Yleistä keskustelua musiikista ›

Absoluuttinen korva on sellainen, joka sanoo ilman referenssiääntä, että tämän äänen taajuus on 441 Hz.
 
No tuo on aika absoluuttista.
 
Voi käyttää toista ilmaisua, eli jos A on 445, niin tämän äänen nimi on se ja se vähän pielessä.
 
Tuo on ehkä paremmin ilmaistu :) En usko että absoluuttisella tarkoitetaan sitä että joku kertoo sävelen kuin viritysmittari, vaikka niitäkin varmasti on. Se on ennemminkin sellainen sisäinen tunne, että nyt ei ole kohdallaan jos A olis vaikka 438Hz.

Kirous siinä mielessä, että esim cover-biisit kuulostavat ihan vääriltä jos ne soitetaan alkuperäissävellajista poikkeavasta sävellajista. Toisaalta taas kitara menee yleensä mukavasti vireeseen ilman referenssiääntä.
 
Njaa, tuo ensimmäinen virke ei taida kylläkään ihan olla merkki absoluuttisesta korvasta, vaikka onkin ehkä vähän siihen suuntaan kallellaan. Mulla esimerkiksi ei ole absoluuttista korvaa ja siitä huolimatta tuntun biisin kohdalla kyllä huomaan jos se menee väärästä sävellajista.
 
Jälkimäinen virke on paremmin totta.
 
Näin siis mun mielestäni on asian laita, noin suurin piirtein...

Absoluuttinen korva on sellainen, joka sanoo ilman referenssiääntä, että tämän äänen taajuus on 441 Hz.
Voi käyttää toista ilmaisua, eli jos A on 445, niin tämän äänen nimi on se ja se vähän pielessä.
 
Absoluuttinen korva tunnistaa taajuuksia, totta, mutta ei kai nyt sentään ihan hertsin tarkkuudella. Viritystaajuudethan vaihtelevat joka paikassa ja koko ajan. En osaa omakohtaisesti sanoa, kun mulla ei absoluuttista ole, mutta eiköhän näillä absolutisteillakin jonkinlainen "toleranssi" ole, ettei nyt yhden tai kahdenkaan hertsin heitto vielä kovin pahalta epävireisyydeltä kuulosta. Absoluuttinen korva kehittyy ajan kanssa, ja kukapa sen kehitysvaiheessa nyt hertsilleen samaa virettä koko ajan kuulisi.
 
Absoluuttinen korva ei ole sellainen, joka sanoo että tämä on F#, koska se edellyttää, että on sovittu että A on jotain.
 
Absoluuttinen korva luonnollisesti kehittyy tunnistamaan säveliä siinä viritys- ja taajuusjärjestelmässä, missä se on tottunut musiikkia kuulemaan. Aiemmin kerroin jo anekdootin Sibeliuksesta, jonka absoluuttinen korva kehittyi kotipianon soiton yhteydessä. Myöhemmin ammattiopintojen alkaessa oli kova paikka, kun kävi ilmi että kotipiano olikin viritetty puoli sävelaskelta liian matalalle. Ääni, jota hän oli tottunut pitämään A:na, olikin "oikeasti", ts. yleisemmin käytetyssä viritystaajuudessa As, ja tämä häiritsi pitkään Sibeliusta. Tarina on tavallaan myös yksi tapaus osoituksena siitä, miksi absoluuttisen sävelkorvan omaaville transponointi voi tuottaa huomattavia vaikeuksia.

En ole ennen kuullukaan tästä absoluuttisenkorvan ja värien suhteesta. Mielenkiintoinen tieto.
 
Eri korkuisia ääniä voi myös käyttää tylsien listojen ulkoaopetteluun. Tai jos jossain muistipelissä pitää muistaa joku pitkä sarja tylsiä asioita. Itselleni sellaisten juttujen opettelu hauki-on-kala-tyyliin on ihan tervanjuontia, mutta kun kuvittelee yksiköt säveliksi, niin niistä muodostuva melodia on tosi helppo muistaa ja palauttaa mieleen. Tämä eksyi hieman aiheesta, mutta muistin kannalta mun mielestä kiintoisa aihe.

Selittäkää mulle, mitä eroa on absoluuttisella sävelkorvalla ja tarkalla sävelmuistilla. Itse pystyn kohtalaisen hyvin tunnistamaan sävelen nimen, jos kuulen sen. Ja myös sen Heurekan testin mukaan, mulla on absoluuttinen sävel korva. Siinä piti löytää puhelimen valintaääni eli gis. Hyräilin vain päässäni E:tä ja sitten laskin siitä gissän. Eli onko minulla vain tarkka sävelmuisti?
 
Sanoisin että jos olisi abs. sävelkorva niin se G# olisi tullut heti. Jos sen joutuu laskemaan esim. E:stä niin kyseessä on tarkka sävelmuista ja hyvä relatiivinen sävelkorva.

Eräs klassisen musiikin harrastaja omistaa absoluuttisen sävelkorvan. Ei tunnistanut biisiä kun joku Mozartin sinfonia meni Am:sta eikä Dm:sta niinkuin se alunperin menee

Mulla on kanssa absoluuttinen korva.

Miulla ei ole absoluuttista sävelkorvaa. Joskus osaan arvata, miten melodiat menee niin, että pystyn soittamaan jonkun yksinkertaiset riffin vaikkapa pianolla, mutta tiedän, että tämä perustuu tuuriin ja pähkäilyyn (tyypillisin aloitusääni hevissä jne..D), eikä niinkään tarkkakorvaisuuteen.
Tämä ei juuri kiinnostävä ilmiö selittynee sillä, että olen harrastunut musiikkia noin kolme vuotta.
 
Yleisesti on tullut huomattua, että ihmiset tuppaavat käyttämään absoluuttisen sävelkorvan termiä vähän turhan innokkaasti. Entinen musiikinopettajani, joka ei ollut ammattiopettaja vaan ex-muusikko, leimasi bändimme rumpalin heti 7-luokalla "ihmelapseksi", koska tämä erotti pari hassua ääntä pianosta joissain pikatesteissä. Myöhemmin sitten selvisi treeneissä, että kummasti absolutistikin sekoittaa niin kaukaiset äänet kuin e:n ja h:n. Ei siinä mitä, sävelkorvaa on kyllä pojalla, mutta absoluuttinen on ehkä hieman liian ehdoton adjektiivi.
 
Noista värihommista, joita on hieman sivuttu, sen verran, että tulee mieleen epäselvästi lukion psykologiassa (?) jauhetut muistitekniikat. Ihmiset, joilla on erinomainen muisti esimerkiksi mittavien sarjojen suhteen, kertovat esimerkiksi kuvittelevansa muistettavat asiat -olkoon ne vaikka numerosarjat- käytäväksi, joissa on erivärisiä ovia, jotka johtavat erilaisiin huoneisiin. Sitten kun tulee muistista palauttamisen aika, kuvittelevat he menevänsä käytävällä ja hakemalla numerot yksitellen pois. Näin ehkä jollain tapaa yksitoikkoinen informaatio saadaan puettua hieman järkevämpään kuosiin.
 
Olisiko ajatus siitä, että ihmisten tiedostamattaan kuvittelemat väri-ääni-suhteet auttaisivat muistamaan, miltä minkin äänen kuuluisi noin suurinpiirtein kuulostaa, täysin mahdoton?

Note otti tuossa aikaisemmin tässä ketjussa esiin sen, että kuuleminen muuttuu iän ja kokemuksen myötä. Itselläni ei ole absoluuttia. Relatiivista korvaani olen ensin tiedostamattani ja viimeiset lähes 15 vuotta erittäin tietoisesti pyrkinyt kehittämään.
 
Oliskohan ollut kymmenisen vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran tapahtui sellainen juttu, että sain nuotin nenäni eteen ja lauloin biisin empimättä tarkalleen siitä sävellajista mihin se oli lapuissa kirjoitettu. Hetkeen liittyi jotenkin "omituinen" tunne, ja siksi kävinkin tsekkaamasta pianosta mistä tuli laulettua. Tämän ekan kerran jälkeen kyseinen ilmiö on alkanut tapahtua aina silloin tällöin. En ole dokumentoinut mitenkään, onko ilmiö alkanut tapahtua useammin viime aikoina.
 
Käytännössä itseäni tarkkailtuani huomaan käyttäväni säveltasojen määrittämisessä avuksi mm. oman lauluääneni alinta soivaa säveltä (E), tietoutta eri instrumenteista, jonka avulla voi päätellä sävellajin esim. kitaran tai jousien vapaista kielistä, puhaltimien (etenkin vaskien) soundista yms.
 
Silti joskus tulee näitä "kirkastumisen" hetkiä jolloin vain tietää. Mutta homma ei toimi väkisin eikä aina. En siis voi luottaa siihen että aina tiedän mistä soi. Mutta joskus, ja luulisin että yhä useammin, niin tapahtuu.
 
Siitä onko absoluutti kirous vai lahja, en usko että kukaan osaa tyhjentävästi vastata. Molemmissa vaihtareissa on omat hyvät ja huonot puolensa, joita ei voi ilman tarkasti rajattua kontekstia laittaa arvojärjestykseen.

Tossa on varmasti perää, sillä itsekin tunnistan usein sellolla soitettuja ääniä ja monesti esim. pianollakin suurin piirtein sellon äänialasta soitettuja ääniä. Mutta korkeampien äänten kanssa on sitten niin ja näin.
 
Minulla viulistina on täysin päin vastoin. Eli viulun äänialan nuotit tunnistan helposti heittämällä, mutta sitten kun mennään pienen g:n alapuolelle, tulee ongelmia.
 
Miten muuten opiskellaan näitä nauhattomia soittimia. Ilmeisesti "paikan" perusteella ja sitämyöden sitten oppii korvakin vähitellen?
 
Korvalla opiskellaan. Tietenkään 6-vuotiaana aloittaessani en heti korvaa osannut käyttää. Silloin viulun opettaja laittoi tarkasti käden oikeaan asentoon, jotta sormet putoavat oikeisiin kohtiin. Asentoa totuttelemalla sitten alussa löysi "vähän sinne päin". Mutta pikkuhiljaa soittamalla ja opettajan opetuksella iän myötä alkoi oppimaan kuuntelemaan.
 
Eri korkuisia ääniä voi myös käyttää tylsien listojen ulkoaopetteluun. Tai jos jossain muistipelissä pitää muistaa joku pitkä sarja tylsiä asioita. Itselleni sellaisten juttujen opettelu hauki-on-kala-tyyliin on ihan tervanjuontia, mutta kun kuvittelee yksiköt säveliksi, niin niistä muodostuva melodia on tosi helppo muistaa ja palauttaa mieleen. Tämä eksyi hieman aiheesta, mutta muistin kannalta mun mielestä kiintoisa aihe.
 
Minä opettelin pii:n n. 105 desimaalia käyttäen tuota menetelmää ja jotain ihmellistä omaa kaava systeemiä. Numeron lausunta korkeus tietenkin nousi kun numeron arvo kasvoi edelliseen verrattuna, ja päinvastoin. Eli en kuitenkaan mitään melodiaa ruvennut noista kyhäämään, vaan jokaisella numerolla on oma sävelkorkeus.
 
Myöhemmin sitten selvisi treeneissä, että kummasti absolutistikin sekoittaa niin kaukaiset äänet kuin e:n ja h:n.
 
Minulle noiden sävelien sekoittaminen on selitettävissä äänien tunnistus tekniikkani perusteella.
Yrittäessäni kuunnella jotain säveltä, yritän soittaa saman mielessäni pää-instrumentillani eli viululla. Viulun kielien välinen intervalli on kvintti, e ja h sävelten välinen intervalli sama. Eli jos tunnistan h:n e:ksi, olen "soittanut" väärältä kieleltä. Tällaista sekaannusta minulla tapahtuu usein kun mennään matalemmille äänille mitä viululla voi soittaa.
 
Tätä minun äänentunnistus tekniikkaa nimitetään varmaan hyväksi sävelmuistiksi? Kun muistan melko hyvin miten mikä tahansa viulun äänialan ääni soi. Mutta a:n muistan kuitenkin muita säveliä paremmin kun viulu viritetään aina sen kautta, joten monesti huomaan käyttäväni relatiivista sävelkorvaa riippuen tilanteesta.
 
Onko kenelläkään mitään vinkkejä miten kuunnella sointuja? Melodioita ja yksittäisiä säveliä tunnistaa helposti mutta sointujen kohdalla olen lähes toivoton.

Asian vierestä. Olisi mielenkiintoista tietää onko mitään tutkimuksia siitä, miten ikä vaikuttaa kyseiseen ominaisuuteen. Itse, nyt keski-ikäisenä, olen huomannut sävelkorvani huonontuneen viime aikoina.
 
Mutsillani myöskin, mutta eipä sillä ole paljoa kuuloakaan jäljellä.
 
Samoin vanhat tutut biisit kuulostavat usein siltä, että menevät vieraassa sävellajissa. Mulla ei ole harmainta aavistusta miksi, mutta ilmeisesti ilmiö ei ole mitenkään harvinainen.
 
Hmm, aika mielenkiintoista. Pitääkin tiedustella mutsilta tästä kun se tulee viikonloppuna käymään.
 
Mulla oli aiheesta joku Tieteen Kuvalehden tmv. lehtileike, mutta eipä se ole pitkiin aikoihn ollut tallessa...

Kyl siitä hyötyä on. Voi kirjottaa biisin nauhalta suoraan lapulle ilman mitään soitinta vaikka dösässä.
 
Ja muutenkin tietää kivasti missä basisti seikkailee.

Kuulin tuttavaltani että erään alunperin suomalaisen, mutta nykyään Itävallassa asustelevan maailman parhaimmistoon kuuluvan steelpan valmistajan poika oli vauvana kontannut keskeneräisten ja valmiiden pannujen seassa, kokeillut niitä ja kuullut päivästä toiseen kuinka isänsä viritti niitä oikeaan vireeseen ja vähitellen hänelle oli tässä kehittynyt absoluuttinen sävelkorva. Tosin valitettavasti tämä poika ei ilmeisestikään kovin paljoa musiikkia harrasta, mitä satuin joskus sitä näkemään kun olivat Suomessa.

Tylsää ku ei voi soittaa Eric Claptonin sen rokimman Laylan mukana kitaralla ku se ei oo ihan E vireessä se Clapin skitta ;) muutä tämä nyt taas ei liittynyt yhtään mitenkään mihinkään. Aah EDiä.

.
.
.
Chevy Chase
.
.
.
 
E: Lähteenä wikipedia
 
Eikös tämä ole näyttelijä?

Mä en ole absolutisti.....

Minä opettelin pii:n n. 105 desimaalia käyttäen tuota menetelmää ja jotain ihmellistä omaa kaava systeemiä. Numeron lausunta korkeus tietenkin nousi kun numeron arvo kasvoi edelliseen verrattuna, ja päinvastoin. Eli en kuitenkaan mitään melodiaa ruvennut noista kyhäämään, vaan jokaisella numerolla on oma sävelkorkeus.
 
En tajunnut "kaavaasi" mutta mitä ehdottaisit vinkiksi anatomian pänttäykseen? Olen epätoivoinen.. Voisiko luille ja niiden erilaisille pinnoille ja lihaksille antaa eri sävelkorkeudet? Mitäköhän musiikkifysiologian opiskelijat (fysioakustinen tuoli tietää eri lihaksiin vaikuttavat taajuudet) sanoisivat vinkiksi? Anyone???? :D

Taisit katsoa Iirottelua- TV- ohjelman? Vähän aikaa tuli huuli pyöreänä ihmeteltyä kun Rantala otti jonkin kahdenkäden ihmesoinnun ja Segerstam mietti pari sekuntia ja soitti saman.
 
Ai se on todistettu TV:ssäkin! En ikävä kyllä katsonut ohjelmaa.. joskus kauan sitten muistelin kuulleeni tämän jutun. Kummallinen mies.. On niin paljon humoristisia juttuja joita voisi kyseisestä maestrosta kertoa. :)

Onko kenelläkään mitään vinkkejä miten kuunnella sointuja? Melodioita ja yksittäisiä säveliä tunnistaa helposti mutta sointujen kohdalla olen lähes toivoton.
 
En varmaankaan ole aivan väärässä jos väitän, että tuo ongelmasi johtuu siitä, että viululla ei soiteta sointuja. Luulisin että sointuja voi oppia tunnistamaan vain itse niitä soittamalla. Kun tiedät itse minkä soinnun soitat, niin samaan tapaan kuin sävelmuistissa opit muistamaan miltä mikäkin sointu kuulostaa.

En tajunnut "kaavaasi" mutta mitä ehdottaisit vinkiksi anatomian pänttäykseen? Olen epätoivoinen.. Voisiko luille ja niiden erilaisille pinnoille ja lihaksille antaa eri sävelkorkeudet? Mitäköhän musiikkifysiologian opiskelijat (fysioakustinen tuoli tietää eri lihaksiin vaikuttavat taajuudet) sanoisivat vinkiksi? Anyone???? :D
 
Muistelisin, että skapula on rintalasta???
splektra on sitten kämmenluut...ja..sjousi olkoot olkaluu.
 
Auttaako??? Kyllä noilla tiedoilla professoori läpi päästää :D