Yleistä keskustelua musiikista ›

Tuli vielä mieleen eilinen, kun vaimo oli jättänyt minulle aamulla imurin eteisen laittialle valmiiksi, jotta siivoaisin asuntomme. Minulla oli vapaapäivä ja vaimolla työpäivä. En kuitenkaan siivonnut. Röhnötin vain päivän musiikkihuoneen sohvalla kuunnellen levyjä ja välillä rämpytellen kitaraa. Alkoi sitten se imuri siinä lattialla ahdistamaan, joten nostin sen takaisin siivouskomeroon. Vaimo tuli sitten illalla kotia ja löysi kämpän edelleen paskasena ja minut läräämästä levyhyllyäni. Se alkoi huutamaan minulle, että "Täällä vaan aina järjestelet niitä levyjäs ja muutoin kämppä hukkuu paskaan". Loukkaannuin tästä niin, että nukuin yönkin musahuoneessamme rakkaiden levyjeni seurassa.

Tuli vielä mieleen eilinen, kun vaimo oli jättänyt minulle aamulla imurin eteisen laittialle valmiiksi, jotta siivoaisin asuntomme. Minulla oli vapaapäivä ja vaimolla työpäivä. En kuitenkaan siivonnut. Röhnötin vain päivän musiikkihuoneen sohvalla kuunnellen levyjä ja välillä rämpytellen kitaraa. Alkoi sitten se imuri siinä lattialla ahdistamaan, joten nostin sen takaisin siivouskomeroon. Vaimo tuli sitten illalla kotia ja löysi kämpän edelleen paskasena ja minut läräämästä levyhyllyäni. Se alkoi huutamaan minulle, että "Täällä vaan aina järjestelet niitä levyjäs ja muutoin kämppä hukkuu paskaan". Loukkaannuin tästä niin, että nukuin yönkin musahuoneessamme rakkaiden levyjeni seurassa.
 
Oikein!!! Älä anna sille periksi...

Oikein!!! Älä anna sille periksi...
 
Musiikkihuoneessa levyjen äärellä on jotenkin hyvin rauhaisaa nukkua... vai mitä kivi?

Eikä noita kaikkia ehdi kuitenkaan koko ajan kuunnella.
 
Mulla saattaa mennä kuukausi, etten kuuntele yhtään levyä. Ei se musiikin kuuntelu saakaan olla pakkopullaa, ja hyvin harvoin mulla musiikki on taustamusiikkia.
 
Sen sijaan joskus on kyllä tullut otettua yksin aamuyöllä, muiden nukkuessa, kalsarikännit levyjä erilaisina loogisina jatkumoina kuunnellen. On epätodellinen fiilis istua koko yö pimeässä, levysoittimen nopeudensäätöstrobon valo ainoana valona, kuulokkeet päässä juomassa viinaa ja kuuntelemassa yhä uusia syvyyksiä levyistä.

Musiikkihuoneessa levyjen äärellä on jotenkin hyvin rauhaisaa nukkua... vai mitä kivi?
 
Kyllä, vaikka sun omituinen aakkostuksesi hidastaa sun levyhyllysi selaamista ihan selkeästi.
:-)
 
Joka kerta käydessäni mä pysähdyn johonkin kohti sun levyseinääsi: "Eikö sillä oo sitä..." - ja sitten kaivattu levy (ja kaikki sen kaveritkin) löytyy jollain ihan muulla logikalla toisaalta. Pari metriä sivumpaa.

Kyllä, vaikka sun omituinen aakkostuksesi hidastaa sun levyhyllysi selaamista ihan selkeästi.
:-)
 
Joka kerta käydessäni mä pysähdyn johonkin kohti sun levyseinääsi: "Eikö sillä oo sitä..." - ja sitten kaivattu levy (ja kaikki sen kaveritkin) löytyy jollain ihan muulla logikalla toisaalta. Pari metriä sivumpaa.
 
Pääasia, että itellä o kivaa:)

Tunsin yhden tyypin joka oli aito järjestelmäfriikki. Se kuunteli kans levyjään järjestyksessä alkaen A:sta. Sillä oli merkki siinä levyhyllyssä missä kohtaa oli menossa. :)
 
Minulla on sama proggis menossa tällä hetkellä, ei järjestelmäfriikkeyden takia vaan ihan siksi, että tulisi kuunneltua kaikki sellainenkin mihin en ole aikoihin (tai koskaan) koskenut.
 
Bonuksena pidän vieläpä kuunteluista eräänlaista päiväkirjaa ja kommentoin levyjä senhetkisten mieltymysten mukaan. Lontoon kieltä osaavat voivat seurata projektia last.fm:stä, osoitteessa http://www.last.fm/user/sirwoland/journal/ . Eteneminen on hidasta mutta varmaa.

Luinko rivien välistä oikein? Kuunteletko levyjä järjestyksessä hyllyjärjestyksen mukaan? Heh.. Mahtavaa. Tunsin yhden tyypin joka oli aito järjestelmäfriikki. Se kuunteli kans levyjään järjestyksessä alkaen A:sta. Sillä oli merkki siinä levyhyllyssä missä kohtaa oli menossa. :)
 
Joo, kyllähän minä niitä järjestyksessä kuuntelen. En kuitenkaan aakkosjärjestyksessä. Osa niistä on telineissä joten aina yhden telineen otan ja kuuntelen siitä ja sitten vaihdan seuraavaan jne. Tulee mukavasti vaihtelua aina yhdelle päivälle.

Hyllystä löytyy kaikenlaista rokkia, punkkia, metallia, kitarapoppia, jazzia, bluessia ja Finlanderssia! Aitoja levyjä löytyy aivan liian vähän. Levyjen keräily alkoi kunnolla vasta viimevuoden loppupuolella, eli olen ns. myöhäisherännäinen. Kuitenkin nuihin lättyihin on mennyt tänäkin vuonna jo muutamia satoja euroja.
 
Uutta musiikkia haalin, niin usein, kuin se vaan taloudellisesti on mahdollista. Kaipa minussakin on sitten pieni ripaus keräilijän vikaa.

On epätodellinen fiilis istua koko yö pimeässä, levysoittimen nopeudensäätöstrobon valo ainoana valona, kuulokkeet päässä juomassa viinaa ja kuuntelemassa yhä uusia syvyyksiä levyistä.
 
Tuo on suunnilleen parasta mitä pieni ihminen voi tehdä.
 
Itselläni tosin vastaanottokyky yleensä heikkenee jossain vaiheessa yötä sen verran, että ainoa mitä enää pystyy hahmottamaan on Popeda. Katson sen bändille pelkästään meriitiksi. Popedan jälkeen onkin sitten aika panna maaten Abbey Roadin soidessa taustalla rauhoittumismusiikkina.

en keräile levyjä, vaan ostan kuunneltavaksi
 
70-luvun loppupuolelta alkaen on kertynyt ensin vinyylejä ja sittemmin painottuen cd:ihin & sisältäen rivin musa-dvd:tä kolme lundia-hyllyköllistä (ja jotain epämääräisempää vielä laatikoissa) - kaikki ostettu - kasetteja, minidiskejä ja jonkun verran poltettuja on jossain laatikoissa - ei mahdu eikä "kehtaa" pitää hyllyssä.
 
liikaa niitä on, ei ehdi kaikkea aktiivisesti kuuntelemaan, mutta eipä ole silti kovin sellaistakaan, josta voisi noin vain luopua - ostamisintoa hillitsee säilytystilan rajallisuus
 
musiikkimaku on muuttunut/laajentunut - kausittain on saattanut painottua kovastikin johonkin tiettyyn lajiin kun innostus ja kaveripiirissä yhteinen harrastus on ollut kova ... mm. funk & disco, reggae, hip-hop, 60-lukumoderni-jazz ja tosi-free... Kova innostus oli 80-luvun alkupuolen/puolivälin tietämillä koukkasin aina interraililla pariksi päiväksi Pariisiin levyjä ostamaan - en suinkaan chansoneja vaan afrikkalaista rytmimusaa (Celi Bitshu, Zaiko-Langa, Etoile de Namaco...). Urku- ja muuta smoothjatsia kuuntelin jo ennen 80-luvun nu-soul ja nu-jatsi -muoteja. P..kaviihde-lounge on aina ollut sydäntä lähellä jo 70-luvulta lähtien - hienoja melodioita, sovituksia ja soundeja. Ruotsin radiosta kuultiin pohjoisessa rockia ja poppia enemmän kuin yleltä saattoi silloin koskaan olettaa. Rock- ja pop -musiikki oli aluksi voimallisemmin mukana vaan jäänyt nyt vähiin. Aktiivisemman musiikkiharrastuksen ensimmäinen raju kokemus oli nähdä ja kuulla sex pistols telkkarissa (en muista, että oliko Anarchy vai God Save..) - sittemmin on ollut muutakin eri musiikinlajeissa... Edelleen harrastamiani lajeja ovat kaikki discon nyrjähtäneet tyylit - ei tarvitse olla enää funk-sidostakaan - paletti ulottuu new-yorkin, floridan ja länsirannikon disco-discoista ja hi-energystä nykyisiin house- ja teknotyyleihin. Terävämpi nykyjazz, surinamusiikit, iloinen pop ja rankka dub, örinähevi, "maailmanmusiikki".... kaikenlaista noitakin. Kotimaista rockia/poppia ei juuri löydy/en kuuntele - tuntuu, että radioasemat suoltavat biisejä, joita en erota toisistaan & joiden funktio ei avaudu - lista R&B ei kolahda myöskään ... ai niin - olihan minulla tietysti lukiopoikavaiheessa se pakollinen blues-kausi, joka ulottui myös oman musisoinnin myötä mm. ragtimepianismiin. ... näitä riittää...
 
itselle sattuneet harvinaiset tai kummalliset levyt ovat tietysti ihan esineinäkin omistamisen iloa herättäviä - ja kyllä muutenkin: aineettomasti en osaa kuvitella musiikkia ostavani - mitenkäs sitä kavereiden kanssa musiikista puhutaan jos ei voi levyjen kansia hiplata samalla??
 
levyt ostan satunnaisesti - jos esim. olen kuullut kaverien luona tai lueskellut jostain artistista tms. saatan innostua hankkimaan pitkän listan äänitteitä tai muuten on joku "tyylikausi" menossa niin helposti 10-15 levyä ostaa kerralla - välliin on viikkotolkulla etten osta mitään..

Entäs Captain Beefheart?
 
entäs Zeppelin Led ??

Kokeilin kerran tuon ohjelman demoa ja kieltämättä oli vaikuttava softa. Kunhan joskus jaksan sen listan tehdä, hankin tuon ensin.
 
minulla oli alusta lähtien ruutuvihkoissa levyt ostojärjestyksessä hankintatietoineen - joskus vajaat 15 vuotta sitten jäi homma päivittämättä vähäksi aikaa enkä enää jaksanut kuroa kiinni - luettelointi on jäänyt. Eläkkeellä sitten minäkin aion luetteloida - jahka saan ensin kaikki diat kehystettyä :-)

Luinko rivien välistä oikein? Kuunteletko levyjä järjestyksessä hyllyjärjestyksen mukaan? Heh.. Mahtavaa. Tunsin yhden tyypin joka oli aito järjestelmäfriikki. Se kuunteli kans levyjään järjestyksessä alkaen A:sta. Sillä oli merkki siinä levyhyllyssä missä kohtaa oli menossa. :)
 
Mä aloitin kerran ton myös. Pääsin neljässa vuodessa D-kirjaimeen asti ... se oli kieltämättä hyvä tapa kuunnella levyjä, joihin ei ole pitkään aikaan kajonnut. Valitettavasti en ehdi kauheasti kuunnella levyjä päivässä ja sitten iso osa musiikinkuuntelusta toimii "force majore"-periaatteella, joten projekti jäi toivottomana kesken. Kunhan lopetan musiikkikirjoittelun, niin sitten uudestaan...

Vinyylejä joitakin kymmeniä, Musa-DVD:tä ehkä noin kymmenkunta, loput CD-muodossa. Yhteensä yli 600 kpl (M.netin levylistalla nimellä: Mr. Mustardin musiikkiformaatit; tätä kirjoitettaessa 646 kpl). Kaikki vinyylit (joihin kuuluu mm. kaikki Beatlesin studiolevyt + muuta) ovat vaimoni samaten kaikki reilut 50 Elviksen CD:tä + melkein kaikki Paul McCartneyn ja John Lennonin soolotuotanto. Vaimoni ostamat levyt keskittyvät muutamiin artistiin/bändeihin, joista sitten on melkein koko tuotanto. Nykyään levymme ovat yhteistä kokoelmaa, vaikka kumpikaan ei kaikkia toisen ostamia kelpuuttaisikaan;)
 
Minä olen se, joka enemmän levyjä ostaa. Vaimo ostaa ehkä 5 levyä vuodessa, minä reilut 100 kpl, vaikka tänä vuonna on ollut aika hidas tahti.
 
Levymme ovat kätevissä pyörivissä levykaruselleissa, joissa yhteen jalustansa ympäri pörivään karuselliin mahtuu 200 levyä, eli karusellin yhdelle sivulle mahtuu 50 levyä, jotka ovat vaakatasossa päällekkäin siten, että joka levylle on oma lokero. Meillä on kolme karusellia, joista kaksi on täynnä ja kolmas viittä vaille, joten täytyy käydä kyselemässä vieläkö noita myytäisiin. Ovat olleet käteviä, kun yksi karuselli ei vie tilaa kuin about 4X30 cm + korkeus noin metrin. Karuselliin ei mahdu kuin normaalikokoiset CD-kotelot, joten paksummat paketit ovat eri hyllyssä.
 
Kotimaisia levyjä on reilut satakunta, eli noin 1/6 kaikista. Levyt ovat aakkosjärjestyksessä ja saman artistin useat levyt ovat aikajärjestyksessä (alkuperäisen)ilmestymisvuotensa mukaan. Kokoelmat sijoitan artistin muiden levyjen joukkoon samalla ilmestymisvuosiperiaatteella.
 
Eri esittäjiä sisältävät kokoelmat olen laittanut omaan osastoonsa yhdelle levykarusellin sivuista. Samaten kotimaisen levyt ovat erotettu muista omaan karuselliinsa aakkosjärjestykseen. Eli kaksi ekaa karusellia ovat ulkomaisia levyjä, ja kolmannesta karusellista puolet kotimaisia, 1/4 kokoelmia ja 1/4 ulkomaisia levyjä, jotka eivät mahtuneet kahteen ekaan karuselliin. Tajusikohan kukaan?;)
 
Levykokoelmaa haittaa, jotkut vaimon Laura Pausinit;), mutta olen pyrkinyt hommaamaan tietyllä tapaa ns. klassikkolevyt rockin ja popin osalta. Eli Abbasta Zappaan löytyy. Kokoelman pääpaino on 60-70-lukujen musassa. 80-luku on aliedustetuin. Olen vähitellen taipumassa sille kannalle, että 70-luvulla tehtiin vähintään yhtä hyvää musaa kuin 60-luvulla, mutta silti Beatles on kaikkein paras. 60-luku on kaikkein paras siksi, että silloin oli Beatles.
 
Ihanteenani on tehdä kokoelmastani klassikoiden minikirjasto. Samalla tavoin kirjastossa voi sivistää itseään, myös omalla levykokoelmalla voi tehdä samoin. Minua viihdyttää ajatus siitä, että tunnen populaarimusiikin historian pääpiirteittäin, kuten ammattini puolesta myös historiaa yleensä. Tottakai valitsen populaarimusiikin kirjastooni niitä levyjä, joista nautin itse, ja onkin onni, että makuni on kehittynyt teinihevivuosista melko laajaksi ja suht avaraksi. Oikeastaan mikä tahansa tyyli käy periaatteessa paitsi Tekno, Rap, lista R&B (ja kaikki muu MTV-jööti), kotimainen iskelmä/tanssimusiikki.
 
Yleensä pyrin hommaamaan levyjä, jotka kestävät aikaa. Arvonsa osoittaneet klassikot päätyvätkin yleensä hyllyyni. Koska en vie levyjäni koskaan divariin, niin mietin aina ostaessani onko tämä se levy minkä kanssa oikeasti haluan viettää aikani elämäni loppuun asti, vai rumentaako se kokoelmaani?
 
Koska nykypäivänä on niin paljon uutta musiikkia, ettei kaikkeen ehdi tutustua, hankin yleensä uusien artistien levyjä pienellä viiveellä. Jos näistä uusista lupauksista puhutaan positiivisesti vielä viidenkin vuoden kuluttua, saatan innostua tsekkaamaan mistä on kyse. Kyllä noita hutejakin on tullut hankittua, mutta silti pidän ne hyllyssä. Elämän virheetkin ovat osa minua, mitä niitä piilottelemaan;)
 
Usein käy niin, että hankittu levy kuunnellaan läpi kerran ja pettyneenä pannaan hyllyyn pariksi vuodeksi, sitten kun alitajunta on työstänyt tarpeeksi, otetaan levy uudelleen kuunteluun ja saattaa hyvällä säkää tapahtua raju kolahdus ja into levyä kohtaan. Esim. kun aloitin tutustumiseni Pink Floydiin, hankin ensiksi paljon puhutun Dark Side of The Moonin, joka oli "ihan kiva", mutta ei säväyttänyt. Parin vuoden kuluttua annoin uuden mahdollisuuden ja sen jälkeen on tullut fanitettua bändiä sen verran, että muitakin levyjä on hyllyyn eksynyt. Tästäkin on niin monta esimerkkiä, että olen vannonut, etten vie levyjäni divariin vaikka tuntuisikin "turhalta levyltä".
 
Pääsääntöisesti olen ollut tyytyväinen valintoihini, teenkin usein netin ja musiikkilehtien kautta tutkimusta etukäteen, ihan sokkona ostan harvoin. Netti on kätevä, kun löytyy näytteitä esim. bändeistä, joista ei ole aiemmin kuullut mitään.
 
Kun katson levykokoelmani kuuttasataa nimikettä, niin eri esittäjiä on päälle 200 kpl. Se ei ole älyttömän paljon, mutta jos puhutaan suurista ja keskisuurista nimistä ja jätetään underground/indie musaa tms. pois, niin onhan tuossa jo melko monta tärkeää nimeä.
 
Tällä hetkellä uusien (tai minulle uusien) kiinnostavien esittäjien löytäminen on hankalampaa, sillä kovimmat klassikot ovat jo aika hyvin haarukassa. Kokoelmani päivittyykin lähinnä tuttujen esittäjien levyillä, jotka vielä puuttuvat. Esim. David Bowien 70-luvun ja Rolling Stonesien puuttuvaa tuotantoa päivitän innokkaasti. Kai tuo on jo jonkinlaista keräilyä, sillä esim. Rollarienkaan joka levy ei ole uraa uurtava merkkiteos.
 
Uusi harrastukseni onkin tehdä omia kokoelmalevyjä, sillä pitkät työmatkani kuljen autolla ja radion huonon tarjonnan vuoksi pitää kuunneella omia levyjä. Erityisesti sellaiset levyt, jotka eivät kokonaisuutena innosta, mutta joissa on pari kuolematonta vetoa on kätevää vetää omalle kokoelmalle.
 
Kyllä tunnustan omaavani jonkinlaista keräilymieltäkin, mutta kyllä ensin tulee itse musiikki. Rakkaus musiikkin sitten aiheuttaa kaiken muun friikkiyden, kuten sen että levynkansia ja levyhyllyä pitää silloin tällöin ihan käsin hipelöidä ja ihailla.

Mä aloitin kerran ton myös. Pääsin neljässa vuodessa D-kirjaimeen asti ...
 
Avopuoliso ryhtyi kuuntelemaan levyjäni läpi silloin joskus kun alettiin seurustella. Nyt, 18 vuotta myöhemmin, hän on ehkä C-kirjaimen loppupuolella.
 
Syynä ei oo niinkään levyjen paljous kuin se, että aikaa kuunteluun on rajallisesti. Hänellä kun on myös elämä.
;-D

Avopuoliso ryhtyi kuuntelemaan levyjäni läpi silloin joskus kun alettiin seurustella. Nyt, 18 vuotta myöhemmin, hän on ehkä C-kirjaimen loppupuolella.
 
Syynä ei oo niinkään levyjen paljous kuin se, että aikaa kuunteluun on rajallisesti. Hänellä kun on myös elämä.
;-D
 
Joo, mut tuo merkki siinä kohdalla mihin jäi kuulostaa hyvältä. Mä en koskaan äkännyt tota enkä koskaan muistanut mihin olin jäänyt. Toki pitää kuunnella siinä tapauksessa ensin vinyylit aakkosjärjestyksessä ja sit cd:t, mikä onkin järkevää kun cd-kokoelma karttuu tiheämmin.

Jos Mr. Mustardin kirjoituksesta ottaa pois vaimon ja Laura Pausinin, niin se voisi olla melkein suoraan minun näppäimistöltäni lähtöisin. Sielunveli isolla S:lla! = )
 
Sensational Alex Harvey Band
 
Tämä on paha. Kirjastossa levyt löytyvät H:n kohdalta, mutta itse voisin taipua laittamaan ne S:n kohdalle. Pitäisikin hankkia käsiinsä bändin levyjä. Muistelisin joskus kuunnelleeni niitä kirjastossa ja tykänneeni. Ainakin "There Is No Lights in the Christmas Tree Mother, They're Burning Big Louie Tonight" on jäänyt mieleen.
 
Bob Marley amd the Wailers
 
Bob Marley löytyy M:n kohdalta, mutta kaksi the Wailersin nimissä tehtyä lättyä - Catch a Fire ja Burnin', molemmat muuten oikein hienoja levyjä - ovat sitten hyllyssä Tom Waitsien naapureina.
 
Miten laittaisin mm. seuraavat
 
Son House H:hon, Keb Mo K:hon, Lightnin' Hopkins H:hon, Hound Dog Taylor T:hen, Blind Willie Johnson J:hin ja Badly Drawn Boy B:hen. Ei kestä kiittää ; )
 
Tunnustaako joku panevansa kaikki taiteilijanimetkin sukunimi-etunimi -järjestykseen? Miljoona, Pelle; Waters, Muddy; Perusjätkä, Maukka; Wolf, Howlin'. Ei kai sentään...
 
Muddy Waters on minulla W:ssa, mutta Howlin' Wolf H:ssa.
 
Gene Vincent on geessä, samoin kuin Kari Tapio olis koossa.
 
Vade retro, satana! ; )

Tämä (The Sensational Alex Harvey Band) on paha. Kirjastossa levyt löytyvät H:n kohdalta, mutta itse voisin taipua laittamaan ne S:n kohdalle. Pitäisikin hankkia käsiinsä bändin levyjä. Muistelisin joskus kuunnelleeni niitä kirjastossa ja tykänneeni. Ainakin "There Is No Lights in the Christmas Tree Mother, They're Burning Big Louie Tonight" on jäänyt mieleen.
 
Kyllä ne SAHB:t ässän kohdalle kuuluvat, se oli kuitenkin bändi. Harveyn soolot sitten hoohon.
 
Haluutko koosteen SAHB:sta Marlowe?

Levylistani sisältää tällä hetkellä 3124 nimikettä ja sen päälle on vielä joitakin kymmeniä levyjä joita en ole jostain syystä listaani kelpuuttanut. Tällä hetkellä ostan pääasiassa pitkäsoittoja ja ne toki mieluummin vinyylinä. Pääasiassa kuuntelen nykyään mustaa rytmimusiikkia (ska, reggae, soul, doo-wop, jazz...) ja punkkia, mutta toki hyllyyni on ehtinyt kertyä vuosien saatossa kaikenlaista musiikkia. Se mitä minulta ei löydy, on hard rock, heavy, disko ja lähes kaikki konemusiikki. Ehkä opin vielä niitäkin joskus kuuntelemaan, mutta työtä se vielä teettää.