Roots ›

Kertokaapas Kläpän live-DVD:istä hieman, mitä kannattaisi ostaa? One More Car, One More Rider löytyy CD-muotoisena, ja ainakin musiikki tuntuu olevan laatutavaraa. Crossroads Guitar Festivalia, Live in Hyde Parkia ja tietty Cream Reunionia on myös tullut mietittyä.

Toinen todellinen herkkupala viihteellisempien albumien lomassa on vuonna 1980 julkaistu Budokan-live "Just One Night". Loistava bändi (Albert Lee, Dave Markee, Henry Spinetti, Chris Stainton), melkoisen onnistunut biisivalikoima, paljon bluesia, Eric laulaa hyvin, soittaa erinomaisesti ja Blackie soi: "Päivää, minä olen Stratocaster."
 
Oli toinen niistä kahdesta levystä jotka saivat minut kesällä 1980 kiinnostumaan bluespohjaisesta musiikista.
 
Joo....Oli lämmin kevätpäivä, aurinko paistoi ja lumet rupesi napapiirillä sulamaan.Abirentulla oli yllinkyllin aikaa.....Hakata halkoja.Tapani mukaan kuuntelin paristoradiota tai kasetteja siinä työn lomassa liiterin kulmalla. Siihen aikaan taisi se päivän ainoa rockohjelma olla klo 15-17 Rinnakkaisohjelman puolella.Sitähän piti tietysti kytätä ettei mene ohi.En tarkkaan muista ohjelman nimeä, olisko ollut joku Rockradio ??? Heikki Harma tms. jotain sitä aikaa kuitenkin.
 
"seuraavaksi kuulemme 4 biisiä Eric Claptonin uudelta live albulmilta, Just One Nigth...." Olihan jumalaista kitarointia ja laulussa fiilistä!
Onneksi oli mankassa joutilas kasetti päälleäänitettäväksi ja pattereissa riitti virtaa.
 
Sanomattakin selvää , että halonhakkuuseen tuli puolen tunnin breikki.

"seuraavaksi kuulemme 4 biisiä Eric Claptonin uudelta live albulmilta, Just One Nigth...." Olihan jumalaista kitarointia ja laulussa fiilistä!
Onneksi oli mankassa joutilas kasetti päälleäänitettäväksi ja pattereissa riitti virtaa.
 
Ai-van!
Mulle se toinen saman kesän löytö oli vasta aloittaneessa Rockradiossa soinut The Blues Band. Ko. biisi oli bändin esikoisälpeen aloitusraita "Talk To Me Baby". Se teki minusta kertalaakista slide-kitaroinnin ylimmän ystävän, vaikken ollut siihen mennessä ko tekniikasta varmaan edes kuullut.

Jos se on sokeutumassa. Site siitä tulee tosi bluesmies ja kellään ei ole enää nokan koputtamista. Blind Eric Clapton.
 
Sillähän oli se bändi, Blind Fart eikun Faith. Ei, oikeesti Clapton on maailman kovimpia kitaristeja, tosin itsekin tykkään Cream-hommista enemmän kuin soolosta. Se hyvä puoli kaverissa on, että se on minuakin vanhempi. Ja hymiö eikun tyhmiö tähän.

Kertokaapas Kläpän live-DVD:istä hieman, mitä kannattaisi ostaa? One More Car, One More Rider löytyy CD-muotoisena, ja ainakin musiikki tuntuu olevan laatutavaraa. Crossroads Guitar Festivalia, Live in Hyde Parkia ja tietty Cream Reunionia on myös tullut mietittyä.
 
Jotenkin Claptonin livevideot/DVD:t ovat yleensä aika tylsän näköistä ja kuuloista meininkiä. On niillä kaikilla toki hetkensä ja aina varsin hienoa soittoa. Silti suosittelisin ekana tuota Creamin DVD:tä. Siinä Claptonin soitto ei kulje niin turvallisilla vesillä, vaan äijä vetelee riskejä kaihtamatta. Välillä mene lievästi metsään, mutta suurimmaksi osaksi soitanta on virkeämpää kuin muilla viime vuosien Clapton liveäänitteillä yhteensä.

Jotenkin Claptonin livevideot/DVD:t ovat yleensä aika tylsän näköistä ja kuuloista meininkiä. On niillä kaikilla toki hetkensä ja aina varsin hienoa soittoa. Silti suosittelisin ekana tuota Creamin DVD...
 
Itse olen kanssa nenä ruudussa ja äänet täysillä tsekkaillut tota Cream 05 DVD:tä, ja Eric vetää kyllä komiasti. Sooloissa vetää täysillä, ja välillä tuntuu et sekois jo omiin kikkailuihinsa :)
 
Mielestäni soolot jossain kohti kuulostavat liikaa "samalta" kuin mitä ukon soolouralla on totuttu kuulemaan. Mutta eihän se toisalta mitenkään erikoinen, saati huono asia ole(?).
 
Olis kyl voinu soittaa niillä keikoilla Gibsonin tuotteilla vaihteeks :) niillähän se tais vedellä "vanhan" Creamin aikoina yleensä.

"seuraavaksi kuulemme 4 biisiä Eric Claptonin uudelta live albulmilta, Just One Nigth...." Olihan jumalaista kitarointia ja laulussa fiilistä!
Onneksi oli mankassa joutilas kasetti päälleäänitettäväksi ja pattereissa riitti virtaa.
 
Itselläni on tuo kyseinen levy, ja on kyllä parhaita Claptonin äänitteitä mitä olen kuullut. Lay Down Sally tuossa mukana myös, ja se toimii tuon perusteella livenäkin mahtavasti. En ole biisistä muita versioita kuullut kuin levytys ja tuon Just One Night liven.

Oikeassa oli listan alkuunpanija...461 Ocean Boulevard taisi olla MINUN mielestäni viimeistä luovaa Claptonia , loput ovat oleet money & cigarettesiä ,aika on kulunut kaikissa perkeleen jeesustelu konserteissa Phil Collinsin ja Mark Knopflerin seurassa. Asia ei muuten vituttais mutta kun on heistä jokaista suorastaan jumaloinut ... clappen perässä jopa opetellut sormituksia aikoinaan....

Pari päivää sitten tuli Cream 2005 DVD amazonista. Nyt kun vähän on katsottu, vaikuttaa todella hyvältä. Muutamien biisien clipit löytyi jo koneelta kyllä aikaisemminkin. IMO olisi saanut kyllä Gibson(e)illa soittaa.
 
IMO parasta Claptonia on juuri Bluesbreakersista Creamin ja Derekin kautta 70-luvun muutamille soololevyille. Läheskään kaikkia soololevyjä ei löydy, mutta alkoi kyllä menemään liikaa AOR musaksi. Back Home on kyllä pieni pettymys.

Mun mielestä parhaat levyt missä Clapton on soittanut on Creamin Disraeli Gears ja 461 Ocean Boulevard. Disraeli Gearsilla on todella hyvät kitara saundit ja oikeastaan kaikki biisit toimivat! 461 Ocean Boulevardin rennosta ja letkeestä meiningistä tykkään paljon ja eipä siltäkään kauheesti huonoja biisejä löydy. Mutta sitten tuo uusin levy ei ole oikein vielä mulle avautunut.
 
Creamin 2005 dvd toimii myös loistavasti. Niissä Claptonin videoissa mitä oon nähny, lavalla on aina suuri porukka kaikkia muusikkoja, niin on kiva kattella Claptonin työskentelyä triossa ja hyvinhän se onnistuu!

En tiedä, mikä Claptoniin meni, mutta itse en voi koskaan unohtaa Secret Policeman's Ball -keikkaa n. 70-luvun lopusta, missä loppupuolella Clapton ja Beck soittaa vuorotellen soolot samaan blues-biisiin. Valitettavasti Eric jää täysin kädettömäksi kaikkien aikojen parhaimman kitaristin rinnalla.
 
Claptonista tuli ilmeisesti 70-luvulla (Townsendin ensin pelastettua hänet katuojasta) joku all-around-entertainer ja sillä tiellä mies on pysynyt sen jälkeen. Huonomminkin olisi tietty voinut käydä (ála Peter Green).

Claptonista tuli ilmeisesti 70-luvulla (Townsendin ensin pelastettua hänet katuojasta) joku all-around-entertainer ja sillä tiellä mies on pysynyt sen jälkeen. Huonomminkin olisi tietty voinut käydä (ála Peter Green).
 
Et sitten ole kuullut "Just One Nightiä" tai sitä Robert Johnson -levyä? Sivupolkuja keskitieltä on ollut useita, eivätkä lainkaan heikkoja esityksiä ole olleetkaan.

Oikeassa oli listan alkuunpanija...461 Ocean Boulevard taisi olla MINUN mielestäni viimeistä luovaa Claptonia , loput ovat oleet money & cigarettesiä ,aika on kulunut kaikissa perkeleen jeesustelu konserteissa Phil Collinsin ja Mark Knopflerin seurassa. Asia ei muuten vituttais mutta kun on heistä jokaista suorastaan jumaloinut ... clappen perässä jopa opetellut sormituksia aikoinaan....
 
No ei se Behind The Sun niin huono ollut eikä From the Cradle.......aina siellä on blues ollut mukana vaikka mitä olis vetänyt.....Slowhandkin oli ihan yes.....siellä on oikein paljon hyviä juttuja jos joku ei niistä pidä minkäs Eric sille voi.

Jos on, niin siel on varmaan taas about puolet porukasta ryyppäämäs ja näyttäytymäs firmojen piikkiin ja musa kiinnostaa ihan "kybällä". Hieman kasvatti jormaa otsaan 1998 kun kaks keikkaa myytiin heti loppuun tuhansien sponsorivarausten takia. Eritoten kun Jimmie Vaughan oli lämppärinä, enkä nähnyt häntä edellisen kesän puistobluesissakaan, koska olin ulkomailla kesäduunissa.
 
Akustista Laylaa siellä varmasti venttailtiin. Monikohan tästä sponsoriporukasta oli koskaan kuullut Jimmiestä, puhumattakaan hänen musasta..?
 
Voipi jäädä tämä tulevakin party väliin..
 
Nimenomaan. Claptonista on tullut näiden 'Tears in Heaven' -juttujen ansiosta 'salonkikelpoinen' ja keikat vedetään Hjallisareenalla pukukansalle. Ei se välttämättä ole ainoastaan huono asia, mutta henk.koht. kaverin jo aikanaan aika heikoilla ollut credibiliteetti on aika pohjalla. Ite olen nähnyt kaverin 2 kertaa stadissa. Ekan kerran vanhassa jäähallissa joskus 80-luvulla ja meininki oli mielestäni ok. Toisen kerran olin juuri tuolla hjallis areenalla firman piikkiin ja loppuosa keikasta kuunneltiinkin sitten fasiliteetin virvoitusjuoma-alueella maltaita nautiskellen... Oli vaan niin pirun tylsä keikka.
 
EDIT Yleisestikin ottaen sanoisin että stadissa keikkailevat ryhmät voi karkeasti jakaa kahteen ryhmään:
1) Hartwall areenalla keikkailevat viihdeartistit (joiden keikoille firmat ostaa lippuja ja juottaa asiakkaitaan). Tyyliin clapton, collins, riverdance...
2) Vanhassa jäähallissa soittavat rockhenkiset pumput. Tyyliin Van Halen, Dream Theater jne
 
Tietysti sitten on vielä klubikeikkailijat... Noh meni vähän off-topiciksi mutta jos tän kerran.

Minä tykkäsin Claptonin musasta aina 461 Ocean Boulevard levyyn. Tuon kyseisen levyn jälkeen ei herran musiikki oikein ole enään kolahtanut. Mutta mitäpä siinä mies tekee sitä mistä itse tykkää ja sitä kunnioitan.

Eric Clapton on se toinen kitaristi, jota sukulaiset ja tuttavat saavat syyttää siitä, että meikäläinen aloitti viime vuonna kitaransoiton. Nimenomaan 60- ja 70-luvulta löytyy ne levyt ja biisit, jotka meikäläiseen kolahtaa. Sen jälkeen sitten onkin ollut vähän hissumpaa meininkiä. Mutta mutta, tehköön mies mitä haluaa ja mistä tykkää. Clapton on mulle aina, jos ei Jumala, niin Clapton.

Jos ne rillit onkin vaan imagojuttu!
 
Eei, se on se se... Mikko Alatalo. Suomen Clapton.

Siitä tuli vanha, ei jaksa enää riehua
*tää kommetti on itse asias pelkkä testi, ignore*

Eei, se on se se... Mikko Alatalo. Suomen Clapton.
 
Oon nähny livenä.

Itse en ole nähnyt sitä uutta creamin dvd:tä mutta noita Claptonin soolojuttuja ei kyllä jaksa.. Että onko tylsää tavaraa... Ikinä en itse asiassa ole siinä ukossa mitään nähnyt. Tosin tämä on vain minun mielipide. Arvostettu ukkohan se on. Mutta olis saanu vaihtaa Vaughanin kanssa helikopteria..