Kitarat: kitarakamat ›

Kefiiri: Tuommoisessa kammellisessa konstruktiossa se talla tolppineen on kiinni siinä pohjalevyssä. Kielikohtaiselle säädölle ei minusta ole tarvetta, kunhan vaan tallan saisi vinoon. Gibsonin Melody Makerissakin intonaatio on mainio vaikka tallaa ei voi säätää joka kielelle erikseen.
 
Pakko esittää ns. "eriävä mielipide". Ainakin aloituskuvan luutun osalta.

Pakko esittää anteeksipyyntö umpi-sokeuden takia ja perääntyä kumarrellen takavasemmalle :D
 
Mistä lienen saanut päähäni ettei keskustelun aiheena olevassa kitarassa tallaosa olisi erillinen... ja näyttää siinä Staggissakin olevan.

atct: Mulla on sellainen muistikuva että Suosikki lehdessä oli 70-luvulla ton näköisen kitaran mainos jolla sen pystyi ostamaan postitse. Se oli merkiltään Morris ja niitä ilmeisesti osteltiin melko paljon - kahdella mun kaverillakin oli tollanen. Kyseinen Morris oli testissä jossa Jukka Tolonen kokeili useampaa halpiskitaraa ja tota Morrista hän ylisti.
 
Morriksella ollut joissakin malleissa ilmeisesti hyviäkin päiviä.... :) Yksi hyvä keino tunnistaa Cimar SG on se ettei sillä oikein ole mitään tekemistä hyvän kitaran kanssa. Runko mattasoundista vaneria, kelvoton nauhatyö, virittimet ihan romut. Potikat, johdot, mikit.....äh, antaa olla...
 
Jos sillä siis jotain tekee, ei oo Cimar, Made in Japan ;)

Matias.: Morriksella ollut joissakin malleissa ilmeisesti hyviäkin päiviä.... :) Yksi hyvä keino tunnistaa Cimar SG on se ettei sillä oikein ole mitään tekemistä hyvän kitaran kanssa. Runko mattasoundista vaneria, kelvoton nauhatyö, virittimet ihan romut. Potikat, johdot, mikit.....äh, antaa olla...
 
Jos sillä siis jotain tekee, ei oo Cimar, Made in Japan ;)
 
Kyllähän noilla "halvemman pään" brändeillä oli osalla niitä "pikkuisen parempia" malleja, ja voihan olla että joku yksilö siellä halpatuotannon puolellakin saattaa olla toimiva.. ;)
Itämaitten soitintuotanto, kuten oon muutaman kerran todennut, meni/menee sillä taktiikalla, että se "brändin haltija", oli se sitten vaikka Moridaira, jolle kuului tuo Morris-brändi, teetti ne soittimet jollain siihen soitinten rakennukseen erikoistuneella tehtaalla. Tehtaalle annettiin ne speksit ja sitten se hintaikkuna, minkä sisään piti se soitin sille myyjäorganisaatiolle toimitella. Jos sitten pistettiin parempaa osaa, piti jossain muussa sitten säästellä. =)
Ja usein se päällimmäinen myynti"kriteeri" oli kuitenkin se, että soittimen piti olla (ainakin jossain määrin) jotain tunnettua länsikitaraa muistuttava. ;)
Ja merkkejähän oli vaikka miten paljon tuolla halvemman pään soittimienkin puolella, riippuen markkina-alueesta. Lisänä sopassa oli sitten nuo eri soitinkauppaketjujen "omat merkit", jo hyvän aikaa ennen Jack And Dannya, Harley Bentonia ja Vintagea..
 
Japanissa oli yleinen tapa noissa soitinkatalookeissa, että kuvissa oli "nimettömiä" soittimia, siis ilman logoa, jotta voitiin sitä samaa kuvaa käyttää useamman myyjätahon kuvastoissa. Tuota käytäntöä oli vielä hyvän matkaa 70-luvun puolille.
Olihan se kustannustehokasta, koskapa vallan samanlaista skebaa tai bassoa saattoi olla useammankin ison jakelijan omalla brändillä sitten kaupoissa. Samasta tehtaastahan ne olivat kotoisin.
 
Pistetään tuohon loppuun vaikka Matsumokun tekemät soitinmerkit, vuoteen 1980 mennessä niitä oli
Arai, Aria, Aria Pro II, Aria Diamond, Apollo, Arita, Barclay, Burny, Capri, Cimar, Cortez (electrics only), Columbus, Conrad, Cutler, Dia, Domino, Electra, Epiphone, Granada, Hi Lo, Howard, Ibanez, Lindberg, Lyle, Luxor, Maxitone , Mayfair, Memphis, Montclair, Pan, Pearl (electrics only), Raven, Stewart, Tempo, Univox ,Vantage,Ventura, Vision, Volhox, Washburn, Westbury, Westminster, Westone
 
ja lisäksi vielä sopimustuotantona Greco, Guyatone, Yamaha
 
ja vielä muutama satunnainen..Bruno, Conqueror, Country, Crestwood, Eros, Mako, Memphis ja Orlando.
 
Huomattava kuitenkin, että vaikka joku merkki tuolla listassa esiintyy, se ei useinkaan tarkoita, että kaikki ko. merkin soittimet olisivat Matsumokun tekemiä. Otetaan nyt vaikka Ibanez, sen merkin omistaja Hoshino Gakki käytti (ja käyttä edelleen!) pääosin FujiGen Gakki -tehdasta, myös Teradaa, ChoShin Gakkia ja mahdollisesti muitakin, jos toimitusvarmuus niin vaati.
Mutta: ei ollut sellaista "omaa" Ibanez-tehdasta sitten 60-luvun alun. Hoshinon oma tehdas keskittyi täysin Tama-rumpujen tekoon, muiden soittimien valmistus loppui. Jaa niin, tekihän Hoshino omassa tehtaassaan vielä Tama-brändillä "tyyriimpiä" akustisia vielä 70-luvun puolellakin pienissä sarjoissa.
 
Omakohtaisena kokemuksena kyllä sieltä "japanilaisten halpissoittimien häntäpäästä" oli kyllä Matsumokun DIA, tai ehkä niitä tuli vaan niin paljon laitettua, maahantuontia Suomeen oli ehken runsaasti..
Cimar, joka taas on Hoshinon brändejä, eli Ibanezin halpisversio, no, meidän soolokitaristilla on vuosikaudet ollut Cimar by Ibanez - akustinen, ja ei se mikään pöllömpi ole. Tietenkään se ei nyt mikään Takamine oo, mutta jokseenkin siisti soundi ja hyvä soittaa..

Tässä tulikin aikamoinen infoannos. Kiitokset! Mukava lukea. En minä koko Cimarin tuotantoa lokaan ole työntämässä mutta sain joskus 80 -luvulla tuon SG:n ja se oli kyllä aika ala-arvoinen tuotos jo ylempänä mainitsemillani ominaisuuksilla. Minulla oli 70 -luvun lopulla myös Cimarin saarnibodyllä varustettu Strato joka oli oikeastaan 580 markan hintaan aika toimiva kokonaisuus. Silloin en osannut / uskaltanut alkaa sitä käymään läpi että olisin oikaissut kaulan, tasannut nauhat ym. Mikit ja virityskoneistot vaihtamalla se olisi ollut ihan toimiva vehjes. Muistaakseni sen parin vuoden aikana mitä kitara minulla oli sen hinta kaupoissa nousi 845 markkaan.

Matias.:.. Mikit ja virityskoneistot vaihtamalla se olisi ollut ihan toimiva vehjes. Muistaakseni sen parin vuoden aikana mitä kitara minulla oli sen hinta kaupoissa nousi 845 markkaan.
 
Juu, tuohon aikasempaan kirjoitukseeni viitaten, joissain osa-alueilla noissa oli pakko "säästellä" että olis tehdashinta pysynyt annetussa haarukassa. Ja aika usein se oli esim. tuossa rautapuolessa, runkopuissa yms.
Nyt kun otit asian puheeksi, olenpa minäkin tuollasta Cimar-stratoa joskus viritellyt, juurikin virikoneet vaihtanut fenkusta ylijääneisiin Klusonin SafetySlot -koneistoihin. Muistiinpanoja mulla ei enää tuosta hommasta oo tallella, niin en sitten sen tarkempia infoja osaa antaa.
Mutta tosiaan, mieleen on painunu ne useemmat DIA-merkkiset "SG"t, joissa oli kaikissa melkomoisia "ominaisuuksia", mikkiswitchit oli herkästi hajoavat liukukytkimet ja muistin uumeniin on jäänyt se, että niissä oli tehtaan jäljiltä huikean korkea action. Joistain otettiin kaulataskun pohjasta puuta pois, joihinkin sitten shimmattiin kaulaa, jolloin se kaulan "häntä" oli hupaisan korkealla, samoin kielet runkoon nähden. Ah, muistot..

Halpis japsien tallasta kannattaa ottaa ne ruuvit pois ja tehdä siitä kelluva. Intonation pystyy säätämään aika lähelle. Ja niissä on ihan oma saundinsa. Säätämällä saanut pitopelejä .

Zombiherätys:
 
Fox kirjoitti aikanaan niin hyvän jutun, että lisään tähän tehtaan edustajan, Tom Presleyn juttua Westonesta. Tekstiä on kohtalaisen paljon. Hyviä sivuhuomioita muun muassa teollisesta soitinrakentamisesta (vrt. Kiinan soittimet, Siret ynnä muut).
 
https://westone.forumotion.com/t971 … stone-us-design-development-history

Westone-väellä on ihan oma foorumikin, varmaan löytyy googlella. Westonen Prestige-mallia joku muinoin toi Suomeenkin, vallan olivat hyviä ja kiinnostavia. yhden sortin omaperäinen kaulaliitos oli ainakin Westone Prestige-malleissa. Nimeltään "bayonet joint" eli vähän niinku S.D.Curleen käyttämä "neck thru' bridge" eli ei-ihan läpirungon kaula.
Varmaan enemmän Suomeen tuli Westonen Rail-bassoja. ;)