Kitarat: kitarakamat ›

Haeroe: Edes googlella en löytänyt tuota mikkisettiä. Löytyisikö suoraa linkkiä spekseihin tai jonkun kaupan kataloogiin? Telen täytyy twangata, eihän se muuten ole tele ensinkään.
 
Se onkin näköjään nykyisin tuon niminen. Lienee edelleen samantyyppinen soundiltaan kuin omani n. 15 vuoden takaa.
 
http://shop.fender.com/en-FI/access … idx=accessories-pickups&start=1

Laulava Kylätohtori: Entäs DiMarzion Twang King? Minusta se on hyvä ja halpa...
 
On se, mutta varsinkin etumikkinä.

Freewheeler: Se onkin näköjään nykyisin tuon niminen. Lienee edelleen samantyyppinen soundiltaan kuin omani n. 15 vuoden takaa.
 
http://shop.fender.com/en-FI/access … idx=accessories-pickups&start=1
 
Himppasen tiukalta eli ohuelta tuo kuulosti, mutta sekin riippuu styrkkarista ja kuun asennosta. Tarttee laittaa mietintämyssyyn. Twang-kuningas on erityisesti kaulamikkinä kunnostautunut monen mielestä, mutta talla on mun teleilyissä oleellisempi. En vaihtanut viimeksi keikalla kertaakaan edes väliasentoon...
 
Jos olis helppo ja halpa tapa, näitähän voisi testailla ilokseen, mutta nyt tarttis osua kerralla. Anyway, Nocaster on liian paksusaundinen eli jotain noiden välistä voisi olla optimaalinen.

Kyllä se vaan on niin, että Telecaster on miesten kitara. Jos sillä ei lähe, ei lähe millään muullakaan.

Jucciz: Kyllä se vaan on niin, että Telecaster on miesten kitara. Jos sillä ei lähe, ei lähe millään muullakaan.
 
Täytyy kysyä, että mikä sitten on ns. naisten kitara ja onko se huonompi asia, että soittaa naisten kitaralla?

lapio: Täytyy kysyä, että mikä sitten on ns. naisten kitara ja onko se huonompi asia, että soittaa naisten kitaralla?
 
Eikös naiset soita lähinnä viulua tai pianoa ;-) tai jos haluavat olla seksikkäitä niin bassoa :-D . No ehkä se basso voisi olla naisten kitara.
 
E: pakko kyllä lisätä, että tele on semmoinen sydämenvaltaaja. Tele on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan nerokas kapine joka taipuu ihan mihin tahansa. Pidän erityisesti telen perus ideasta olla hyvä ja halpa kitara. Sitä se juuri on, mutta lisäksi sillä on oma persoonallinen luonteensa.

lapio: Täytyy kysyä, että mikä sitten on ns. naisten kitara ja onko se huonompi asia, että soittaa naisten kitaralla?
 
Ehkä tässä tapauksessa vastakohta on poikien kitara? Tekeekö mun oma vajaan kymmenen erityyppisen telen kokoelma musta nyt sitten miesten miehen? ;)

lapio: Täytyy kysyä, että mikä sitten on ns. naisten kitara ja onko se huonompi asia, että soittaa naisten kitaralla?
 
Ibanez. Ei ole huonompi asia.

PIM: Ehkä tässä tapauksessa vastakohta on poikien kitara? Tekeekö mun oma vajaan kymmenen erityyppisen telen kokoelma musta nyt sitten miesten miehen? ;)
 
Vain jos ne maksaa vähintään useamman tonnin kappale ja niissä on kaikenlaista taikapölyä siroteltuna lakkaan ja kaikkialle muuallekin. Ikääkin sais olla mielellään useampi vuosikymmen.

Mikäs mää sit olen, ko mää tykkään stratosta? Muunsukupuolinen?

Joees: Vain jos ne maksaa vähintään useamman tonnin kappale ja niissä on kaikenlaista taikapölyä siroteltuna lakkaan ja kaikkialle muuallekin. Ikääkin sais olla mielellään useampi vuosikymmen.
 
Tuo monta tonnia kappale ei kyllä sovi mun käsitykseen telestä ollenkaan. Mulle tele on edullinen ja tarkoituksenmukainen työkalu. Jos kitara maksaa yli tonnin niin sitten se pitää olla joku LesPauli tai ES- sarjalainen tms. olen kokeillut soittaa Amerikan vintage tellua joka maksaa vajaa kaksi tonnia ja se on ihan hyvä kitara tai siis ihan kiistattoman hyvä kitara, mutta ehdottomasti liian kallis. Stratossa mä hyväksyn vähän korkeamman hintalapun mutta ei sekään saa olla liian kallis.

Laulava Kylätohtori: Mikäs mää sit olen, ko mää tykkään stratosta? Muunsukupuolinen?
 
Niin katso nyt vaikka Hendrixiä tai SRV:tä onks ne ny mitään miehiä ollenkaan :-D

hallu: Niin katso nyt vaikka Hendrixiä tai SRV:tä onks ne ny mitään miehiä ollenkaan :-D
 
Ne on just sopivasti miehiä. :) Sellanen Hynys-äijäily on paitsi helvetin noloa, myös kiusallisen lapsellista...

Kun jonkun mielestä kuitenkin kirjoitan liian pitkästi ja aivan turhaan, niin sellaisen kannattaa skipata kirjoitukseni jo tässä vaiheessa ohi :)
 
Telecaster on minusta kestänyt tähän aikaan huomattavasti paremmin kuin hieman myöhemmin tehty stratocaster. Syy on siinä, että aikoinaan olivat sähkökitarat ennen näitä telecastereita joko lap steel kitaroita tai sitten mikitettyjä orkesterikitaroita. Molemmista etsittiin lähinnä puhtaita soundeja. Hawajisoittoon ja lap steelillä soitettavat blues vireet kyllä kuulostavat hyvältä niillä reunasäröillä. Alkujaan hawajimusassa ei kuitenkaan niin särösoundeja ainakaan ollut. Nuo ensimmäiset kitaravahvistimet olivat kuitenkin suunniteltu enemmän puhtaiden soundejen soittamista varten. Varsinaisen särkijät, fuzz jne. tyyliset soundit yleistyivät hiukan myöhemmin...
 
Tässä valossa jos tarkastelee telecasteria, niin siinä ei ole mitään ylimääräistä. Volume, tone ja 3-asentoinen kytkin.
Taas stratocaster joka tuli hiukan myöhemmin oli yhdellä mikillä, tonella ja vibralla monipuolisempi. Siinä oli otettu enemmän huomioon soittajalle ergonomisempia seikkoja, mutta muuten senkin oli tarkoitus siis soida aika samanlaisessa soundimaailmassa. Toki onhan noissa telessä ja stratossa omanlaisensa soundi, mutta sitä en nyt tarkoita.
Vaan sitä, että stratocasterissa oli enemmän noita nappuloita ehkä siksikin kun silloin ei niissä vahvistimissa ollut niin paljon erilaisia säätömahdollisuuksia kuin nykyään on jo ihan halvemmissakin pikkucomboissa. Myöhemmin stratoon vielä korvattiin se 3-asentoinen kytkin 5-asentoisella.
Aika moni soittaja kyllä alkoi soittaa noilla muutakin kuin sitä country osaston enemmän puhtaiden soundien musaa.
 
Nykypäivänä kun vahvistimista saa säädetty jo, ehkä liikaakin erilaisia soundeja-->Niin kitaran valtava määrä erilaisia kytkimiä, toneja jne. ei enää niin lisää siellä keikkaoloissa sen kitaran soundimahdollisuuksia.
Toki kotona voi olla mukava leikkiä monenlaisilla soundeilla ja onhan niitä sellaisiakin soittajia joille ei ne tavalliset straton kytkennät riitä. Eli laitetaan vieläkin lisää jos jonkinlaista mikkiswitsiä jne.
Keikoilla ei kuitenkaan, minun omien kokemusten mukaan, kitarassa tarvitse volumen ja tonen lisäksi olla kovinkaan paljoa muita nappuloita. Jos on kaksimikkiä ja sen toisen saa vaihdettua silloin tällöin, niin jo sekin tuo aikamoisen lisän tuohon kitaran soittoon ja nimenomaan siis livenä. Oikeasti hyvä soitaja saa hyvältä kuulostaa musaa aikaiseksi, vaikka kitarassa ei olisi kuin yksi mikki ja ainoastaan sille volume.
 
Tässä suhteessa strato on kitaravahvistimien kehittymisen takia ehkä jäänyt hieman ajastaan. Samaisista syistä siitä kuitenkin tykätään edelleen kun se on soundillisesti monipuolinen.
Stratocaster on, minusta, varmaan yksi hirvittävimmän näköisistä kitaroita väärissä käsissä. Soitetaan jotain bluesia ja aina venytysten kohdalla käännetään hieman volumea taikka tonea, ehkä mikkikytkintäkin... eikä kuulija huomaa mitään eroa soundissa. Tämä kaikki tehdään vielä elämää suurempi tuskan irvistys naamalla ja samalla kokeillaan myös sitä vibrakampeakin. Usein sitä ei kerätä edes käyttämään, mutta ehkä se jotenkin rauhoittaa soittajan jonkinlaista ADHD oireyhtymää...
 
Telecaster on tässäkin asiassa huomattavasti fiksumpi ja se on myös siirtynyt ihan nykyaikaankin ilman sen suurempia ongelmia. Kun ei ole alkujaankaan ollut mitään ylimääräistä, niin soittaja voi keskittyä suoraan siihen olennaiseen eli soittoon.
Oikeasti monelle kitaristille olisi sellainen sähkökitara hyvä, jossa olisi mahdollisimman yksinkertaiset säädöt. Vaikka sellaisella ei sitten bändin kanssa soittaisikaan, niin sillä treenaamalla saattaisi huomata enemmän ne soiton oleellisimmat osaset.
Ne ei ole jatkuva vibran käyttö ja kytkimien, volume ja tone pyörittäminen+ tähän vielä yhdistettynä kymmenien erilaisien pedaalien/soundien valikoima.
Jos säveltää omaa musiikkia, niin tuollainen yksinkertainen versionti voi olla hyvääkin treeniä. Silloinkin kun kappale on ihan bändisoittoon sävelletty tai tehdään & sävelletään sellaista musaa. Tähän käy toki akustinenkin kitara siellä kotosalla ja soittajalle & säveltäjälle varsin hyvä soitin siis akustinenkin... voihan sillä telelläkin toki soittaa puhtailla soundeilla :)
Silloinkin kun siis soitetaan siinä bändissä hieman toisenlaista musiikkia, mikä tuli varmaan jo selväksi.
 
Olen varmaan liiankin vanhanaikainen, mutta telecaster on edelleen hyvinkin monipuolinen ja moderni sähkökitara. Sillä taittuu monenlainen soitto ja jos ei ihan niistä perinteisistä teleistä tykkää...tarjolla on kyllä nykyään suuremmalla radiuksella olevaa kaulaa ja toisenlaisia mikkejäkin jne. On myös tuota body routtaustakin muutettu sinne takapuolelle joissain malleissa, jos se häiritsee.
 
Telecaster on nyt ja tulee olemaan myös jatkossakin klassikkokitara. Toki näin on monen muunkin kitaran kanssa ja hyvä niin, että kaikille löytyy useita kitaroita mistä valita mieleisensä.

Kyllä nyt Pekkanen kirjoitta pelkkää höpöhöpöä. :)
 
Keikallahan niitä säätöjä tarvitaan nimenomaan kitarassa, kun hankala se on kesken biisin lähteä säätämään tonea vahvarista. Ja kyllä straton kaikki säädöt ovat ihan yhtä valideja tänään kuin 50-luvulla. Telessä on liian vähän, stratossa just sopivasti.
 
No myönnetään, että omassa käytössä kaulamikin tonea ei juurikaan tarvita, koska itse soittelen kaulamikillä pääasiassa puhtaampaa osastoa ja silloin ei tarvitse treblejä leikata. Mutta säröllä silläkin on käyttöä.
 
Samoin straton 3 mikkiä ja väliasennot ei tod ole liikaa. Kaikille soundeille on ihan perusteltua käyttöä. Samoin vibratalla on ihan ehdoton. Mieti nyt vaikka Hendrixiä tai Blackmorea tai Beckiä (siis J. Beckiä), niin aika vaikea on pokalla naamalla väittää, että vibratalla on turha tai vanhentunut ominaisuus.
 
Stratossa kaikki on paremmin kuin telessä. Telessä on hyvää se, mikä on samanlaista kuin stratossa.
 
Tämä siis vannoutuneen stratomiehen mielipiteenä. :)
 
e. tämähän olikin tele-ketju. Sorry, vähän huono kirjoitus tele-ketjuun.

Olen soitellut bassoa harrastelijamaisesti/puoliammattimaisesti 23 vuotta ja melkein koko ajan joissain bändeissä. Kitara on kulkenut niinikään mukana sivuinstrumenttina. Nyt kun 40 ikävuotta lähestyy, on bändihommat jääneet taka-alalle ja inspiraatio on oman musan tekemisessä, kotisohvalla leppoisasti raiturille nauhoitellen.
 
On ollut stratokopiota ja halppisbentonhevikitaraa jnejne. On tullut soiteltua kasarihevit, metallit ja proget. Tällä hetkellä se omin ilmaisu, omissa biiseissä, painottuu jonnekkin 70-lukuisen rockin, southern rockin, countryn ja jonkinnäköisen stoner/action rockin maailmaan.
 
Päätin sitten hankkia noita perushalppiksia vähän paremman kitaran. Vaatimukset olivat:
 
- Toimiva työpeli
- Ei turhia hienosteluja
- Hyvä ulkonäkö
- Basistina tutuksi tulleet yksinkertaiset ja minimalistiset säätömahdollisuudet
- Twäng, rock ja boogie samassa paketissa
- Jos olet rämeellä, voit lyödä tällä alligaattoria päähän
- Jytky yleisolemus
 
Hankin siis telen. Lespakin löytyy, on kakkoskitarana. Strato on loistava yleistyökalu mutta ei herätä itsessäni mitään fiiliksiä suuntaan taikka toiseen, minulle tarpeeton peli. Toisaalta ymmärrän erinomaisesti heitä jotka stratoa fanittavat. Kukin tyylillään.
 
TTWWÄÄÄÄÄÄNNGGG!!!!!!!!!

Telecaster on hyvä jos tykkää.

Telecaster Customissa ("'72") on kaulahumbucker ja Gibson-säätimet. Siinä on monipuolinen kitara, ja keskiasennossa toimiva soundi eikä tarvi pelleillä mikin puolitusten kanssa.
 
Oli muuten jonkun verran suosittu 70-80-luvuilla, Keith Richards, John Cougar Mellencamp, Roy Buchanan, Mick Green, vaikka Wikipedia muuta väittääkin. Ei mikään varsinainen myyntimenestys kuitenkaan.
 
90-luvulla Thom Yorke ja Avril Lavigne nähty heilumassa Customin kanssa. Ja Edgekin toki, mutta mitäpä kitaraa ei Edgellä olisi ollut!

Jucciz: Kyllä se vaan on niin, että Telecaster on miesten kitara. Jos sillä ei lähe, ei lähe millään muullakaan.
 
Kyä näi o. Tele käteen ja kaikki tuntuu taas oikealla tavalla yksinkertaiselta.
 
Oottelen Veskulta Porista Thinlineä saapuvaksi - Telejä ennestään kaksi, mutta jotain puuttui.
 
Menneistä Teleistä '86 MIJ '62 RI ja '88 ESP 400 aiheuttavat kummaa kaihoa pienessä mielessäin... kumpikin olivat ehdottomasti japsi-aatelia ja arvonsa ymmärtänyt kiusallisen hyvin tässä viime vuosina.

GiovanniDiRondo: Telecaster Customissa ("'72") on kaulahumbucker ja Gibson-säätimet. Siinä on monipuolinen kitara, ja keskiasennossa toimiva soundi eikä tarvi pelleillä mikin puolitusten kanssa.
 
Oli muuten jonkun verran suosittu 70-80-luvuilla, Keith Richards, John Cougar Mellencamp, Roy Buchanan, Mick Green, vaikka Wikipedia muuta väittääkin. Ei mikään varsinainen myyntimenestys kuitenkaan.
 
90-luvulla Thom Yorke ja Avril Lavigne nähty heilumassa Customin kanssa. Ja Edgekin toki, mutta mitäpä kitaraa ei Edgellä olisi ollut!
 
Telellä on soittaneet ihan kaikki. Jimmy Page veteli Led Zeppelinin juttuja studiossa paljonkin Telellä, jos vaan legenda-listaa jatketaan. Yllämainitut herrat ovat Tele-aatelia parhaasta päästä - Keef toki ihan omassa luokassaan.
 
Omista jumalista mainitsen tässä Mike Campbellin (Tom Petyn oikea käsi, vasen jalka & "cahones"), Robben Fordin, Albert Collinsin, Joe Walshin & kotimaasta tietysti Pekka "Albert" Järvisen ja Tokelan.
 
Austinin ukko Gary Clark Jr. kiteyttää - mistä on kyse - Fenkut ruttuun:
 
https://www.youtube.com/watch?v=bPOLC_Cdtg0