Bänditoiminta ›

ollaan soitettu mun kitaristi kaverin kanssa (mä olen rumpali) 3-4v. Hard Rock:ia,
me ollaan periaatteessa vasta kasaamassa ekaa bändiä koska me etitään laulajaa, basistia ja jos löytyy kakkoskitaristia....että se on niin vittumaista, kun ei mistään löydy, ei edes Wanted palstalta!

Century -niminen rokkiorkesteri perustettiin vuonna 1991, jossa olin kosketinsoittajana. Hardrockkia tai jotain se varmaan aluksi oli, sitten myöhemmin hairahdettiin vähän hevimmäksi ja tyyli meni ensin jostain progehtavammasta matskusta Faith No More tyyppiseen meininkiin vuosina 95-97, jolloin nimeksi vaihdettiin mielikuvituksellisesti Decade.
 
Jossain vaiheessa tuolla sisä-/pohjoissavossa meitä jopa taidettiin tuntea jonkun verran.
 
Tuon jälkeen perustin omia proggiksia kun nappasi enemmän raskaampimusa, huutaminen ja kitarointi... Sittemmin on tullut tehtyä vaikka mitä.

Nooh, ala-asteella oli jonkun näköinen bändi, jonka jäseniä hyvistä syistä inhoan nykyään.
Mistäs sitä aloittaisi? Aivan alusta.. Pitkä stoori tulee, mutta asiaa on melkoisesti. Kerron sen niin, miten se olikin..
 
Bändi perustettiin siis siinä neljännellä luokalla. Tai ei se varsinaisesti silloin mikään bändi ollut. Piti vain keksiä jotain hauskaa juttua luokkan kuusijuhlaan ja niinhän me teimmekin. Oikeasti mulla ei ollu mitään asiaa siihen bändiin, mutta tuli sitten ongelma vastaan; kuka basistiksi? Ennen en ollut soittanut yhtä sointuakaan bassosta, mutta musiikkia olin aina sitä ennenkin rakastanut koko sydämestäni. Noh, kaverit koitti valmentaa yhtä, mutta ei siitä mitään tullut. Se kaveri sitten siirty rumpuihin ja sitten tultiinkin jo mun hihasta nykäsemään: "Haluatko sä soittaa bassoo?" Ilman muutahan mä sitten musiikkiluokkaan raahauduin matikan tunnilta, ja tökättiin sitten basso syliin. Sen bändin pianisti opetti mulle perus basson soinnut ja siitä se sitten lähti. Nopeasti osattiin mm. soittaa ko. Sydämeeni joulun teen ja Joulumaa. Ei siinä mennyt kuin muutama päivä niitä treenaillessa. Viikon päästä pitäisi jo soittaa bassot kuusijuhlassa.
Noh, se "keikka" meni kohtalaisen hyvin. Jotain outoja mokia vasta-alkaja-basisti teki, mutta eipä nuista huomauteltu. Onniteltiin vaan, että oltiin saatu kasaan bändi nimeltä Tip Tap (meidän opettaja sen keksi...).
Sitten tuli kevät ja päätettiin alkaa soittamaan ihan kunnolla ja ei enää mitään vanhoja joululauluja. Kunnon bändien musiikkia. Tosin, se "kunnon bändi" -juttu oli melko erikoista muista. Nylon Beatin Viimeinen tuli settilistalle, ja sitä sitten harjoiteltiin. Ei tuo ollut haaste eikä mikään, vaikken ollut soittanut kuin suurinpiirtein puolivuotta. Tuli setille sit jotain tyyliin Tik Takin Kyyneleet ja Killerin Naughty boy. Ei sen ihmeempiä... Bändin nimeksikin vaihdettiin Angels.
Vuosi eteenpäin, niin omat biisit oli kasassa. Soitettiin jotain Poppia. Muiden mielestä se oli Pop/Rockia, mutta niin en todellakaan sanoisi. Poppilirkutuksia ne olivat. Niihin kyllästyi melkein heti ja siinä se... Koittaa nyt siinä sitten pitää perusnaamaa tai hymyillä. Ei irvailuja hyväksytty tai heti valitettiin. Olisivatpa he hyväksyneet sen, ettei kaikki kuuntele Valvomoa ja Antti Tuiskua.. Niin ei vain käynyt. Rock oli lukkojen takana ja pannassa. Noh, tuo juttu otettiin sitten melko tosissaan. Oli hauskaa soittaa kyllä, mutta kaveritkin muuttuvat. Heistä tuli pissiksiä, jotka vain ihQttivat Tuiskun Anttia ja Darinia. Heidän mielestään pop oli sama asia kuin rock. Ei se niin ollut...
Vuosi eteenpäin jälleen ja oltiin kuudennella luokalla. Bändin nimeksi oli muokkautunut Oma Profiili ko. luokan äänestyksessä. Olihan meillä siinä koulussa myös kilpailijoita. Yksi heistä oli rinnakkaisluokkalaisten bändi, mutta ei se ollut vastus eikä mikään. He vain yrittivät matkia kaikkea meiltä ja olla se in sillä ala-asteella. Ei onnistunu. Bassoriffeja ja mm. rumpukomppeja matkivat. Otti se kyllä päähän.
Tuolloin myös oli suunnitelmissa levy ja sehän tehtiin. Ei siitä tullut mitään. Laulajat söivät karkkia ja tulivat "studiolle" kurkkukivussa. Ei yhtään voitu ajatella sitä, että sitäkin olisi voitu siirtää. Mutta ei.. Levy tehdään nyt ja heti! Ei välitetä mistään sairauksista ym. Levy oli se tärkein. Terveys meni tuli sen jälkeen.
Noh, heinäkuulle sovittiin Manamansalon Saaripäiville konserttia. Ja meidät sinne sitten haettiin, vaikken edes tiedä miksi. Oltiin kyllä valmiita. Ja saivatpa hekin sitten nuorten popia kuunnella. Oltiin nuorimmat koskaan siellä. Oli se coolia, ko päästiin bäkkärille tosta vaan ja safkathan siellä oli valmiiksi. Sen kunniaksi saatiin tehdä paljon työtä..
Kesäkuusta se alkoi. Joka viikko oli kaksi kertaa raahauduttava koulun musiikkiluokkaan treenaamaan biisejä ja lavaesiintymistä. Eräs ystävämme oli myös katsomassa ja treenaamassa meitä. Hän kun oli aikuinen, joka tiesi vaikka mitä musiikista. Rock-mimmin tittelin sain häneltä. Kiitoksia siitä vieläkin, vaikkei hän tätä stooria näkisikään. Muut sitten olivat ilman titteleitä. Rock oli monissa muodoissaan top listan ykkösenä (glam rock, hard rock...), mutta muut eivät sitä hyväksyneet. Ei saanut kuin mainita rock bändin nimen, niin heti oltiin mulkoilemassa ja nauramassa mun ja bändin kustannuksella. Se oli sen takia, että Lordi oli voittanut Euroviisut 2006 Ateenassa. Kateellisten jorinoita, sanon minä. Olihan sitten se meidän rumpali HRH-fani, mutta siihen se jäi. "Lordi on ihQ, mut kuka ketun Kalma?" Näitä faneja... Leuhkittiin, että osataan soittaa HRH:n alku, mutta mä vedin bassolla muitakin Lordin biisejä ko.
Tuli sitten se 22.7, Saaripäivät. Oltiin innokkaina ja jännitettiin lievästi. Mä olin ainut, joka osasi ottaa kunnon hauskuudella koko keikan - bäkkärit, lavaesiintymiset, yleisön haltuun otto... Silloin, kun tehtiin se diili, että revitellään kaikki lavalla.. Kaikki hyväksyivät sen ja lupautuivat. Noh, lavalle päästyä laulajat tönköttivät yhdessä kohti ja basistina sain ottaa koko homman haltuun. Rumpalinkin ilme oli yhtä toljotusta koko keikan ajan. Ja yhdessä biisissä ei hän halunnut soittaa... Ihme touhua se oli niiden kannalta. Mä nyt otin ilon irti. Kannusti välillä yleisönkin mukaan, kukaan muu ei tehnyt yhtään mitään. Laulaja puolustautui kuitenkin sillä, että hän otti mikin pois telineestä - viimeisillä sekunneilla. Siinä olivat ne revittelyt.
Sitten hypätäänkin 2006 joulukuun ensimmäiseen viikonloppuun. Istuttiin Rolssissa, muut söivät paitsi mä, ja toiset juttelivat keskenään. Mut oli kokonaan syrjitty pois joukosta. Ei bändissä niin asiat pitäneet olla. Eikö kaikki pidä hyväksyä sellaisina, kun he ovat? Yläasteella oltiin jo ja kaikki olivat muuttuneet törkeen paljon. Muut olivat pop-faneja, pissiksiä, mutta mä olin aito rockari, joka olen myös edelleenkin. Rockia ei hyväksytty.. Lähdettiin sitten keilahallille, ja olin ainoa jälleen, joka ei pitänyt hauskaa. Istuin pöydän ääressä ja pyörittelin limupulloa kädessä. Muut nauroivat ja juttelivat. Mä en saanu ees avata suutani.. Jos niin tein, kaikki jatkoivat muita touhuja.. Aivan kuin mä olisin ollu pelkkää ilmaa niille. Kyllä ne välillä toljotti, mutta siihen se jäikin. Se oli viimeinen kerta, kun se bändi oli kasassa..
 
Siinä oli se stoori. Tämän voisin vielä lisätä:
Se, että mua syrjittiin bändissä, ei ollut kivaa. Oikeasti ne pilkat ja ivailut satutti ihan törkeesti ja sain lukittautua monesti huoneeseeni itkemään pahaa oloa pois. Sitä ei vaan kestä, että bändejä, joita rakastaa, morkataan ja pilkataan. Kyllä ymmärrän, etteivät kaikki voi pitää niistä.. Mutta silti; miksi juuri mulle piti kaikki ivailut purkaa? Ympärillä oli muitakin rockin ystäviä, mutta mä olin se, jolle ivaltiin. Muihin ei luotu edes katsetta.
Oli se sitten vaikka kateutta siitä, että mun fanittamat bändit oli kuuluisia ja monet tykkäsi niistä, kun taas niiden toisten bändiläisten bändit oli hieman ala-arvostettuja, se satutti ja en voi antaa koskaan anteeksi niitä pahoja sanoja ja naamojen vääntelyjä niille ihmisille. Vihaan heitä nyt ja aina....

Tatun & Antin Paskapumppu
 
Kitaristi (minä) ja rumpali. Thrashia väännettiin ylä-astelaisina finninaamoina. Luultiin että oltiin kovinkin hyviä. Ei saatu koskaan mitään aikaan, mutta sentään tiedettiin että Slayer, Pantera ja Testament ovat kovia bändejä!
 
Nykyään soitan rokkia

Sellainen kuin Fuze, saatiin jopa tehtyä yksi keikka eräänä uutena vuotena muistaakseni. Paikkana oli kuurojen talo:) kaverin järkkäämät bileet ja sinne haluttiin musaa.
 
pari vuotta taisi elää toi kokoonpano. Hyvien ystävysten kesken kasuttu bändi.

Minun ensimmäinen pändi oli Rovaniemellä sen niminen kuin Kallo, vuosi oli jotain 2002-2004 (en ole varma Lol) soitimme Suomen kielistä rockia/hardrockia doom metallia tai jotain sinne päin. Biisien nimet olivat lähinnä naurettavia kuten Surmattujen huudot, Taito tappaa, Maan lordi, pimeyden armeija tulee jne...

Fuck Mopo.
 
*aamurepeäminen*
 
Itse olin nassikkana musiikkikasvatuslaisten pedibändissä. sen nimeksi tuli Armon Bändi (ei kuitenkaan gospelia), kun vetäjän nimi oli Jarmo ja yhdessä lapussa oli sen nimen J-kirjain jäänyt peittoon. Ei hauska tarina, mutta oli opettavaista ja kaiken lisäksi tehtiin fityn kova "omaan käyttöön"- kasettiäänite :)

Ai niin, täytyypä lisätä linkki. Nykyisen bändin esiaste Ruoto on siis kyseessä, meistä tehtiin oikein juttu paikallislehteen. Kyseessä ei siis ole ensimmäinen bändi, mutta se joka on johtanut nykyiseen ja kokenut radikaaleja muutoksia.
 
http://iijokiseutu.fi/jutut/2004/08_2004/1908_ruoto.htm
 
..Musiikistamme puhuttiin hyvin positiiviseen sävyyn ja kyllähän se lämmitti mieltä. Mutta kuultiin me siitä koulussa aika pitkään vittuilua, kun oikein lehteen päästiin. Kuulostaa huonolta itsepuolustukselta, mutta kateus sen keljuilun kai sai aikaan.
 
Tällaista se musiikki siis oli, ja keikoilla siitä kyllä tykättiin
http://www.mikseri.net/artists/fireeaters.63228.php

...en voi antaa koskaan anteeksi niitä pahoja sanoja ja naamojen vääntelyjä niille ihmisille. Vihaan heitä nyt ja aina....
 
Jaha. ..Minä olen tainnut tuolla Yoko Ono -ilmiö-keskustelussa jo tilittääkin minun ja ex-kosketinsoittajamme tapausta, eli tässä en ala sitä enää vatvomaan. Mutta en voisi ikinä sanoa vihaavani ketään nyt ja aina, ainakaan noilla perusteilla. ..Käyppä vilkaisemassa se tarina sieltä, jos kiinnostaa, ja mieti sitten että onko tuo vihaaminen oikein kypsää. Kiitos ja anteeksi.

Ensimmäinen bändi...hmm...AHA!
Oltiin kakkosluokkalaisia ja mentiin rempseästi parin kaverin kanssa opettajille sanomaan että halutaan mennä soittamaan (musiikkiluokka oli tod. kielletty kolmosista alaspaein) ja sinne mentiin sitten yhden open avustuksella jolle olin jo päässyt kehumaan meidän soittotaitoa ja erityisesti minun kitaran soittotaitoa.
No enhän minä koskaan ollut edes koskenut kitaraan.
Siinä sitten luokkaan astuttiin ja meikä nappas basson käteen. "No niin, minäpä näytän."
 
Hiljaisuus
 
-"Lassi....tuo on bassokitara"
-"Oho, en huomannut ku ne on niin samalaisia"
 
Häpeillen sitten kitaran kimppuun ja vedin sitten armottoman tilu-soolon (kyllä te tiedätte, cleanilla sellasta "tikitkitkiktkiktititkisärösktitititititktitkitki")
ja kaverit paukutti kahdestaan peruskomppia sillee että toinen iskee haihattia ja toinen hoitaa loput.
 
sitten karmea tilanne.
 
-"hahahahaha, vai osaatte soittaa"
Ei ollu kovin kiva musiikin opettajalta. :'(
 
Sen koommin en sitten koskenut mihinkään nokkahuilua äännekkäämpään.
 
Mutta se siitä alkustoorista :_D
 
Eka truu-bändi perustettiin ylä-asteen bändikurssin takia ja soiteltiin sellaista rokkenrollia kuten varmaan kaikki bändit joskus vetäny smoke on the waterin.
 
Eka keikalla sitten opettaja kysy lavalla että mikä meijän nimi on
takaisin sai vaan O_o -ilmeet. No meikä pelastaa tilanteen ja huudan sitten ekaa biisiä opelle että ollaan Rockin' Bones -Ideasta ei kyllä jälkikäteen ainakaan kehuttu-
Nykyisin vedetään samalla porukalla. Rumpali vain tuli uusi ja edellinen otti skittan kauniiseen käteen.

Ensimmäisessä bändissä soitin öböyt kymmenen vuotta sitten bassoa. Vedettiin Europen final countdownia ja jotain omia hevi-biisejä joita kitaristi sävelsi. Bändissä oli rumpali, basisti (minä), kitaristi ja synisti. Mitään treeninauhoja ei taida enää olla tallessa (onneksi :)

Joskus pienenä, ala-asteella, kolmos nelos luokalla, parin kaverin kanssa "soiteltiin"
jotai biisejä, tai yritettii, yks hakkas rummuilla yksinkertasta "tum tum tum" tai muuta, kitaralla yhtä kieltä "tiutiutiutiu" ja nopeesti vaihto vähän erilaiseen, ja mie rämpytin bassoo samalla tavalla. Olihan se kivaa, vaikka ei niissä mitää ihmeellistä niissä biiseissä ollu. Laulu oli räppiä, lol. :D

Veivailtiin kaverin pihassa olevassa tyhjässä talossa paranoidia ja basket casea.
 
Hehe, bändin nimi tais olla "The Cockroach", ja muutakin Green Day:tä tuli tahkottua. Klamydiaakin soitettiin, omia biisejä ei tainnut juurikaan olla. Siitä porukasta, toinen kitaristi on haudan puolella, rumpali levyttää eräällä metalli-pumpulla, ja basisti lopetti soittamisen. Hauskaa oli, joku laulajakin oli siinä joskus, joka ei osannut kertaakaan aloittaa laulamaan oikeassa kohdassa tahtia...
 
Oh, the memories.

Jos ei lasketa koulujen bändikerho-juttuja eikä parin kaverin kanssa 16-vuotiaina ollutta "soitetaan kerran kuussa omaksi iloksemme tunnin verran biisejä koulun musiikin kirjasta" -bändiä, niin sitten ensimmäinen bändi tuli kuvioihin 17-vuotiaana. Eli vajaa 11 vuotta sitten.
 
Ensimmäisissä bänditreeneissä meitä oli neljä. Sitten juuri seurustelemaan alkanut rumpali lähti menemään. Noh, eipä kaveri muutenkaan mikään kaksinen rumpali ollut. Jatkoimme kolmistaan. Minä soitin kitaraa, toinen kitaristi hyppäsi rumpuihin ja lauloi samalla. Basisti jatkoi basistina. Soittelimme kaikenlaisia suomirock-klassikoita, joita oli tullut veivattua bändikerhoissa.
 
Eipä siinä mitään, keväällä 1998 rekrytoimme sitten erään luokkatoverimme pari vuotta nuoremman veljen toiseksi kitaristiksemme, kun näimme hänen soittavan koulukonsertissa Eppujen kappaletta Joka päivä ja jokaikinen yö. Nyt meillä oli kaksi kitaristia, rumpali-laulaja ja basisti. Joissain biiseissä aloin soittaa myös koskettimia.
 
Kun saimme ajokortteja tuona vuonna, saimme vihdoin rekrytoitua meille rumpalin, eli naapurikunnassa asustelleen luokkatoverimme, jonka tiesimme päteväksi kannumieheksi. Minä siirryin koskettimiin pysyvästi. Ja laulaja-rumpalistamme tuli laulaja-kitaristi.
 
Samaa linjaa jatkettiin, eli suomirock-klassikoita vedeltiin. Ja soittelua jatkettiin säännöllisen epäsäännöllisesti. Keikkojakaan ei oikeastaan vedetty, ennen kuin vuonna 2000. Tuolloin omia kappaleita taisi olla vain yksi ainoa.
 
Mutta eipä siinä mitään. Lähdimme sitten kaikki opiskelemaan omille tahoillemme... homman olisi voinut luulla olevan siinä. Vaan eipä ollutkaan. Tuo sama kokoonpano on vielä tänäänkin kasassa. Takana on kolme demo-EP:tä ja yhä kasvavissa määrin keikkoja. Ja tänään juuri aloitettiin kymmenvuotisjuhlavuoden kunniaksi uuden promon nauhoittelu. Ja tällä kertaa saattaisi jopa olla, että jotain julkaisijaakin oltaisiin saamassa. Tuottajalla on ainakin vahvaa visiota siihen suuntaan... katsotaan, miten onnistuu.
 
Taitaa olla nykyään aika harvinainen tapaus, että ensimmäinen varsinainen bändi on kasassa vielä kymmenen vuotta perustamisensa jälkeen, mutta kaikki on näemmä mahdollista. Oikeastaan tätä bändiä ei edes ole perustettu, vaan se syntyi ihan itsestään. Eikä oikein osaisi edes ajatella, että joku jäsen korvattaisiin jollain toisella. Yhteinen historia on vaan liian pitkä siihen.
 
En kyllä osannut ajatella mitään tällaista, kun laulajamme ehdotteli kesällä 1997, että voitaisiin vaikkapa kesäloman aikana käydä soittelemassa koululla, jos ei ole parempaakaan tekemistä...

Minun ensimmäinen bändini, jonka kanssa edettiin ihan soittamiseen ja äänittämiseen asti, oli nimeltään "Fire-Eaters". Se perustettiin heti kun menin kouluun, ja soittaminen aloitettiin hieman karsitulla kokoonpanolla ollessani n. 10 vuotias.
 
Soitimme kahden pojan voimin instrumentaalista syntikkapoppia, yhdellä yamahan syntikalla ja nauhoitimme c-kasetille. Oli hienoa aikaa.
 
Tämän lisäksi muita bändiviritelmiä olivat mm. "Molli-Maija" ja "Sekamedelmä" sekä "Moppikuoro", hienoa räpistelyä oli. Soitettiin mm. pringlespurkeilla ja limsapulloilla.
 
Entäpä te..
 
Ensimmäinen bändini oli seitsemännellä luokalla, bändi perustettiin jo kesällä, oltiin trio, mutta mitään ei vielä soitettu. koulussa oli bändikamat jossa sitten soitettiin instrumentaaleja, mulla oli sointukierroista koostuvia biisejä joita sitten veivattiin ilman laulua fiiliksissä :D. Rämpytin vaan sointuja, musiikin taikaa. ja vedettiin jotain kovereitaki, mm. Me ollaan sankareita (J.karjalaine) :D.
harmitonta aikaa.

Ensimmäinen oikea bändi perustettin kun pääsi ylä-asteelle isoolle kirkoolle ja tutustui uusiin tyyppeihin. vuosi oli varmaan 93-94
Pienessä muutaman sadan asukkaan kylässä ei soittajia liiemmin ollut:)
 
Kitaristiin tutustuin jo ala- asteella ja loput löytyi koulusta.
 
Bändi toimii edelleen:
 
www.kirofoni.com

Uterus. Nimi löytyi sanakirjasta etsimällä hienoja sanoja. Valittiin sana ja sitten vasta katottiin suomennos = kohtu.
 
Suomenkielistä punk'n rollia vuosina 1994-1997. Virret sai kyytiä uusine sanoineen ja sovituksineen. Omia biisejäkin tehtiin jonkin verran. 2 spektaakkelimaista kotibile keikkaa tehtiin!