Aihe: Bändi harjoittelee liikaa
1
-J
11.07.2003 13:09:13
Onkos muiden bändeillä ollut sellaista ongelmaa, että harjoiteltuaan tiettyä keikkaa varten, tietyn ohjelmiston, tulee viime metreillä vastaan ongelma, että biisit eivät enää kuljekkaan halutulla tavalla. Eli samoja biisejä harjoiteltu päivästä toiseen, jolloin on tapahtunut mahdollista 'yliharjoittelua'. Toisinsanoen tutut, aikaisemmin hyvin kulkeneet biisit alkavatkin tökkiä.
Meidän poppoolla lienee tämän kaltaisia ongelmia.
Ei teillä kellään sattuis oleen näkkileivän palaa takataskussa. Mulla meni kurkkuun jotain karvasta eikä se lähde pois!
tony.wirtanen
11.07.2003 13:16:35
 
 
Meillä oli vähän saman kaltainen ongelma taannoin; keikkaa tuli suhteellisen aktiivisesti ja oli kuin myös treenattava. Jotenkin katosi inspiraatio väsäillä uusia biisejä ja kun treeneihin ei tullut uusia biisejä alkoi treenit maistua ... *ummm* .... well, ei viehättänyt treenaaminen ensinkään.
 
Pidettiin 2 vkon tauko treenaamisesta jne - olimme kuin 'uudesti syntyneitä'. Taas oli treenit yhtä juhlaa ja biisit kulki paljon paremmin (vaikkakin samalla rutiinilla).
 
Nyt ollaan pidetty 3-4vkoa taukoa meistä johtumattomista syistä ja alkaa vähitellen olemaan hieman turhautunut olo. ...mut se *jipijipi* -osio on siinä, että tänään saadaan oletettavasti uusi treenis! :)
Ei keikkailu oikeesti oo niin vakavaa. Ei tehdä kivistä tiedettä. Ehkä mokaat, ehkä et. So not. Tsänssit on kuitenki fifti-sixti. ;) - www.the2short.tk
jogo3000
11.07.2003 14:29:01
 
 
On kyllä jotain tehty oikein jos alkaa tuntua, että treenejä on liikaa. Siihen pitäisi pyrkiä.
 
BTW, olen kuullut, että esim. Immortal treenaa useita tunteja joka päivä. Siksipä he ovat yksi tiukimmista livebändeistä päällä maan.
I'm a whiskey rock'n'roller.
kivi
11.07.2003 16:15:48 (muokattu 11.07.2003 16:16:08)
Silloin kun keikkaa edeltävissä treeneissä biisit eivät enää kulje, on annostelu oikea. Siitä syntyy nimittäin sellainen näyttämisen halu, että keikalla varmasti menee ihan kuninkaallisesti:-)
 
Liian hyvien treenien jälkeen on paha pistää paremmaksi keikalla. Vaikka tietysti aina pitää, koska ne ovat kaksi eri asiaa.
 
Joskus harvoin tekee kyllä hyvää lyödä treenikämpillä soitto ihan lossiksi, soitella vain huvin vuoksi ja jäljen hyvyydestä välittämättä, mutta sen pitää olla kaikkien yhteinen päätös. Silti, esimerkiksi viikkokausia kestäneen ja pikkutarkan levy- tai runditreenin jälkeen saattaa kummasti puhdistaa ilmaa jos soittaa yhdet treenit ihan kukkamultabiisejä, ja mitä nyt mieleen juolahtaa.
 
"Treenaamalla oppii treenaamaan, keikoilla oppii soittamaan keikkoja", olikos se Orma kun tuon sanoi?
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)    
-J
11.07.2003 18:15:31
Onhan tuo varmaankin totta. Itseasiassa aikaisempien projektien yhteydessä on huomattu, että kämpällä heikosti kulkeneet biisit ovatkin menneet keikoilla sangen kohtalaisesti. Johtunee todennäköisesti siitä, että keikalla keskittymiskynnys on huomattavasti korkeampi, jolloin enää ei tule tiirailtua niin paljon kämpän seinällä vilistävää hämähäkkiä, tms, vaan keskitytään olennaiseen.
 
Jokatapauksessa, plussaa räpsähti koko revohkalle asiallisista vastauksista!
Ei teillä kellään sattuis oleen näkkileivän palaa takataskussa. Mulla meni kurkkuun jotain karvasta eikä se lähde pois!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)