Kitarat: kitarakamat ›

Landolalla aloiteltiin ja eka sähkis taisi olla joku ihan jonkun oma desing, mutta sen jälkeen tuli strato, joita on ollut varmaan toistakymmentä erilaista, ja kokoajan on joku strato ollut plakkarissa. Eli käytännössä olen pysynyt. Ergonominen muotoilu, hyvä balanssi ja soitettavuus kaikissa asennoissa on straton vahvuuksia.
 
Jos pitäisi valita vain yksi kitara jolla pitäisi pärjätä, olisi se minulle stratocaster. Se on täydellinen kitara.

En ole. Aloitin Squierin Stratokopsulla, hankin rinnalle Tokain LP:n ja nyt Jacksonin Dinkyn. Varmaan valun jossain vaiheessa Stratocasteriin ko se on jotenkin parhaiten mun oloinen soitin.

Jos pitäisi valita vain yksi kitara jolla pitäisi pärjätä, olisi se minulle stratocaster. Se on täydellinen kitara.
 
Nyt kun vihdoin sain omistukseeni ensimmäisen salonkikelpoisen Straton, niin kummasti vaan tekee mieli kompata Jukia tässä asiassa.
 
Tai no, ois kyllä aika paha valita mun Jaguarin ja Straton välillä, on ne kuitenkin hyvin samankaltaisia...lisäksi tuo mun erikois-Jagge on kyl rankasti tuunattuna aivan lyömätön peli...saako valita kaks kitaraa? :)

En ole pysynyt, ensin soittelin stratomallisellan Yamahan kitaralla. Kun se meni rikki, ostin tilalle ESP-LTD:n hevisuunnikkaan ja myöhemmin sen kaveriksi vielä Jacksonin RR-mallisen kitaran. Nyt mulla tosin on yksi stratomallinen heräteostoskeppi, tosin ne explorer- ja Rhoads-malliset kitarat tuntuu mukavemmilta..

80-luvun alussa aloiteltiin Iban valkoisella stratomallisella jouskarilla. Senjälkeen on ollut jos minkälaista suunnikasta ja puolipalloa ja tänäpänä vedellään ESP:n Horisontilla joka on kait sitten superstrato eli alkupisteessä ollaan.

Mikähän siinä on, etten osaa Lespasta irtautua. Sillä aloitin sähköisen soiton ja sillä se tuntuu mieluiten jatkuvankin. Taloudessa on lisäksi oikea Strato ja PRS-kopio, mutta lespa tulee useimmiten napattua käteen. No sillä mennään, tyytyväinen olen.
 
Tulee Straton kanssa vaan mieleen eräs topic, jossa volumepotikan sijaintia manattiin. Nyt alan ymmärtää todellakin ketjun aloittajaa.
 
e. Typo

Straton ja LP:n välillä on vaihdellut mun muutaman vuoden "uran" aikana. Strato-kopiolla sitä aloteltiin, kun en skeboista mitään ymmärtänyt, eikä muulla ollut väliä, kuin hinnalla. No, tietenkin kaupasta mukaan tuli halvin pakettiratkaisu mukaan. :)
Nyt on soittopelinä Epiphonen LP Custom, vaikkakin haikailen taas stratocasterin perään toiseksi kepiksi.

Kyllä tuo strato on ollut ja tulee pysymään.

Terve
 
Aikalailla kaikkea tullut kokeiltua, mutta kolme pääsoitinta mulla oikeastaan on ollut.
 
1. AmStd Strato, tällä tuli soitettua monta vuotta ja se oli mun lempikitara pitkään. Hyvä twangi ja itseasiassa aika monipuolinen kitara.
 
Tulee Straton kanssa vaan mieleen eräs topic, jossa volumepotikan sijaintia manattiin. Nyt alan ymmärtää todellakin ketjun aloittajaa.
 
Mulle tää oli kans probleema, niinpä menin kitarakauppaan, ostin uuden tarvikepleksin ja porattuani siihen reiät, siirsin potikat niin alas kuin mahdollista pois plekukäden edestä.
 
2. AmStd Tele, tää tuli sitten luottokitaraksi stratikan jälkeen. Istui paremmin käteen, oli mukavampi soittaa, mutta ei ehkä yhtä monipuolinen kuin strato.
 
3. Stratosonic HH. Se on Fenderin versio Les Paulista, eli mensuuri sama, kaksi humbuckeria samanlaisella mikkivalitsimella, stratomallinen mahonkibody "tone chambereilla". Ihan paras kitara ikinä! Oikeastaan pelkästään tällä soitan nykyisin, Tele & Strato ovat lepovuorossa :-)

Vaikea sanoa, kun on niin vähän kitaroita tullut tähän mennessä hommattua: yhden käden sormilla nuo kaikki kun voi vielä laskea. Parilla SG-kopiolla aloitin kitarasankarin uraani. Ensimmäinen oli kaikenkaikkiaan kehnohko, 80-lukulainen aasianhalppis, toinen taas kapeakaulainen Ibanezin SG-kopio (GAX-70), jolla ei sointujen nopeahko otanta oikein minulta luonnistunut. Siinä oli liian kapea kaula ollakseen perinteinen SG-mallin kepukka.
 
Myin ne molemmat pois ja hommasin tilalle LP-mallisen kitaran. Ai että sen kaula istuikin nakkisormilleni hyvin! Rakkautta ensisilmäyksellä. Kyllä Lespat on sen mun juttu, kitarassa saa olla painoa ja jämäkkyyttä. LP suorastaan huokuu muhkeutta. Kyllä mä päätoimisesti aion pysyä Les Pauleissa. Voishan sitä joskus sellaisen kunnon SG:nkin hankkia, kun silloin alkuaikoina menin omissa silmissäni pilaamaan tuon varmasti muuten ihan hyvän kitaramallin kepittelemällä niitä vähän kökömpiä SG-klooneja.
 
Yhden pikku syrjähypyn tosin jo ehdin tehdä Tele-leiriin, kun ostin vastikään kotisoittoritsaksi J&D:n halppis-Telen. Kelpo peliltä tuo Telecasterkin tuntuu. Stratoihin en silti koske: mulla taisi jäädä jotain aika traumaattista hampaankoloon niistä yläasteen musiikkiluokan iänikuisista halppisstratoista (ovh. 200mk).
 
Vaan juuri nyt kuumottaisi vuorostaan kokeilla Firebirdiä. Vaikuttaa perin omalaatuiselta linnulta se.

Aloittaessa oli mallina ehdoton SG. Greg Bennetin ja Epiphonen virityksiä tuli rassailtua melko pitkään. Stratoakin kerkesin häpeltää, mutta sitten ajauduin Les Pauliin, joka on ollut jo useita vuosia "ainoa" malli, jolla olen soittanut. Tällä hetkellä gibboni.

Mallit on kyllä vaihdellut laidasta laitaan... Eka sähkis oli Ibanezin metallinhohtopinkki RR, seuraavana taisi tulla Charvelin strato-mallinen tilulilu-keppi (ei siis super-strato, vaan ihan perinteisempi muotoilu lapaa lukuun ottamatta), Tokain LP oli sitten... Epiphonen Dot oli... Ja strato, LP ja Mosrite löytyy nyt. Ei siis voi sanoa että olisi mitään muotoilu-uskollisuutta ollut. Ja teleä ois kiva kokeilla.

En, vaikka tuli aloitettua stratojohdannaisella ja uusin kitara on Fenderin strato, oli välissä elektroakustinen ritsa sekä Gibson Explorer. Olihan siinä vaihtelua, mutta tykkään stratoista silti eniten. :)

No eipä ole mullakaan ollut täysin uskollista linjaa...
 
Aluksi oli Fenkun japsistrato, sitten sen kaveriksi Les Paul Standard, sitten siihen vielä Epiphonen Sheraton, joka vaihtui kivaan PRS-kopioon ja straton tilalle tuli vastikään Peaveyn 5-kielinen basso (tai no... ei se ihan niinkään mennyt).
 
Vahvareiden kanssa on taas ollut vielä enemmän vaihtelua.

Itellä on aina ollut "ykköskitarana" strato-tyyppinen. Alko fenkun stratolla ja nyt esp horizon (superstratoko?).
 
Välissä on ollut halpis-flying-V, joka ei kaulapainoisuudesta johtuen sovi mun kouraan mitenkään päin. Tosin kerran testailin 67-mallin oikeaa gibsonia ja se ei ollut läheskään yhtä paha. Näissä flying-V:ssä on myös talla jotenkin eri kohdassa kun seisaalta soittelee verrattuna stratoihin. Lähempänä napaa. Ei hyvä.
 
Nyt on LTD:n EC-malli käsissä ja jostain syystä tällainen les paul -muotoilu ei meikäläisen käteen sovi läheskään yhtä hyvin kun strato-tyyppinen. Jotenkin talla on eri kohdassa tai jotain. Silmää miellyttää enemmän tämä les paul -muoto, mutta soittotuntuma on huonompi.
 
Yleensä suosin floikattomia kitaroita vireen pysyvyyden, ylläpidon helppouden ja ulkonäön takia, mutta kerran omistin hetken aikaa jonku halpis-Jacksonin. Innostuin aivan älyttömästi, mutta olin luvannut sen jo siskon pojalle... Pitää varmaan hankkia jossain vaiheessa toinen halpis-Jaska... :) Näinkin jäykillä sormilla (yhtä luuta?) lähti aivan älyttömiä sooloja, vaikka en niistä yleensä erityisemmin pidäkään... Jotain mystistä näihin soolo-keihäisiin siis liittyy...
 
Omaan käteen siis sopii parhaiten strato-tyyppinen ratkaisu.

Huomasin tässä viikonloppuna että sitä pystyy soittamaan jotain toista "mallia" niin antaamuksella, että soittotuntuma katoaa ainakin osittain jostain aikaisemmin mukavasta mallista.
 
Pitää ilmeisesti ostaa tuplat kaikkia eri malleja mitä haluaa soittaa, treenikselle ja kotiin...

Tele, strato, explorer, warlock ja les paul on käsissä käynyt. Kaikki on tuntuneet hyviltä käsissä. V ja RR on vielä testaamatta. Ne ei vaan taida istualtaan soittelussa olla ihan makkeimmillaan, mutta eipä tule toisaalta istualtaan soitettuakaan.

No en ole. :D
 
+ Saehan akkari, -92?
Eka kitara. Sain aikanaan joululahjaksi kun olin käynyt kitaratunneilla puoli vuotta. Sitä piti hieman hypistellä paketin päältä ennen joulua. :D Jossain vaiheessa tuli into maalauttaa kanteen kaikenlasta kiekuraa, mtta jokin maaleista keitti kuplille ja jouduttiin hiomaan keppi takas paljaasi. Sit lakka päälle, myös pleksin yli. :D Tuloksena on aika jänskä akkarisoundi, tosi paljon "pingiä" mukana.
 
- Yamaha Pasifica tele -95
Eka sähkis, taisin ostaa kesäduunirahoilla tms. Hyvät muistot jäi kepukasta, toimiva kahen hubuckerin vehjakes. Oli ekoilla keikoilla mukana.
 
- Ibanez ST-200, -79
24 nauhaa, puunvärinen, jossa kaksi ummaa raitaa. Kaula muistaakseni läpi rungon. Tää oli mainio värkki, vieläkin harmittaa kun hukkasin sen jossain vaihtokaupassa. Siinä oli aktiivielektroniikka päälle/pois-kytkin. Aktiivipuolella oli sen verran ruutia, etten käyttänyt säröpedaalia lainkaan. Styrkkari pikkumurolle pasiivina->särö aktiivina. Ei tarttenut etsiä kanavanvaihtajaa.
 
- Epiphone Flying-V -97
Tää kävi mun kanssa Saksassa asti. Siinä oli joku maadoitushätä uutena. Vaihdoin tähän myöhemmin mikiksi pelkän EMG81:sen ja teippasin pleksin mustaksi+lätkäisin "the Crow" -tarran siihen. Viime näkemältä tarra on aina vaan kitarassa kiinni, keppi on päätynyt parin kierroksen jälkeen yhelle tutulle, jolta oon luvannut osta kepin pois kun se vaihtaa sen joskus johonkin. Kova vehje, kele. Vaihdoin myös hihnatapin paikkaa sarven päästä haaran sisään Presidents Of the United States Of America -yhtyeestä näkemäni kuvan innoittamana.
 
- Ibanez RG7620 -98?
Floikallinen seiska. Ostin muistaakseni yo-rahoilla kepukan. Kornin kepittäjillä oli saman mallin vehkeet tuohon aikaan. Se oli mukamas kova juttu. :D Noi tais olla ekat RG-sarjan seiskat, tota ennen oli vaan Universeja, mut se ei miellytänyt silmää. Ton kanssa men hermot monta kertaa, floikka ei oo mun juttu.Hyvä kepakko muuten. Seittemänkielinen hevikirves. maksoi muistaakseni joku kuus ja puoli tuhatta markkaa kun ostin sen ja kun vaihdoin pois, uudn hinta oli yheksän tonnia. Hmph.
 
+ TRM Custom
JPM1-väreissä, Jazzmasterin talla yms. Tää tuli väsättyä kakenmaailman paloista ja eno maalasi kepin. Oiskohan tää nyt sit vm. 2000 tai jotain. Laitoin noi Epin Flygarin mikit tähän. Tästä kepistä ei oikeastaan ikinä pitänyt muta tulla kuin koriste, mut kyllä sillä on tulut vedeltyä silloin tällöin. Hassu laite, varsinainen Frankenstein.
 
+ Gibson SG Deluxe -72
Tämä oli pakko-ostos oikeastaan. Liityin uuteen bändiin ja siinä tartti ehottomasti kuuskielistä, biisit oli sen verran avosointupohjaista ilottelua. :D Etsin kyseisenlaista uutta keppiä ja tutulla oli myydä tollanen vanha sotaratsu. Alunperin tossa on ollut Bigsby, mut siihen on ajan kuluessa tullut joku Tuneomatic-tyylinen talla. Bigsbyn ruuvinreiät näkyy valoa vasten. :D Ostohetkellä kepissä oli Super Distortionit. Vaihoin tilalle Evolutionin ja Air Nortonin. Tää on saanut kyyiä enemmän kun mikään mun kepeistä.
 
- Music Man John Petrucci 6
Kallis keppi, mutta hemmetin kova luu. Todellinen keikkamuusikon työkalu. Kelluva talla ilman lukkoja ja toiminta älyttömän hyvä. Vaihdoin pois kun tarvitsin jotain muuta samala rahalla. Keppi oli aina jotenkin hiukan liian hifi mulle. Mun pitää saada piestä kitaroita kunnolla. Tune-o-Matic on mun juttu. Tää keppi tuli Helsingistä Lapualle maestron itsensä kyydissä. Olivat Provinssissa keikalla ja John oli tekemässä Lapuan Top Soundissa meet 'n greettiä. Sinnehän oli ollut pakko saada pari herran keppiä näytille. Musta ja sininen sparkle Helsingistä kyytiin ja sen sinisenhän mä sitte poistin. :D Keppiin tuli mystinen kolo tohon etupuolelle. En vieläkään tiedä, onko se plugipiuhalla huitaistu vai mitä, mutta voisin vannoa, että kolo syntyi treeniksellä niin, etten ollut paikalla.
 
+ Fender Jag-Stang reissue, sonic blue eli kalsarinsininen. Pakkohan tää oli vanhana Nirvanadiggarina ostaa. Yhessä paikallisessa musaliikkeessä oli vuosikausia fiesta red-versio ja sitä en halunnut ostaa. Sinisethän loppu aikanaan nopeasti kun Kurt ei ollut ehtinyt itse ton punasen kanssa edes räpeltää. Ei mikään huippuhyvä keppinä, tallaratkaisu on kummallinen, mikkien kytkentäpolitiikka kaikkea muuta kuin liveystävälinen ym. Mut tän kanssa juttu ei ollutkaan se. :D
 
+ Ibanez RG7321, musta. Halpisseiska kiinteellä tallalla. Jossain vaiheessa tarvin taas seiskaa ja tässä oli vastaus. Halpa, toimiva. Soikin hyvin. Bändini uudelleen liikkeelle pannut ralli on sävelletty tällä. Koristeltu autoissa käytettävällä "metalli"liekkitarralla. :D
 
+ Jussi Ala-Kuhan Explorer. Käsintehty explo. Kavennettu, viistelty, Kent Armstrongit kiinni. Jussi piti vissiin noista Kenteistä, niitä on aika monissa kepeissä mitä hän teki. Helevetin hyvä kitara, soi kun sireeni :D Tämä keppi vaan piti saada. Tää pöllittiin multa, mut sain takasin. Ei ollut tullu kun pikku kolhu, onneksi. Keppi näkyy omakuvassani.
 
+ Eko VL480S Les Paul-malli. Tää oli hupiostos, maksoi jonkun kaks ja puoli sataa euroa ja soundaa siihen nähen aivan törkeän hyvältä. mikit on aika hassut, kelat löysät jo uutena. Mut ei kai sitä saa liikoja odottaa jos mikin nimi on Samsun. :D Hyvä keppi soittaa. Tällä on tullut vedeltä yllättävän paljon livenä ja studiossa. Olipa keppi kerra töllössäkin, kaverilla lainassa areenakonsertissa. :D Tää oli mulla mukana reissussa joskus ja verrattiin tätä Gibsonin Custom ja Supreme Les Pauleihin. Soundiero ei ollu päätähuimaava. :D
 
- ESP/LTD James Hetfield Truckster. Ostin kepin tolle JAK:lle kaveriksi. Hetfield on aina ollut innoittaja ja toi nimmarikeppi oli vaan tylyintä ESPiä. Pohjamaalinharmaa hakattu kepakko. Meni hyvin mun TripleXXX-nupin parina, molemat kun on tollasta rekkamiesdesignia. Soundi oli tosi tiukka, hemmetin hyvä keppi nopeeseen demppailuun. Tää olis mulla varmaan vieläkin, mut se pöllittiin. Samassa rytäkässä katosi toi JAK, mut se palautui onneksi kotiin kun rosmot narahti. Trucksterista ei oo kuulunut mitään. Vähän harmittaa juu.
 
+ Gibson Explorer, 1984 reissue. Tää menee sarjaan Hetfield myös. Valkoinen Explo, EMG:t. Onko kysyttävää? :D Het veteli tälläsellä Puppets/Justice -aikakaudella. Toi oli vaan jotain parhautta kun se roikkui kaupan seinällä. Oisin ostanut kaksi samanlaista kerralla jos tuota JAK:ta ei olisi löytynyt. Onneksi löytyi. Tässä on samaa boogieta kuin tossa Trucsterissa. EMG:ien takia tosi tiukka demppiskeba. Ristus että lähtöö Puppetsit komiasti. :D
 
+) omistan yhä
-) en omista enää
 
Gibson Explorer ja toi JAK Explorer on tällä hetkellä mölyhommissa ykköskepakot ja SG on varakepakkona. Kaikissa dropped h-vire. Eko ja JagStang on sit normivirekepakoina. Ibanez on lähinnä studiohommia varten jos tarvii erilaista sormitusta riffeille tms. TRM Custom on lähinnä koristeena ja Saehanilla tulee rämpyteltyä lähinnä biisien laulumelodioita tehdessä.
 
Tossa kun katselee omaa keppitarinaa, niin huomaan, et mulla ei oo ollu kyl mikään malli silleen yli muiden(paitsi explo nyt, yks musta customi pitäs viel teettää). Enemmänkin on tullut hommattua tarpeen mukaan noita kepukoita. Ja jotain tietty fiilispohjalta. :D

^Toi oli muuten sellainen juttu jonka luki mielenkiinnolla läpi. Erosi edukseen normaalista kamalistauksesta.

^Toi oli muuten sellainen juttu jonka luki mielenkiinnolla läpi. Erosi edukseen normaalista kamalistauksesta.
 
Joo, on se kyl hyvä että joku sentään jaksaa nähdä vaivaa. Ite en jaksa :/