Kitarat: kitarakamat ›

Olen tässä uutta sähkökitaraa katsellut jo hyvän aikaa, ja siksi lueskellut näitä m.netin ihmisten laitearvioita, olen siis kolunnut "Mitä mieltä Ibanezeista" -tyylisiä aiheita läpi. Yksi useasti toistuva, esim. Ibanezin halvempiin kitaroihin kohdistuva herja on: "Ihan jees keppi, mutta mikit ovat ihan paskat." Ja näitä oli siis monta. Eikä ainoastaan iboihin kohdistuvina.
 
Ja näin yksi kysymys juolahti mieleeni. Kitaran saundiinhan vaikuttaa niin monta asiaa:
 
-Kielet (paksuus, materiaali jne.)
 
-Runko (sen materiaali ja muoto)
 
-Kitaran muut osat (kaula ja sen materiaali, onko talla floikka vai kelluva vai kiinteä, minkälaiset virittimet jne.)
 
-Vahvistin, jolla soitinta soitetaan.
 
Eli mistä sen siis voi tietää, että juuri mikit ovat se, joka kitaran saundissa mättää? Kun kuitenkin on lukemattomia pikkuseikkoja, jotka siihen lopulliseen sointiin vaikuttaa.

Eli mistä sen siis voi tietää, että juuri mikit ovat se, joka kitaran saundissa mättää?
 
Kokeilemalla tietysti. Yleensä melkein kaikissa halvoissa ja keskihintaisissa kitaroissa on "huonot" mikit, riippuen tietysti siitä mikä kelpaa kenellekin. Kaikki eivät tarvitse kalliita ja hyviä mikkejä kitaraansa.

Eli mistä sen siis voi tietää, että juuri mikit ovat se, joka kitaran saundissa mättää? Kun kuitenkin on lukemattomia pikkuseikkoja, jotka siihen lopulliseen sointiin vaikuttaa.
 
Ei sitä voikaan tietää, pitää vain kokeilla. Oon törmännyt kitaroihin, joiden soundi oli jostain syystä tunkkainen, vaikka mitkä mikit törkkäsi kiinni. Toisaalta oon törmännyt kitaroihin, joiden luonne on muuttunut todella paljon mikkien mukana.
 
RG:issä tuo mikkien vaihto on alkanut tulla jo legendaksi. Ei ne orkkis mikit musta ole kuitenkaan niin huonoja, että niitä pitäisi välttää kuin ruttoa. Makuja on toki monia. Mutta sitten kun on vaihtanut kerran mikit, saa jo jonkin verran osviittaa, minkä verran kitaran soundi niiden myötä muuttuu. Mä olen löytänyt henk. koht. graalin maljani DiMarzion Super Distortionista, se on RG:n tallassa vaan jotain aivan tajuttoman maukasta.

Minä sanoisin että se on vahvistin ja sormet. Soundi todellakin lähtee sormista, esimerkiksi Telecaster ei kuulosta Telecasterilta, ellet soita oikealla tatsilla.

Sähkökitaransoitossa soundi muodostuu monesta tekijästä. Suurimpana on soittaja itse ja hänen sormet. Kuitenkin soundi ei todellakaan ole tyäsin kiinni sormista, vaikka joskus saa kuulla joiltain tällaistakin kommenttia. Soitossa kaksi muuta merkittävintä soundin lähdettä on itse kitara ja sekä vahvistin. Soundiin vaikuttaa myös aivan kaikki, mitä kitaran ja vahvistimen välille ladotaan: piuhat, mahdolliset efektit etc...
 
Kitara itsessään on ehkä merkittävin soundin lähde sormien jälkeen. Ja kitarasoundi muodostuu oikeastaan kahdesta tekijästä. Toinen on tämä ns. ominaissoundi, eli soundimaailma, joka syntyy kitaran rakenteesta, kaulasta, rungosta, tallasta ja muista metalliosista. Tämä soundi ohjautuu seuraavaan vaiheeseen, joka on kitaran mikit. Mikit vaikuttavat hyvin paljon kitaran soundiin, koska mikit nappaavat kitaran värähtelyt ja johtavat sen lopulta vahvistimeen. Huonoilla mikeillä voi helposti murhata hyvänkin kitaran soundin, kun taas hyvät mikit tuovat soundiin uusia syvyyksiä ja saavat aikaan upeita äänensävyjä.
 
Seuraava vaihe äänen matkalla on vahvistimen ja kitaran välissä olevat jutut. Sieltä löytyy vähintäänkin se piuha, jota pitkin mikitetty soundi kulkeutuu vahvistimeen. Monesti ei ajatella ollenkaan, että piuhallakin on valtava merkitys, jos haluaa hakea parasta mahdollista soundia. Ne kauppojen 2e piuhat eivät todennäköisesti tule antamaan sitä parasta laatua. Esimerkiksi 60-70 luvuilla pitkät piuhat söivät hyvin paljon treble-päätä pois soundista, ja osittain tämän vuoksi kehitettiin lopulta laaja joukko erilaisia treble boostereita. Nykyään tosin piuhojenkin keskimääräinen laatu on parantunut huomattavasti, ja keskihintaisilla piuhoillakin voi todellakin saada jo hyvät soundit aikaiseksi.
Vahvistimen ja kitaran väliin voi joskus eksyä myös erilainen joukko eri kokoisia ja näköisiä laitteita. Usein kyseessä on äänensävyn muokkaukseen tehtyjä efektejä. En nyt ala tässä luetella kaikkia mahdollisuuksia, miten efektit vaikuttavat soundiin, koska todellakin päälle kytkettynä niiden vaikutus on toisinaan huomattava. Kuitenkin kannattaa myös muistaa, että välissä olevat efektit muokkaavat soundia myös ollessaan pois käytöstä (erityisesti jos sattuu olemaan vielä efekti ilman bypassia). Efektien järjestys signaaliketjussa myös vaikuttaa hyvin merkittävästi.
 
Kaikkien efektihärpäkkeiden ja piuhojen ja ties minkä jälkeen, soundimme saapuu viimein vahvistimeen. Vahvistimessa ääni saapuu ensiksi etuasteeseen, jossa meillä on hyvin usein mahdollisuus muokata sitä, ennenkuin se siirtyy eteenpäin. Kyseessä ovat siis kaikki vahvistimen volume, gain, eq, mahd. reverb säätimet. Säätimien merkitys on huomattava sähköisen soundin syntymisessä.
Seuraava vaihe vahvistimessa on signaalin saapuminen vahvistimen päätteelle, jossa signaali saa myös oman säväyksensä.
Vasta näiden jälkeen signaali kulkeutuu kaiuttimelle/kaiuttimille, jotka tuovat signaalin kaikkien kuultavaksi. kaiuttimet vaikuttavat myös osundiin vielä hyvin paljon, ja markkinoilla on myynnissä valtava joukko eri kokoisia, erilaisia kaiuttimia. Kaiuttimet sijaitsevat aina jonkunlaisessa niille tehdyssä kehikossa (kaapissa, tai combossa). Ja myös kaappi vaikuttaa soundiin. Yksinkertaisimpana esimerkiksi se, onko kaappi takaa suljettu vai avoin, sekä kaikki rakenteet kaapin sisällä.
 
Kitarasignaali ja tulevan äänen syntyminen ovat siis hyvinkin pitkä ja monimutkainen ja moni asia vaikuttaa loppupeleissä siihen, miltä ulostuleva soundi tulee kuulostamaan. Toiset asioista ovat merkittäviä ja helposti havaittavia kuten ( soittaja itse, kitaran soundi, vahvistin), kun taas osa ominaisuuksista vaatiikin jo melkoisia kultakorvia, jotta erot olisi mahdollista huomata kovinkaan selvästi. Kannattaa myös muistaa, että tietyillä säädöillä esim. vahvistimesta, on hyvin mahdollista "tuhota" se kitaran ja soittajan tuoma vaikutus soundiin. Eli monesti kuulee esimerkiksi tilanteita, kun säröt ovat täysin nupissa ja pari buusteria vielä lataa lisätehoja vahvistimen edessä. Tällaisessa säädössä saattaa kaikki kitaran ja soittajan luonteet hävitä ja soundi olla yhtä puuroa. Tosin tämä ei missään nimessä tarkoittanut sitä, että särö olisi pahasta, vaan pikemminkin kyseessä oli vain se, että kannattaa miettiä miten näitä ominaisuuksia käyttää.

Soundi on osiensa summa. Toki, sähkökitarassa kielet ovat aika kriittiset, sillä ilman niitä ei kuulu sitäkään vähää mitä esim. ilman vahvistinta ja kaiutinelementtiä.
 
Hyvä soittaja - hyvistä raaka-aineista tehty soitin - hyvät kielet - hyvät piuhat - hyvä vahvistin - hyvä kaiutinelementti (tai useampi) - hyvä kaiutin (siis itse pönttö) - hyvät kuulijat med borgare och so vidare.
 
Pelkät hyvät mikit, tai hyvä vahvistin ei riitä. Liian usein näkeekin, että kitarana on laatupeli laadukkailla mikeillä, vahvistimena joku ruoska ja välissä "tiesmitä" piuhaa. Itse vain kun havahduin siitä, kuinka paljon hyvä kaapeli oikeasti vaikuttaa. Soundiin tuli presenceä ja yläpäätä ihan eri tavalla kun vaihdoin halvoista bespecon ja leemin hyppynaruista Spectraflexiin. Ei ole tarvinut kauheasti puljata enää mikkejä vaihtelemalla tms. Kannattaa siis huolehtia perusjutut kohdilleen, sillä pärjää jo pitkälle. Ok puut, ok mikit, ok elektroniikka, ok vaffari, ok kajari, ok letkut = enää soittajasta kiinni!

... ja vaffarissa sisällä ok putket.
Muuten se roadkingikin voip kuulostaa aika tunkkaiselta.