Kitarat: kitarakamat ›

Joo, siinä alkaa mikkiuskovaisten usko horjumaan, kun eroa ei saatu syntymään.
 
Väitätkö oikeasti, että et kuule eroja noiden mikkien välillä? Ja nyt puhutaan kuitenkin vain samantyyppisten mikkien eroista, ei edes mistään eri tyyppisten mikkien vaihdoista.
 
Jos joku tosissaan väittää, että mikkien vaihdolla ei voida saada dramaattisia muutoksia soundiin, on hän yksinkertaisesti kuuro. Luonnollisesti mikkien valinta ei ole kitaran, vahvistimen, kaapin+elementtien veroinen soundin muokkaaja, mutta näiden jälkeen tulee hyvänä viitosena. Tälläisen neron mielestä varmaankin kaikki kielet, plektrat ja piuhat kuulostavat myös aivan samoilta.

Joo, siinä alkaa mikkiuskovaisten usko horjumaan, kun eroa ei saatu syntymään.
 
Siteeraan meidän orkan toista kitaristia;
 
Ekaks hifistellään mikeillä/konkilla/potikoilla/pääteasteen putkilla sun muilla.
Mut sit ku aletaan vetään,ni se on aina taas sitä samaa saatanan räminää... :-D

Väitätkö oikeasti, että et kuule eroja noiden mikkien välillä?
 
Kyllä.
 
Jos joku tosissaan väittää, että mikkien vaihdolla ei voida saada dramaattisia muutoksia soundiin, on hän yksinkertaisesti kuuro.
 
Täytyypä käydä hankkimassa kuuron paperit.
 
Jos haluat niin voin pistää noita uudelleen nimetömänä jakoon ja kaikki kuulevat saavat nimetä mikit. Nythän se on helppoa kun mallitkin on valmiina.

Kai se vähän eri asia on huomata nyanssieroja mikeissä, kuin osata nimetä ne niiden erojen mukaan.
 
En miekään osaa sokkona nimetä, mikä oli Duncanin Seth Lover, '59 Model tai Antiquity. Sen verran kuitenkin huomasin eilen kun testasin näitä kaikkia malleja LP-henkisessä skebassa, niin ne kaikki käyttäytyivät eri tavalla vaikka vaffari oli normisti flättinä. Esimerkiksi '59 Model meni näistä helpoiten ruttuun kun hissukseen gainia alkoi kääntämään kohti kaakkoa. Antiquity oli selkeästi "miedoin" ja eniten vintage. Pieniä asioita, mutta kun niitä on jo viisi nipussa niin se vaikuttaa jotenkin.
 
Tykästyin kyllä tuohon Antiquityyn kovasti. Harkitsen jo LP Stanuun Duncanin Antiquityä (nimenomaan sitä ykköstä eli 50s style). Se vain futas miun näpeissä ja saattaapi olla että LP:stä laitetaan BKP:t hetkeksi hyllylle.

Kai se vähän eri asia on huomata nyanssieroja mikeissä, kuin osata nimetä ne niiden erojen mukaan.
 
Erothan on niin dramaattisia, että vain kuurot ei niitä huomaa. Miksipä niiden nimeäminen olisi mikään issue jos korvat vaan toimii.

Pakko nostaa kädet pystyyn, ei tuu mitään. Laittakaa tulemaan ne kuuron paperit tännekin.
 
Ja AKG:n studioluureilla yritin noita raakata.. Mitäs noi sakemannit tossa sanoo, pitäskö noista eroja löytää vai ei?

Erothan on niin dramaattisia, että vain kuurot ei niitä huomaa. Miksipä niiden nimeäminen olisi mikään issue jos korvat vaan toimii.
 
Jos nuo kaikki pitäisi nimetä, niin oletettavasti myös pitäisi etukäteen tietää miltä mikäkin niistä kuulostaa.
 
Kyllä minäkin noissa eroja kuulen, mutta paha mun on mennä sanomaan mitlä joku Duncanin Antiquity vaikka kuulostaa kun en ole tietääkseni ikinä moisella soittanut. Sama homma noilla muutamilla merkeillä jotka oli mulle ihan uusia. Kuin helvetissä mä osaisin moisen sitten nimetä?
 
Omaa kokemusta noista ei ole mulla juur kovinkaan monesta, ja suurimmasta osasta niistä joita olen kokeillut, on kokeilu rajoittunut vaan pariin minuuttiin.
 
Mutta toisaalta, kun todettiin jotta ei mikki laulajaa tee. Ei tee ei, mutta sille yleensä on hyvä syy miksi studioissa on(yleensä) useampiakin mikkejä pelkästään laululle. Ai miks mä tähän nyt takerruin? Sama homma se on kitaroidenkin mikeissä. Ei ne mikit kitaraa tee, mutta kyllä ne vaikuttaa ja kuulostaa erilaisilta, vaikka kovinkin samalta näyttävät.
 
Toki, edelleenkin olen sitä mieltä, että ekana kannattaisi testata ne stock-mikit siitä ostetusta kitarasta ihan kunnolla ja ottaa oma aikansa oman vahvistimen kanssa säätämiseen. Sitten jos kokee tarvetta vaihtaa niin rupeaa miettimään jotta mitä ja miksi.
 
Mut saahan sitä kyllä vaihtaa ihan mielivaltaisestikin, ei se multa ole pois ja saahan siinä kokemuksia.

Jos nuo kaikki pitäisi nimetä, niin oletettavasti myös pitäisi etukäteen tietää miltä mikäkin niistä kuulostaa.
 
Tossahan on mallit mistä voi kuunnella miltä ne kuulostaa. Helppo nakki.

Tossahan on mallit mistä voi kuunnella miltä ne kuulostaa. Helppo nakki.
 
Niin, jos tarkoitit sitä että kuuntelee tuolta ensin ja sitte sun satunnaisessa järjestyksessä.
Mä tarkotin sitä ihan alotusviestin hommaa ennen Svilon heittämää linkkiä.

Heh, mä luulin joskus erottavani suomalaiset lagertyypiset oluet (karhut olvit ym) mausta, kunnes kerran sokkotreffit palautti maanpinnalle.
 
Olis kyllä mielenkiintoista valkata noista esim '57 Classic (mielestäni hyvä mikki) ja sitten ruveta etsimään sitä samaa pätkää nimettömien klippien joukosta. Voisi olla näillä korvilla pahempi nakki.
 
Mulla on kyllä aika tuore kuulokäyrä, täytyypä skannata ja täräyttää tuonne omakuviin joku kerta. Sillä saanee syyntakeettomuuden vaivatta, aikamoista vuoristorataa oli.

Okei, selvitellään lisää.
 
Nykyisin kun tehdään PAF-kopioita, ne tehdään yhtä alkuperäistä mallina käyttäen.
 
Tai yksinkertaisesti vaan speksien mukaan, moni tekee niin. PAF oli humbucker, neljäkakkosen emalipäällysteisellä langalla, tosin myöhemmin käytettiin polyesteripäällysteistäkin ja alnicomagneeteilla. Kelarungoillekin löytyy mitat ja ne kun hurauttaa koneella täyteen, niin sulla on siinä PAF -kopio - yhtä tarkka tai epätarkka kuin alkuperäinen.
 
Gibson valmisti noita ekat viis vuotta miten sattuu ja siitä mitä varastossa sattui olemaan, mistä sai parhaan tarjouksen jne. Teollisuustuotantoa.
 
Aikoinaan jokainen PAF oli erilainen, joten saman teeman eri variaatioita on yhtä paljon, kun on mikkejäkin. Näin ollen myös mahdollisuus löytää se itselleen maaginen mikrofoni, oli huomattavasti suurempi.
 
Mun mielestä tää on mielenkiintoista, että saundin hyvyys ja huonous nyt sitten onkin yht'äkkiä subjektiivinen määre. "Erittäin hyvät yksilöt" yms. siitä ekasta viestistä jne.
 
Muutenkin toi "laatu epätasaisempaa" on mielestäni harhaanjohtava, jos sillä tarkoitetaan, että joukossa oli paljon huonoja mikkejä. En ole nimittäin vielä koskaan kuullut kenenkään väittävän kokeilemaansa PAF:ia huonoksi, eli kokemukseni perusteella laatu oli tasaisen hyvää, mutta outputissa ja soundeissa oli eroja, suuriakin.
 
No jos ajatellaan, että se mikkien valmistus oli tosiaan teollisuustuotantoa, niin kyllähän se oli nykykriteereiden mukaan Gibsonilla taannoin aivan helvetin epätasalaatuista. Lankamäärä vaihteli älyttömästi per kela, käytettiin mitä magneetteja sattuu jne. Noiden mikkien oli kuitenkin tarkoitus olla humppareita Loverin patentin hengessä, mutta moni niistä ei ollut epäsuhtaisen kelaparin vuoksi kovinkaan häiriötön.
 
Nykyään pystytään kuitenkin käämimään keloja tarkalleen tietyllä kierrosmäärällä jne. Jokainen mikki on käytännössä samanlainen. Se on tasalaatuisuutta.

Älkää unohtako tätä:
 
Whether it was rivalry between plants or increased market awareness, the Nashville plant jumped into the reissue action in 1980. By this time, one of the most glaring deficiencies of new Les Pauls (compared to the originals) was the humbucking pickup. In preparation for its first attempt at a reissue, Gibson assigned engineer Tim Shaw the job of designing a reissue of the original Patent-Applied-For humbucking pickup-within certain restrictions. "This was 1980 and Norlin was already feeling the pinch," Shaw said, referring to Gibson's long decline through the 1970s and early '80s. "We weren't allowed to do much retooling. We redid the bobbin because it was worn out. We got some old bobbins and put the square hole back in. We did it without the T-hole, which stood for Treble."
 
To replicate the magnets, Shaw gathered up magnets from original PAFs and sent them to a lab to be analyzed. "Most were Alnico 2's," he said, "but some were 5's. In the process of making an Alnico 5, they stick a magnet in a huge coil for orientation, but an unoriented 5 sounds a lot like a 2. They started with Alnico 2 and then switched to Alnico 5."
 
Shaw discovered that the original magnets were a little thicker than 1980 production magnets. "Magnetic strength is largely a function of the area of the polarized face; increasing the face size gives you more power," he explained. So he specified the thicker magnet for the new PAF.
 
Wiring on the originals was #42 gauge, which Gibson still used. However, the original wire had an enamel coating and the current wire had a polyurethane coat, which also was of a different thickness or "buildup" than that of the original, which affected capacitance. Norlin refused to go the extra mile-or extra buck, as it were. Enamel-coated wire cost a dollar more per pound than poly-coated. Shaw could change the spec on the buildup without additional expense, so the thickness of the coating was the same as on the original wire, but he was forced to use the poly coat. The difference is easy to see: purple wire on the originals, orange on the reissues.
 
Shaw later found a spec for the number of turns on a spec sheet for a 1957 ES-175. "It specified 5,000 turns because a P-90 had 10,000 turns and they cut it in half," Shaw said. In reality, however, originals had anywhere from 5,000 to 6,000 turns, depending on how tight the coil was wound. Shaw later met Seth Lover, who designed and patented Gibson's humbucker, at a NAMM show. Lover laughed when asked about a spec for windings, and he told Shaw, "We wound them until they were full."
 
The spec for resistance was even less exact, Shaw said. The old ohmeter was graduated in increments of .5 (500 ohms). Anywhere between 3.5 and 4 on the meter (3,500 to 4,000 ohms) met the spec. Consequently, Shaw pointed out, there is no such thing as an exact reissue or replica of the 1959 PAF pickup. There can only be a replica of one original PAF, or an average PAF. As Gibson would find out in the early 1990s, the same could be said about the entire guitar.
 
Shaw's PAF reissue debuted on Gibson's new Nashville-made Les Paul Heritage 80 in 1980. Compared to anything Gibson had previously made (which is to say, compared to nothing), it was an excellent reissue of a sunburst Les Paul Standard. It had a nice top, thin binding in the cutaway, nickel-plated parts, more accurate sunburst finish and smaller headstock, but the body shape, body size and three-piece neck, among other details, were just regular production. It appears that Gibson still didn't understand the demand for an accurate reissue, because Gibson accompanied the Heritage 80 with fancier versions: the Heritage 80 Elite, with an ebony fingerboard that had no relevance to the reissue market (although it did have a one-piece neck) and the Heritage 80 Award, with gold plated hardware that also had no relevance to the reissue market.
 
I found it amusing that the patent number stamped on the bottom of these pickups is still not the humbucker patent, but is instead Les Paul's patent for the trapeze tailpiece/bridge!
 

 
http://music-electronics-forum.com/archive/index.php/t-1452.html

Mutta toisaalta, kun todettiin jotta ei mikki laulajaa tee. Ei tee ei, mutta sille yleensä on hyvä syy miksi studioissa on(yleensä) useampiakin mikkejä pelkästään laululle. Ai miks mä tähän nyt takerruin? Sama homma se on kitaroidenkin mikeissä. Ei ne mikit kitaraa tee, mutta kyllä ne vaikuttaa ja kuulostaa erilaisilta, vaikka kovinkin samalta näyttävät.
 
Mä taisin heittää ton laulajahomman tähän ketjuun. Ja just tota tarkotin.
 
Onhan mikeissä todentotta eroja, saa olla aika puupää jos sen kieltää. En kyllä siltikään väitä että mikkien vaihto olisi se ultimaalinen ratkaisu kaikkeen.

Hei, tehkääs joku semmoinen temppu että laitatte yhden pätkän noista nimettömänä tarjolle ja me pojat sitten koitetaan veikkailla että mikä se oli.

Tälläisen neron mielestä varmaankin kaikki kielet, plektrat ja piuhat kuulostavat myös aivan samoilta.
Toivottavasti tämä oli vitsi.
 
No niin, ruvetaampas sitte hifisteleen jollain helvetin kalliilla piuhalla joka tuo erottelevuutta saundiin..

Mä taisin heittää ton laulajahomman tähän ketjuun. Ja just tota tarkotin.
 
Onhan mikeissä todentotta eroja, saa olla aika puupää jos sen kieltää. En kyllä siltikään väitä että mikkien vaihto olisi se ultimaalinen ratkaisu kaikkeen.
 
Heh, mä en oikeestaan muistanut ihan kunnolla sitä juttua, muistin vaan jonkun heittäneen jonkun heiton laulajista, hehheh.
 
En mäkään väitä, että mikkien vaihtaminen on se paras ja ehdottomin ratkaisu kaikkeen. Vaan kuten aiemmin totesin, itselläni se toimii lähinnä hienosäätönä. Toistaiseksi missään kitarassa mulla ei ole ollut tarvetta vaihtaa mikkejä. Kahteen olen tähän mennessä vaihtanut. Yhteen tekisi mieli vaihtaa, mutta kun en näe sitä niin tähdellisenä juttuna niin en ole vaivautunut moiseen. Käytän ne rahat sitten johonkin oikeesti tähdellisempään.

Mä taisin heittää ton laulajahomman tähän ketjuun. Ja just tota tarkotin.
 
Onhan mikeissä todentotta eroja, saa olla aika puupää jos sen kieltää.
 
Todellinen puupää alkaa sotkemaan laulumikkejä näiden PAFien sekaan. Liikutaan kuitenkin jo eri systeemeissä.

Hei, tehkääs joku semmoinen temppu että laitatte yhden pätkän noista nimettömänä tarjolle ja me pojat sitten koitetaan veikkailla että mikä se oli.
 
http://juki.1g.fi/mp3/PAF_testit/1.mp3
 
Ei muuta kuin kaikki analysaattorit ja spekrit kuumiksi. Nyt on mahdollisuus todistaa ettei ole kuuro ja puupää.

Mä tunnistin, joko saa sanoa. Mutta en tunnistanut kyllä soundin perusteella, vaan soitettujen äänien ja vahinkoräpellysten ym. perusteella.
 
Tuollaisessa vertailussa häiritsee se, että siellä ei soi joka kerta asiat täysin identtisesti kun ihminen on soittamassa. Jos olisi mahdollista syöttää jokaiselle kitaramikille sama soitto, niin sitten olisikin mielenkiintoiset vertailupohjat kuunneltavaksi.

Pidätellääs noita veikkauksia hetki, tässä on helppo peesata kun pätkät on kumminkin hiukka erilailla soitettu.
 
Sovitaanko että vaikka maanantaiehtoona kuuden kieppuroilla täräytetään vastaukset ketjuun?
 
Jännä nähdä että onko kaikilla oikein vai tuleeko notta PAF Myth.. -Busted!