Bänditoiminta ›

tuttua. mulla on bändissä sellanen tilanne että teen kaiken muun, paitsi basson ja rumpujen soittamisen. nekin tekisin itse jos se olisi mahdollista. rumpalilla ja basistilla ei oikein ole kiinnostusta esim. sijoittaa rahaa soittokamoihinsa puhumattakaan yhteisistä hankinnoista kuten levyjen tekemisistä. treenit järjestyvät vain omasta aloitteestani, jos herroille nyt sattuu sopimaan. keikoilla harvemmin kehtaavat selvinpäin soittaa ja soittavat sen mukaisesti. tekisi mieli pistää molemmat pellolle mutta toisaalta onko huono bändi parempi kuin ei ollenkaan bändiä? nyt on pieni aikalisä meneillään kun rumpali opiskelee toisella paikkakunnalla ja itse soitan kitaraa toisessa bändissä, joka on fiilikseltään parempi, olen vain yksi neljstä enkä koko bändi, mutta se ei ole oma bändi, eikä musiikkityyli sitä mikä on kaiken lähimpänä sydäntä.

tekisi mieli pistää molemmat pellolle mutta toisaalta onko huono bändi parempi kuin ei ollenkaan bändiä?
Mäkin hajoittaisin bändini jos sais uuden bändin tilalle. Mut se on niin vaikea löytää hyviä soittajia et parempi kituutella ja kärsiä huonon bändin kanssa.
 
itse soitan kitaraa toisessa bändissä, joka on fiilikseltään parempi, olen vain yksi neljstä enkä koko bändi, mutta se ei ole oma bändi, eikä musiikkityyli sitä mikä on kaiken lähimpänä sydäntä.
 
Mäkin oon ajatellu et pääsisin tavallaan ongelmasta liittymällä johonkin valmiiseen bändiin kitaristiksi. Mut mä en vaan oikein voi, koska oon tottunu olemaan bändin pomo (ekasta bändistä vuodelta banaani lähtien) ja oon myös aina tehny biisit ja sanonu miten mikäkin biisi vedetään. Sen takia en voisi toteuttaa itteäni jonkun toisen bändin taustakitaristina.. Ja mulle on kuitenkin tärkeä saada vetää just omia biisejä omalla fiiliksellä.
 
Tää ongelma on niin tyypillinen. Useinhan se on niin, et bändissä on yks tyyppi, joka on pomomainen, tekee pääosin biisit (ja mahdollisesti myös sanat), vahtii touhun sujuvuutta ja ohjaa muuta bändiä. Mut on vaan niin vaikea löytää hyviä soittajia ympärille..

Voit varmaan soittaa kahdessa (tai useammassa jos aikaa riittää) bändissä ja sitten jossaikin vaiheessa päättää kumman bändin kanssa haluat jatkaa.

Tää ongelma on niin tyypillinen. Useinhan se on niin, et bändissä on yks tyyppi, joka on pomomainen, tekee pääosin biisit (ja mahdollisesti myös sanat), vahtii touhun sujuvuutta ja ohjaa muuta bändiä. Mut on vaan niin vaikea löytää hyviä soittajia ympärille..
 
Jeps, varsinkin jos joku pomottaa , niin uskon että vaikea on soittajia löytää.
 
Pomo bändissä on ihn hyvä juttu, mutta sitten hommien on kanssa rullattava. Tarkoittaa että keikkoja pitää tulla, jne. Jos soitetaan sen pomon biisejä ja sovituksia, niin sille pomottamiselle pitää tulla myös katetta. Hyviä soittajia on houkuteltava jollain oikeilla tärpeillä. Jos se ei ole niiden omat biisit ja luova panos, se on keikat yms. menestys.

oikeastaan en välttämättä haluaisi edes pomottaa, mutta pitäisi olla tarpeeksi samantasoisia ja -henkisiä kavereita bändissä että voisi toimia demokraattisesti. ja lisäksi luonnollisesti mitä enemmän tekee sitä enemmän on valtaa, jos muiden suunnalta olisi aktiivisuutta niin tottakai sen myötä tulisi päätösvaltaakin

onko huono bändi parempi kuin ei ollenkaan bändiä?
 
Ei hitossa ole.
 
Puuhakkaana nuornamiehenä olen soittanut samanaikaisesti useammassa pumpussa niin kauan kuin muistan. Yhtäkään en ole voinut nimittää huonoksi edes pahalla tahdolla; olen päässyt monipuolisesti soittamaan hienoa, toisinaan jopa nerokasta musiikkia hyvien muusikoiden kanssa, jotka kaiken lisäksi ovat olleent helkkarin mukavia sällejä. Samanlainen tilanne vallitsee tälläkin hetkellä.
Ei luulisi olevan valittamista, mutta kun on.
Useamman bändin kanssa saa olla jatkuvasti tuli perseen alla, kun viikoittain pitäisi treenata ja säätää siinä sivussa ties mitä. Hittojakos siinä, moinen kuuluu elämään, mutta viime aikoina homma on taas alkanut pahemman kerran stressaamaan ja turhauttamaan. Stressin syy ei suinkaan ole työn paljous (itsepähän leikkiin ryhdyin), vaan tuloksettomuus. Jos viikoittaiset treenit menevät biisien ulkokohtaiseen läpisoitteluun tai sen ihmettelyyn, missä puolet porukasta luuraa, on sanomattakin selvää, ettei homma mene eteenpäin. Olen nähnyt tämän liian monta kertaa aiemmin, enkä kaipaa moista epämääräistä fiilistelyä enää yhtään. Oli kyse sitten muiden motivaatiosta tai työskentelytapojen eroista, meikäläinen on yrittänyt tarpeeksi. Jos joskus perustan sen ikioman bändin, voin ehkä siinä olla myös se kapellimestari ja lastentarhan täti, mutta siihen asti yritän pysyä rumpalina.
Bänditoiminta on ryhmätyötä, mutta joskus on pakko pistää itsensä etusijalle ihan oman mielenterveydenkin takia. Meikäläisellä hajoaa pää samantien, kun huomaan tekeväni turhaa työtä. Olen sellaisessa vaiheessa, että olisi hillitön hinku kehittää itseään, ja oma treeniaika on kortilla. Sitä ei halua tuhlata muniinpuhalteluun. Puhumattakaan varsinaisesta vapaa-ajasta. Nyt vapaa-aika ei edes tunnu vapaa-ajalta, kun kusevat bändihommat ovat jatkuvasti mielessä eivätkä jätä rauhaan niin millään.
Eihän näin voi jatkua. Ne pari bändiä on pakko heivata.
 
Kokeilkaa toki kaikkea, mutta älkää hyvät ihmiset roikkuko hetkeäkään ylimääräistä yhdessäkään tyhjäkäynnillä tai edes puoliteholla toimivassa pumpussa. Meininki menee ennemmin tai myöhemmin sellaiseksi, ettei kenelläkään enää ole kivaa.
Mielummin vaikka treenaatte itteksenne ja odotatte Sitä Oikeaa Bändiä. Se on mieletön fiilis, kun jokainen on ihan kybällä messissä.

Hyvä aihe. Allekirjoitan myös ton "treenaamalla oppii treenaamaan" -jutun. Toki bändin alkuvaiheessa on treenaaminen se olennainen juttu, mutta hyvin pian täytyy tulla kuvaan mukaan se tavoite, jonka vuoksi treenataan. Olkoon se sitten keikka, äänitys tai mikä tahansa juttu johon tähdätään.
 
Olen sivusta seurannut omasta mielestäni varsin surullista episodia jossa bändi treenaa tullakseen hyväksi bändiksi. Vailla muuta konkreettista tavoitetta, johtoajatuksena se että kun tarpeeksi treenataan, ollaan niin hyviä että meidät huomataan. Keikkoja ei tehdä, koska ei olla "ihan vielä" tarpeeksi hyviä. Pitää vielä treenata lisää. Silloin kun keikalle on rohjettu lähteä, on vuokrattu äänentoisto jo edellisenä päivänä paikalle jotta on voitu pitää vielä treenit keikkapaikalla. Soittovirheiden mahdollisuus on minimoitu ja soundit ovat virheettömät.
 
Kuitenkin keikka on totaalinen floppi, virheitä ei tehdä mutta mikään ei toimi. Bändillä on tuskanhiki ja yleisö haukottelee.
Bändin johtopäätös keikan jälkeen on että me ei olla treenattu riittävästi: Tarina on valitettavasti tosi, kuin myös se että ennen ensimmäistä keikkaa oli treenattu kuusi vuotta. Luit oikein, kuusi vuotta.

Kuitenkin keikka on totaalinen floppi, virheitä ei tehdä mutta mikään ei toimi. Bändillä on tuskanhiki ja yleisö haukottelee.
Bändin johtopäätös keikan jälkeen on että me ei olla treenattu riittävästi: Tarina on valitettavasti tosi, kuin myös se että ennen ensimmäistä keikkaa oli treenattu kuusi vuotta. Luit oikein, kuusi vuotta.
 
Kauheeta.. Ei tos ny oo mitään järkeä. Suorastaan surullista.. Riittää, kunhan biisit menee hyvin, mut pitää lavalla olla meininkiä ja biisit pitää olla kovia.

Juu on! Bändikavereita ei sitten löydy mistään. Tai no tietenkin tarjolla olis muutama tyyppi jotka ei juurikaan mitään osaa.. Ei sellaisten kanssa haluttais soittaa.

Lähe mies ihmeessä ettimään itelles uutta bändiä joka tietää mitä tekee ja mitä haluaa. Siinä menee sun fiilis koko hommaan jos jäät jumittamaan tuohon.
Itse olen suurimman osan harrastukseen liittyvästä ajastani tuhlannut noissa joojoobändeissä ja voin sanoa että näin jälkikäteen vituttaa ankarasti

Mä teen biisit, ja annan ne muille treenattaviksi. Vielä kun muut treenais ja tulis treeneihinkin aina..
 
Mulla on kaikki biisit soittokunnos (tietty asiaa auttaa se kun teen ne biisit) ja oon aina treeneis, kun ne pidetään. Jos muut tekis saman, niin bändi oliskin jo aika hyvässä iskussa..
 
Tässä on muuten yks lähestymistapaero. Mä myös kirjoitan joskus biisit ihan valmiiksi, jokaista komppia ja bassolinjaa myöten, mutta oon opetellut, että ne linjat ovat vain yksi tulkinta. Testausta, jos voi sanoa.
 
Kun tuon biisejä bändille, mille tahansa bändille, mulla ei ole näyttää muuta kuin laulumelodia ja sointukulut akustisesti, ihan tietoisena valintana, ei, vaikka päässä olisi nuotit, perkussiot ja sinfoniaorkesteri. Mä olen oppinut, että bändisoittajat menettää heti mielenkiintonsa biiseihin, jos eivät saa "säveltää" omia osuuksiaan (muista, että oman instrumentin sovittamista ei pistetä teosilmoituskorttiin säveltämiseksi vaan sovitusosuudeksi) joten aika tyhjältä pöydältä lähdetään.
 
Sitten kun biisirunko jo kulkee, saatan ehdottaa, että "mitä jos basso pysyisikin tässä koko säkeistön urkupisteessä (=suom. "soita sitä E:tä vaan, älä liiku") ja kitarat kiertäisivät rinnakkaissointujen kautta laulun melodiaa?" tms. Jos kaverit sanovat ei, niin ei sitten. Sitten sovelletaan se idea johonkin toiseen biisiin.
 
Tärkeämpää kuin yksittäiset mestariteokset on mun mielestäni saada bändin settiin tekijöidensä näköistä musiikkia, vaikka vähän kompromisseillakin (kunhan kompromissit ovat bändin sisäisiä eivätkä yleisön tai yhtiön kuviteltuihin toiveisiin perustuvia - loppujen lopuksi aika harva haluaa artistien oikeasti vesittävän itsensä särmättömäksi). Sen suuren kunnanhimoisen arrauksen jätän sitten levyntekoon, jossa biisin tekijöillä ja tuottajalla on täysi diktatuuri (ellei erikseen oo sovittu, että levy muistuttaa liveä ja on dokumentti).
 
Kivi, noin 200 levytetyn tai keikoilla esitetyn biisin kirjoittaja, jos Teoston listaa katsoo.
 
(PS. Sitäpaitsi, kaikki aina nauraa mun biisidemoilleni. Niissä kun ei koskaan haeta bändin omaa tyyliä, vaan kokeillaan kaikkea biisin ehdoilla, ajatuksena, että "tätä voi soveltaa". Yleisin kommentti taitaa olla: "Onks tää se Depeche Moden välikausilevy?")

Joo, motivaatio treenaamiseen ja ylipäätään bänditouhuihin on ratkaisevan tärkeä asia. Porkkana toimii paljon paremmin kuin keppi: nuorta bändiä, jolla ei ole vielä tarpeeksi laajaa repertuaaria keikalle asti, voi vaikka äänittää että porukalla pysyy mielenkiinto päällä. Jotain kivaa olisi hyvä olla vireillä, mieluummin koko ajan.
 
Mä en odota että heput asettaisivat bändin perheensä tai päivätyönsä edelle, en mä itsekään tee niin, mutta yhtä asiaa mä edellytän: sitä että jos kalenteriin on merkitty jotain, siitä myös pidetään kiinni. Ettei tuntia ennen treenejä lähdetäkin yhtäkkiä lätkämatsiin. Force majeure-tason esteellisyydet ovat sitten erikseen, mutta kun homma normaalisti toimii hyvin, voi luottaa siihen että jos kaveri joutuu perumaan, hänellä ei tosiaan ole mitään muita vaihtoehtoja.
 
Mäkin olen joskus kärsinyt turhautumisesta, kun olisi kiinnostanut käyttää bändiin enemmänkin aikaa kuin mitä muita kiinnosti. Mä ratkaisin asian silloin niin, että aloin sivussa opettelemaan klassista kitaraa uudestaan - se tarjosi kivoja haasteita silloin kun bändin eteen ei oikein voinut itse tehdä mitään.

No, kyllä mä teen. Kertaakaan ei oo meidän bändi treenannu niin että mä en olisi ollut mukana. Mä en voi hyvällä omatunnolla syyttää itseäni siitä, että bändin meininki kusee. Mä teen biisit, ja annan ne muille treenattaviksi. Vielä kun muut treenais ja tulis treeneihinkin aina..
 
Mulla on kaikki biisit soittokunnos (tietty asiaa auttaa se kun teen ne biisit) ja oon aina treeneis, kun ne pidetään. Jos muut tekis saman, niin bändi oliskin jo aika hyvässä iskussa..
 
Tuli mieleen että mitähän oikeasti tapahtuisi jos muutkin tekisivät saman kuin sinä? Eli tekisivät bändille biisejä, ja toisivat ne muiden treenattaviksi...

Tuli mieleen että mitähän oikeasti tapahtuisi jos muutkin tekisivät saman kuin sinä? Eli tekisivät bändille biisejä, ja toisivat ne muiden treenattaviksi...
 
Lueppa toi viesti tarkemmin... Mä en vaadikaan muita tekemään biisejä ja tuomaan niitä muiden treenattavaksi. Kirjoitin, et jos muillakin olis biisit soittokunnossa ja tulisivat treeneihin..

Lueppa toi viesti tarkemmin... Mä en vaadikaan muita tekemään biisejä ja tuomaan niitä muiden treenattavaksi. Kirjoitin, et jos muillakin olis biisit soittokunnossa ja tulisivat treeneihin..
 
Jep, tajusin kyllä. Mutta kun se kivoin asia tuossa bänditouhussa on juuri se omien biisien tekeminen. Sinä napsit rusinat pullasta, ja pistät muut puurtamaan sitä perustyötä. Toisten biisien opettelu on aina vaikeaa.
 
Eli jos kaikki toisivat biisejä treenattavaksi, niin ottaisitko sinä lusikan kauniiseen käteen, ja treenaisit heidän biisejään? Sitä meinasin kysyä.

meidän bändissä tilanne on kyllä se että minun pitää tehdä biisit ja keksiä sovituksellisia ideoita koska toiset ovat niin "aivansama"-asenteella. Aina jos jompikumpi keksii jonkun riffin tai idean niin olen yleensä sen puolesta koska haluan heidän ideoita ettei homma menisi ihan sooloiluksi...mutta eipä paljoa auta.

Kuulostaa tutulta... On hauska treenata bändin kanssa kerran kahdessa kuukaudessa puoli tuntia. Noiden 14-15 vuotiaiden kanssa on kyllä v-mäistä soittaa, kun ne vaan tappelee keskenään ja heittelee kamoja ympäriinsä. Sitten jos niille karjaisee että PERKELE!, niin ne rupeaa itkemään.
 
Että tämmöstä... Itse soittaisín vaikka vaikka kolme tuntia joka päivä bändin kanssa jos olisi mahdollisuus. Yksin soitellessakin kahdeksan tuntia putkeen ei ole mitenkään epätavallinen aika. Vaikea löytää omistautuvia ihmisiä...

Jep, tajusin kyllä. Mutta kun se kivoin asia tuossa bänditouhussa on juuri se omien biisien tekeminen. Sinä napsit rusinat pullasta, ja pistät muut puurtamaan sitä perustyötä. Toisten biisien opettelu on aina vaikeaa.
 
Eli jos kaikki toisivat biisejä treenattavaksi, niin ottaisitko sinä lusikan kauniiseen käteen, ja treenaisit heidän biisejään? Sitä meinasin kysyä.
 
Niin joo, tuota meinasit...
 
No, mä oon kyllä sanonut muille et saa niitä biisejä tuoda. Mut ei oo näkyny. Ja, mä yleensä kasaan bändin omien biisieni ympärille, koska siten voin toteuttaa itseäni.
Kyllä se mulle olis ok, jos muut tois biisejä jotka soundaa samalta kuin mun omat tekeleet. Niin bändin tyylilinja pysyis samana ja vois olla ihan mukavaa vaihtelua soittaa muidenkin biisejä..
 
Itse asiassa tänään meidän laulaja näytti treenien lopuksi jotain isänsä tekemää biisiä, jota me saadaan vetää (se biisi ei mahtunu sen isän omalle levylle, näin käsitin). Nyt saan ensimmäistä kertaa siis opetella bändissä biisin joka ei oo mun tekemä (vaikka oon soittanu n. 8 vuotta bändeissä), ja mä ainakin odotan ihan mielenkiinnolla et aletaan tota biisiä treenata..

Meidänkin bändillä on suurin osa biiseistä allekirjoittaneen käsialaa. Laulajakin on onneksi ruvennut vääntämään biiseihin säveliä niin tulee vaihtelua ja se saa sanoihinsa mieleiset sävelet aikaan (tekee sanat kaikkiin biiseihin). Kitaristin biisejä meillä on vain yksi ja me kyllä toivotaan että se toisi niitä enemmän näytille vaikka sitten keskeneräisinä. Mutta ei, se vaati saada tehdä ne täysin valmiiksi ennen kuin tuo treenikselle. Katsotaan nyt mitä syntyy. Itse annoin pari riffiä tälle käsittelyyn biisin jatkon toivossa.

Joo, tulipa bändejä mieleen joissa olen soitellut, ja tuntemiani muusikoita myös. Monenlaista taaplaajaa ja eri asioista motivoiyuneita.
 
Basisti: halusi naisia ja piti musiikista, mutta itse soittaminen ei kauheesti sytyttänyt. Raapi itseään siis hämmentyneenä. Tavallaan siis ihan harrastelija, joka haki bänditouhusta rock n roll elämää ilman mitään sen kummempia päämääriä. Siis tämä oli se mitä hän halusi, maistaa hieman mageeta elämää, musiikista viis, vaikka se onkin jees juttu hänelle.
 
Rumpali: symppis ja tasapainoinen oikein kunnon kaveri. Erittäin hyvä luova ja taitava soittaja, mutta ei himoinnut julkisuutta ja menestystä, oli sen verran terve. Heti kun tuli kova musamaailma ja kiipeileminen ja toisten hyväksikäyttö ja laskelmointi yms. näkyviin, niin vetäytyi pois koko touhuista. Sellainen rumpujen ja musiikin rakastaja.
 
Kkitaristi: itsekeskeinen mainipulointitaitoinen karismaattinen ja melko sairas henkilö. Ihanteena kasa sairaan egoistisia ykköskitaristeja, joita jäljitteli asiaa harkitsematta kaikilla mahdollisilla tavoilla. Käytti "hajoita ja hallitse"-metodia melko taitavasti saadakseen muut toimimaan haluamallaan tavalla. Oli rakastanut musaa joskus aikoinaan musan itsensä vuoksi, mutta vuosien mittaan musa välineellistyi hänellä, Hyvin lahjakas kaveri musiikin parissa.Estottamat valmiudet menestymiseen. Erittäin selvä visio aina siitä, mitä hän haluaa ja miltä kaiken täytyy prikuulleen kuulostaa. Muitten kannalta turhauttava tyyppi, koska nämä eivät käytännössä lainkaan päässeet toteuttamaan itseään, joten sellaista passiivista ja apaattista vastarintaa oli aina ilmassa. Joskus kaikkien hämmästykseksi hyväksyi muidenkin ideoita, oli itsekkin oikein iloinen, että hän diggasi jonkun muunkin kuin itsensä jutusta(tai paremminkin siitä, että saattoi käyttää hyvää juttua oman musiikkinsa, siis itsensä, hyväksi) ja saattoi aidosti ottaa musaansa jonkun muun keksimän jutun.. Tavallaan siis hyvin ahdasmielinen henkilö oman erittäin rajoittuneen makunsa sisällä.
Mutta jos tyyppi rakastaa harmonista mollia eikä soita mitään muuta(no okei, melodista mollia soitti myös), niin ainakin se menee sitten hyvin, kun ei ole hajoittanut itseään mihinkään suuntaan. Tässä bändissä olin tossun alla ja turhautunut suurimman osan aikaa. Selkeä mahdollisuus menestyä sai kuitenkin jatkamaan joitain vuosia.
 
Onhan se niin, että mitä enemmän on innostunut musiikista sinänsä, niin sitä enemmän on myös omia ideoita ja kokeilunhalua ja tarvetta myös päästä toteuttamaan itseään. Sitähän musa juuri on: pääsee toteuttamaan itseään ja sitä mikä sisällä soi. Muussa elämässähän on kouluajoista lähtien (ja kotona) vain tehtävä käytännössä mitä muut sanovat, paitsi kavereiden kanssa hieman eri juttu, mutta ainahan joku/jotkut dominoivat, enemmän tai vähemmän näkyvästi.
 
Itse olin pomona yhdessä toisessa bändissä, Se oli mulle hienoa aikaa, oli mahtavaa kun muut soittivat mun biisejä, jotka kuulostivatkin kyllä hyvältä, monenkin ihmisen mielestä, myös ulkopuolisten. Mutta siinäpä eivät muut päässeet kunnolla toteuttamaan itseään, ja varsinkin kitaristi halusi tehdä ihan erityylistä musaa, raskaampaa heviä. Näistä syistä johtuen sain kenkää, mikä ei tuntunut erityisen hyvältä...No, eipä heidänkään viritelmästä sitten mitään tullut, kun tämä kitaristi rupesi "dominoimaan", eivätkä biisit olleet kyllä mitään kovin hyviä minusta...
ja muut tyypit kyllästyivät toteuttamaan kitaristin visiota, johon heillä varmasti meni uskokin.
 
Muistan myös yhden laulaja/biisintekijän, jolla oli erityisen vahva visio siitä, mitä tulee tehdä, miten ja minkälaista. Hän oli oikein jees jätkä, mutta aina ongelmana hänellä oli niiden toteuttajien löytäminen hänen visiolleen. Yksi tuttu kitaristi soitti siinä bändissä, ja siitä olisi voinut tullakkin todella jotain, ja tämä kitaristikin soitti paremmin kuin koskaan "tossun alla", mutta turhautui kuitenkin, koska eihän kyseessä ollut hänen visionsa, eikä pitemmän päälle ole kovin motivoivaa olla vain toisen vision toteuttaja.
 
Joku sanoikin ketjussa viksusti, että hyville ja lahjakkaille soittajille on tarjottava joitain herkkupaloja, jotta nämä tyytyisivät elämään toisen ihmisen visiota todeksi. Mutta kannattaa tosiaan harkita, onko se asiaantilaan sisältyvien riskien arvoinen valinta.
 
On lisäksi aika riskaabelia mennä vain jonkun lahjakkaan bändijohtajan mukana, joka kehittyy ja kehittää sitä omaa juttuaan, ja toiset antavat oman panoksensa tähän juttuun, mutta oma juttu jääkin kehittämättä kunnolla(ja samalla oppii passiiviseksi rivisoittajaksi). Voihan nimittäin tulla kenkää leaderilta, jos tämä on selkeästi pomo.
Lisäksi kyllä pomotyypeillä on usein joku kompleksi siinä takana: on pakko pitää kaikki ohjakset omissa käsissään ja pelkokin niiden menettämisestä rassaa. Toisen vallan alla oleminen lisäksi jotenkin kummasti syö miestä; vähentää itsevarmuutta yms.
 
Muistan aina, kun tuon ekan bändin kitaristi totesi minulle omahyväisesti ja tyytyväisenä bändistämme: "tämähän on kuitenkin mun bändi". Vaikka olinkin ollut lähinnä käskyläinen siinä bändissä, olin kuitenkin pitänyt sitä meidän juttuna, meidän bändinä, koska kaikki soitimme siinä yhdessä, vaikka joho olikin selkeästi yhdellä henkilöllä. Silloin päätin lähteä bändistä, koska koin asemanikin niin turvattomana: tämä ei ollutkaan yhteinen juttu, vaan olin vain palkollisena tosin ilman palkkaa.
 
Minäkin olen oppinut sen, että kompromisseja on välttämätöntä tehdä. Siinä on lisäksi jotain epätervettä, jos ei koe bändissä, että kompromissit pitävät homman kasassa ja kuuluvat muutenkin asiaan.Epätervettä siinä mielessä, että ei biisi ole kokonaisuudessaan kiinni jostain yksityiskohdasta (vaikka toisinaan joku yksityiskohta onkin äärimmäisen merkityksellinen, paradoksaalista, mutta sitähän elämä on). Mutta omakin maku voi laajentua ja hyväksyä ja digata sellaista, mikä ei ensikuulemalta miellytä yms.
 
Muistuttaa se kyllä avioliittoa: on pakko luovia ja luopua jostain, tai homma kuivuu kasaan. Kukaan ei voi olla täysin tyytyväinen, mutta kaikki saavat parhaimmillaan toteuttaa rajallisesti itseään, ja koko keitos on kaikkien todellisen panoksen summa.
 
Muistan myös yhden lupaavan jutun, johon harkitsin mukaanlähtemistä. Kyseessä oli kitaristi/biisintekijä. Hyviä biisejä, mutta hän ei pystynyt(tai edes halunnut) joustamaan siitä, että sovitus täytyy olla hänen. Itse näin, että jutulla on mahdollisuuksia vain, jos lähdetään sovittamaan (ihan) eri pohjalta. Hieman sekin bändi on menestynyt, mutta uskoisin, että toisella konseptilla homma toimisi paljon paremmin.
 
Muistan myös yhden progebändin, johon harkitsin mukaanyrittämistä. Erittäin mukavia ja aidosti rentoja heppuja muuten. Kun juttelimme bändin erään jäsenen kanssa puhelimessa, sovimme, että treenaan pari biisiä heidän levyltään. kun jäbä kuuli ensimmäisen biisivalinnan, hän totesi närkästyneenä: mutta sehän on ihan simppeli perusbiisi(ei siis mikään kunnon proge-juttu hänelle ilmeisesti) jotenkin kylmenin koko hommalle, jos joku kikkailu eikä hyvä musiikki olekkaan pääasia. Biisi oli nimittäin mielestäni parhaita heidän levyltään. Minusta tuossa tyypin lähtökohdassa oli jotain pahasti pielessä, musiikki ei kanna kehity eikä menesty, jos on liiaksi sivuasioissa kiinni(olen ehkä liian kriittinen tai jotain, mutta enpä voi auttaa asiaa, kun vahvasti siltä tuntuu vieläkin). mutta bändi itsessään tuntui minusta yhdeltä kaikkein demokraattisimmista joita olen tavannut. Ilmeisesti jäsenillä oli sen verran kypsyyttä ja tervettä itsetuntoa, että homma sujui siltä pohjalta kuin itsestään.
 
Soitinpa peristeistä tanssimusaakin yhdessä pumpussa, mutta tyypit olivat niin lungeja, tavallisia, hauskoja, avoimia yms, että tunsin itseni täysin neurootikoksi ja jähmeäksi siinä seurassa. He eivät olleet mitään cooleja ja itsetietoisia rockmuusikoita,se jäi sitten siihen. No, oli siinä "kansanomaisuus"-meiningissä jotain mua vieroksuttavaa myös.
 
Joo, tuollaisia tuli mieleen omasta historiasta.