Kitarat: kitarakamat ›

Pyrin aina sisällyttämään jonkin näköisen high- ja low-pass filtterin signaaliketjuun. Koska kukaan ei toivottavasti kaipaa soundiinsa alle 100Hz muhjua tai yli 10kHz jääpiikkiä. Toisia ongelmakohtia olevat yleensä 200Hz alue, sekä 3.5-5kHz joista voi leikata maun mukaan. Näin pysyy homma selkeänä. Oikeilla vahvareilla homma on hieman eri kuin mallintavilla, noissa pitää yleensä tehdä paljon enemmän post prosessointia paremman lopputuloksen saamiseksi. Ja mikitetty soundi on yleensä eri kuin ns. ''amp in a room'' tilanne.
 
Leikkaamisen vastapainona on hieman eri taajuuksien boostaamista. Leadeissa 240-600Hz voi olla hyvä alue alamiddlen ja lämmön hakemiseksi. Rytmisoitossa taas 240Hz ja 1.4kHz on hyviä hakemaan lisää alapäätä tai purevuutta.
 
50Hz - Alapää jota kitarassa ei tarvita
100Hz - Tätä lisäämällä alapäätä, leikkaamalla lisää kirkkautta
200Hz - Niin sanottu botne, liika korostaminen taas lisää mutaisuutta
400Hz - Kutsun tätä pahvilaatikkotaajuudeksi. Leikkaamalla pääsee eroon siitä.
800Hz - Skuuppaamalla vähentää ohuutta kitarasoundista, boostaamalla taas lisää erottelevuutta.
1.5kHz - Lisäämällä purevuutta ja leikkaavuutta.
3kHz - Kirkas presence jos soundista puuttuu atakki ja tarvittava kirkkaus.
5kHz - Mennään jo epämiellyttävän sihinän alueelle jota itse leikkaan usein.
7kHz - Aletaan jo olla sillä alueella missä sähkökitaran taajuusvaste laskee huomattavasti.
10kHz - Tämän jälkeen ei pitäisi kauheasti tapahtua yhtään mitään.
 
Siinä tuollainen epämääräisesti koottu särösoundien tai kitaran eri taajuusalueisiin liittyvä opas. Jos signaaliketjusta puuttuu jotain, niin kannattaa lähteä tästä liikkeelle ja miettiä millä laitteella sitä tiettyä ominaisuutta saisi lisää, tai tarvittaessa vähemmän.

ÄrGee...
 
Asiallista settiä, plussaa tulee. Pitääpä kokeilla tuota pahvilaatikko taajuuden säätämistä.

heviäijä: Asiallista settiä, plussaa tulee. Pitääpä kokeilla tuota pahvilaatikko taajuuden säätämistä.
 
Noilla metodeilla tulee jo sellainen melkein valmiiksi miksattu kitarasoundi. Että jos hakee hirveätä skuupattua rectifier amerikan meininkiä mieli niin ehkä ei noilla eväillä... Tai sekin on tietysti kaikesta muusta olemassa olevasta kiinni. 500Hz on ihmeellisen paska taajuus sähkökitarassa :)

Plussaa ÄrGeelle. Täytyypä kokeilla kun nykyään soittelee koneen kautta. Tyytyväinen olen ollut soundiin näinkin mutta josko tuo toisi jotakin lisää, nykysellään en käytä minkäänlaista jälkiequa. Varmasti Googlellakin löytyy mutta onko jollain ehdottaa helppokäyttöistä ilmaista VST-EQ:ta?

ÄrGee: Noilla metodeilla tulee jo sellainen melkein valmiiksi miksattu kitarasoundi. Että jos hakee hirveätä skuupattua rectifier amerikan meininkiä mieli niin ehkä ei noilla eväillä... Tai sekin on tietysti kaikesta muusta olemassa olevasta kiinni. 500Hz on ihmeellisen paska taajuus sähkökitarassa :)
 
No ei tuo yliskuupattu recto kiinnosta, recto tosin kyllä kiinnostaa, mutta haluan näköjään aina vaan lisää middleä, pitää olla tarkkana senkin kanssa. Ihanteellinen on silloin kun on vähän, (todella vähän) sitä skuupatun vahvarin meininkiä, välillä taasen tekee mieli kunnon middlen honotusta.

heviäijä: No ei tuo yliskuupattu recto kiinnosta, recto tosin kyllä kiinnostaa, mutta haluan näköjään aina vaan lisää middleä, pitää olla tarkkana senkin kanssa. Ihanteellinen on silloin kun on vähän, (todella vähän) sitä skuupatun vahvarin meininkiä, välillä taasen tekee mieli kunnon middlen honotusta.
 
Tuohon ihanteelliseen tilaan pääsemiseksi oma ratkaisuni on vahvarin oma päälle ja pois kytkettävissä oleva graafinen EQ ja sen lisäksi toinen graafinen EQ vahvarin loopissa.

Eilen "hyvä särösoundi" (= tarkoitukseen sopiva) löytyi täysin vahingossa, kun olin ensin räpeltänyt bassoa mallintavan 11R:n kautta ja sitten aloin soittelemaan kitaraa ja Classic Bass presetti oli 11R:stä valittuna. Tuli veikeä ja hieman ruvella oleva epätavallinen kitarasoundi, joka yksin soitellessa olisi kutakuinkin sietämätön, mutta olikin tietyn biisin päälle treenatessa mainio.

Minä mietin niitä hyviä särösoundeja lähinnä oman mieltymyksen kannalta. Bändin kanssa se soundi määrätytyy bändin tarpeiden yhteissoundin ja ilmaisuntarpeiden mukaan eikä oman mieltymyksen (joka sekin tietenkin vaikuttaa, mutta on alisteinen sille yhteisön visiolle). Äänitys projekteissa taas sovitus ja biisin kokonaissoundi on se joka ratkaisee mikä on hyvä. Niissä yhteyksissä on helppoa ajatella, että hyvä palvelee tarkoitusta ja jos tarkoitus ei tule palvelluksi, soundi on huono.
 
Ongelma tulee silloin kun soittaa yksin ilman muita kuulijoita. Kun on vain minä ja kitara eikä mitään muuta tukea ole kuin oma soundikäsitykseni. Silloin kysymys hyvästä ja huonosta tulee eteen paljon absoluuttisemmalla tavalla. Särön anatomiaa olen juurikin yksin leikkiessäni tutkiskellut (leikkiessä oppimaani olen kylläkin hyödyntänyt bändi- ja äänitysyhteyksissä).
 
Yksi tapa hahmottaa asiaa on juurikin tämä aika yleinen konsti miettiä säröä EQ:n näkökulmasta eli signaali jaetaan eri taajuuskaistoihin ja niiden säröytymistä tutkitaan erikseen. Ihan tappiinsa tämän hienon ajatuksen on vienyt MesaBoogie Mark vahvistimessaan, jossa kuulemma jokaisen taajuusalueen voi erikseen ajaa särölle jolloin voi sekoitella juuri semmoisen särön kun haluaa ja se on varmaan se syy miksi sitä pidetään markkinoiden monipuolisimpiin kuuluvana vahvistimena. Tuo Koch lähestyy samaa ideaa myös sillä, että sen EQ ei kulje ykksestä kymppiin, vaan miinus viidestä plus viiteen (mutta siinä ei voi ajaa särölle asti niitä, mutta vaikutus on silti erilainen).
 
Särön tonen lisäksi on vielä se itse särö, joka myös vaihtelee. On rapeaa ja "harvaa" säröä jonka korva kuulee rouheana ja sitten on tiheää kihisevää pehmeää säröä jonka korva kuulee .... no pehmeänä :-). On etuastesäröä (higainia) kun signaali ajetaan särölle heti kättelyssä ja myöhemmin vielä lisää särölle. Sitten on myöhemmässä vaiheessa tulevaa säröä joka kai tunnetaan nimellä päätesärö riippumatta siitä missä vaiheessa ja mikä komponentti etuasteen jälkeen ruttuun ajetaan. Varsinainen päätesärö on mun mielestä aika rumaa, mutta lowgain vahvistimien särö on silti ultimaattisen mageeta kun joku siellä menee särölle tai sitten se pääte menee särölle just oikealla tavalla.
 
Sellainen "vanhanaikainen " särö (kutsutaan sitä nyt selvyyden vuoksi vaikka päätesäröksi), on minusta usein sellaista vähän arvaamatonta ja hallitsematonta. Siinä on sellaista kesyttömyyttä ja RockkenRollia. Puhdas Higain taas on voimakkaampaa, mutta sitä leimaa se, että se on hallittua ja kontrolloitua. Se pysyy tiukasti liekassa, vaikka sen voiman aistii, niin silti siinä ei ole sitä fiilistä, että se saattaisi äkisti hyökätä yleisöön ja riisua tytöiltä tissiliivit :-D. Toivottavasti kukaan ei loukkaannu jos sanon, että semmoinen kontrolloitu Higain tuo vähän semmoisen "kitaranörtti" fiiliksen.
 
Minulle itselleni on siis vähän hakusessa, mikä se "hyvä" särösoundi on. Toisaalta täysille käännetyn Marshallin "pesemätön tukka ja kusiset risat farkut" on vastaansanomattoman tenhoavaa. Toisaalta minun keski-ikäiseen puoleeni vetoaa smoothien hallittu higain, joka parhaimmillaan on erittäin sisäsiistiä ja sopii minun jazzarin sielulleni, mutta sen ongelma on että kun paljon hevosvoimia pakotetaan ahaisiin raameihin, niin ne konit vähän potkii välillä seiniä ja aina tämä tai tuo taajuus "häiritsee" ja niitä pitää EQ:la tai kompressorilla tasotella, että olisivat hiljaa siellä ne heirikkötaajuudet:-). Oikeastihan ne häiritsevät taajuudet häiritsee siksi että ne eivät ole onnellisia niille rakentamssani liian ahtaassa karsinassa :-D.
 
Kysymys jota kyselen itseltäni iltaisin potikoita väännellessäni on: hankinko isomman "vasaran", rakennanko väljemmän pilttuun koneilleni vai ostanko Marshallin ja päästen taajuuteni villisti laukkaamaan pitkin preeriaa :-D.

Snapo: Plussaa ÄrGeelle. Täytyypä kokeilla kun nykyään soittelee koneen kautta. Tyytyväinen olen ollut soundiin näinkin mutta josko tuo toisi jotakin lisää, nykysellään en käytä minkäänlaista jälkiequa. Varmasti Googlellakin löytyy mutta onko jollain ehdottaa helppokäyttöistä ilmaista VST-EQ:ta?
 
Cocko's ReaEQ, joka kuuluu Reaperiin taitaa olla ilmaisena ladattavissa ja erittäin käyttökelpoinen. Mallintavilla laitoksilla käytän yleensä parametrista eq:ta.

heviäijä: No ei tuo yliskuupattu recto kiinnosta, recto tosin kyllä kiinnostaa, mutta haluan näköjään aina vaan lisää middleä, pitää olla tarkkana senkin kanssa. Ihanteellinen on silloin kun on vähän, (todella vähän) sitä skuupatun vahvarin meininkiä, välillä taasen tekee mieli kunnon middlen honotusta.
 
Liikaa middleä alkaa kuulostaa juuri siltä ''pahvilaatikolta''. Särön kanssa on joskus vaikeata löytää sellainen ''sweet spot'', minkä löytää helpoiten laittamalla sen riittävälle tasolle ja pakittamalla yhden tai puolikkaan verran. Mikä on usein noin nelosella, mistä alennettaan yksi tai puolikas.

Täältä myös plussaa ÄrGee:lle, on se hieno mies.
 
Eikös täällä joskus joku itseäni viisaampi todennut, että kun on omaa korvaa miellyttävät soundit makkarissa, peruutat bassoa ja gainia ja ei muuta kuin keikalle? Noin niinkuin yksinkertaistettuna.

Kai se on vähän miten itse kukin asiat kuulee ja mikä omaa korvaa miellyttää,
himassa softilla/mallintavilla saa hyvät säröt helposti, tai no...kai nää on niin makuasioitakin, tossa nyt esimerkkinä POD XT Live ja perus Strato, vuosi jotain 2008.
Soitto nyt on kieli poskessa vedettyä tuubaa mitä vanhalta humppasedältä voikin odottaa eli genre ei ole hallussa lainkaan mutta kyllä toi mun korvaan aika jees on tuohon taustaan, siis soolosoundi. Tausta ei ole oma.
 
https://dl.dropboxusercontent.com/u/62628467/s%C3%A4r%C3%B6%C3%A4.mov

azlag: Eikös täällä joskus joku itseäni viisaampi todennut, että kun on omaa korvaa miellyttävät soundit makkarissa, peruutat bassoa ja gainia ja ei muuta kuin keikalle? Noin niinkuin yksinkertaistettuna.
 
Tuolla neuvolla on pärjätty ihan hyvin. Yksin soitellessa kun ruuvaa soundit kohdalleen niin siinä on monesti liikaa vähän kaikkea kun mukaan tulee muita soittajia.
 
Noin yleisesti ottaen hyviä särösoundeja on tietysti vaikka kuinka paljon..

Numb: Jos ittekseen soittelee, niin se soundi-ihanne on toki toinen kuin bändissä. Jos soundi on ittekseen soitellessa mehukas, niin yleensä siinä on bändihommiin liikaa tavaraa, ja se hyvä bändisoundi voi ittekseen olla aika kipakkaa näkkäriä.
 
Tämän kanssa olen paininut itsekin. Saattaa kulua kosolti aikaa kun saa mielestään ruuvattua täydellisen ja mehukkaan soundin joka ei sitten bändin kanssa toimikaan lainkaan, suttua tulee. Ja tosiaan yhteissoitossa tuo selkeästi erottelevampi näkkäri - joka yksinään saattaa kuulostaa aika ankealtakin - toimii yleensä hemmetin hyvin, varsinkin tuollaisessa perinnehardrokissa.

Epi: Tämän kanssa olen paininut itsekin. Saattaa kulua kosolti aikaa kun saa mielestään ruuvattua täydellisen ja mehukkaan soundin joka ei sitten bändin kanssa toimikaan lainkaan, suttua tulee. Ja tosiaan yhteissoitossa tuo selkeästi erottelevampi näkkäri toimii yleensä hemmetin hyvin - varsinkin tuollaisessa perinnerokissa.
 
Miksi soundin bändin kanssa pitäisikään olla sama kuin yksin soitellessa? itselleni on jotenkin aina ollut aika selvää että eri tiloissa ja eri yhteyksissä (yksin ja yhdessä ) pitää olla erilainen tone ja erilainen äänenpaine. Siksihän vahvistimessa ne säätimet on.
 
Myös soittotekniikka on ihan erilainen yksin soitellessa kun bändin kanssa ja sekin vaikuttaa siihen soundiin. Minun mielestä yksin soitto ja bändisoitto ovat aivan eri ilmaisun lajeja ja itse soitan yksn myös aikalailla erilaista musaa mitä bändin kanssa.

hallu:...Myös soittotekniikka on ihan erilainen yksin soitellessa kun bändin kanssa ja sekin vaikuttaa siihen soundiin...
 
Hmm.. tämä lause aiheutti ainkin minussa hämmennystä ;D
 
Tarkoititko nyt vain ja ainoastaan esim. säröön liittyvää teknikkaa eli varsinkin kuinka kovalla atakilla säröllä soittelee ja tähän liittyvää soundin puhdistumista jos soittaa hiljaa jne.
 
Et varmaan tarkoittanut perustekniikkaa koska sehän toimii niin yksin kuin bändin kanssa samalla tavalla.
 
Mielenkiintoista ja haluaa valaistua lisää ;D

ÄrGee: Pyrin aina sisällyttämään jonkin näköisen high- ja low-pass filtterin signaaliketjuun. Koska kukaan ei toivottavasti kaipaa soundiinsa alle 100Hz muhjua tai yli 10kHz jääpiikkiä. Toisia ongelmakohtia olevat yleensä 200Hz alue, sekä 3.5-5kHz joista voi leikata maun mukaan. Näin pysyy homma selkeänä. Oikeilla vahvareilla homma on hieman eri kuin mallintavilla, noissa pitää yleensä tehdä paljon enemmän post prosessointia paremman lopputuloksen saamiseksi. Ja mikitetty soundi on yleensä eri kuin ns. ''amp in a room'' tilanne.
 
Keskimäärin kitarakaiuttimien taajuusvastekin pitäisi jo jonkin verran noita ääripäitä vaimentaa, mutta tosiaan tuunaamisesta voi olla iloa. Toisaalta kannattaa myös muistaa, että kyllä niillä yläpään suhinoilla ja sirinöilläkin on oma osansa siinä särösoundissa, eli ei niitä kannata suin päin vain poistaa vaikka se saattaakin kuulostaa hyvältä yksinään soitettuna.
 
Myös huoneen mahdolliset korostumat ja vaimentumat vaikuttavat. Itse leikkaan about 120 Hz taajuutta hieman aina Axe-Fx 2:stani, koska kotona huoneessa sattuu olemaan korostuma juuri sillä kohdalla enkä ole siitä päässyt täysin eroon kalustuksella.

hallu: Miksi soundin bändin kanssa pitäisikään olla sama kuin yksin soitellessa? itselleni on jotenkin aina ollut aika selvää että eri tiloissa ja eri yhteyksissä (yksin ja yhdessä ) pitää olla erilainen tone ja erilainen äänenpaine. Siksihän vahvistimessa ne säätimet on.
 
Myös soittotekniikka on ihan erilainen yksin soitellessa kun bändin kanssa ja sekin vaikuttaa siihen soundiin. Minun mielestä yksin soitto ja bändisoitto ovat aivan eri ilmaisun lajeja ja itse soitan yksn myös aikalailla erilaista musaa mitä bändin kanssa.
 
Pitää paikkansa, tämä oli vain huomio asian tiimoilta. Sitä vain joskus unohtaa noiden tilanteiden varsin suuren erilaisuuden. Jospa tuo olis jo vähitellen mennyt kaaliin, heh.

pappasfin: Hmm.. tämä lause aiheutti ainkin minussa hämmennystä ;D
 
Tarkoititko nyt vain ja ainoastaan esim. säröön liittyvää teknikkaa eli varsinkin kuinka kovalla atakilla säröllä soittelee ja tähän liittyvää soundin puhdistumista jos soittaa hiljaa jne.
 
Et varmaan tarkoittanut perustekniikkaa koska sehän toimii niin yksin kuin bändin kanssa samalla tavalla.
 
Mielenkiintoista ja haluaa valaistua lisää ;D
 
En tarkoita perustekniikkaa, vaan soitan eri tavalla koska ei ole muita soittajia niin esimerkiksi soitan soinnut yksin soittaessa isompana ja teen esimerkiksi bassokuljetuksia. Rytmisesti soitan enemmän yksin soittaessa ja käytän enemän plektran lisäksi muita sormia. Yritän siis saada pelkän kitaran täyttämään koko tontin. Bändissä soitan kaiken tavoin "vähemmän" soinnut soitan pinempänä vain kolmella kielellä ja täytän ainoastaan harmonian osan jätän bassonmerkkaamaan soinnun matalimmat äänet. Rytmisesti soitan vähemmän ja pyrin soittamaan terävämmin.
 
Yksin soittaessa saatan yrittää jopa pieniä melofiakuljetuksia mitä en koskaan tee bändin kanssa. Sitä minä tarkoitin sillä, että soitan erilaisella tekniikalla. Toki opettelen yksin bändisoittoa ja käytän silloin esimerkiksi treenikämpällä äänitettyjä taustanouhoja apuna, niin että olenmahollisimman valmis kun menen treeneihin. Muttayksin soittaessa soiten enimmäkseen omia juttujani ja pyrin kokonaan erilaiseen ilmaisuun kuin bändin kanssa. Etsin omiani ja soittimeni rajoja kaikissa yhteyksissä ja yksin soittaminen on eräs soittamisen ja ilmaisun laji jossa haluan kehittyä ja jota haluan ymmärtää.

hallu: En tarkoita perustekniikkaa, vaan soitan eri tavalla koska ei ole muita soittajia niin esimerkiksi soitan soinnut yksin soittaessa isompana ja teen esimerkiksi bassokuljetuksia. Rytmisesti soitan enemmän yksin soittaessa ja käytän enemän plektran lisäksi muita sormia. Yritän siis saada pelkän kitaran täyttämään koko tontin. Bändissä soitan kaiken tavoin "vähemmän" soinnut soitan pinempänä vain kolmella kielellä ja täytän ainoastaan harmonian osan jätän bassonmerkkaamaan soinnun matalimmat äänet. Rytmisesti soitan vähemmän ja pyrin soittamaan terävämmin.
 
Yksin soittaessa saatan yrittää jopa pieniä melofiakuljetuksia mitä en koskaan tee bändin kanssa. Sitä minä tarkoitin sillä, että soitan erilaisella tekniikalla. Toki opettelen yksin bändisoittoa ja käytän silloin esimerkiksi treenikämpällä äänitettyjä taustanouhoja apuna, niin että olenmahollisimman valmis kun menen treeneihin. Muttayksin soittaessa soiten enimmäkseen omia juttujani ja pyrin kokonaan erilaiseen ilmaisuun kuin bändin kanssa. Etsin omiani ja soittimeni rajoja kaikissa yhteyksissä ja yksin soittaminen on eräs soittamisen ja ilmaisun laji jossa haluan kehittyä ja jota haluan ymmärtää.
 
Arvasinkin, että et tarkoittanut perustekniikkaa. Vastauksesi selvensi hyvin asiaa :D