Yleistä keskustelua musiikista ›

PsychedelicWarlord: Ei taiteessa ole mittareita.Mittaaminen on ihan vieras termi taiteessa.
 
Rahallinen arvo? Suosio? Rohkeus? Vaikutus ympäristöön? Kulloinenkin vallitsevuus? Kultainen leikkaus? Mittasuhteet? Tunnereaktio? Mimesis?
 
Mitattavaahan on niin perkeleesti, vaikka kaikkia määreitä ei tietenkään voida sanoa absoluuttisiksi varsinkaan erotellessa hyvää ja huonoa taidetta, jonka uskon kuitenkin pitkälti olevan ihan yhtä hyvin asiantuntijoiden määriteltävissä, kuin esim. viininmaistajan makuaistin erottelukyky verrattuna asiaan vihkiytymättömän makuaistiin. Laatukriteerit esim. maalaus- ja soittotekniikan osalta on ihan selkeä mittari jos on asiaan vihkiytynyt. Enkä tarkoita, että paras mahdollinen tekniikka tuottaa parhaan mahdollisen lopputuloksen.
 
Taidehan on itsessään jo eräänlainen mittari. Tahdon sanoa, ettei pitäisi olla poissulkevan mustavalkoinenkaan, että "rockia tää vaan on". Rämpyti rämpyti.

Oikeastaan jos rockilla haluaisi olevan jotain tulevaisuutta, se voisi pikkuhiljaa ottaa tervettä etäisyyttä tähän mielikuvaan:
 
http://www.youtube.com/watch?v=GyRcr9H6FaQ&feature=relmfu
 
Ihan jees bändi ja ihan jees veto kappaleesta mutta kaikki videolla näkyvät elementit on toistuneet vuosikymmeniä juurtuen oikeastaan synonyymiksi rockille. Stetsonit, länkkäribootsit, verkkosukkahousuiset farkkushortsi-typyt ja Les Paul-soolot Cadillacin katolla ynnä muut elementit ovat minusta alkaneet mennä niin pitkälle että ne tekevät kappaleesta enemmän rockia kuin se itse kappale. Ei Jerry Lee Lewis tai Little Richard tarvinneet edes sähkökitaraa touhuun ja rockia ne silti ovat. Semmoista täysimittaista ravistelua ja tuuletusta tuo touhu tarvitsisi. Suursiivouksen, jossa heivattaisiin kaikki muu pois paitsi biisi ja sen sovitus. Jos kaikki turha heivataan helvettiin tuon sovituksen alta niin mitä sinne jää? Mikä on vähimmäisvaatimus kappaleelle, että sitä voi sanoa rockiksi?
 
Jos kerran nykyään musiikin kentällä on ihan erimoista soitinarsenaalia kuin 50 vuotta sitten niin kai sillä on yhtälailla mahdollista "soittaa rockisti"? Ei se sähkökitaraa vaadi sen enempää kuin jazz saksofonia.
 
Tulipa nyt mieleen kun tuossa pohdiskelin imuroidessani.

Askr: Tuolla mekaniikallahan kitsch on määritelty ja syntynytkin: se on saksalaista ja ranskalaista marxilaspohjaista kulutusyhteiskuntakritiikkiä, suunnattu intellektuelleilta tai ylemmältä keskiluokalta nenänvartta "alempien" luokkien makumieltymyksiä halveksimaan ja omaa häntää korottamaan.
 
Ihan OK, miten analysoit kitsch-käsitettä. Tahallaan ja aiheesta valitsin käsitteen tässä yhteydessä, sillä siltähän sovitukset kuulostavat. Elitististä ehkä, mutta siinä haluan pysyä. Helppoa rahaa haviteltu Virran ääntä käyttäen ja samalla istutettu Virta niin ankarasti mukavuusalueensa ulkopuolelle, että sitä en voi kuunnella. Se ei ole elitististä.

jazzmies: Se ei ole elitististä.
 
Epäelitistisiä asioita on toisinaan vaikea sietää.
 
Terry Pantheras: Taidehan on itsessään jo eräänlainen mittari. Tahdon sanoa, ettei pitäisi olla poissulkevan mustavalkoinenkaan, että "rockia tää vaan on". Rämpyti rämpyti.
 
Taide on todellakin eräänlainen ihmisyyden mittari ja luulenpa että se on myös ainoa sellainen.

Tuli muuten mieleen tuosta rockin elämästä että olikohan rockilla jokin erityinen ja salaperäinen suhde kylmään sotaan Neuvostoliiton tekemisiin?
 
Jos mietimme rockin kuolinvuotta 1986 niin sehän on juuri se vuosi jonka helmikuussa Gorbatshovin Glasnostin ja Perestroikan toteuttamisesta tehtiin päätöksiä NKP:n keskuskomiteassa. Glasnost oli helpommin lähestyttävä koska se ei edellyttänyt monimutkaisia rakenteellisia uudistuksia, yhtäkkiä alkoi saada puhua vapaammin ja Neuvostoliitto muuttui avoimemmaksi, mikä huomioitiin hyvin pikkutarkasti läntisissä tiedotusvälineissä.
 
Glasnostiin ja Perestroikaan sisältyi myös halukkuus lopettaa aseellinen kilpailu lännen kanssa. Huhtikuussa eli heti perään pamahti Tsernobyl mikä paljasti epäavoimuutta Neuvostoliiton tiedotuskäytännöissä, maksoi maalle paljon ja osaltaan kiihdytti muutosta. Kylmän sodan henki kaikkosi.
 
Ehkä rock kuoli juuri Länsi-Berliinissä syksyllä 1986 siksi että kaupunki oli läntinen saareke kommunistivallan sisäpuolella ja siellä jos missä kylmän sodan henki oli elänyt. Ehkäpä kylmän sodan henki oli poistunut suurimmasta osasta muuta maailmaa jo aiemmin eli saman vuoden kevään ja kesän mittaan.
 
Jos vielä leikitellään rockin syntymän ajankohdalla niin siitä on ollut vähän enemmän erimielisyyttä. Joka tapauksessa rock syntyi USA:n Etelässä II maailmansodan päättymisen jälkeisen vuosikymmenen aikana, mihin sijoittuu myös kylmän sodan alku. Oikeastaan kylmä sota alkaa jo Jaltasta helmikuussa 1945.
 
Jos mennään tarkemmaksi ja mietitään niitä vuosia jolloin rockin kaikkein useimmin on väitetty syntyneen eli 1953, 1954 ja 1955, niin vuonna 1953 vastavalitut Hrustsev ja Eisenhower aloittivat uuden vaiheen kylmässä sodassa ja elokuussa 1953 Neuvostoliitto räjäytti ensimmäisen vetypomminsa. Varsinkin Neuvostoliiton vetypommi oli järkytys länsimaissa koska se merkitsi, että kaikkein ilkein tuomiopäivän ase on myös neukuilla ja varsinkin sitä, että mitä todennäköisimmin ase oli etupäässä vakoiltu eli USA:n järjestelmässä täytyi olla kommunistisoluttautujia. Se oli myös osoitus mccarthyismin perustumisesta tosiasioihin. Juuri tuohon rakoon ajallisesti osuu Elvis.

^ aivan mahtava kirjoitus! Onnittelut.

velipesonen: Tuli muuten mieleen tuosta rockin elämästä että olikohan rockilla jokin erityinen ja salaperäinen suhde kylmään sotaan Neuvostoliiton tekemisiin?
 
Jos mietimme rockin kuolinvuotta 1986 niin sehän on juuri se vuosi jonka helmikuussa Gorbatshovin Glasnostin ja Perestroikan toteuttamisesta tehtiin päätöksiä NKP:n keskuskomiteassa. Glasnost oli helpommin lähestyttävä koska se ei edellyttänyt monimutkaisia rakenteellisia uudistuksia, yhtäkkiä alkoi saada puhua vapaammin ja Neuvostoliitto muuttui avoimemmaksi, mikä huomioitiin hyvin pikkutarkasti läntisissä tiedotusvälineissä.
 
Glasnostiin ja Perestroikaan sisältyi myös halukkuus lopettaa aseellinen kilpailu lännen kanssa. Huhtikuussa eli heti perään pamahti Tsernobyl mikä paljasti epäavoimuutta Neuvostoliiton tiedotuskäytännöissä, maksoi maalle paljon ja osaltaan kiihdytti muutosta. Kylmän sodan henki kaikkosi.
 
Ehkä rock kuoli juuri Länsi-Berliinissä syksyllä 1986 että kaupunki oli läntinen saareke kommunistivallan sisäpuolella ja siellä jos missä kylmän sodan henki oli elänyt. Ehkäpä kylmän sodan henki oli poistunut suurimmasta osasta muuta maailmaa jo aiemmin eli saman vuoden kevään ja kesän mittaan.
 
Jos vielä leikitellään rockin syntymän ajankohdalla niin siitä on ollut vähän enemmän erimielisyyttä. Joka tapauksessa rock syntyi USA:n Etelässä II maailmansodan päättymisen jälkeisen vuosikymmenen aikana, mihin sijoittuu myös kylmän sodan alku. Oikeastaan kylmä sota alkaa jo Jaltasta helmikuussa 1945.
 
Jos mennään tarkemmaksi ja mietitään niitä vuosia jolloin rockin kaikkein useimmin on väitetty syntyneen eli 1953, 1954 ja 1955, niin vuonna 1953 vastavalitut Hrustsev ja Eisenhower aloittivat uuden vaiheen kylmässä sodassa ja elokuussa 1953 Neuvostoliitto räjäytti ensimmäisen vetypomminsa. Varsinkin Neuvostoliiton vetypommi oli järkytys länsimaissa koska se merkitsi, että kaikkein ilkein tuomiopäivän ase on myös neukuilla ja varsinkin sitä, että mitä todennäköisimmin ase oli etupäässä vakoiltu eli USA:n järjestelmässä täytyi olla komministisoluttautujia. Se oli myös osoitus mccarthyismin perustumisesta tosiasioihin. Juuri tuohon rakoon ajallisesti osuu Elvis.
 
Eipä tuossa minusta ole mitään salaperäistä. Rock'han liittyy mielestäni orgaanisesti yhteiskunnalliseen liikehdintään joka oli tyypillistä kylmän sodan ajalle.
 
Neuvostoliitto, vaikka oli reaalimaailmassa ikävä paikka, merkitsi kapitalistiselle maailmanjärjestykselle uhkaa, koska jos asiat alkaisivat mennä riittävän huonosti, sille olisi olemassa vaihtoehto.
 
Tämä haaste ruokki yhteiskunnallisia liikkeitä, jotka ruokkivat rock-musiikkia.
 
Nykyinen jonkinlaisenkaan julkisuuskynnyksen ylittävä musiikillinen aktiviteetti on integroitu kapitalistisen tuotantomuotoon.
 
Mikä on tilanne tänä päivänä? Edustaako Pohjois-Korea minkäänlaista vaihtoehtoa? Tuskin. Ehkä pikemminkin Gangnam Style, (Etelä-Korea) kapitalismin kritiikki kapitalismin sisällä.
 
Särmä on nykyisellään niin hienovarainen, ei osoitteleva kuten rockin aikakaudella oli.

velipesonen: ...Jos mietimme rockin kuolinvuotta 1986 niin...
Ehkä rock kuoli juuri Länsi-Berliinissä syksyllä 1986 että...
 
Miten tuohon kaikkeen mielestäsi suhtautuu vaikkapa ao. keikka? Kävivät muuten täällä Tampereellakin 2010 ja hengissä näyttivät olevan. Rokkaamistakin raportoitiin tapahtuneen.
Mutta ilmeisesti hekään eivät täytä jonkun tietyn standardin asettamia tiukkoja ehtoja, jotka joku komissio on rokkenrolli-tyyppiselle populaarimusiikille asettanut?
 
AC/DC in the Monsters of Rock Moscow 1991 pt.1: http://www.youtube.com/watch?v=X79pJMlB66Y

Groke: Miten tuohon kaikkeen mielestäsi suhtautuu vaikkapa ao. keikka? Kävivät muuten täällä Tampereellakin 2010 ja hengissä näyttivät olevan. Rokkaamistakin raportoitiin tapahtuneen.
Mutta ilmeisesti hekään eivät täytä jonkun tietyn standardin asettamia tiukkoja ehtoja, jotka joku komissio on rokkenrolli-tyyppiselle populaarimusiikille asettanut?
 
AC/DC in the Monsters of Rock Moscow 1991 pt.1: http://www.youtube.com/watch?v=X79pJMlB66Y
 
Täähän on tämmöinen rockin ulkomuseo :D

GiovanniDiRondo: Eipä tuossa minusta ole mitään salaperäistä. Rock'han liittyy mielestäni orgaanisesti yhteiskunnalliseen liikehdintään joka oli tyypillistä kylmän sodan ajalle.
 
Neuvostoliitto, vaikka oli reaalimaailmassa ikävä paikka, merkitsi kapitalistiselle maailmanjärjestykselle uhkaa, koska jos asiat alkaisivat mennä riittävän huonosti, sille olisi olemassa vaihtoehto.
 
Tämä haaste ruokki yhteiskunnallisia liikkeitä, jotka ruokkivat rock-musiikkia.
 
Nykyinen jonkinlaisenkaan julkisuuskynnyksen ylittävä musiikillinen aktiviteetti on integroitu kapitalistisen tuotantomuotoon.
 
Mikä on tilanne tänä päivänä? Edustaako Pohjois-Korea minkäänlaista vaihtoehtoa? Tuskin. Ehkä pikemminkin Gangnam Style, (Etelä-Korea) kapitalismin kritiikki kapitalismin sisällä.
 
Särmä on nykyisellään niin hienovarainen, ei osoitteleva kuten rockin aikakaudella oli.
 
Jos arvioimme asian näin, on rock juuri sitä miksi neuvostoliittolaiset keksivät sitä väittää eli Lännen imperialismin ase, imperialismin osa. Puheet amerikkalaisesta kulttuuri-imperialismista eivät ole täysin tuulesta temmattuja koska amerikkalaiset ovat pyrkineet markkinoimaan paitsi tuotteitaan, myös ja vielä hanakammin elämäntapaansa ja omaa käsitystään yhteiskunnasta, yksilönvapaudesta, vapaudesta ylipäätään sekä tietysti talouselämästä. Ovat onnistuneet todella hyvin ja mikä ettei myös rock'n'rollin voisi nähdä osana tätä kampanjaa. Se on vain täysin groteski ja typistynyt tapa nähdä asioita eikä kerro mitään siitä mikä rock oli oliona. Se olisi yhtä hyvin voinut olla mainospiirtäjän keksintöä ja eihän se sitä ollut. Toisessa ketjussa mainitsemasi Sex Pistols juuri EI ollut Viviennen ja Malcolmin keksintöä. Elvis oli aivan liian räyhäkkä ja uskallettu ollakseen muotisuunnittelijoiden luomus. Beatlesin musiikkia ei olisi rutinoitu viihdenikkarikollektiivi pystynyt säveltämään eikä liioin Black Sabbathin tapainen bändi olisi tullut Hammerin käsikirjoittajien mieleenkään. Ei olisi yksinkertaisesti ilmoisna ikinä voinut.
 
Toisaalta kirjoittamaasi voi ymmärtää siten, että rock olisi ollut jonkinlaisen psykologisen paineen tulosta, jonkin aivan erityisen ja uudenlaisen paineen jota ei aikaisemmin ollut ollut. Kollektiivisen kenties utuisen mutta äänekkään painajaisen reaalimaailmallinen, lihallistunut kuvitelma. Silloin pitäisi selvittää rockin kasvualusta, miksi juuri Etelä, miksi juuri Delta, miksi juuri Memphis? Why Tupelo?
 
Oliko kollektiivinen painajainen vain sykäys ja kipinä eikä sittenkään varsinainen syy?
 
http://www.youtube.com/watch?v=gLOrB6z6JuE

GiovanniDiRondo: Mikä on tilanne tänä päivänä? Edustaako Pohjois-Korea minkäänlaista vaihtoehtoa? Tuskin. Ehkä pikemminkin Gangnam Style, (Etelä-Korea) kapitalismin kritiikki kapitalismin sisällä.
 
Ainakin Pohjois-Korea on yksi niitä harvoja asioita jolla vielä voisi ainakin teoriassa kapinoida. Ko. valtiosta kun ei pidä kukaan (muutaman sinnikkään aktiivijäsenen satunnaiset Juche-yhdistykset ovat asia erikseen).
 
EDIT: Kari Peitsamohan asian on jo huomannut. Myös ylistyslaulut DDR:lle potkivat mukavasti ja huippuna artistin vaaliehdokkuudet SKP:n listoilta. Paavo Väyrysen tukeminen Keskustan puheenjohtajaksi oli samaa sarjaa ja suht radikaali veto.

Panthera pardus: Ainakin Pohjois-Korea on yksi niitä harvoja asioita jolla vielä voisi ainakin teoriassa kapinoida. Ko. valtiosta kun ei pidä kukaan (muutaman sinnikkään aktiivijäsenen satunnaiset Juche-yhdistykset ovat asia erikseen).
 
EDIT: Kari Peitsamohan asian on jo huomannut. Myös ylistyslaulut DDR:lle potkivat mukavasti ja huippuna artistin vaaliehdokkuudet SKP:n listoilta. Paavo Väyrysen tukeminen Keskustan puheenjohtajaksi oli samaa sarjaa ja suht radikaali veto.
 
En ole mikään Neuvostoliiton ihalija mutta olisin toivonut ettei se olisi kaatunut vaan onnistunut muutoksessaan. Toinen asia mitä olisin toivonut olisi ollut ettei Saksoja olisi yhdistetty kuin ehkä vasta tällä vuosituhannella. Ehkä näkemykseni on fennosentrinen koska silloin Suomi olisi saanut todellisen mahdollisuuden parantua Kekkoslovakian aivokuolemasta kaikkine karmeine sivuilmiöineen. Emme olisi joutuneet tähän missä nyt olemme vaan elämämme olisi mukavampaa. Kuitenkin saimme naapureiksemme kapitalistis-anarkistisia ja kansallissovinistisia kummajaisia.
 
Rockiin tämä liittyy ehkä siten että rockilla olisi ollut pian kuolemansa jälkeen mahdollisuus transformoitua eräänlaiseksei maailmanmusiikiksi ILMAN käsitteen ällöttäviä teennäisen kauheita sivumerkityksiä. Siitä oli jo ituja. Dinosaurockissa 1990 festivaalin pääesiintyjä oli intialainen hindustani-yhtye joka soitti samalla lavalla supermetelöineiden Havana Blackin ja Stonen jälkeen ja yleisö kuunteli kiltisti ja hiljaa! Siinä oli vielä äärimmäinen kontrasti kun Stonen keikalla jengi pomppi hulluna lavalta ja sieltä taapersi keikan jälkeen mäkeä ylös aika ikävän näköisesti ruhjoutunutta ja hemmetinmoisia mustelmia saanutta väkeä.
 
Mutta Nevermindin nousu listojen kärkeen syksyllä 1991 VIIMEISTÄÄN teki tyhjäksi kaiken ja oikein isoilla kirjaimilla julisti että kaikki on tosiaankin mennyttä, me tässä taistellaan jotain korporatiivisia levy-yhtiöitä vastaan, me ollaan PIENYRITTÄJIÄ eikä mitään rokkareita saatana!
 
Venäjä on suuri tasanko jossa Uralvuoretkin ovat lähinnä vain vitsi keskellä tajunnan äärirajat ylittävää euraasialaista laakiota. Kylmän sodan jännite olisi ollut hauska sublimoida tavalla jossa ikään kuin savusaunan jälkilämmössä terapeuttiset mikrohiukkaset olisivat tunkeneet ihon alle ja muuttaneet elämäntunteen joksikin hieman muttei liikaa toisenlaiseksi. Sen sijaan tuli rautasaappaasta. Jokainen tsäänssi on mahdollisuus ja tämä tsäänssi jäi nyt käyttämättä. Tässä kohtaa tunnen sympatiaa niitä muutamia kohtaan jotka 80- ja 90-lukujen taitteessa muodostivat Vasemmistoliiton josta siitäkin tuli tällä v-tuhannella hulinoijien ja kaikemaailman hömppien temmellyskenttä. Rock kuoli, latteus söi vasemmiston ja oikeiston se oli onnistunut syömään jo muutamaa vuotta aikaisemmin.

velipesonen: Toisaalta kirjoittamaasi voi ymmärtää siten, että rock olisi ollut jonkinlaisen psykologisen paineen tulosta, jonkin aivan erityisen ja uudenlaisen paineen jota ei aikaisemmin ollut ollut. Kollektiivisen kenties utuisen mutta äänekkään painajaisen reaalimaailmallinen, lihallistunut kuvitelma. Silloin pitäisi selvittää rockin kasvualusta, miksi juuri Etelä, miksi juuri Delta, miksi juuri Memphis? Why Tupelo?
 
Oliko kollektiivinen painajainen vain sykäys ja kipinä eikä sittenkään varsinainen syy?
 
Sosiaalisessa todellisuudessa tapahtui merkittävä käänne tultaessa 1500-1600-luvulle.
 
Sitä ennen kaikki musiikki voidaan luokitella enimmäkseen jonkinlaisen etnografisen viitekehyksen mukaan.
 
Mutta tässä vaiheessa syntyi klassinen länsimainen musiikki, jonka eräs korkein ilmenemismuoto on sinfonia.
 
Ennen tuota vaihetta orkesterit olivat olleet pienikokoisia, musiikissa oli (kuten tavallisesti on) selkeä, jota kuinkin muuttumaton pulssi, ja rakenteet olivat melko yksinkertaisia.
 
Konserttisalien koko kasvoi, ja valtaan nousseet uudet eliitit saattoivat korostaa valta-asemaansa kiinnittymällä uusiin kulttuurisiin ilmiöihin. Tätä kautta musiikista tuli oikukasta ja teeskentelevää, niin kuin klassinen musiikki on.
 
Yksi suuren orkesterin ongelmista on, että kun se koostuu useasta erillisestä soittimesta, joissa on sekalainen määrä eritaajuista äänimateriaalia, niin aines ei miksaudu mitenkään kovin hyvin. Sinfoniaorkesterin kuunteleminen on verrattuna nykyaikaisin välinein tuotettuun kevyeen musiikkiin siksi ikään kuin orkesteri soittaisi verhon takana. Orkestraatioin ja dynamiikan avulla voidaan toki saada aikaan erilaisia musiikkielämyksiä, mutta sinfoniaorkesteri ei pysty ilmaisemaan sitä nyanssien kirjoa, mikä esimerkiksi kamarirokesterille tai sähköisesti tallennetulle musiikille on mahdollista.
 
Jonkun hienon Brahmsin sinfonian kuunteleminen vaikkapa AC/DC:n "Back in Blackin" jälkeen on vaivaannuttavaa.
 
Jos kohta 1900-luvun kuluessa tanssimusiikin yleistyessä, biitti oli siirtymässä myös "suuremman musiikin" kentälle, se kärsi samoista ongelmista kuin sinfoniaorkesterit.
 
Tanssiyhtyeet olivat suuria ja rytmillisesti niistä puuttui se tarkkuus, mikä oli mahdollista pienille yhtyeille.
 
Korostaisin myös kitaran asemaa tässä kehityksessä.
 
Kitara oli soitin, jolla tuota tanssimusiikin biittiä pystyi tuottamaan pienessä mittakaavassa, selkeämmin, koskettavammin ja rokkaavammin kuin isolla torviorkesterilla.
 
Kitarasta tuli Yhdysvalloissa köyhän kansanosan soitin, pieni orkesteri, jossa oli kuitenkin vielä liian heikko ääni, mutta joka jo 40-luvulla köyhimmillä alueilla Mississippi-joen varsilla toisti kaikkialla soivaa modernia iskevää pulssia.
 
Vaikka täällä syntyi uuden aikakauden musiikin ratkaisevin elementti, niin sille ei ollut jakelua eikä yleisöä eikä oikein "käyttötarkoitustakaan".
 
Alkupisteellä ei sinänsä ole merkitystä, kenties Led Zeppelin olisi ollut olemassa ilman Elvistäkin, mutta samantyypppiset yhteiskunnallisiin ristiriitoihin liittyvät kysymykset (50-luvulla se oli afroamerikkalaisen väestön asema, mutta sillä ei sinänsä ole merkitystä), jotka kuuluvat rockin historiaan, olivat läsnä.
 
Valkoinen, androgyyni kaveri soittaa mustaa musaa nuoruuden villillä biitillä. Ei voi olla mitään räävittömämpää ja kapinallisempaa. Ja kitaralla, niin Elviksen kompilla kuin soolokitarallakin on se ratkaiseva osuus.
 
Maailma oli bensiinihöyryä, ja Suisto iski siihen kipinän.

velipesonen: Mutta Nevermindin nousu listojen kärkeen syksyllä 1991 VIIMEISTÄÄN teki tyhjäksi kaiken ja oikein isoilla kirjaimilla julisti että kaikki on tosiaankin mennyttä, me tässä taistellaan jotain korporatiivisia levy-yhtiöitä vastaan, me ollaan PIENYRITTÄJIÄ eikä mitään rokkareita saatana!
 
Tämä pienyrittäjyyden näkökulma oli mielenkiintoinen huomio, ei ole itselle tullut mieleen ja jotenkin tuntuu että sen avulla pääsee hivenen paremmin mukaan kuolemakärryillesikin. Ehkä :) - tarkoitatko esimerkiksi, että rockin määrittelmille alistumattomuus muuttui indien kohdalla pienyrittäjäuskon julistamiseksi?

GiovanniDiRondo: sinfoniaorkesteri ei pysty ilmaisemaan sitä nyanssien kirjoa, mikä esimerkiksi kamarirokesterille tai sähköisesti tallennetulle musiikille on mahdollista.
 
Mielenkiintoinen näkemys. Itse en olisi ihan valmis allekirjoittamaan.

^ Olisko nyanssit kuulijan korvassa sitten tai jotain ...

GiovanniDiRondo: Korostaisin myös kitaran asemaa tässä kehityksessä.
 
Nyt kuulostaa vähän siltä, että koko pyörittelysi päämäärä on tämän todistaminen. Todellisuus alistetaan päämäärälle joka on kitara?
 
GiovanniDiRondo: sinfoniaorkesteri ei pysty ilmaisemaan sitä nyanssien kirjoa, mikä esimerkiksi kamarirokesterille tai sähköisesti tallennetulle musiikille on mahdollista.
 
En minäkään tiedä toimiiko tuo esittämäsi rinnastus (ilmeisesti?) laulutekniikan muutoksiin ja äänenvahvistuksen vaikutuksiin, voidaanko ison orkesterin ylittämisen esellyttämästä "klassisesta" laulutekniikasta sekä sähköisen äänentoiston ja croonerkuiskinnan intimiteetistä johtaa samaa eroa sinfoniaorkesterin ja kamariorkesterin tai sähköisesti vahvistetun musiikin välille.
 
Mielenkiitnoisia kysymyksiä toki esität, ja niistä nousee lisää kysymyksiä.
 
Sinfoniaorkesterin sointi konserttisalissa kuitenkin on myös vahvistettua musiikkia, ääni soittaa tilaa, sali on "mekaaninen" vahvistin ja tilan ominaisuudet vaikuttavat siihen miten intiimisti - erottelevasti ja voimaakkaana yksittäisen soittimen herkät nyanssit kuuluvat. Hyvässä salissa yksittäisen soittimen nyanssoitu kuiskinta on täysin mahdollista kuulla aivan korvan pinnassa kuten kamarimusiikkitilanteessa - tai levyltä sähköisesti vahvistettuna.
 
Toisaalta sinfonisen teoksen estetiikka etenkään ennen modernin musiikin vaihetta ei käsittääkseni (vain pinnallinen käsitys tästä) perustu "yksinkertaistamiseen" ja "pelkistämiseen" "olennaisen" esille kaivamiseen. Tässä mielessä yksittäiset nyanssit eivät ehkä teoksessa saa niin paljon painoa tai huomiota - keskittyminen kohdistuu nyanssien joukkoihin, ei yksittäisiin, karsittuihin yksityiskohtiin ja niiden välisten suhteiden rajalliseen määrään.
 
Mutta: "yksinkertaistaminen", "pelkistäminen" ja "olennainen" ... "luonnollinen" - ja sinun esittämäsi "teeskentelevä" ovat käsitteitä, jotka ovat erittäin voimakkaasti modernistisen taideteorian läpitunkemia, eikä niitä minusta pitäisi ottaa noin valmiiksi annettuna, purkamatta sitä modernismiin kuuluvaa, käsitteisiin liittyvää arvottamista.

Askr: Tämä pienyrittäjyyden näkökulma oli mielenkiintoinen huomio, ei ole itselle tullut mieleen ja jotenkin tuntuu että sen avulla pääsee hivenen paremmin mukaan kuolemakärryillesikin. Ehkä :) - tarkoitatko esimerkiksi, että rockin määrittelmille alistumattomuus muuttui indien kohdalla pienyrittäjäuskon julistamiseksi?
 
Kyllä mutta näkökulmastani on valitsemasi ilmaus "määritelmille alistumattomuus" vaivalloinen ja kankea. On vähän mutkikasta sanoa kuolleesta, että hän ei enää alistu määritelmille elävästä. Toki se on runollista.
 
SubPop-sukupolvi oli sikäli rehellinen että haukkui kaikki firmat jotka olivat onnistuneet kasvamaan vähän suuremmiksi ja samalla julisti itse haluavansa tehdä rahaa. Tuoton saaminen on yritystoiminnan tarkoitus olipa yritys pieni tai suuri. Amerikassa moni poliitikko etenkin republikaanisessa puolueessa hankkii kannatusta esittämällä poliittisia kantoja joiden mukaan pienyrittäjyys olisi ikään kuin vaihtoehto suuryrityksille ja juuri tähän julistamiseen se nirvanoidenkin kuvio päätyi.
 
Ajatuksessa on mielestäni paljon vikaa jos se esitetään markkinatalousyhteiskunnassa sillä yrityksellä on luontainen tarve kasvaa ja jossain vaiheessa se alkaa olla jo se vihattu suuryritys jota pienet koettavat kampittaa ja tähän liittyy paljon suuria tunteita. Kuten tunteet yleensä ne ovat irrationaalisia koska sellaisen todellisuuden, jossa olisi vain pieniä toimijoita eikä lainkaan suuria, kuvitteleminen on kohtalaisen hankalaa. Näiden jenkkipoliitikkojen puheet ovat lisäksi äärimmäisen tekopyhiä koska maan molemmat valtapuolueet ovat suuryritysten talutusnuorassa ja sen tietävät kaikki.
 
Rock siis oikeastaan muuttui totaaliseksi pelleilyksi ja vieläpä hyvin poliittiseksi. Se ei enää kyennyt ravistamaan poliittisuutta harteiltaan, mikä on eräs kuoleman merkki.
 
GiovanniDiRondo: Sosiaalisessa todellisuudessa tapahtui merkittävä käänne tultaessa 1500-1600-luvulle.
 
(...)
Maailma oli bensiinihöyryä, ja Suisto iski siihen kipinän.
 
Olisin samaa mieltä väitteestä että kamariorkesteri on soinnillisesti ja sanotaanko paremminkin soivuudeltaan mielenkiintoisempi kuin sinfoniaorkesteri. Tietenkin sinfoniaorkesteri kykenee toistamaan samat asiat kuin kamariorkesteri mutta silloin enimmän osan soittajista on oltava hiljaa jolloin se muuttuu tosiasiassa kamariorkesteriksi ja sittenkin jää vielä ongelma että soittavat soittajat istuvat liian kaukana toisistaan.
 
Kysehän ei ole ainoastaan sointivärien mahdollisesta määrästä vaan myös monenlaisista tummuus- ja resonanssivaihteluista. Kamariorkesteri kykenee paremmin toimimaan nimenomaan dynaamisen skaalan alapäässä ja kosketustapojen reuna-alueilla. Auditiivinen summa joka kuulijalle välittyy on rikkaampi kuin sinfoniaorkesterin tapauksessa koska siinä (sinfoniaorkesterissa) soitinryhmien koot joko aiheuttavat sen, että samaa stemmaa soittavien soittajien äänet alkavat vahvistaa toisiaan jolloin kokonaisvaikutelma köyhtyy (esimerkiksi jousen täsmällinen vetotapa ei enää erotu) tai tapauksessa että jokaisella soittajalla on oma stemmansa eikä keskinäistä vahvistamista pääse tapahtumaan sen, että yksityiskohdat eivät erotu kokonaisuuden kompleksisuuden vuoksi.
 
En tosin edelleenkään ole samaa mieltä näistä sosiologisista pohdinnoista.

Jonkun hienon Brahmsin sinfonian kuunteleminen vaikkapa AC/DC:n "Back in Blackin" jälkeen on vaivaannuttavaa.
 
no, ei se kyllä ole. tämmöiset ääripäät vaan puhuttelevat eri reseptoreja aivoissa.

GiovanniDiRondo: Jonkun hienon Brahmsin sinfonian kuunteleminen vaikkapa AC/DC:n "Back in Blackin" jälkeen on vaivaannuttavaa.
 
...ja kokovartalohieronnan jälkeen on vaivaannuttavaa lähteä juoksulenkille.