Kitarat: kitarakamat ›

vvaltsu: Niin, tätä mä ajoinkin takaa. Ei sillä että sun 1000-1500 euron kitarat ois huonolaatuisia, siinä kolmen tonnin vehkeessä on vaan "se jokin" mitä ei oikein pysty selittämään. Samahan se on mulla, tossa mun Suhrissa on vaan se jokin, mitä noissa muissa ei ole. Mojo siis. Carvin tulee kyllä todella lähelle, mutta silti.
 
Just laitoin 4 tonnin Suhrin menemään ja tilalle tuli kaikkien haukkuma hengetön Ibanez 1/4 hinnalla. Ei harmita tai kaduta yhtään ja laatu ei heikentyny millään lailla.
Nämä on näitä, jokkainen tallaa tyylillääm

Ai että Suhrin Floyd Rose Modernissa Mojoa, opiskellaanpas nyt vähän niitä termejä ennen käyttöä!

antnis: Ai että Suhrin Floyd Rose Modernissa Mojoa, opiskellaanpas nyt vähän niitä termejä ennen käyttöä!
 
Plussat! Ainoa mojo löytyy 30 vuotta vanhasta Telestä! Sieltä otelaudan ja kaulan välistä.

Laulava Kylätohtori: Jokainen ostakoon mieleisensä kitaran ja kuvitelkoon siitä ihan mitä haluaa, jos se helpottaa oloa...

Tulee mieleen ne ihmiset, joide mukaan juuri se automerkki on aina paras, jonka he sattuvat sillä hetkellä omistamaan. Ja ihan tosissaan ovat vielä asian suhteen - aikuiset ihmiset...
 
Aamen, tätähän ei voisi näissä kitarahommissa paremmin sanoa. Mikäli tämä oli tarkoitettu minulle, niin minulla ei ole minkäänlaista intohimoa kitaroihin/kitarakamoihin. Itselleni ne ovat aivan normaaleja käyttötavaroita, kuten ruohonleikkuri tai jääkaappi. Ei ole mitään merkitystä mitä kamat maksaa tai minkä merkkisiä ne on. Omissa tämänhetkisissä kielisoittimissani on 10 eri merkkiä, eli ei voida puhua merkkiuskollisuudesta. Esimerkiksi ostin Gibsonin Explorerin 300e, minusta se oli sopiva hinta siitä kitarasta, mutta enpä olisi juurikaan siitä enempää maksanut. Toisaalta taas, olen suunnitellut tilaavani Customin joka saa maksaa mitä maksaa.

artal: Tässä saattaa olla myös sellainen soittajakohtainen ero, että en mä edes osaisi speksata yhtä kitaraa, joka olisi juuri mun juttu. Tykkään erilaisista kitaroista, joilla on omat luonteensa ja myös luonnevikansa.

Sama täällä, en vielä osaisi tarpeeksi hyvin speksata sitä itselleni "täydellistä" kitaraa. Siksi ei ole vielä ollut halua tilata kitarasepältä käsintehtyä. Niiden hinnat on kuitenkin jo sellaisia, että speksauksen olisi syytä mennä tosissaan kohdilleen.

Gabe: On varmasti, jos ei osaa speksata mieleistä kitaraa niin kyllä customit kannattaa unohtaa jo heti kättelyssä. :) Tykkään kyllä itsekin erilaisista kitaroista, mutta aika hyvin jo luulisin tuntevani makuni kunkin kohdalla.
 
Kyllähän Ruokangas värkkää kitaroita ihan liukuhihnaltakin ja varmasti saa hyvän kepin, vaikka ei osaisi valita muuta kuin värin. Olen yhtä Ruokangasta vähän päässyt soittamaan ja vaikka se ei ollut mitenkään minulle speksattu, niin olihan se kiistatta erinomainen kitara ja varsinkin se kaiverrettu "made in Finland" siellä kaulan tyvessä teki vaikutuksen. Ei me ihmiset nyt niin erilaisia olla ettemmekö muka pystyisi samoilla kitaroilla soittamaan:-).
 
Gabe: Eihän niistä sitten kannata maksaa jos ei koe saavansa mitään lisää. Jos japsit ja Harmonyt on sinun juttu niin ehdottomasti kannattaa mennä niillä. Kukin tyylillään, onneksi vaihtoehtoja löytyy kaikille.
 
Minusta hyvästä kitarasta voi vaikka maksaakin. En itsekään ole enää pariin vuosikymmeneen kokenut mitään wow efektiä (no ehkä pari kertaa Yamaha SA2200 oli sellainen, että sukat pyörii vähän vieläkin jalassa), niin eihän kitaroita minkään shokkivaikutuksen perusteella osteta. Jos haluaa wow-efektin, niin kannattaa mennä Linnanmäelle:-). Hienokin soitin on kuitenkin työkalu, jonka ei tule vetää huomiota itseensä vaan sallia kaiken huomion suuntaamisen siihen pääasiaan, eli musiikkiin.

Gabe: Eihän niistä sitten kannata maksaa jos ei koe saavansa mitään lisää. Jos japsit ja Harmonyt on sinun juttu niin ehdottomasti kannattaa mennä niillä. Kukin tyylillään, onneksi vaihtoehtoja löytyy kaikille.
 
Tämä. Ja näyn jo ammoisina aikoina tähän ketjuun kirjoittaneenikin, että hyvä kun kaikki eivät tykkää samasta, riittää meille kaikille sitten erilaisia soittopelejä paremmin.
 
Mä en epäile, että joku varmasti saa siitä kolmen tonnin kitarasta kicksinsä kaikkein parhaiten. Yleensä näissä on aika turha yrittää selittää, mistä se fiilis tulee, että käsissä on mieleinen soitin. Lopulta kyse on kuitenkin hyvin suurelta osin tunneasioistakin. Mojon olemustahan pohdittiin yhdessä ketjussa aiemmin, ja aika erilaisia ajatuksia ihmisillä siitä oli.
 
Siksi myös väittely siitä, mikä siinä-tai-tässä on toista parempaa on melko turhaa, kunhan toki selkeät viat, jotka haittaavat soittamista, on poistettu yhtälöstä (joskus harvoin se vikakin voi vielä osoittautua mieluiseksi ominaisuudeksi...)

hallu: Hienokin soitin on kuitenkin työkalu, jonka ei tule vetää huomiota itseensä vaan sallia kaiken huomion suuntaamisen siihen pääasiaan, eli musiikkiin.
 
Niin kuin joku tässäkin ketjussa jo aiemmin huomautti, kitara tuskin on työkalu suurimmalle osalle m.netin käyttäjistä. Kyllä kai suurin osa harrastajista liittää kitaraan aika paljon identiteetin rakentamista ja mielikuvia siitä, mitä ajattelee edustavansa musiikin laajalla saralla. Käyttömukavuus on totta kai tärkeää, muttei missään tapauksessa ainoa juttu, ja sen musiikin sujumiseenkin oikeanlainen tunne ja fiilis on usein vähintään yhtä tärkeää kuin soittimen mitattava laatu.
 
Eli kyllä kitaristi ja kitara tietyllä lailla muodostavat orgaanisen kokonaisuuden, jossa kitaran rooli ei mitenkään ole hävitä taustalle. Ei niitä legendaarisia kitaroitakaan muuten kukaan himoitsisi.

Tsugu Way: Just näin.
 
Kitaran "hyvyyden" määritelmä(ä):
 
1. Kunnon puut, raudat ja sähköt
Tämä ei liene mielipidekysymys, vaan fakta. Turha inttää tästä ;-)
 
2. Omaan käteen sopivuus
Alkaa olla täysin henkilökohtainen juttu. Joillekin ei vaan istu 7,25 radius. Ei vaan tunnu hyvältä kitaralta, vaikka kuin ois Vintage-arvoa
 
3. Mojo, brändi, valmistusmaa jne..
Jälleen henkilökohtaista, että kelle merkkaa ja kelle ei.. mutta tässä kohden nämä asiat voivat vaikuttaa niin paljon ostopäätöseen testaamattaja ja näkemättä, että kitara on hyvä kitara jo valmiiksi etukäteen tilattuna Tompalta..
 
4. Oma tyylimieltymys
Jollekin vintagehenkiselle rootstyypille on varmaankin 200 euroa maksava Squier CV parempi (eli hyvä kitara), kuin 2000 euroa maksava keskiaikaiselta teurastuskirveeltä näyttävä siantappokitara. Tässä kohden ei auta yhtään, vaikka kohdassa 1. mainitut faktiset ominaisuudet olisivat jälkimmäisessä kymmenen kertaa paremmat
 
Minusta tässä on silti virhe :)
 
1 ja 2 pitäisi olla toisin päin. Omalla kohdalla kaiken A ja O on se miltä se kitara tuntuu kun sen ottaa käteen.
 
Mulle se on ihan sama onko body Ameriikanleppää vai saunanlaudeleppää. Jos kitara istuu käteen ja se soi hyvin.
 
Ei ole niin väliä onko nauha teräsnauhat vai tavalliset kunhan tatsi on kohdallaan.

markkuilari: Aamen, tätähän ei voisi näissä kitarahommissa paremmin sanoa. Mikäli tämä oli tarkoitettu minulle, niin minulla ei ole minkäänlaista intohimoa kitaroihin/kitarakamoihin. Itselleni ne ovat aivan normaaleja käyttötavaroita, kuten ruohonleikkuri tai jääkaappi. Ei ole mitään merkitystä mitä kamat maksaa tai minkä merkkisiä ne on. Omissa tämänhetkisissä kielisoittimissani on 10 eri merkkiä, eli ei voida puhua merkkiuskollisuudesta. Esimerkiksi ostin Gibsonin Explorerin 300e, minusta se oli sopiva hinta siitä kitarasta, mutta enpä olisi juurikaan siitä enempää maksanut. Toisaalta taas, olen suunnitellut tilaavani Customin joka saa maksaa mitä maksaa.
 
Ei se ollut sinulle tarkoitettu.
 
artal: Mä en epäile, että joku varmasti saa siitä kolmen tonnin kitarasta kicksinsä kaikkein parhaiten. Yleensä näissä on aika turha yrittää selittää, mistä se fiilis tulee, että käsissä on mieleinen soitin. Lopulta kyse on kuitenkin hyvin suurelta osin tunneasioistakin. Mojon olemustahan pohdittiin yhdessä ketjussa aiemmin, ja aika erilaisia ajatuksia ihmisillä siitä oli.
 
Siksi myös väittely siitä, mikä siinä-tai-tässä on toista parempaa on melko turhaa, kunhan toki selkeät viat, jotka haittaavat soittamista, on poistettu yhtälöstä (joskus harvoin se vikakin voi vielä osoittautua mieluiseksi ominaisuudeksi...)
 
Näin. Joku kokee, että 3000 kitara on parempi kuin 1500 kitara. Toisen mielestä taas 500 kitara on yhtä hyvä kuin 3000 kitara. Ja jokainen on omalla subjektiivisella kokemuksella tavallaan oikeassa. Ja kitaran hyvyys ylipäätään on niin subjektiivinen juttu, ettei sen hyvyyttä ole edes mahdollista mitata pelkästään objektiivisesti. Se on ainakin varmaa, että asiasta kinaaminen on turhaa, eikä siitä koskaan tulla pääsemään yksimielisyyteen - ja hyvä niin.
 
Vähän kuin kinattaisiin pitsan täytteistä ja kuviteltaisiin pääsevän yhteisymmärrykseen niiden parhaudesta...
 
Ja vielä muuten sellainen asia. Ihan ensimmäiseksi pitäisi määritellä, mikä on halpa, mikä keskihintainen ja mikä kallis kitara. Toiselle halpa voi tarkoittaa 150 kitaraa, toiselle 700 peliä. Joku mieltää 700 kalliiksi ja toiselle 1500 on keskihintainen. Siinä sitten, kun aletaan keskustelemaan, niin ei ihme, ettei seurauksena ole muuta kuin järjetöntä älämölöä....

Laulava Kylätohtori: ...asiasta kinaaminen on turhaa, eikä siitä koskaan tulla pääsemään yksimielisyyteen ....kuviteltaisiin pääsevän yhteisymmärrykseen niiden parhaudesta.....kun aletaan keskustelemaan, niin ei ihme, ettei seurauksena ole muuta kuin järjetöntä älämölöä....
 
Mä koen otsikon aiheen ihan positiivisena mahdollisuutena jutella ja nimenomaan kuulla vaikka älämölöä. En odotakaan tässä päästävän johonkin konseksukseen. Keskustelu vaan on mukavaa ajanvietettä ja aina noista kommenteista jotain uusiakin näkökulmia tulee. Jokainenhan kertoo niitä OMIA kokemuksiaan ja kunniaa sille, jokainen mielipide on kullan arvoinen. Kun vaan ne vertailut customkitaroihin pysyisi siellä omissa ketjuissaan niin tällainen sarjatuotanto-älämölö saa minun mielestäni pyöriä vapaammin. Et niinku hyvä pössis noin yleensä.

hallu: Kyllähän Ruokangas värkkää kitaroita ihan liukuhihnaltakin ja varmasti saa hyvän kepin, vaikka ei osaisi valita muuta kuin värin. Olen yhtä Ruokangasta vähän päässyt soittamaan ja vaikka se ei ollut mitenkään minulle speksattu, niin olihan se kiistatta erinomainen kitara ja varsinkin se kaiverrettu "made in Finland" siellä kaulan tyvessä teki vaikutuksen. Ei me ihmiset nyt niin erilaisia olla ettemmekö muka pystyisi samoilla kitaroilla soittamaan:-).
 
Tottakai. :) Tarkoitin vain että varmaan harvemmassa on ne puhelut joissa Juhalle soitetaan että " Moro! Laitatko tilinumeros, pistä mulle valkoinen kitara tulemaan." :) Vaan yleensä jos lähdetään suosimaan pieniä pajoja ja käsityötä niin sillä tilaajalla on yleensä enemmän tai vähemmän tarkka käsitys siitä mitä haluaa. Tokihan sinne pajalle voi myös mennä kokeilemaan eri kaulaprofiileja, keskustelemaan mahdollisuuksista jne. Ei se kitarna speksaus nyt kuitankaan lopulta niin vaikeaa ole. :)
 
Minusta hyvästä kitarasta voi vaikka maksaakin. En itsekään ole enää pariin vuosikymmeneen kokenut mitään wow efektiä (no ehkä pari kertaa Yamaha SA2200 oli sellainen, että sukat pyörii vähän vieläkin jalassa), niin eihän kitaroita minkään shokkivaikutuksen perusteella osteta. Jos haluaa wow-efektin, niin kannattaa mennä Linnanmäelle:-). Hienokin soitin on kuitenkin työkalu, jonka ei tule vetää huomiota itseensä vaan sallia kaiken huomion suuntaamisen siihen pääasiaan, eli musiikkiin.
 
Kyllä hyvä soitin on hyvä sijoitus. Musiikin tulisi olla kyllä se pääjuttu, hyvä soitin on työkalu joka silti on jotain muutakin. ainakin minulle tämä on näin. Kitara ei ole pelkästään työkalu tai sieluton tavara kuten jääkaappi tai harja, mutta kyllä se käyttöön ja soitettavaksi on tarkoitettu. Eikä tuossa wow efektissä ole minusta missään nimessä kyse sokkivaikutuksesta, vaan siitä että uea instrumentti tekee lähtemättömän vaikutuksen jonnekin sielun sopukoille. Tällaisen kitaran kun saa niin kyllä se inspiroi sitten soittamaankin. Eikä se hintalappua katso, saman wow efektin voi jollekin suoda vaikka käytetty Squier. Pääasia on kun sen oamnsa löytää.

KUNU: Plussat! Ainoa mojo löytyy 30 vuotta vanhasta Telestä! Sieltä otelaudan ja kaulan välistä.
 
Ei riitä kyllä 30 vuotta, nyt kun kerran viisastelemaan ruvettiin.

Kun tämä ketju on jo etääntynyt *hiukan* originaalista, niin yks pointti jota en ole vielä näillä 80+ sivulla huomannut: passataanko soitin soittajan käsiin, vai sopeutuuko soittaja kaluunsa?
Malliesimerkkeinä (ja joo, tiedän että näissä on markkinointifuulaa) ääripäistä vaikka Claptonin Signaturet kaulaprofiileineen elektroniikkoineen jne. vs. Jack White, joka haluaa "work and battle it and conquer it".

vvaltsu: Ei riitä kyllä 30 vuotta, nyt kun kerran viisastelemaan ruvettiin.
 
Kyllä minusta se 28 vuotta jo riittää mojjoon mutta onhan se aina MOJOMPI mitä vanhempi. Kuulema 1900-luvun alun peleissä olis jopa jojoa mojon lisääksi.

73nd3r: Kun tämä ketju on jo etääntynyt *hiukan* originaalista, niin yks pointti jota en ole vielä näillä 80+ sivulla huomannut: passataanko soitin soittajan käsiin, vai sopeutuuko soittaja kaluunsa?
Malliesimerkkeinä (ja joo, tiedän että näissä on markkinointifuulaa) ääripäistä vaikka Claptonin Signaturet kaulaprofiileineen elektroniikkoineen jne. vs. Jack White, joka haluaa "work and battle it and conquer it".
 
Minä olen vahvasti sitä koulukuntaa, että soittaja sopeutuu soittimeensa ja opettelee sen kotkotuksia ymmärtämään. Toki vähän molemmin päin eli jokainen säätää soittimensa omaan soittotapaansa sopivaksi, mutta myös niin että soitin ohjaa ja sen täytyykin ohjata sitä soittotapaa. Tiedän, että jotkut ajattelevat juuri päinvastoin, mutta minä ajattelen sen asian näin päin. Se myös lienee yksi syy miksi en ole koskaan kokenut ideaa kustomsoittimesta mielekkääksi mitenkään muuten kuin että ne ovat vaan hyviä soittimia. Mulle kuitenkin on turha passata mitään kun en siitä kummiskaan mitään ymmärrä:-).

hallu: Minä olen vahvasti sitä koulukuntaa, että soittaja rakentaa itse soittimensa.

Minusta taasen soittimien rakentamisen taito ja soittamisen taito ovat kaksi täysin eri asiaa. Ollaksesi huippu yhdessä, joudut luopumaan toisesta, koska aika ei riitä.

hallu: Minä olen vahvasti sitä koulukuntaa, että soittaja sopeutuu soittimeensa ja opettelee sen kotkotuksia ymmärtämään. Toki vähän molemmin päin eli jokainen säätää soittimensa omaan soittotapaansa sopivaksi, mutta myös niin että soitin ohjaa ja sen täytyykin ohjata sitä soittotapaa. Tiedän, että jotkut ajattelevat juuri päinvastoin, mutta minä ajattelen sen asian näin päin. Se myös lienee yksi syy miksi en ole koskaan kokenut ideaa kustomsoittimesta mielekkääksi mitenkään muuten kuin että ne ovat vaan hyviä soittimia. Mulle kuitenkin on turha passata mitään kun en siitä kummiskaan mitään ymmärrä:-).
 
Se on ihan sama millä sitä ihminen soittelee, perus hyvä soittaja soittaa vaikka Anttilan Williamsilla kun taas nuo hipsterit ostaa sen 2000e les paulin ja muut boutique kamat ja on sit niin olevinaan hyviä "kun ei pysty vetää muilla" :)

73nd3r: Kun tämä ketju on jo etääntynyt *hiukan* originaalista, niin yks pointti jota en ole vielä näillä 80+ sivulla huomannut: passataanko soitin soittajan käsiin, vai sopeutuuko soittaja kaluunsa?
Malliesimerkkeinä (ja joo, tiedän että näissä on markkinointifuulaa) ääripäistä vaikka Claptonin Signaturet kaulaprofiileineen elektroniikkoineen jne. vs. Jack White, joka haluaa "work and battle it and conquer it".
 
Kyllähän sitä lähes millä luutulla tahansa voi soittaa, mutta en näe mitään järkeä siinä, että ostan kitaran, jonka kaulasta en pidä ja alan väkisin "sopeutumaan siihen". Miksi ei ostaisi suoraan kitaraa, jonka kaula sopii itselle?
 
Samoin on ulkonäkö. Hallu sanoi, että kitara on vain työkalu, mutta olen eri mieltä. Teoriassa ammattilaiselle kiertue- tai studiomuusikolle kitara voi olla työkalu, jonka ulkonäköön tai mojokertoimiin ei välttämättä viitsi sijoittaa, mutta kyllä kitara (monille) harrastelijoille on ihan jotain muuta kuin pelkkä työkalu. Ja mitä olen haastatteluista ymmärtänyt, niin eipä taida kitarat olla kaikille kovemmillekaan staroille pelkkiä työkaluja...
 
En myös ymmärrä, miksi minun pitäisi ostaa hyvä kitara, jonka ulkonäöstä en pidä, koska maailma on täynnä hyviä kitaroita, joissa myös ulkonäkö on kohdillaan.
 
Just imo ja jokainen tietysti omalla tavallaan...