Kitarat: kitarakamat ›

kivi:
...Ei Helsinki oo mitenkään pakollinen etappi. Jo Seinäjoella/Nurmossa on hyviä (ja/tai edullisia) kitaroita Markun Musiikissa, Musiikki Järvenpäällä ja TopSoundissa. Markulla oli noita Anniversaryja sekä stratoa että teleä kun viimeksi kävin.
 
Jepsjeps. Seinäjoelle/Nurmoon olen tässä suuntaamassakin kunhan flunssasta tervehdyn. Kiitokset Anniversary infosta, toivottavasti sellainen tielleni eksyy, ainakin vertailupohjaa saisin, jos en sitten sellaista ostakaan. Top Sound muuten mainostaa itseään suurimpana soitinliikkeenä kehä III:n pohjoispuolella...
 
moses malone:
Tuota noin, voisitko kertoa tarkemmin mkä puoliakustisessa alkoi tökkiä sillon aikoinaan ja miksi jäit paikoillesi takkuamaan? Olen nimittäin hankkimassa ensimmäistä sähkökitaraani ja olen niin ikään tykästynyt 335-tyyppiseen soittimeen ja niin ikään hakemassa budjettikitaraa. Epiphonen DOT tuntui hyvältä minulle mutta olen kuitenkin vielä harkinnut ja miettinyt olisko Strato-mallinen ehkä parempi monipuolisuutensa vuoksi. Itse olen asettanut hintarajaksi noin 500 eskoa, jolla saisi esim. Mexico Straton, joka myöskin sopi käteen niin sanotusti.
 
Tämä on sitten ihan henkilökohtainen näkemys ja tilitys...
 
Minun tympääntyminen soittamiseen ei ehkä niinkään johtunut itse soittimesta. Kitaransoitto on ylipäänsä harrastus, jossa tietyn tason saavuttaa suhteellisen nopeasti. Jos nuorena aloittaa ja _ahkerasti_ soittaa, niin viiden vuoden kuluttua on jo aika etevä. Kehtaa soittaa jo ihan muiden kuullen :) Eteneminen siitä tietystä tasosta vaatii kuitenkin aika paljon: teoriaa on tankattava "älyttömästi", varsinkin sointujen ymmärtämiseen ja opiskeluun saa kulumaan aikaa. Sitten jos elämässä on muutakin aktiviteettia kuin kitaran soitto, niin saattaa jäädä junnaamaan paikoilleen. Edistystä ei tapahdu, koska ei ole aikaa soittaa ja harjoitella tarpeeksi. Se turhauttaa.
 
Se että haluan pysyä erossa puoliakustisista on siis lähinnä henkistä.
 
Mutta mitä tulee ensimmäisen kitaran hankintaan, niin minulla on tarve puhua läpiä päähäni. Itsehän en ole edelleenkään ensimmäistä kitaraani hankkinut... Jos ensimmäisen instrumentin hankinta ei ole rahasta kiinni, niin kaiketi on parasta ostaa se soitin joka eniten mielyttää. Sen luulisi olevan oman innostuksen ylläpitämiseksi paras ratkaisu.
 
Jos budjetti on rajoitettu, niin asiat eivät ole enää niin yksioikoisia. Kuitenkin lienee niin, että puoliakustinen kitara on tuotantokustannuksiltaan huomattavasti periteistä stratolankkua kalliimpi. Pienemmällä rahamäärällä saa siis todennäköisemmin hyvän lankun kuin hyvän puoliakustisen. Lisäksi puoliakustinen on nimensä mukaisesti akustinen soitin, en väitä etteivätkö lankkukitarat olisi, mutta puoliakustinen on sitä korostuneissa määrin. Akustiset soittimet taas ovat mysteereitä. Kun puiden syyt sattuvat huonosti, resonoinnin, ynnä muiden maalikolle käsittämättömien syiden vuoksi tietty taajuus saattaa kuolla tyystin. Sitten siinä onkin ihmettelemistä kun tietyt nuotit eivät soi.
 
Edellinen on osin tyhmää pelottelua, mutta on siihen varmasti vahingossa tarttunut mukaan häivä totuudestakin. Joka tapauksessa suosittelen soittamaan pitkään ja hartaasti akustista soitinta ennen sen ostamista (niin siis, että soittimen hyvyydestä varmistuu henkilö, jolla on runsaasti kokemusta akustisista soittimista). Ja sitten se hyväksi havaittu ostetaan, ei sitä saman mallista, jonka myyjä hakee varastosta. Se on eri soitin ja mahdollisesti ihan paska. Esittelykappaleesta voi tingata alennustakin :)

 
Minun tympääntyminen soittamiseen ei ehkä niinkään johtunut itse soittimesta.
 
Se että haluan pysyä erossa puoliakustisista on siis lähinnä henkistä.
 
Luulenpa ymmärtäneeni mitä tarkoitat.
 
Jos ensimmäisen instrumentin hankinta ei ole rahasta kiinni, niin kaiketi on parasta ostaa se soitin joka eniten mielyttää. Sen luulisi olevan oman innostuksen ylläpitämiseksi paras ratkaisu.
 
Niinpä!
 
Pienemmällä rahamäärällä saa siis todennäköisemmin hyvän lankun kuin hyvän puoliakustisen.
 
Tätä juuri olen omassa pienessä mielessäni miettinyt ja yrittänyt saada selville, että onko näin. Kaiken (maalais-)järjen mukaan puoliakustinen on monimutkaisempi ja täten kalliimpi valmistaa kuin lankku kitara.
 
Joka tapauksessa suosittelen soittamaan pitkään ja hartaasti akustista soitinta ennen sen ostamista (niin siis, että soittimen hyvyydestä varmistuu henkilö, jolla on runsaasti kokemusta akustisista soittimista). Ja sitten se hyväksi havaittu ostetaan, ei sitä saman mallista, jonka myyjä hakee varastosta.
 
Totta tämäkin, mutta kovin monessa suomalaisessa musiikkiliikkeessä ei ole puoliakustisia varastossa, on vain ne kappaleet jotka ovat esillä.
 
Mietin siis edelleenkin, että kummassa on ns. "enemmän" kitaraa n.500 €:n puoliakustisessa esim Epin DOT vai suurinpiirtein saman hintaisessa esim. Fender Mexico Stratossa. En mieti onko toinen kauniimpi tai rumempi kuin toinen tai tms vaan puhtaasti hinta/laatu suhdetta.
 
Mainittakoon, että soittelen blues-rock(-rautalanka)-linjalla vaikka tässä hinta-laatu puntaroinnissa sillä ei pitäis olla merkitystä. Olen päälle 3-kymppinen kotitarvesoittaja joka on soitellu pari vuotta akustista ja haluaisi sähköisen soittimen, jolla voisi kepitellä loppuikänsä.
En siis itse ole otsikon mukainen "enemmän soitellut".

Nyt ahdistaa. Parin päivän aikana on tullut testailtua kitaroita niin, että arvostelukyky on täysin sumentunut. Ahdistusta aiheuttaa taas se, että mihinkään en ole valinnoissani edennyt. Tai oikeastaan olen: finalisteja on kaksi. Eteneminen on kyllä kovin näennäistä, sillä samaan olisin päätynyt ilman Seinäjoen reissua ja sataakunta testattua kitaaraakin.
 
Finalistit ovat siis Yamahan Pacifica -sarjan nimeämätön malli (604w tai 812w) ja Squierin 20th anniversary std Strato. Sikäli olen lähtöruudussa, että kumpaakaan Pacificaa en ole testannut, ja edelleen luotan niiden loistavuuteen halvempia malleja testattuani. Satasarjan Pacificat soivat paremmin ja kirkkaammin akustisena kuin Squierit, joiden yläpää tuntui hivenen tukkoiselta. Toisaalta Squierit ovat mielestäni soittotuntumaltaan halppis -pacificoja huomattavasti mukavampia. Lisäksi Pacificojen puolesta puhuu niiden hyvä vireisyys ympäri kaulaa. Squiereiden ongelma oli, että kun vireen sääti yhdestä asemasta, toisesta se karkasi. Ongelma saattaa olla ainakin osin säätökysymys.
 
Jos minulla olisi paljon rahaa tai kitarat olisivat ilmaisia, ottaisin Pacifican. Minulle tehtiin kuitenkin Squierista ohittamattomalta tuntuva tarjous. Kunpa kaikki myyntimiehet olisivat mukavia ja pitäisivät kiinni listahinnoista... Kitaraa valitessahan ei tietenkään rahalla saisi olla merkitystä, mutta minulla on paha taipumus täyttää nurkat "no kun halvalla sain" -tavaralla.
 
Toisekseen minua arvelluttaa kitaran ostaminen näkemättä sitä. Pacifican joutuisin näin ostamaan, ostan sen sitten käytettynä (mikäli on ylipäänsä enää myynnissä) tai sitten uutena Saksanmaalta. Saksasta tilaus olisi järkevä siitä syystä, että sieltä aion joka tapauksessa tilata kotelon ja v-ampin (vampin voisin tosin tilata Nummelastakin).
 
Jos parin päivän testirupeama on joitain osoittanut, niin sen, että näin kieroilla mieltymyksillä kitaran on oltava kompromissi. Oikeanlaisen kitaran voi saada vain jos on varaa teetättää sellainen. Paras tuntuma kun oli mielestäni Squierin affinity straton satiinilakatussa, c-mallisessa kaulassa, jossa oli vaahteraotelauta. Paras ääni (akustinen) taas löytyi jostain nevöhöörd -merkkisestä kopio lp:stä. Kaunein oli Epiphonen kirsikanpunainen puoliakustinen. Ja tuli niitä soiteltua toista tonnia maksavia Fendereitäkin... kuten myös vielä hivenen kalliimpia Gibsoneita. Rahalla saa ainakin merkin lapaan, muusta ei ole takeita ;)
 
Valitsen mitä valitsen, niin kuitenkin vähän päästä kaduttaa. Kahden kitaran hankintaa vaimo ei taida katsoa hyvällä...

Erittäin mukava ja asiallinen ketju :) ++
 
Omana huomionani toteaisin, että sen "hyvän" käytetyn löytäminen on kyllä hankalaa. Sellaisena karkeana "mutu" mielipiteenäni on, ettei niitä hyviä oikein kaupoissa seiso. Suoraan myytynä on vähän tilanne sama, ei monikaan hyvää kitaraa pois myy. Joskus varmaankin pääsee apajille, kun joku ns. rahapulassa myy, ei ole vaan kohdalle sattunut. Tarkoitan tässä näitä n. 500€ kitaroita.
 
On varmaankin vaikeaa tehdä päätöstä, kun hankkii ensinmäistä / budjetti-kitaraa (itsellänikin), uusi vai käytetty. Polte on kova ja käytettyä ei löydy. Joten kaupassa roikkuvat uudet kiehtoo. Ei ole helppoa :)
 
PS. Lusikka soppaan, IMO , itse olen kovasti mieltynyt Ibanezin RG sarjan kitaroihin, niistäkin löytyy mukavia n. 500€ hintaluokassa. Olen kyllä enempi rock/blues henkinen ja RG:t on aika"hevi", mutta silti..:)