Aloittelijat ›

Näistä nyt voi olla montaakin mieltä, itse öljyän otelautani kerran vuodessa. En laita paljoa öljyä, mulla on sitä Gibsonin Lemon Oilia. Ja ei sitä kummoisemmin levittää tarvitse, viikon sisällä öljy leviää itsekseen tasaisesti, eli jokaiseen nauhan väliin sipaistaan pieni määrä öljyä. Kuiva puu voi vuosien varrella halkeilla, ja lika nimen omaan kiinnittyy kuivaan puhuun tosi tiukkaan. Bassokitaran kaulaa vahataan takapuoleltaan myös näistä puhtaussyistä.

Olisin hankkimassa kitaraa jossa on ruusupuinen otelauta joka on hieman ehkä öljyämisen tarpeessa. Eikös nuo kuivumisesta aiheutuneet halkeamat korjaudu jollain dunlop 02:lla tai vastaavalla.
 
Entä jos nauhat ovat kasvaneet ulos otelaudalta. Siihen tarvii ammattilaista olenko väärässä? Saattaa tosin olla (ja varmaan onkin) että kuva "hämää" hieman.
 
Missä teillä menee raja kun ostatte käytettyä soitinta ja siihen pitäisi upottaa lisää rahaa. Itse joudun varmaan ostamaan pullon öljyä otelautaan eli ei paha. Mutta jos käy niin että nauhat ovat kasvaneet ulos otelaudalta niin kuinka asia hoidetaan? Eikös tuo ole valitettavan "tavallinen" ongelma Suomen ilmastossa?
 
Kiitos jo etukäteen pikaisesta vastaamisesta.

heviäijä: Olisin hankkimassa kitaraa jossa on ruusupuinen otelauta joka on hieman ehkä öljyämisen tarpeessa. Eikös nuo kuivumisesta aiheutuneet halkeamat korjaudu jollain dunlop 02:lla tai vastaavalla.
 
Riippuu halkeamista, mutta öljyämisen pitäisi pienemmät rakoset sulkea kyllä.
 
Entä jos nauhat ovat kasvaneet ulos otelaudalta. Siihen tarvii ammattilaista olenko väärässä? Saattaa tosin olla (ja varmaan onkin) että kuva "hämää" hieman.
 
Jos tietää mitä tekee ja osaa tehdä sen, tekee itse. Muuten ammattilainen. Pikkuhomma, ei maksa paljon.
 
Missä teillä menee raja kun ostatte käytettyä soitinta ja siihen pitäisi upottaa lisää rahaa.
 
En ole koskaan miettinyt tuollaisia rajoja, mutta kaipa se riippuu siitä paljonko instrumentista on alun perin maksanut, sekä siitä kuinka hyvä soitin se noin muuten on. Paskaan soittimeen en laittais yhtään lisää rahaa, ja jos hyvästä saa vielä paremman, niin voisin kuvitella vaikka tuplaavani sen hinnan.

Kitara ois japanissa tehty jackson että onko se "hyvä" näin oon ymmärtänny. Tarkoititko tässä hyvästä saa paremman ajatuksessa 1500-....€ jenkki soitinta vai keräily harvinaisuutta?

heviäijä: Kitara ois japanissa tehty jackson että onko se "hyvä" näin oon ymmärtänny. Tarkoititko tässä hyvästä saa paremman ajatuksessa 1500-....€ jenkki soitinta vai keräily harvinaisuutta?
 
Eivät eurot soittimen hyvyttä mittaa. Soitin on hyvä, jos se on soittajan mielestä hyvä. Silloin sen saamiseen entistäkin paremmaksi kannattaa ehkä satsatakin.

Vanha topic mutta aina ajankohtainen, kun tätä itse mietiskelin.- Lukaisin läpi, kun toisessa kädessä oli leivontamargariini ja toisessa voita (vähäsuolainen), ja huomasin, että kukaan ei oikein näytä tietävän, miksi öljyä yleensäkään käytetään. Jonnin verran puutöitä harrastaneena...kitaran kaulojen rasvausta en.
 
Ensinnäkin siksi, että puuhun ei ihmeydy likaa rasvoja tms. Ja se on helpompi puhdistaa. Jos puu imee öljyä ja sitä ei öljytä loppuun, se imee sitten rasvoja ja likaa. Sen jälkeensitä on turha öljytä ilman mekaanista puun puhdistusta ja poistoa.
Toinen merkittävä seikka on, että se estä puun elämistä. Kuivuminen ja kostuminen ovat hitaampaa. Moni luulee, että puu halkeaa, kun se kuivuu liian kuivaksi. Väärin. Puu halkeaa koska se kuivuu liian nopeasti. Tämä ilmiö on erittäin voimakasta puun päädyssä ja vauriot usein nähtävissä. Pääty usein imee sitä öljy' tuhottomasti, mutta on tärkein paikka suojata.
 
En ole kitara expertti mutta samat säännöt senkin puuhun pätevät. Varsinkin akustiseen. Kastunutta soitinta ei saa kuivata liian nopeasti.
Leikkuu laudan saa öljytä vaikkapa parafiiniöljyllä ja sen verran kuin se imee. Pääasia ettei se ime niitä nesteitä joita ruoasta irtoaa.
Kovavahat sun muut vastaavat öljyt ovat sitten niitä jotka muodostavat kalvon ja suojaavat naarmuilta. Ne eivät yleensä imeydy niin hyvin. Niiden tarkoitus on olla pinnassa kuivuttuaan ja ne poistetaan ja uusitaan.
Otelautaankin on ihan sama mitä öljyä laittaa, kunhan se ei on ohuttaa, eikä tahmaa. Mm kovapuuöljy on halpaa. Mitä kovempi puu, sitä ohuempi öljy.
Osa öljyistä kovettuu ja tekee ohuen kalvon, joka voidaan seuraavalla öljyämiskerralla pestä likoineen pois esim alkoholilla. Ja uutta öljyä pintaan. Tällainen pinta on usein myös liukas. Tällaisia öljyjä ei tule kuivattaa, vaan levitetään, pyyhitään liika pois ja annetaan kovettua. Palsu öljykerros ei kuivu, vaan jää tahmeaksi massaksi, irtoaa lämmön kulutuksen ja liukenee mm sormista tulleiden rasvojen kera paakuiksi nauhan viereen. Tällaisen öljyn kohdalla vähän on parempi ja useammin sitten laitetaan vähän.
Öljyjä voi useinmiten ohentaa. Eli tavallaan voi laittaa vaikka jäteöljyä, kunhan ohentaa ja pyyhkii liian hyvin pois. ;-P Mutta en suosittele.
Itse olen hidas hämaläinen, joten soitan hyvin hidasta speedmetallia ja otelaudan tervaan.
Ja nyt kun tämän asian mietin niin otelautaa voi imeyttää ohutta öljyä ja viimeiseksi voi laittaa jotain toista öljyä joka tekee hyvin ohuen kalvon. Jatkossa otelaudan putsaaminen on helpompaa, kielten ehkä ei, mutta joutaahan ne sitten jo pois. En osaa sanoa kovan öljyn käyttäytymisestä, kun olen ikivanha amatööri harrastaja, joka aloittelee. Mutta toivottavasti tästä oli apua

No hohhoija.....
 
Soittimia ei suojata kastumiselta öljyllä. Likaantumistakaan ei pysty estämään millään, mutta tokihan öljytty pinta tekee puhdistamisesta vähän mukavampaa ja näyttäähän se nyt sentään valmiiksi tehdyltä verrattuna hiomapaperin jälkeen. Ja öljyä ei tosiaankaan *imeytetä* puuhun. Se vaan tekee pintaan ohuen kerroksen.
 
Itselläni oli oteludat monta vuotta (tai jopa monta kymmentä vuotta) ihan käsittelemättä ennen kuin tuli mieleen pyyhkäistä jotain pintaan. Ihan hyvin toimi sellasienaakin ja likakin lähti pyyhkimällä tai ainakin kaapimalla, jos oli isompia ihosolukerrostumia päässyt nauhojen nurkkin kasvamaan. Käsittelemättömän (tai en minä ainakaan sitä ollut käsitellyt millään) ruusupuulaudan sai kiiltämään kun hankasi talouspaperilla. Tosin sen on oltava melkoisen sileä jo valmiiksi, että niin käy.
 
Sitäpaitsi ruusupuu on jo itsessään melko öljyistä tavaraa. Youtube videoilla soitirakentajat putsaa ruusupuuta asetonilla, että liima edes tarttuu. Sen sijaan, jos puu on jo liimattu, ei se öljyllä irtoa tai sitten on ollut ihan vääränlaista liimaa: Puuta ei liimata rasvapohjaisilla liimoilla. Sen sijaan roudaustepin jäljet lähtee öljyllä. Roudausteipin liima on rasvapohjaista.
 
Joskus huolto/korjaus hommien yhteydessä rupesin ottamaan tavaksi viimeistellä paljaat puupinnat *varovasti* jollain, mitä sattui olemaan. "Osmo" huonekaluvahalla tulee hyvä pinta (vaha on sekoitettuna liuottimeen, joten se on hyvin juoksevaa). Samoin pellavaöljyllä. Ainetta rättiin tai talouspaperiin ja pyyhitään. Jos jää lätäkkö, se pyyhitään samalla sekunnilla pois. (Osmo Top Oil yms. aineet taas on tarkoitettu tosiaankin keittiötasoihin ja ne on parasta pitää kitaroista kaukana -- että tarkkana siellä rautakaupassa sitten!)
 
Huonekaluvahan ja pellavaöljyn idea on, että ne kovettuvat hapettumalla. Kovettumisen jälkeen, kun hankaa kankaalla tai talouspaperilla, pinta siliää ja näyttää viimeistellyltä. Jos otelautaa tai vaikka tallapuuta on tarvinnut hioa, niin tällä konstilla lopputulos näyttää oikeati valmiilta. Esim tallapuun halkeamia olen täyttänyt pikaliimalla. Sen jäljeen varovasti hionut ja käsitellyt vahalla. Näytti kuulemma ihan uudelta. :)
 
Pellavöljyhän (jota toki saa myös ruokakaupasta) on vanha tuttu maaliöljynä ja juuri sen hapettumistaipumuksen vuoksi taidemaalaus oppaissa varoitellaan, että öljyiset rättimytyt saattavat syttyä itsestään palamaan. Antaa kovettua ilmavassa paikassa, mieluiten peltiastiassa ja sitten vasta roskiin. Sen sijaan ruokaöljyt noin pohjimmiltaan jättäisin keittiöön. Monet niistä eivät ole ollenkaan niin hyvä hapettumaan, että sopisivat puun viimeistelyyn. Pinta jää silloin tahmaiseksi pitkäksi aikaa.
 
Sitruunaöljy taas on vanhastaan kosmeiikkateollisuuden raaka-aine. Tulee ihanat kädet... ja sitä myydään sellaisenaankin "tuoksuöljynä", kuten monta muutakin kasveista saatavaa eteeristä öljyä. En oikein tiedä, missä vaiheessa se on alunperin ilmestynyt soitinkuvioihin, mutta ei tästä vielä monta vuotta ole, kun Suomen kivijalkamusiikkikaupoissa ei oltu lemon oilista kuultukaan. En oikein usko, että sitruunaöljyn käyttämiseen on varsinaiseti mitään teknistä syytä. Siitä vaan on tullut juttu, koska joku keksi ruveta käyttämään sitä, koska se haisee hyvältä. -- Ei niin että hyvää tuoksua halveksuisin, päin vastoin: Joskus kun putsasin laulumikkiä, käytin Carmolis tippoja. Alunperin siksi, että alkoholiin liukeni rasvat ilman pelkoa maalipinnan liukenemisesta mutta sehän vielä jätti vähäksi aikaa mukavan tuoksun puhtaaseen mikrofoniin. :D
 
No sitten ne puut:
 
"Ruusupuu": Nykyään uusissa tehdaskitaroissa ei juuri ruusupuita ole. Ruusupuulajea oli monta ja joukossa sellaisiakin, jotka ei varsinaisesti olleet ruusupuiden sukua ollenkaan. Tilalle on tullut mm. laakeripuu (joita on monta), amaranth (ns. violettipuu, useita lajeja), lämpökäsitely vaahtera ('paistettu' ruskeaksi ja tunnetaan ovelasti kauppanimellä 'Roseacer') ... jne...
 
"Ebenpuu": 'Eben" on saksaa ja tarkoitta "musta". Ebeniksi on sanottu suunnilleen kaikkia mustia puulajeja, mitä maailmasta löytyy. Nykyään ne erotellaan vähän tarkemmin, että oboet pitää tehdä grenadillasta, joka taas ei ole sen oikea nimi vaan dalbergia (näin päättelin Wikipediasta) mystisesti muuttuu greandillaksi, kun siitä tulee oboe.
 
Vaahtera: Kuulemma melko kovaa ja tuo kitaran sointiin kirkkautta. Saman tekee myös suomalainen koivu, mutta Amerikalaisilla nyt ei sattunut olemaan suomalaista koivua.
 
Mahonki: Amerikassa päin tavallinen kova huonekalupuu myöskin. Mahonkina on myyty kans kaikenlaista, mikä ei ole mahonkia nähnytkään, saati että olisi sukua. Tilalle on etsitty muita saman näköisiä. Usein näkee esim. 'nato' puuta, joka voi olla mitä tahansa Etelä-Amerikassa kasvavaa mora-suvun puuta. Sanotaan, että on vaikeampaa työstää kuin mahonki ja kestää kauemmin asettua, mikä varmaan osaltaan selittää halvempien kitaroiden elämistä uutena. -- Tai 'nyathon', joka on joukko Indonesia-Filippiinit seudulla kasvavia puita.
 
Nykyään noissa ollaan sentään edes suurinpiirtein rehellisiä.
 
No meni vähän aiheesta ohi, kun vauhtiin pääsin mutta palatakseni alkuperäiseen ongelmaan vuodelta -15, jospa otelauta olikin väritetty jollain ja väri rupesi liukenemaan öljyyn? Olisiko siinä tahmaisuuden syy? Öljy ym. tahma pois asetonilla ja sitten miettitään tartteeko jotain tehdä.
 
Niin ja joku tuolla keskustelussa oli myös kitaran kieliä pyyhkimässä öljyrätillä! No sanotaan nyt vaikka näin, että jos joku pyyhkii mun kitaran kielet öljyllä, niin se maksaa 120€. Eli taksimatkan musakauppaan ja takaisin ja uudet Elixirit!
 
Jonnin verran puutöitä harrastaneena...kitaran kaulojen rasvausta en.
 
Jälkimmästä harrastusta en suosittele kenellekään. :)