Kitarat: kitarakamat ›

Jeszse: Mahdollisesti myös parempi, sen saa nopeemmin ja se on vielä muodikkaasti ilmastoystävällisempi. Mahdolliset takuuasiat hoituu helpommin, soitin on valmistettu sun käteen ja näihin olosuhteisiin joten sitä ei tarvi viedä isoon tai keskikokoseen huoltoon ihan heti puolen vuoden päästä, saatat päästä näkemään valmistusprosessia ja valitsemaan puita ja mikä parasta, kokeilemaan esim kaulaa ennen viimeistä silausta ja varmistamaan että tuntuu hyvältä.
 
Mutta siis jos haluaa Fenderin ni sit kannattaa ostaa Fender.
 
Tai mahdollisesti ei ole parempi, hyvin paljon mahdollisesti. Laatukitara on aina ilmastoystävällinen teko, se on "ikuinen". Takuuasiat hoituu varmasti suomalaisen kanssa helpommin, mutta hoituu se jenkinkin kanssa. Valmistusprosesseja ei juurikaan kiinnosta katsella. Kitaran speksit, esim kaula ei ole itselle niin millilleen, eikä radiukset. Fenderin kaulat ovat aina istuneet hyvin. Puut valitsisi ammattimies, en minä.
 
En tiedä kenen suomalaisen tekemä Strato olisi aina mahdollista jälleenmyyntiä parempi vaihtoehto kuin Masterbuilt Fenkku.

samiko: Tai mahdollisesti ei ole parempi, hyvin paljon mahdollisesti. Laatukitara on aina ilmastoystävällinen teko, se on "ikuinen". Takuuasiat hoituu varmasti suomalaisen kanssa helpommin, mutta hoituu se jenkinkin kanssa. Valmistusprosesseja ei juurikaan kiinnosta katsella. Kitaran speksit, esim kaula ei ole itselle niin millilleen, eikä radiukset. Fenderin kaulat ovat aina istuneet hyvin. Puut valitsisi ammattimies, en minä.
 
En tiedä kenen suomalaisen tekemä Strato olisi aina mahdollista jälleenmyyntiä parempi vaihtoehto kuin Masterbuild Fenkku.
 
Se on ihan ok ettei asiat kiinnosta.

hallu: Kallis tai halpa ei oikeastaan kerro kitarasta vaan asiakkaasta ja hänen maksuvalmiudestaan. Nimittäin, vaikka raha on arvon mitta, niin se mittaa sitä aika huonosti tai silleen suhteellisesti että se tonni on eri arvoinen eri ihmisille sen mukaan minkäverran heillä niitä tonneja tilillä joutilaana lojuu.
 
Sekin pitää tosiaan huomioida, että se 1000 euroakin on suhteellinen käsite siinä kuin laatukin. Se hinta pitää suhteuttaa ostajan varallisuuteen tai siihen, miten kauan ostaja joutuu tekemään työtä rahoittaakseen kitaran. Toisen mielestä kitara voi olla laatuunsa nähden liian kallis, mutta toisen, kenellä on rahaa enemmän, se voi olla laatuunsa nähden jopa halpa. Molemmat ovat omassa elämässään oikeassa, mutta väärässä, jos alkavat toisen ostopäätöstä arvostelemaan omista lähtökohdistaan.

Jeszse: Mahdollisesti myös parempi, sen saa nopeemmin ja se on vielä muodikkaasti ilmastoystävällisempi. Mahdolliset takuuasiat hoituu helpommin, soitin on valmistettu sun käteen ja näihin olosuhteisiin joten sitä ei tarvi viedä isoon tai keskikokoseen huoltoon ihan heti puolen vuoden päästä, saatat päästä näkemään valmistusprosessia ja valitsemaan puita ja mikä parasta, kokeilemaan esim kaulaa ennen viimeistä silausta ja varmistamaan että tuntuu hyvältä.
 
Mutta siis jos haluaa Fenderin ni sit kannattaa ostaa Fender.
 
En pitäisi merkittävänä uhkana sitä, että masterbuilt-Fenkku pitäisi viedä isoon huoltoon puolen vuoden päästä. Hyvin tehdyn oloisia ja hyvin soivia kitaroita ovat kokeilemani Krausen tekeleet olleet. Ovat toki kalliitakin, mutta käytettynä sijoituksena ovat varmaan parhaasta päästä. Itse kyllä kannatan kotimaista käsityötä, mutta en ole kyllä löytänyt kokeilemistani kotimaisista kovin paljon mitään hehkuttamisen arvoista. Hyviä soittimia yleensä ovat, mutta niin tuossa hibtaluokassa pitää ollakin. Eniten noissa nyppii heikko saatavuus käytettyinä ja iso hinnan alenama uutena.
 
Tiistaina käyn varmaan kokeilemassa yhtä paikallista paljon palstalla hehkutettua kitaraa. Katsotaan minkä verran katetta hehkutukselle löytyy.

Mikko1978: Eniten noissa nyppii heikko saatavuus käytettyinä ja iso hinnan alenama uutena.
 
Paljonko cs fender maksaa uutena ja paljonko siitä saa käytettynä?

Ne on ihan puppupuheita käsityökitaran kestävyydestä ja riiittävyydestä loppu elämän kitaraksi verrattuna halvempiin ja keskihintaisiin ja vaikka kuin on mahdollista valita laatu osat mielen mukaan. Torilla on laitettu juuri hankittuja käsityö soittimia myyntiin kun ei se ollutkaan sitä mitä on haettu ja mieli muuttui musiikkimaun myötä tai sitten tulikin rahapula kun duunari hankki liian kalliin kitaran ja laskut pitää maksaa.

Little Savage: Ne on ihan puppupuheita käsityökitaran kestävyydestä ja riiittävyydestä loppu elämän kitaraksi verrattuna halvempiin ja keskihintaisiin ja vaikka kuin on mahdollista valita laatu osat mielen mukaan. Torilla on laitettu juuri hankittuja käsityö soittimia myyntiin kun ei se ollutkaan sitä mitä on haettu ja mieli muuttui musiikkimaun myötä tai sitten tulikin rahapula kun duunari hankki liian kalliin kitaran ja laskut pitää maksaa.
 
Sellaisen loppuelämän kitaran ostaminen vaatii, että ostaja tietää oikeasti, mitä haluaa. Usein ongelma on juuri siinä, ettei oikeasti tiedetä, mitä halutaan, vaan ennemminkin kuvitellaan tietävänsä. Sitten kitara tilataan väärillä spekseillä. Toisaalta osa voi kuvitella, että se hyvä kitara parantaa soittoa, eikä se tietenkään sitä tee. Custom kitaroiden suurimmat virheet taitavat tapahtuvat tilaajan motiiveissa ja väärissä kuvitelmissa.
 
Ja voihan tarpeet ja mieltymykset muuttua ajan kanssa. Mulla ei ole customia, mutta mieltymykset ovat muuttuneet. Juuri nytkin on taas hakusessa ihan uudenlaista soundia uusiin juttuihin.
 
Kyllä keskihintaisillakin pärjää. Itse ostin ekan kunnollisen sähkökitaran 2001, Tokain japanilaisen straton Duncanin mikeillä, ja se on edelleen mun "ykköskeppi". Customkin olisi kova ja kuumottelisi sinänsä, mutta en ole (ainakaan vielä) riittävän varma speksistä, että alkaisin sellaista tilaamaan.

Little Savage: Ne on ihan puppupuheita käsityökitaran kestävyydestä ja riiittävyydestä loppu elämän kitaraksi verrattuna halvempiin ja keskihintaisiin ja vaikka kuin on mahdollista valita laatu osat mielen mukaan. Torilla on laitettu juuri hankittuja käsityö soittimia myyntiin kun ei se ollutkaan sitä mitä on haettu ja mieli muuttui musiikkimaun myötä tai sitten tulikin rahapula kun duunari hankki liian kalliin kitaran ja laskut pitää maksaa.
 
Mä olen samaa mieltä kanssasi sikäli, että ei loppuelämän kitaran tarvitse olla mikään ultimaattisen kallis käsityöihme. Mikä tahansa kitara voi olla loppuelämän kitara, jos soittaja niin päättää.
 
Puhun tietenkin vain ja ainoastaan omasta puolestani, mutta soittimien ostamiseen liittyy paljon muutakin kuin rationaalinen tarve eikä ne ole läheskään aina järjellä selitettävissä. Itse olen yrittänyt sitä että rajaan kitaramäärän jonka itselleni sallin sekä yritän tiedostaa mistä missäkin ostohimossa on kyse. Usein kyse on soittamiseen liittyvästä turhautumisesta ja osteleminen on vain sijaiskäyttäytymistä jolla välttelen kohtaamasta sitä vaikeaa tunnetta joka liittyy soittamiseen tai musaan. Jos käytän shoppailua tunteiden säätelemiseen, niin silloin sen ostettavan kitaran ominaisuuksilla ei ole merkitystä koska sen tarve liittyy vain siihen käsillä olevaan tunteeseen ja samasta syystä sen voi laittaa torille samantien koska yhdellä soittimella ei voi säädellä tunnetta kuin yhden kerran ja seuraavaan vaikean tunteen kohdalla pitää ostaa jo uusi kitara.
 
Tällaisesta käytöksestä olen pyrkinyt eroo ankaralla itsetutkiskelulla ja pakottamalla itseni käyttämään muita keinoja turhautumisten käsittelyyn..... esimerkiksi soittaminen on aika hyvä :-D

Itelläni on ollut kymmeniä kitararoita aika laidasta laitaa, satasen indonesialaisesta Squier Bullet stratosta (ykköskeikkakeihäs tällä hetkellä) oikeaan -62 jenkkistratoon pois lukien omien mieletymysten mukaan käsityönä tehty custom kitara, jota tuskin koskaan tuleekaan. En muista että kitaran hinta olisi ikinä vaikuttanut siihen fiilikseen, mikä kitaralla soittamisesta on syntynyt. Parin tonnin jenkki-PRS tai Tom Anderson ei tuottanut yhtään sen suurempaa tyydytystä, pikemminkin päin vastoin, kuin omin pikku kätösin hyvään soittokuntoon trimmattu satasen squier. Aikojen saatossa on melkein kaikki kalliit kitarat tullut vaihdettua jossain vaiheessa takaisin rahaksi aina rahantarpeen iskettyä eikä ikävä ole tullut jälkeenpäin yhtäkään niistä.

Kirjoitin pitkän tekstin, mutta sähläsin esikatselussa ja hävitin sen joten tyydyn sanomaan että hintalaatusuhde on omasta mielestä aika tyhjänpäiväinen mittari kitaroiden arvioimiseen tai ostamiseen. Se ei sisällä varsinaisesti mitään olennaista informaatiota. Yleensä kysymys on henkilön itsensä minimilaatuvaatimuksesta, ja siitä kuinka hyvin se puhuttelee soittajaa, eli tykkääkö soittotuntumasta. Ja käyttötarkoituksesta.
 
Toiset hakee sitä raakaa tuntumaa ja soundia, "huonoa" eli hankalasoittoista setuppia mikä saattaa löytyä paremmin halvasta. Ja silti haluaa hyvän yksilön. Toisaalta onhan se aika palkitsevaa soittaa käsiä ja korvia hivelevällä soittimella joka soittaa itse itseään ja on viimeisen päälle viimeistelty. Toiset ostaa kalliin soittimen eikä sitten uskalla viedä sitä keikoille tai soittaa, mitä sellaisella kitaralla tekee?
 
Ei sitä levyltä kuule suoraan onko kitara 300e vai 5000e, mutta kyllä sen eron huomaa kun laittaa lisää euroja, ja uskon vakaasti että sen huomaa soittajasta kun soitin on hyvä ja istuu omaan korvaan ja käteen. Eri soittimet ja soundit saa soittamaan eri juttuja. Mutta kannattaa aina huomioida myös että kitara on hyvässä setupissa ennen kuin myy pois kun ei uppoa. Se tekee paljon.
 
Juha Torvinenkin kertoi haastattelussa miten soitti aikoinaan halvimmilla teleillä eikä halunnut edes koskea kalliimpiin kun ei ne ole yhtään parempia. Ja tosi hyvät soundit ja soittohan niillä Eppu Normaalin levyillä on! Vaan kun Juha testasi Ruokangasta niin latoi rahat tiskiin, myönsi että kyllähän sen hinnan huomaa soittimessa. Eikä jäänyt vain yhteen vaan osti useamman.
 
Tästä huolimatta itsellä on loistava Squierin strato, eka kitarani ja edelleen soitossa lähes 20v jälkeen. Tuskin maksoi 400e enempää, joku Anniversary varmaan Tokain tehtailta. Aivan paska hardware. Ei varmaan mitään jälleenmyyntiarvoa Mutta niin hyvä kaula ettei paremmasta väliä ja pidän siitä niin ei mitään ongelmaa maksaa kitaran hinta hardwaren vaihtamiseen, se on soittopeli. Ja sitten löytyy Caparisonin TAT, onko nuo ollut uutena sitten jotain 3000e. Kyllähän se joka suhteessa heti ensikosketuksessa viestii että on todella laadukas peli. Hintansa väärti. Onko se objektiivisesti parempi kuin strato? No tavallaan, kaikki siinä on parempaa osista viimeistelyyn, mutta jos tykkää stratosta eikä capasta, niin ei ole.
 
Hintalaatusuhteessa voisi siis sanoa että Harley Bentonin 100e ruoska on mieletön, mutta ei siinä täyty minimilaatuvaatimus, ei se ole hyvä soitin silti. Caparisonissa taas hirveä hintalaatusuhde, aivan varmasti samat speksit saa ehkä tonniin. Silti loistava kitara. Hintalaatusuhdetta käytetään yleensä perusteluna kun ei ole varaa parempaan tai on liian pihi maksamaan niin haluaa samaa halvemmalla. Joskus sitä vaan on budjetilla ja jos löytää hyvän halvan soittimen joka istuu omaan käteen niin ei sitä tarvi hävetä ja selitellä. Itselle tuo +800e luokka tuntuu optimaaliselta, en välttämättä tarvi sitä viimeistä 2% fiilikseen mikä todella hyvästä instrumentista tulee. Mutta huomasin kun ajattelin hommata telen ihan vaan kun sellainen pitää olla, ja kokeilin halvimmasta telestä alkaen, että meni sinne ~800e kieppeille ennen kuin tuntuma oli sellainen että ei valehtelisi itselleen, ja osta ihan vaan halpuuden takia. Varmaan olisi löytynyt hyvä yksilö halvemmallakin jos olisi kaikki yksilöt kokeillut hintaluokista, mutta alotuspostauksessa mainittu tasalaatuisuus kyllä helpottaa hinnan noustessa kun ei tarvi etsiä sitä yksilöä, kunhan se vaan sopii omaan käteen. Halvimmissa ne korvikeotelautapuut oli hirveitä, ihan kun olisi viimeistelemätöntä puuta vasten hinkannut, rahina vaan kävi ja kielet jäi kiinni. Oli toki muitakin seikkoja jotka vaikutti epämiellyttävään tuntumaan.
 
Aika anekdotaalista, mutta omia havaintoja tuosta hintalaatusuhdehommasta. Ei vaan oikeasti kerro mitään oleellista, hyviä saa halvalla ja hinnan huomaa kyllä kun latoo euroja. Toki esim. PRS SE -linjasto on huikea, mutta ei kaikki tykkää PRS:stä eikä se sovi kaikkeen. Eikä kaikilla ole varaa siihen. Ostaisinko itse toisen 3000e Caparisonin? Tuskin. Luopuisinko tuosta koska halvemmallakin saa speksejä? En todellakaan. Oma mentaliteetti on ollut että jos kaksi kitaraa istuu samaan ekolokeroon, eli tekee saman duunin, niin se johon on vähemmän kiintynyt saa lähteä (samoin uutta samaa hommaa tekevää ei hanki ellei aio luopua vanhasta). Jos taas jokaiselle on oma roolinsa ja on mukava soittaa niin saa jäädä. Tästä syystä en ole ostanut uutta stratoakaan 20v aikana. Tätä myöten löytyykin Squierin strato parisataa euroa, Tokain halvimpia 500e Les Pauleja, PRS SE 800e, Jacksonin japsi-rr 1200e, Caparison TAT 3000e. Kaikki saa soittoaikaa eikä niillä ole kiire lähteä. PRS, Jackson ja Caparison on sellaisia että niistä ei löydy mitään motkotettavaa (paitsi PRS:n otelaudan reunalistojen viimeistely ylimmillä nauhoilla yläkielillä, siellä minne ei soittaja näe). Kaikki tuntuu laatusoittimilta ja tosi mukavia käteen. Straton kanssa saa vähän taistella välillä, mutta hardwaren vaihtamalla (talla, nauhat, virittimet, satula) se varmaan korjaantuu myös. Tokai on vähän hankala pitämään virettä, vissiin Les Paul -juttuja, huono satula ja virittimet, ja pikkaisen outo soittaa tottumattomana. Mutta samat kokemukset menneidenkin kitaroiden suhteen, tuolla 800e alkaa tuntua jotain erityistä, ne vaan tuntuu paremmalta. Soundien puolesta kaikkia noita kehtaa soittaa vaikka nauhalle.
 
Lopuksi vielä sen verran että itsestä kitaroissa on suurinpiirtein sellaiset hintaluokkarajat joissa voi huomata järjestäen eroja. On tuo alle 500e ryhmä missä on hyviä yksilöitä ja kyllä niillä pärjää, ajan mittaan saattaa joutua osia vaihtamaan. Monesti talloja tai virittimiä ja sellaisia. On se 500-800e missä osat alkaa jo kestää eikä juuri selkeitä virheitä, vähän ehkä laiskaa viimeistelyä eikä yhtä hyviä speksejä, mutta hyviä soittopelejä. Sitten on se 800-1200e missä on jo kunnon speksit eikä valittamista, saattaa olla vähemmän koristelua ja viimeistelylaatua. Sitten on tuo +1800e missä ne kitarat yleensä jo ensikosketuksesta viestii että nyt on todella hyvä laitos kädessä. Tuo 1200-1800e alue ei ole kovin tuttu. Ja tulihan tästä loppujen lopuksi pitkä teksti kuitenkin.

Little Savage: Ne on ihan puppupuheita käsityökitaran kestävyydestä ja riiittävyydestä loppu elämän kitaraksi verrattuna halvempiin ja keskihintaisiin ja vaikka kuin on mahdollista valita laatu osat mielen mukaan. Torilla on laitettu juuri hankittuja käsityö soittimia myyntiin kun ei se ollutkaan sitä mitä on haettu ja mieli muuttui musiikkimaun myötä tai sitten tulikin rahapula kun duunari hankki liian kalliin kitaran ja laskut pitää maksaa.
 
Totta pääpiirteissään muuten, mutta avausta en täysin osta. Joidenkin kotimaisten käsityöinstrumenttien pitkät takuut kertovat siitä, että ainakin tekijät itse uskovat työnsä laatuun. Esimerkiksi Ruokangas antaa 20 vuoden rajoitetun takuun ja Finlandia Instruments 10 vuoden.

Laulava Kylätohtori: Sellaisen loppuelämän kitaran ostaminen vaatii, että ostaja tietää oikeasti, mitä haluaa. Usein ongelma on juuri siinä, ettei oikeasti tiedetä, mitä halutaan, vaan ennemminkin kuvitellaan tietävänsä. Sitten kitara tilataan väärillä spekseillä. Toisaalta osa voi kuvitella, että se hyvä kitara parantaa soittoa, eikä se tietenkään sitä tee. Custom kitaroiden suurimmat virheet taitavat tapahtuvat tilaajan motiiveissa ja väärissä kuvitelmissa.
 
Ja voihan tarpeet ja mieltymykset muuttua ajan kanssa.
 
Erittäin hyvin sanottu. Yhden customin olen itse teettänyt ja sen taustalla oli yli 35 kypsytelty unelma, jonka viimeisin kiihkeä vaihe kesti yli viisi vuotta. Custom oli minulle käytännössä ainoa vaihtoehto, sillä spekseiltään ja ulkonäöltään kyseessä on alkuperäisestä klassikko-lähtökohdasta reilusti oman maun mukaisesti muokattu ja rakennettu uniikki kokonaisuus. Uskallan sanoa, että aika selkeä näkemys minulla oli siitä, mitä halusin, vaikka vielä rakennusaikana joitakin yksityiskohtia mietittiin ja viilattiin.
 
Toisen customin olen ostanut käytettynä ja siinä oma näkemykseni hinnan, laadun ja ylipäätään koko kokonaisuuden suhteesta (soitettavuus, soundi, ulkonäkö...) yhdistyi tavalla, etten malttanut sanoa ei.
 
Aika varma olen siitä, ettei kumpaakaan customeistani nähdä torilla ainakaan niin kauan kuin itse kitaraa soitan. Kolmas varma pidettävä kitara on kolmekymmentä vuotta sitten ostamani Strato, joka on kulkenut mukanani monet ylä- ja alamäet. Sen kanssa on ajan kanssa kasvettu yhteen ja sidos on vahva, vaikkei se monien mielestä ehkä kovin arvostettuja malleja olekaan. Omaan käteen sopii ja se on tärkeintä.

Yuppi: Lopuksi vielä sen verran että itsestä kitaroissa on suurinpiirtein sellaiset hintaluokkarajat joissa voi huomata järjestäen eroja. On tuo alle 500e ryhmä missä on hyviä yksilöitä ja kyllä niillä pärjää, ajan mittaan saattaa joutua osia vaihtamaan. Monesti talloja tai virittimiä ja sellaisia. On se 500-800e missä osat alkaa jo kestää eikä juuri selkeitä virheitä, vähän ehkä laiskaa viimeistelyä eikä yhtä hyviä speksejä, mutta hyviä soittopelejä. Sitten on se 800-1200e missä on jo kunnon speksit eikä valittamista, saattaa olla vähemmän koristelua ja viimeistelylaatua. Sitten on tuo +1800e missä ne kitarat yleensä jo ensikosketuksesta viestii että nyt on todella hyvä laitos kädessä. Tuo 1200-1800e alue ei ole kovin tuttu. Ja tulihan tästä loppujen lopuksi pitkä teksti kuitenkin.
 
Pirun hyvä teksti, aivan nappiin. Nämä samat hintaluokkarajat olen itsekin huomannut aikain saatossa. Omasta mielestä tuonne voisi lisätä 200€ ja alle kitarat joissa yksilövaihtelu on suurta ja viimeistelystä huomaa heti että hintaluokka on edullinen mutta kyllä niillä silti soittaa. 1200-1800e hintaluokka on usein laadultaan samanhenkistä kuin tuo 800-1200e ja erot tulevatkin yleensä käytetyistä osista tai muista erikoisominaisuuksista, kuten vaikkapa multiskaalasta.

Jeszse: Paljonko cs fender maksaa uutena ja paljonko siitä saa käytettynä?
 
Fenkun normi-CS:t näyttävät maksavan Thomannilla alkaen 3 333 euroa. Lähisoitinkaupassani käytettyjen hinna pyörivät 2 500 euron ympärillä. Pari suomalaista eturivin rakentajan kitaraakin löytyy ja niiden hinnat ovat hieman alle 1 700 euroa.
 
Yksi asia minkä olen ollut myös huomaavinani on, että kun kitaran nimi alkaa isolla f- tai g-kirjaimella, niin se tiputtaa myyntiaikaa.

Yuppi: Hintalaatusuhdetta käytetään yleensä perusteluna kun ei ole varaa parempaan tai on liian pihi maksamaan niin haluaa samaa halvemmalla.
 
Tämä! Tämä on koko keskustelun syy 99% tapauksista. Sitä vaan en voi ymmärtää miksi melki joka ikinen päivä jossain alkaa tämä sama keskustelu. Ja miksi se oma hintalaatusuhdehankinta on niin ylivoipainen, että sitä pitää muille alkaa vannottamaan.
 
Nytkin Facebookin musanettipalstalla on alkamassa tämä sama keskustelu, TAAS! Kaveri kysyy että mikä kitara olisi hyvä hintaluokassa halpa. Ei mene aikaakaan kun ihmetellään jo että miksi kukaan maksaa kitarastaan 2000e->.
 
Porukka ostelee mökkejä, 30 000e autoja, 2000e telkkoja, harrastemönkijöitä, moottoripyöriä, käy Thaimaassa, vetelee monta sataa lauantai-iltana kurkusta alas, osan näistä tekee vielä lainarahalla. Mutta annas olla kun pitäisi laittaa kitaraan yli tonni, poru alkaa. Ja ihan kun sekään ei vielä riittäisi, pitää joka somealustalla tulla poraamaan, jos joku muu edes ajattelee yli tonnin kitaraa.

Kitaroissa on onneksi se sama asia kuin vaatteissakin että jos ei istu niin ei istu. Ihan sama vaikka olisi maailman "laadukkain" ja 50 tonnin hinta. Kun sillä soittimella saa ilmaistua itseään niinkuin pitääkin, sillä soundilla millä pitääkin ja tuntuma on se mikä pitääkin niin millä muulla muka on väliä? Tämä voi toteutua ihan yhtä hyvin 700e kuin 7000e soittimella. Saa vaikka olla kiero kaula jos se on omasta mielestä ok.

Kyllä muidenkin hyödykkeiden (kuten kulkuneuvojen ja viihde-elektroniikan laitteiden) hinta-laatu -suhteesta käydään debattia siellä sun täällä. Näin on aina ollut.
 
En ymmärrä sitä että miksi soittimia ei saisi alistaa samankaltaiselle keskustelulle ja kritiikille. Jos jokin maksaa "paljon", niin kai sitä saa esittää kysymyksen että mihin hinta perustuu ja mitä sillä summalla todellisuudessa saa?
 
"TM testaa" -tyyppisiä vertailujahan tässä kaivattaisiin.

Hinta-laatusuhteen hakeminen perustuu minusta siihen, että mietitään millä hinnalla saa omaan käyttöön riittävän hyvän kitaran. Näkemys riittävästä laadusta vaihtelee eri ihmisillä, ja sen takia kai jotkut pitävät koko hinta-laatusuhde -ideaa hölmönä. Ja onhan se jos yleispätevästi yritetään löytää soitin jossa hinnan ja laadun suhde on optimaalinen. Se riippuu näkökulmasta. Mutta voi esittää perusteluja omalle näkemykselleen ja olla ihan oikeassa.
 
Yupin kirjoitus oli hyvä, mutta tästä olen eri mieltä:
 
Hintalaatusuhdetta käytetään yleensä perusteluna kun ei ole varaa parempaan tai on liian pihi maksamaan niin haluaa samaa halvemmalla.
 
Ei välttämättä haluta _samaa_ halvemmalla, vaan ymmärretään että jostain joudutaan halvemman hinnan vuoksi tinkimään. Hinta-laatusuhteen ollessa hyvä se "jokin" kuitenkin on jotain epäolennaista :)

zedder: Kyllä muidenkin hyödykkeiden (kuten kulkuneuvojen ja viihde-elektroniikan laitteiden) hinta-laatu -suhteesta käydään debattia siellä sun täällä. Näin on aina ollut.
 
En ymmärrä sitä että miksi soittimia ei saisi alistaa samankaltaiselle keskustelulle ja kritiikille. Jos jokin maksaa "paljon", niin kai sitä saa esittää kysymyksen että mihin hinta perustuu ja mitä sillä summalla todellisuudessa saa?
 
"TM testaa" -tyyppisiä vertailujahan tässä kaivattaisiin.
 
Saa esittää kysymyksen, mutta miksi tämä on joka viikkoista vuodesta toiseen? Ja TM-vertailuissa ei ole ikinä 100e kännykkä vs. 1000e kännykkä.

samiko: Saa esittää kysymyksen, mutta miksi tämä on joka viikkoista vuodesta toiseen? Ja TM-vertailuissa ei ole ikinä 100e kännykkä vs. 1000e kännykkä.
 
https://tekniikanmaailma.fi/tm-vert … -nujersi-iphonen-kalliit-puhelimet/