Aihe: Testaus ilta.. mietin järjestämistä
1
bigmasi
06.10.2007 18:34:51
täällä palstoilla keskustelu on tottakai antoisaa ja soundiklippejäkin on tarjolla mahtavasti, mutta mietin tässä, että voisin järjestää "vahvistinrunkkailu"-illan/päivän. (Helsingissä)
 
Ilta varmaan pitäisi sisällään vapaata (ei kuitenkaan kaaosta) kokeilua mahdollisimman monilla eri vahvistimilla, jotka on paikalle saatettu osanottajien toimesta. Keskustelua kitarakamoista, soittamisesta.. Kaupantekoa/vaihtoa.. Eli siis lyhyesti sanottuna runkkailua kamojen parissa hyvässä seurassa ..sekä tietenkin lopuksi livemusaa ja viinanjuontia. Ei varmaan kuitenkaan mitään kitaroiden kokeilua vaan lähinnä ajattelin, että osanottajien käytössä olis illan aikana erilaisia vahvistimia ja efektejä yms. Omat skitat mukaan periaatteella. Mitään perusbileitä ei kiinnosta järjestää vaan sellaset iltamat mistä vois olla hyötyä itsekullekin kamojen hankinnassa ja yleisen tietämyksen lisäämisessä..
 
Konsepti on totaalisen auki, koska idea tuli mieleen ihan just, mutta haluaisin kysyä onko jengi yleensäkään kiinnostuneita lähtemään tämmöseen. Paikan vuokran, äänentoiston yms takia kulujakin varmaan tulee, joten joku 10-20 euron kannatusmaksu on varmaan relevantti? Olen muutaman kerran järjestänyt bileitä joten perushomman saisin kasaan varmaan aika helpolla, mutta nyt haluaisinkin tehdä jotain hieman erilaista. Vähän niinkuin pienimuotoiset yhden päivän pituiset kitaramessut. Ja ajatuksena oli myöskin se, että kitaran soittotaidolla ei tässä tapahtumassa olisi mitään merkitystä vaan sekä prot että aloittelijat vois kokoontua saman arvoisina ja soitella/kokeilla/jutella sulassa sovussa ja harmoniassa..
 
kommentteja, "ilmoittautumisia", ehdotuksia, ideoita..
 
Ps. tältä istumalta en ole järjestämässä mitään, mutta jos jengi osoittaa vakavaa kiinnostusta ja on valmiita kattamaan kulut pääsymaksun muodossa niin sitten laitan homman alulle..
oiva tumpeloinen
06.10.2007 22:03:23
Tästä on ollut puhetta joitakin kertoja. Vielä ei olla saatu mitään aikaiseksi. Suurin ongelma tuon homman kanssa on ollut tila. Toisaalta, tähän mennessä sitä on aina yritetty järkätä johonkin ilmaiseen paikkaan, ts. jonkun treenikselle, tutun vahtimestarin isännöimään kouluun jne...
 
Toien ongelma on ollut sopivan ajan löytäminen. Jos kokeiluun/mihin lie osallistuu yli 10 ihmistä, järjestäminen on tuntunut olevan käytännössä mahdotonta.
 
Näiden päälle semmoinen ongelma, että porukan määrä pitää miettiä kohtuullisen tarkkaan.Samalla määräytyy tilan koko. Tilan pitäisi olla jotakuinkin sitä kokoluokkaa, että omat romut olisi kohtuullisen lähellä, itse kun niitä kuitenkin joutuu vahtimaan. Samalla tuo homma tarkoittaa, että osallistuja tuo myös tavaraa testiin.
 
Eli käytännössä tuntuu, että tuommoinen about 10-20 hlön kinkerit on helpoin ja käytännöllisin järjestää. Mitää sen suurempia "messuja" ei minun mielestäni kannata ihan talkoohengellä lähteä kasaamaan.
 
Tässä muutama tiivistetty ajatus pikaisena. Jos jotain meinaa tapahtua, niin kyllä mä mielelläni lähden yhden illan p*skaa jauhamaan ja nolaamaan itseni romuja testaillessa.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)