Bänditoiminta ›

En nyt ole ihan varma, että miksi tämän kirjoitan, mutta kirjoitanpahan kuitenkin. Syynä voi olla aikainen ajankohta, se että minulla ei ole tällähetkellä töissä parempaakaan tekemistä ja myös se että Gilmoren tytöt eivät ala vielä varttiin telkkarista. Tässä nyt siis muutamia ajatuksia jännittämisestä ja ehkäpä joitakin vihjeitä joilla sitä voisi välttää.
 
Yleisin syy jännittämiseen on pelko jännityksestä itsestänsä. Vähän oravanpyörä siis. Itse olen ollut teatteri hommissa pikkukakarasta asti ja huomannut muutamia seikkoja jotka on auttanut selviämään jännityksestä.
 
1. Usein ennen esitystä (teatteri) minulle on saattanut iskeä ihan täydellinen blackout siitä että millä vuorosanoilla pitäisi aloittaa ja joskus jopa hiukkasen auki että mitä näytelmää sitä on esittämässä. Tämä on ihan luonnollista. Jostain kumman syystä sitten lavalla ne tulee suoraan selkärangasta ne replat. Magic word: treenaaminen. Joskus musakeikoilla käynyt samallatavalla. Ei muista mitä pitäisi soittaa, mutta jotenkin siinä tilanteessa sitä rupeaa muistaa. MItä yritin sanoa tässä on se, että blackoutteja tulee kaikille, eikä niitä itsessään pidä stressata tai jännittää. Ne on ihan luonnollinen osa sitä esiintymis prosessia ja kun niihin suhtautuu niin, ei ne myöskään loppuenlopuksi aiheuta kummoisia paineita. Tosin tämä tapauskohtaista, joillekkin näitä tulee ja joillekkin ei.
 
2. Jos syötte aamiaista tai jotain muuta, niin jättäkää tämä ihmeessä lukematta. Japanilaisilla tokko-lentäjillä (kamikaze) oli viimeistä lentoa käsittelevässä ohjekirjassa vihjaus, että heidän tulisi käydä virtsaamassa mikäli jännittää. Kokeilkaa, voi toimia. ;) Eh. Suosittelen että syötte ennen keikkaa, n. 3 tuntia ennen keikkaa. Jotkut ihmiset jännittävät vatsallansa ja eh, ei ole kivaa jos syö 30 minsaa ennen keikkaa ja sitten alkaa ruikkimaan. Nams. Ennen keikkaa pitää kyllä syödä koska alhaisella energiatasolla ei jaksa rockata, mutta siinä on hyvä olla jokunen tunti välissä. Niille jotka ei laula, niin suosittelen espressoa ennen keikkaa. Potkaisee hyvin käyntiin. Tämä nyt voi tuntua vähän epäoleelliselta neuvolta, mutta kokemusteni perusteella suosittelen kyllä hyvää energia tankkausta ennen esiintymistä.
 
3. Itse ehkä kaikista eniten jännitän keikoilla sitä, että onko kamat kunnossa, kitarat vireessä yms yms.. Tähän tietysti auttaa se, että tuntee omat kamansa perinpohjaisesti ja käy ne tarkasti läpi ennen keikkaa. Jostainsyystä kuitenkin tämän läpikäymisen jälkeenkin minulla on todella epäilevä olo. Suosittelenkin tämmöiseen, että jos teillä on mahdollista niin houkutelkaa mukaan joku kaverinne joka on itse soittaja tai tietää kamoista jotakin ja pyytäkää häntä sen lisäksi että itse kävitte kamanne läpi, niin käymään myös kamanne ennen keikkaa läpi ja tarkistamaan että kaikki on kunnossa. Vaikka tällä ei välttämättä niin kauheata merkitystä ole (paitsi mikäli olette tarkistaneet kamenne huolimattomasti), mutta se tuo jonkinlaista varmuutta että kamat on kondiksessa eikä sitä stressaa niin kauheasti. Ja jos nyt ei muuta niin voitte huutaa sille kaverillenne jos joku ei toiminut. Syyllistäminen on aina kivaa. :)
 
4. Mokaamisesta. Meidän länsimaalaisessa kasvatuksessa on jotakin pahemmin perseelleen. Mokaaminen tuntuu olevan pahin synti ja se hakataan meidän päähän lapsesta asti. Mokia sattuu ja sille ei voi mitään (mokien syntymisen todennäköisyyden määrää voidaan toki pienentää). Mikä minusta on tärkeintä on ei niinkään se, että pyritään teknillsisesti täydelliseen suoritukseen vaan siihen, että jos moka tulee niin niistä selviää kunnialla. Teatterissa minulle hoettiin ja minä sitten hoin myöhemmin muille, että moka tulee aivan varmasti jossakinvaiheessa, eikä sitä kannata pelätä. Tärkeintä on vain se, että tekee siitä mokasta jutun. Mikäänhään ei ole tyhmemmän näköstä kuin lavalla tapahtuu joku isompi kämmi ja bändin on niin "yber cool" että on kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos jotain sattuu, niin sitä ei pidä yrittää peitellä, se näkyy aina läpi. Tätähän ei muuten poliitikot ole tajunneet. Mutta jos "myönnätte" mokan ja jatkatte siitä, niin ei se jää yleisöä häiritsemään. Tosi show miehet tekee sitten siitä mokasta osan showta. Sitäpaitsi hitto sentään, se voi joskus jäädä ihan positiivisestikkin yleisön mieleen jos joku bändi on kämmäillyt keikalla ja kuitenkin selvinneet ihan kunnialla tilanteesta. Mite sitä niiden mokien mahdollisuutta voi minimoida? Treenaamalla, treenaamalla ja treenaamalla. Eikä niitä pidä jännittää. Niitä tulee takuuvarmasti, joten ei muutakuin titanic hymyissäsuin kohti jäävuorta. Tosimiehet selviää siitä, muut jää rannalle ruikuttaa. :)
 
5. Yksi asia mikä mahdollisesta kanssa voipi vähentää sitä jännitystä, on tehdä itsellensä jonkinsortin rutiini siitä mitä tekee ennen keikkaa. Tekee hommat samassa järjestyksessä (ex. safka, soundcheck, soittimen virittelyä / äänen avaamista, hengailua, lisää virittelyä). Pääasia että ei paina pääkolmantena jalkana askareesta toiseen, vaan tekee kaiken ihan rauhassa. Varaa sille kaikelle aikaa (jos siis mahdollista). Silloinhan takuuvarmasti kaikki menee persiilleen kun pitää hirveällä kiiruulla varmistaa miljoona asiaa, että ne on kunnossa.
 
6. Kun menee sinne lavalle niin pitää muistaa hengittää. Disco efekti toimii toisinpäin: Discossa nostetaan hiljalleen biisien tempoa, koskapa sydän reagoi siihen ja tempo rupee nousemaan, samaten iltaa kohden tempoa lasketaan. Tämä pitäisi ottaa sillätavalla soittaessa huomioon, että kun menee sinne lavalle jännäkakat housuissa ja muutenkin tärisevissä fiiliksissä, niin muistaa hengittää ihan rauhassa ja ottaa rennosti. Nopeasti nimittäin käy niin että kun tulee kauheassa paineessa sinne lavalle, niin asiat tekee kaksinkertaisemma temmolle ja neljäkertaa huolimattomammin kuin normaalisti. Sydän hakkaa helvetin kovaa ja yhtäkkiä biisin tempokin on puolet nopeampi. Eh, vähän kärjistetty, mutta tuo on yksi mahdollisuus. Pitäisi muistaa tulla ihan rauhassa sinne lavalle, ei siellä ole mihinkään kiire. Minusta itseasiassa itselläni tuntuu että kun menee lavalle (teatterissa tai musakeikalla), niin aika pysähtyy, ei ole kiire mihinkään. Samaten jos nyt haluat jotain kamojasi tarkistaa siinä vielä varovaisesti niin take your time. Periaatteessa se nyt on yleisölle ihan yks hailee että alkaako se bändi soittaa 15 sekuntia sen jälkeen kun ne on tullut lavalle vai 2 minuuttia. Jos jollakin on niin kiire yleisöstä että se ei kerkeä odottaa sitä 2 minuuttia, niin sitten se on tullut väärään paikkaan. Vetäkää henkeä ja aloittakaa kaikessa rauhassa kun kaikilla on semmoinen fiilis. Älkää ryysätkö. Huitomalla ei tule kuin kusipäisiä kakaroita.
 
7. Aloittakaa tutuimmalla biisillä. Tämä nyt on aika klassikko juttu, mutta suosittelen vakaasti. Ekan biisin aikana ei se jännäkakka ole kuitenkaan vielä vetäytynyt sieltä housuista takaisin suoleen ja sydänkin hakkaa niin pirusti. Vetästkää se biisi minkä tunnette parhaiten, siinä pystyy sitten samalla psyykkailemaan itseänsä fiiliksiin ja ehkä vähän kuuntelemaan joskos soundeissa olisi jotain korjattavaa vielä. Tähän kuitenkin tärkeä huomautus; Kun keikka on alkanut se on alkanut, eikä silloin ruveta enää tekemään mitään major muutoksia soundeihin yms. Joskus näkee bändejä jotka hinkkaa siihen viimeiseen biisiin asti soundejansa (käy vähänväliä säätämässä jotakin). Se on törkeää yleisöä kohtaan, kyllä sitä esiintymistilannetta ja yleisöä pitää kunnioittaa. Kun ekassa biisissä on varmuutta niin yleisökin suhtautuu rennommin. Sehän on jo vanha juttu ja kaikkien tiedossa (ainakin toivottavasti) että jos lavalla on epävarma olo, niin yleisöllä on myös hiukkasen ahdistunut olo. Se on sitä luonnollista sympatiseeraamista sen esiintyjän puolesta. Joten näyttäkää varmalta.
 
Nyt täytyy keskeyttää hetkiseksi ja keskittyä työntekoon, katselevat vihaisesti vieressä. Jatkan jossakinvaiheessa lisää. Pahoitteluni jos joku kokee että kirjoitan itsestäänselvyyksiä. Ajattelin vain että ehkä näistä olisi hyvä kirjoittaa jotakin kun aiheesta on kuitenkin keskusteltu jonkinverran. Sitäpaitsi ei mulla ole töissä parempaakaan tekemistä. :)
 
Edit: Back in business...
 
Lopuksi nyt muutama tämmöinen, eh... Ihan vain ajatuksia ja näkemyksiä. Esiintymisestä pitäisi pystyä nauttimaan. Se fiilis syntyy siitä esiintyjän ja yleisön vuorovaikutuksesta. Minusta tuo fiilis ja energia yleisön ja esiintyjän välillä on yksi kaikista hienoimpia fiiliksiä. Jotta pystyisi nauttimaan siitä fiiliksestä pitäisi päästä yli niistä kaikista turhista peloista ja jännityksistä. Tietenkin kaikki tämmöinen sepustaminen on turhaa, koska kokemuksen myötä sitä oppii itse että miten pystyy parhaiten välttämään jännitystä. Ehkä omat kokemukseni nyt pohjautuvat enemmän teatteriin kuin musiikkiin, mutta sen vertaa olen kyllä musapuolellakin keikkaillut että olen huomannut että samat saannot pätevät.
 
Yleisöltä ei saa myöskään "pyydellä anteeksi" sitä että on esiintymässä. Vaikka olisitte ensikertaa keikalla elämässänne ja soittaisitte tavastialla, niin sinne lavalle ei saa mennä sillä asenteella että "anteeks me nyt tultaisiin vähän soittamaan teille", vaan sinne mennään sillä asenteella että kaikkivaltiaan suuresta armosta me (tähän insertoit oman yhtyeen nimesi) esiinnymme teille maanmatoset. Ei tietenkään saa olla ylimielinen tai töykeä yleisöä kohtaan. Mutta ei yleisö halua nähdä semmoisia perusjamppoja korsosta soittamassa ihan perusmusaa perusjampoille, vaan ne on tullut nähdäkseen shown. Antakaa se niille.
Tämä nyt menee jo enemmän teorian puolelle, mutta tämä minunmielestä ihan tärkeä ajatus: Kehittäkää oma lava persoona. Minä en pysty omana takakireänä itsenäni kauluspaidan ylinkin nappi kiinni mennä soittamaan lavalle. Tai voin, mutta se ei ole yleisölle tai minulle kovinkaan mielekäs kokemus. Jos ei ole luonteeltansa kovin ekspressiivinen ja räiskyvä persoona, niin kannattaa kehitellä roolihahmo sinne lavalle. En nyt tarkoita että pitäisi tehdä mitään semmoista mikä ei itsellensä tunnu luonnoliselta, mutta jotain vähän enemmän sille yleisölle pitäisi saada. Eräs kaverini sanoi että meissä kaikissa asuu pieni Michael Jackson (tarkoitti varmaan esiintymistä, ei miehen seksuaalisia mieltymyksiä) ja sen on annettava tulla esille.
 
Näin. Mitä hittoa minä teille kirjoitan? Tehän olette kokeneita keikkailijoita kaikki. :)
 
Ps: Minusta nämä ohjeet kyllä pätevät muuhunkin kuin rock musiikkiin. Ehkä vähän eri mittakaavassa jos olet Storyvillessä soittamassa Jassia, mutta kuitenkin ne pätevät. Kommentoikaa, or something.

Hyvä kirjoitus mutta yhdestä kohdasta olen snadisti eri mieltä. Kun bändi menee lavalle, soiton pitää alkaa samantien eikä siinä vaiheessa enää tehdä mitään säätörituaaleja. Totta kai lavalle kömpiminen ottaa aikansa, varsinkin jos on ahdasta. Mutta kun taustamusiikki häipyy, pitää bändin (tai intromusan) aloittaa 15 sekunnin sisään. Kahden minuutin hiljainen hetki on takuuvarma tunnelman latistaja.
 
Eli soittajat voi käydä yksitellen ennen keikkaa virittämässä ja säätämässä niin paljon kuin kukin tarpeelliseksi näkee. Sen jälkeen sovitaan tiskijukan tai muun taustamusasta vastaavan jälkeen tyyliin "yks biisi tän jälkeen". Kun vika biisi alkaa tai on puolessa välissä, kömpii soittajat stagelle ja kun taustamusa loppuu, alkaa liveveto suoraan perään. Jos tapahtumaa korostetaan vielä lavavalojen oikea-aikaisella kirkastumisella, saadaan show polkaistua näyttävästi käyntiin.
 
Kun nimetön (tai miksei nimekkäämpikin) bändi vetää paikalliskuppilassa, ensivaikutelma on tärkeä, siksi sitä ei kannata pilata sillä että neljä jätkää seisoo kaks minuuttia lavalla tumput suorina kun rumpali hermostuksissaan alkaa säätää virvelin korkeutta.
 
Tää ei tietty auta jännittämiseen mutta jos ennakkovalmistelut on tehty hyvin, keikan aloitus pitäisi pystyä hoitamaan ilman ylimääräistä taukoa. Ja jos jännittää, kannattaa muistaa miten parhaiten pääsee kylmään veteen tai miten laastari irroitetaan: rohkeesti vaan liikkeelle, ei saa jäädä tuleen makaamaan.
 
Kun biisi sitten on saatu liikkeelle, alkaa olokin yleensä helpottamaan. Yksi keikan aloitus-jännittämistä helpottava kikka on urheilijoiden paljon käyttämä mielikuvaharjoittelu. Kun tiedät mikä eka biisi on, mieti mitä teet ennen biisiä ja miten intro lähtee. Kun sen käy läpi pari kertaa just ennen lavalle menoa, saa sen biisin liikkeelle vaikka tulisikin se black-out ja jälkeenpäin ei muistaisi lavalle menosta yhtään mitään.

Luin koko tekstin koska oli vaan sen verran hyvää tavaraa! Itse olen aika vähän keikkaillut ja nykyisen bändin kanssa vedetty tasan yksi keikka, joten varsin tarpeellinen tuo oli. Plussa!

Erittäin asiallista tekstiä, plussaa siitä. Tosin tuosta keikan aloittamisesta olen Sir Attilan kanssa samaa mieltä, mikään ei lannista tunnelmaa enemmän kuin se kun muu bändi seisoo pelokkaan näköisinä tumput suorina kun yks jätkä säätää jotain siinä. Ja sitten sellanen juttu, mun mielipide ainoastaan, mutta mikään ei anna bändistä edustavampaa kuvaa kuin se, että vedetään keikka/show, eikä vaan soiteta jotain biisejä. Eli suunnitellaan sellanen tiivis ja valmis setti valmiiksi, missä biisien järjestyksessä ja koko show:n kulussa on järkeä ja se homma tuntuu kokonaisuudelta, ja sitten ennen keikkaa treenataan hartaasti sitä keikkaa kokonaisuudessaan, eikä vaan treenata niitä yksittäisiä biisejä.
 
Suunnitellaan missä vaiheessa voisi mahdollisesti esim. virittää, ja pystyiskö sitä virittämiseen viemää taukoa jotenkin värittämään, esim. niin että heti edellisen biisin jälkeen basisti ja rumpali lähtee jammailemaan jotain tuttua blues/rock-sointukulkua, kitaristi virittää nopeasti ja tulee soololla mukaan biisiin heti kuin mahdollista, sen jammailua jatketaan sitten hetken aikaa ja lopetetaan biisi niin, että kitaristi jää yksin vetämään sooloa (sellaista missä olisi jotain ideaakin) ja tämän aikana basisti virittää ja siitä sitten potkaistaan seuraava biisi kunnolla käyntiin. Kannattaa miettiä se koko show valmiiksi, miettiä mitä jotain tuttua biisiä voi muut bändin jäsenet jammailla jos jollain tulee ongelmia kamojen kanssa jne. Treenataan sitä, että miten hoidetaan jos kesken biisin kitaristin on pakko vaihtaa kitaraa jne. Näistä nyt ei koskaan voi tietää, että missä kohdassa sitten täytyy, mutta jos treeneissä soittajat jossain kohdassa vaan yhtäkkiä lähtevät vaihtamaan esim. kitaraa (muiden soittajien tietämättä) alkaa siinä muodostumaan sitä kommunikointia ja aletaan oppia miten tilanteen voi hoitaa kunnialla kotiin.
 
Kannattaa oikeasti katsoa tarkkaan "kunnon" bändien keikkoja, vaikka DVD:ltä oikein tarkastella että mites tossa hommat hoidetaan jne. Silloin kun show on todellinen kokonaisuus ja kaikki mahdolliset ongelmatilanteet on otettu huomioon, ei enää niin helposti jännitäkään kun ei ole niin paljoa huolehtimista.

Hyviä pointteja tuntuu piisaavan.
 
Tuohon viidenteen kohtaan mä kyllä vähän tekisin muutoksia. Mihinkään tiettyyn rutiiniin ei kannata suoranaisesti itseään opettaa. Keikkapaikalle mennessä joku homma kusee kuitenkin aina. Sinänsä mä taas ymmärrän tuon pointin, että esim. noiden omien kamojen tarkastamisessa kannattaa tehdä itselleen tarkka ohjelma. Kun joka kerta käyt nippelit samassa järjestyksessä läpi, se on kohta niin itsestäänselvyys, ettei mitään ongelmia sen suhteen tule.
 
Kaikkeen tuohon valmistautumiseen, varsinkin alkuvaiheissa, mä suosittelisin käyttämään muistilappuja. Ei kannata jättää mitään muistin varaan, jännityksen keskellä se unohtuu satavarmasti. Eli kannattaa vaikka piirtää oma setup paperille, niin ei tule ongelma piuhojen tarkastelussa (eikä missään muussakaan), jos on vähänkin epäilevällä mielellä omista kyvyistään.
 
Ja kuten tuossa mainittiinkin, niin ensimmäiseksi biisiksi kannattaa valita joku helppo ralli. Sen aikana kuitenkin karisee suurin jännitys, ja on huomattavasti helpompi vasta sitten aloittaa se loputon tiluproge.

Olisiko FAQ-ainesta?

Sir Attila & Kumppanit,
Olette ihan oikeassa siinä, että mikään ei tapa pahemmin fiilistä kuin se että bändi seisoo tumput suorina. Lähinnä nyt ajattelin tuolla kommentillani korostaa sitä, että vaikka edetään reippaasti, niin juttuun pitää käyttää sen vaatima aika. Moni hyvin kokematon bändi stressaa sitä, että pitää saada nopeasti homma kasaan ja siinä tuoksinassa yleensä kerkeää mennä jokin vituralleen. Mutta joo, ihan oikeassa olette. :)

Sir Attila & Kumppanit,
Olette ihan oikeassa siinä, että mikään ei tapa pahemmin fiilistä kuin se että bändi seisoo tumput suorina. Lähinnä nyt ajattelin tuolla kommentillani korostaa sitä, että vaikka edetään reippaasti, niin juttuun pitää käyttää sen vaatima aika. Moni hyvin kokematon bändi stressaa sitä, että pitää saada nopeasti homma kasaan ja siinä tuoksinassa yleensä kerkeää mennä jokin vituralleen. Mutta joo, ihan oikeassa olette. :)
 
Mitenkäs multa nyt pääsi läpi tuo kuudennen kohdan juttu ihan ilman huomiota.
 
Mä olen kyllä kanssa sitä mieltä, että soiton pitää alkaa kohtuullisen instant lavalle nousun jälkeen. Ihan kuten tuossa Sir Attila homman kertoi. Yleisön huomion saa kuitenkin siinä vaiheessa, kun lavalla tapahtuu jotain. Jos se alkaakin tuntua siltä, ettei siellä mitään tapahdukaan, keskittyy porukat taas omiin juttuihinsa. Ne virittelyt ja checkit pitää olla siis tehty jo etukäteen, korkeintaan 5 sekuntin viretarkastuksen voi tehdä.

Mikäänhään ei ole tyhmemmän näköstä kuin lavalla tapahtuu joku isompi kämmi ja bändin on niin "yber cool" että on kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos jotain sattuu, niin sitä ei pidä yrittää peitellä, se näkyy aina läpi. Tätähän ei muuten poliitikot ole tajunneet. Mutta jos "myönnätte" mokan ja jatkatte siitä, niin ei se jää yleisöä häiritsemään.
 
Ei välttämättä ihan noin.

Ei välttämättä ihan noin.
 
Niin no, minä uskon että asia on noin. Sillä että myöntää mokan niin en tarkoita sitä, että keskeyttää biisin ja rupee pyytelee yleisöltä kauheasti anteeksi. Lähinnä sen että asian noteeraa ja sitten painaa vain eteenpäin. Toki mokia on monenlaisia. Mutta toisaalta tämä nyt oli enemmän teatterista revitty juttu. Siis jos näyttämölle putoaa kesken kaiken lamppu katosta, niin näyttelijät eivät voi olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Niiden on reagoitava siihen. Minusta sama sääntö pätee myös soittamisessa. Maku-asia, minusta asia on näin. :)

Ota nuo kolme pistettä otsikosta pois niin annan plussan.

Ei tietenkään saa olla ylimielinen tai töykeä yleisöä kohtaan.
 
"Jos haluat olla stara käyttäydy kuin stara", Marilyn Mansonia lainatakseni. Kyllähän siellä lavalla pitää vähän piikittelyä olla. Tsekkaappa vaikka strapping young ladin keikka dvd ja hultsfredin keikka 2003. "Guys at the back suck dick... girls don't thou you pump donuts!".