelan akustointilevyillä. Parhaassa nurkassa tuntuu kuin puhuisi vaatehuoneessa. Yksi kolmen metrin seinä kaipaa ajatuksia.
Henri Henri Olavi
10.10.2024 21:34:46 (muokattu 10.10.2024 21:35:23)
Juhani_t: Pienentää jälkikaiunta-aikaa mahdollisimman laajalla kaistalla koko olohuoneen alueella. Mulla on olohuoneen pitkä seinä sekä osittain kattoakin päällystetty Martelan akustointilevyillä. Parhaassa nurkassa tuntuu kuin puhuisi vaatehuoneessa. Yksi kolmen metrin seinä kaipaa ajatuksia.
 
Okei. Saahan noilla yläpäätä hieman rauhoittumaan. Bassolle tuollaiset ei voi juuri mitään. Mut ei se tila ole sulla varmaan miksaukseen tai masterointiin tarkoitettukaan?
En flaska Kron Cola, söt bakeri med.
Juhani_t
10.10.2024 21:39:08
Henri Henri Olavi: Okei. Saahan noilla yläpäätä hieman rauhoittumaan. Bassolle tuollaiset ei voi juuri mitään. Mut ei se tila ole sulla varmaan miksaukseen tai masterointiin tarkoitettukaan?
 
Kyllä mä täällä äänittelen ja soittelen omiani. Olen semmosia harrastellut jo 40 vuotta. Olen toki pahoillani jos tämä ketju oli vain ammatikseen ja työkseen tekevien käyttöön.
Henri Henri Olavi
10.10.2024 21:48:27
Juhani_t: Kyllä mä täällä äänittelen ja soittelen omiani. Olen semmosia harrastellut jo 40 vuotta. Olen toki pahoillani jos tämä ketju oli vain ammatikseen ja työkseen tekevien käyttöön.
 
Äläpä nyt. Ihan vain mielenkiinnosta halusin kysyä mitä sä meinaat saada niillä kaksi senttiä paksuilla styroxeillla aikaan ja miksi.
En flaska Kron Cola, söt bakeri med.
Juhani_t
10.10.2024 22:05:53 (muokattu 10.10.2024 22:09:00)
Henri Henri Olavi: Äläpä nyt. Ihan vain mielenkiinnosta halusin kysyä mitä sä meinaat saada niillä kaksi senttiä paksuilla styroxeillla aikaan ja miksi.
 
Mulla on tässä vieressä noin 3m pitkä väliseinä. Alla on vuoden 1973 lastulevy, sekä saumattomuuden huumassa laitettu kipsilevy. Tää on nimenomaan väliseinä, jonka takana on vessa ja vaatehuone. Väliseinät ovat omat, ja saan rakentaa mieleni mukaista tilaa melko vapaasti. Asun kotieläinten yksinhuoltajana, joten tilan pieneneminen seinien paksuuntuessa ei ole ongelma. Olen myös ajatellut ettei perikunnan tarvitse ihan kamalaa purkusavottaa tehdä vaan kaikki rakenteet ovat melko keveitä. Kysymys oli siis siitä että kärräänkö styroxit kaatopaikalle vai laitanko tuohon seinälle? Tajuan toki että 20mm on tosi vähän. Entä jos laitan niitä levyjä 2 kerrosta? Minkälaisella suhteella styroksin vaimennukseen pitäisi suhtautua verrattuna vaikka Parocin Parafoniin tai tavalliseen kivivillaan?
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)