![]() 19.12.2005 15:20:34 | |
---|---|
Tuo on sen sijaan maailman yleisin harhaluulo. Että opiskelemalla klassista musiikkia menetetään kyky ja ominaisuus tehdä jotain omaa, uutta luovaa tai tulkita vanhaa musiikkia persoonallisesti. Aiemmin juuri sanoin, että klassisen musiikin koulutus tähtää ainoastaan antamaan opiskelijalle tarpeeksi hyvät perustaidot, jotta tämä kykenisi jatkamaan itsensä kehittämistä omin keinoin. Se nyt vaan ei ole klassisen musiikin opiskelun tarkoitus eikä käytäntö, että jokainen rupeaa säveltämään ja esittämään ainoastaan omaa musiikkiaan, mutta aika harvassa on ne klasaristit, jotka eivät ole koskaan mitään kirjoittaneet, edes pöytälaatikkoon. Mitäs luovaa siinä sinfoniabändissä soittamisessa on.Tai sitten näissä pienemmissä orkestereissa,eikös näistä opiskelleista kuitenkin suuri osa päädy niihin.Mikä on tulkinnan osuus soitettaessa jotain Klassista....Beethoven,Mozart yms.Mikä on improvisoinnin osuus tässä luovuudessa klasaripuolella.Onko todellista vapautta toteuttaa omaa itseään musiikin raameissa? Kitaroita pitää soittaa.Ne tykkää siitä. | |
![]() 19.12.2005 15:32:05 | |
Sen verran olen kuullut erilaisten soittajien soittoa, että toisille on ylipääsemättömän vaikeaa soittaa edes yhtä säveltä kauniisti. Ja nyt puhutaan "ammattilaisista", eli takana on vuosien harjoittelut, tutkinnot ja kaikki. Sitä puutetta ei voida poistaa millään luovuudesta höpöttämisellä. Joko sitä musikaalisuutta on tai ei ole. Vaikka sama jamppa laitettaisiin klassisen koulutusputken sijasta yltiövapaaseen luovan musiikin Super Jazz Creativity Boost Explosion Magic -koulutukseen, niin lopputulosta ei olisi yhtään sen mukavampi kuunnella. Ei luovuus ja "oma juttu" tee ihmisestä musikaalisempaa. Ketä kiinnostaa, jos jamppa X tekee todella omintakeista paskaa. Olisi parempi, jos jamppa X soittaisi edes klassista tiukassa valvonnassa, niin syntyvä kampe olisi ehkä vähän vähemmän paskaa. Ja isossa orkesterissa voi vähempilahjainenkin nauttia musiikin tekemisestä. Deadline tekee mestarin. | |
![]() 19.12.2005 15:37:53 (muokattu 19.12.2005 15:52:30) | |
Joko sitä musikaalisuutta on tai ei ole. Se on siinä....tässä musikaalisuutta,musikaalisuudennälkäisille http://www.youtube.com/watch.php?v= … TcQ&search=hound%20dog%20taylor Kitaroita pitää soittaa.Ne tykkää siitä. | |
![]() 19.12.2005 15:59:16 | |
Hyvää camaa. Deadline tekee mestarin. | |
![]() 19.12.2005 17:12:54 (muokattu 19.12.2005 17:14:31) | |
Mitäs luovaa siinä sinfoniabändissä soittamisessa on.Tai sitten näissä pienemmissä orkestereissa,eikös näistä opiskelleista kuitenkin suuri osa päädy niihin.Mikä on tulkinnan osuus soitettaessa jotain Klassista....Beethoven,Mozart yms.Mikä on improvisoinnin osuus tässä luovuudessa klasaripuolella.Onko todellista vapautta toteuttaa omaa itseään musiikin raameissa? Luovuutta on monenlaista. Se ei ole ainoa luovuuden merkki ja muoto, että säveltää omaa musiikkia. Yhtä hyvin voisi kysyä, että mitä luovaa on bändissä, joka säveltää itse omat biisinsä, mutta esittää ne illasta iltaan ja keikasta toiseen aina samalla tavalla. Onko se luovempaa kuin orkesteri, joka pystyy tulkitsemaan saman Mozartin sinfonian kymmenellä eri tavalla löytäen siihen aina tuoretta näkemystä ja persoonallista otetta? Olisi absurdia väittää, ettei musiikissa ole tulkinnanvaraa ellei sitä ole itse säveltänyt. Ei sellaista musiikkia olekaan, missä ei olisi tulkinnanvaraa. Ei kukaan varmaan sävellä musiikkia sillä periaatteella, että on olemassa vain yksi ainoa oikea tapa tulkita sitä, ja kaikki muut tulkinnat ovat vääriä tai kiellettyjä. Sitä paitsi klassinen ei ole ainoa tyylisuunta, jossa esitetään "vanhaa", ts. jonkun muun säveltämää musiikkia. Jazzmuusikot esittävät jatkuvasti omia tulkintojaan vanhoista standardeista, ja pop-, rock- ja viihdepuolella on Suomessakin kymmeniä ellei satoja coverbändejä, jotka tekevät vanhoistakin biiseistä parhaimmillaan persoonallisia ja raikkaita sovituksia. Samalla tavalla klassiset muusikot etsivät vanhoillekin teoksille uusia, persoonallisia tulkintatapoja. Jos klassisessa musiikissa ei olisi tulkinnanvaraa, niin sen esittäminen olisi varmaan lopetettu jo sata vuotta sitten. Nykysäveltäjätkin jättävät monesti huomattavan paljon tulkinnanvaraa teoksiinsa, jopa improvisaatiota varten, koska tietävät, että taitavat instrumentalistit osaavat usein ratkaista soittimelliset asiat ja ongelmat heitä paremmin. Ja käypä usein niinkin, että kun säveltäjä kuulee oman teoksensa jonkun muun kuin itsensä esittämänä, hän havahtuu huomaamaan, että "kas, tuohan oli hyvä tulkinta biisistäni, enpä ole tullut ajatelleeksi että sen voi noinkin tulkita." Näin siis muuallakin kuin klassisella puolella. Klassisessa musiikissa on valtavasti tilaa omalle luovuudelle, mutta ymmärrän että sitä voi olla vaikea käsittää jos ei ole siihen tarkemmin perehtynyt. Haastattelija: "Olette nyt säveltänyt 115 sinfoniaa, milloin tulee seuraava?"
Leif Segerstam: "No milloin ja milloin, mistä sen nyt tietää. Eihän sitä spermaakaan tule jos on just viisi kertaa nainut". | |
![]() 19.12.2005 19:13:13 (muokattu 19.12.2005 19:24:07) | |
..rauhallisesti rauhallisesti.. ei riidellä, eikä väitellä. Keskustellaan hienosta ja tärkeästä asiasta. Tässä ensi pari kommenttia nimimerkki Sellistin kirjoituksiin: Luovuutta on monenlaista. Se ei ole ainoa luovuuden merkki ja muoto, että säveltää omaa musiikkia. Yhtä hyvin voisi kysyä, että mitä luovaa on bändissä, joka säveltää itse omat biisinsä, mutta esittää ne illasta iltaan ja keikasta toiseen aina samalla tavalla. Onko se luovempaa kuin orkesteri, joka pystyy tulkitsemaan saman Mozartin sinfonian kymmenellä eri tavalla löytäen siihen aina tuoretta näkemystä ja persoonallista otetta? Luovuudetsta muusiikin yhteydessä puhuttuessa on pitkälti kyse säveltämisestä, sovittamisesta, tulkinnasta, tai improvisoinnista. Tulkinta on klassisien musiikin ja varsinkin orkesterimuusikoiden ensisijainen työväline kun he haluavat päästä käyttämään luovuuttaan. Vai Onko tullut improvisoitua montakin sellosooloa Mozartin teoksiin? Kuinka paljon oikeasti tulkinnanvaraa on? --ja jos on se on kapellimestarin päätettävissä ei rivisoittajan, joka kuitenkin on monen klassisen soittajan loppusijoituspaikka. Pop/rock puolella tunnetaan yleisesti käsite soolot. Ne ovat improvisoituja, eli aina erilaisia. Lisäksi Bändin ohjelmisto on helposti muokattavissa illasta toiseen, Kuinka moni kuule "variaatiot" klassisen orkesterin esityksissä. Eikä orkesteri muutenkaan tee tietoisia sopimuksia soittaa tänään Vivaldia eläimellisellä raivolla. Esitys muuttuu, koska patarumpalilla saattaa olla krapula torvisektiolla univelkaa ja alttoviulistilla ripuli? ;). Olisi absurdia väittää, ettei musiikissa ole tulkinnanvaraa ellei sitä ole itse säveltänyt. Ei sellaista musiikkia olekaan, missä ei olisi tulkinnanvaraa.. Samalla tavalla klassiset muusikot etsivät vanhoillekin teoksille uusia, persoonallisia tulkintatapoja. Jos klassisessa musiikissa ei olisi tulkinnanvaraa, niin sen esittäminen olisi varmaan lopetettu jo sata vuotta sitten. Kukaan ei ole edes keksinyt sanoa tuollaista lausetta puhuttaessa muusta kuin klassisesta musiikista, ja se lienee jazzin (mikä on erittäin surullista) lisäksi ainoita musiikkityylejä ,joissa vaivaudutaan jauhamaan moisesta äärimmäisen typerästä asiasta. Miksi klassisen musiikin esittäminen olisi lopetettu tulkinnanvaran puuttumiseen? Miksi hienon musiikin esittäminen pitäisi lopettaa, mistään syystä? Kyse onkin nyt luovuuden ja musikaalisuuden kahlitsemisesta. Onko taloudellisesti järkevää pitää joka kaupungissa yhteiskunnan tukemia orkestereita, jotka joutuvat pakosta kierrättämään junttiyleisön pyynnöstä samoja kuluneimpia teoksia..tämä aihe tosin kuuluu toiseen aiheeseen. Ei ole epäilystäkään onko sellisteillä ja muilla nauhattomien soittimien soittajilla hyvä sävelkorva. On. Nämä valikoidut osaajat voisivat vain saada itsestään paljon enemmän irti, kuin tällä työllään tekevät. Musikaalisuus on niin paljon muutakin, ja musiikkiopistot eivät käytä koulutuksessaan menetelmiä, jotka kannustaisivat luomiseen. Oletko antanut oppilaille toistuvaksi esim. tehtäväksi omien etydien kirjoittamisen?. Ensimmäiset vuodet menevät tunnetusti mekaniikan hiomisessa, eikä mikään estäisi luovempaa lähestymistapaa. Kynnys säveltää nousee musiikillisen tietouden lisääntyessä. Lapsen usko maailmanvalloitukseen katoaa. Oletko itse säveltänyt paljon? Uskon, että pystyisit hienoihin suorituksiin. Tietäisit välttää kliseet ja voisit luottaa korvaasi; jos sinä koulutetulla korvalla pidät soivasta lopputuloksesta, pitävät varmasti muutkin. Eikä sävellystä tulisi verrata hienoimpiin sinfonioihin kautta aikojen. Se olisi mielestäni erittäin arvokasta .esim. Säveltää omia harjoitus kappaleita oppilailleen, kuten itsekin teen, ja samalla kannustan heitä samaan. Opin samalla oppilailtani. Arvaa motivoiko se heitä, kun myönnän heidän kertoneen minulle jotain, mitä en ollut itse keksinyt? Tuntuu pahalta sanoa, mutta laitos kuin laitos, on laitos..tehotoistoa.. Ja ne tempaavat mukaansa. On vaikea säilyttää omaa identiteettiään musiikkialalla, jossa kilpailu on kovaa, vaikka sitä ei pitäisi edes olla. Tervettä kisailua korkeintaan. Toteutuukohan tämä missään oppilaitoksessa, missään maassa? Saman informaation, jota ennen vain opistoissa jaettiin, saa nyt lehdistä, netistä..sitä on kaikkialla. Tämän vuoksi itseopskelu saattaa tuottaa merkittävämpiä muusikoita, kuin sarjatehtailu.. Yksi hyvä biisi jossa on tunneta takana voi elää vuosia ihmisten mielissä artistin kuoleman jälkeen, mutta miten on sen uskomattoman variaationsuhteen, jonka länsi-pernaan kamariorkesteri tempaisi kunnantalolla vuonna 1985.. Kirjoitan tähän sävyyn, ymmärtäkää. En halua liikaa yleistää, enkä haasta riitaa. Teen asioista vain helposti ymmärrettäviä. | |
![]() 19.12.2005 19:35:55 | |
Jos henkilö on syntymästään asti kuuro, mutta tykkää lueskella nuotteja. Ja vuosien harjoittelun jälkeen yhdistelee "lukemaansa" uuteen muotoon, synnyttää uutta noiden lukemiensa sekvenssien loogisia ja sopivasti epäloogisia kohtia imitoimalla ja yhdistelemällä, niin onko kyseinen henkilö musikaalinen? onko hän musikaalinen, jos oletaan, että musiikin estetiikkaa ymmärtävät pitävät häntä musikaalisena, muttei hän itse myönnä olevansa musikaalinen tai ymmärtävänsä musiikin estetiikkaa kokemuksen kautta tai muutenkaan? Tulokset 1 - 10 noin 58 osuman joukosta haulle "meaning of life is 43". (0,09 sekuntia) | |
![]() 19.12.2005 20:12:10 (muokattu 19.12.2005 22:40:07) | |
Luovuudetsta muusiikin yhteydessä puhuttuessa on pitkälti kyse säveltämisestä, sovittamisesta, tulkinnasta, tai improvisoinnista. Tulkinta on klassisien musiikin ja varsinkin orkesterimuusikoiden ensisijainen työväline kun he haluavat päästä käyttämään luovuuttaan. Vai Onko tullut improvisoitua montakin sellosooloa Mozartin teoksiin? Ei tietenkään ole. Mutta jos se on sinusta osoitus klassisen musiikin tulkinnanvarattomuudesta tai luovuudettomuudesta, niin en voi kuin valitella puutteellista ymmärtämystäsi ko. musiikkityylistä. Kuten sanoin, luovuutta on monenlaista, eikä niitä kannata edes yrittää arvottaa johonkin paremmuusjärjestykseen. Sitä paitsi esim. barokkimusiikki - jota on sävelletty jo 1600-luvulla - jättää hyvinkin paljon tilaa muusikon omalle improvisaatiolle. Samoin monet klassisten ja romanttisten konserttojen soolokadenssit, nykymusiikista puhumattakaan. Kuinka paljon oikeasti tulkinnanvaraa on? --ja jos on se on kapellimestarin päätettävissä ei rivisoittajan, joka kuitenkin on monen klassisen soittajan loppusijoituspaikka. Tulkinnanvaraa on klassisessa musiikissa IHAN yhtä paljon kuin muussakin musiikissa. Vaikka ei soittaisi omaa sävellystään. Usko nyt kun klasarimuusikkona sanon, että tiedän mistä puhun. Sun pitäis varmaan itse soittaa klassista ymmärtääksesi asian täysin, en mä sitä näköjään pysty selittämällä saamaan uskottavaksi. Orkesterimuusikolla ei tietysti ole samaa tulkinnanvaraa kuin solistilla, mutta se ei silti tarkoita, että hänen soittonsa olisi tylsää tai merkityksetöntä. Orkesteri on yksi iso instrumentti, jota soittaa kapellimestari. Tulkinta on hänen näkemyksensä, ja orkesterin tehtävä on toteuttaa tämä näkemys. Tämä on käytäntö ja pitkäaikainen perinne. Orkesteri ei toimi, ellei sen jokainen soittaja sitoudu tähän tulkintaan. Orkesterisoitto on luovaa toimintaa, mutta sen luovuus ei tarkoita sitä, että jokainen soittaja saa soittaa niin kuin itse haluaa. Pop/rock puolella tunnetaan yleisesti käsite soolot. Ne ovat improvisoituja, eli aina erilaisia. Tiedän. Bändiesimerkki oli kärjistetty, mutta tarkoitan lähinnä sitä, että ne 20-30 vuottakin vanhat hitit soitetaan yleensä keikoilla samalla tavalla kuin levyllä. Korkeintaan sooloja lukuunottamatta. Ja sitähän yleisökin useimmiten tahtoo. Enkä tarkoita, että siinä olisi mitään väärää, vain tarkennuksena edelliseen. Kun biisi on kerran sävelletty, sitä esitetään sitten niin, ellei varta vasten tehdä uutta sovitusta. Mutta niinhän klassisellakin puolella usien tehdään; muokataan vanhoista teoksista uusia sovituksia. Lisäksi Bändin ohjelmisto on helposti muokattavissa illasta toiseen, Kuinka moni kuule "variaatiot" klassisen orkesterin esityksissä. No harva kai bändikeikoillakaan pistää erityisesti merkille, että mikä tämän illan sooloissa oli tulkinnan ja luovuuden kannalta oleellisesti erilaista kuin edellisiltana... Eikä orkesteri muutenkaan tee tietoisia sopimuksia soittaa tänään Vivaldia eläimellisellä raivolla. Esitys muuttuu, koska patarumpalilla saattaa olla krapula torvisektiolla univelkaa ja alttoviulistilla ripuli? ;). En mä tarkoittanutkaan sitä, että orkesterin tulkinta muuttuu konserttikiertueen jokaisena iltana erilaiseksi, vaan että sama orkesteri pystyy soittamaan saman biisin monilla eri tavoilla. Eri kapellimestari soitattaa teoksen aina eri tavalla. Orkesteri, ainakin hyvä sellainen, kykenee mukautumaan kunkin toiveisiin ja kykenee näin ollen erilaisiin tulkintoihin. Kukaan ei ole edes keksinyt sanoa tuollaista lausetta puhuttaessa muusta kuin klassisesta musiikista, ja se lienee jazzin (mikä on erittäin surullista) lisäksi ainoita musiikkityylejä ,joissa vaivaudutaan jauhamaan moisesta äärimmäisen typerästä asiasta. Miksi klassisen musiikin esittäminen olisi lopetettu tulkinnanvaran puuttumiseen? No sekin oli aavistuksen kärjistetty huomautus, mutta jos tulkinnanvaraa ei oikeasti olisi, niin kuka jaksaisi enää, 200-300 vuotta teoksen säveltämisen jälkeen, kuunnella tai soittaa aina sitä yhtä ja samaa tulkintaa teoksesta? Miksi hienon musiikin esittäminen pitäisi lopettaa, mistään syystä? Ei tietysti pidäkään. Eri asia on jos siihen ei kykene tuomaan mitään uutta, että kannattaako esittää aina uudestaan. Kyse onkin nyt luovuuden ja musikaalisuuden kahlitsemisesta. Onko taloudellisesti järkevää pitää joka kaupungissa yhteiskunnan tukemia orkestereita, jotka joutuvat pakosta kierrättämään junttiyleisön pyynnöstä samoja kuluneimpia teoksia..tämä aihe tosin kuuluu toiseen aiheeseen. No niin totisesti kuuluu. En ymmärrä miksi otit sen edes puheeksi. Ei ole epäilystäkään onko sellisteillä ja muilla nauhattomien soittimien soittajilla hyvä sävelkorva. On. Nämä valikoidut osaajat voisivat vain saada itsestään paljon enemmän irti, kuin tällä työllään tekevät. No hoh. Oletko tullut ajatelleeksi, että ehkä joku - tai monikin - pitää orkesterisoitosta niin paljon, että haluaa tehdä sitä työkseen, nauttii siitä ja kokee sen antavan musiikillisia elämyksiä? Huippuorkesterit ovat täynnä loistavia muusikoita, jotka pystyisivät varmasti solistisellekin uralle, mutta kokevat orkesterisoiton kutsumuksekseen. Ei ole edelleenkään sinun eikä minunkaan asia tuomita kenen tapa toteuttaa luovuuttaan on oikeampi tai parempi kuin jonkun muun. Orkesterit tekevät arvokasta kulttuurityötä, ja moni suomalainen orkesteri on tunnettu maailmalla korkeasta tasostaan. Orkesteri ei ole mikään "säälityöpaikka", johon muusikko ajautuu mikäli mihinkään muuhun ei rahkeet riitä. Sinulle se tuntuu olevan. Musikaalisuus on niin paljon muutakin, ja musiikkiopistot eivät käytä koulutuksessaan menetelmiä, jotka kannustaisivat luomiseen. Olen eri mieltä kanssasi. Aiemmin tilanne oli ehkä tuonkaltainen, muttei enää nykyään. Ainakaan valtakunnallisesti. Aina löytyy tietysti vielä niitä vanhan kansan ja koulukunnan edustajia, mutta yleisesti ottaen nuoren sukupolven tullessa nyt musiikkiopistoihin ovat opiskelusuunnitelmatkin kokeneet rajuja muutoksia, ja nimenomaan avoimempaan suuntaan. Muista kuitenkin edelleen, että musiikkiopistoilla on myös se tulosvastuu, eli ihan kaikkea ei voi millään tehdä mikä olisi kivaa vaikka kuinka haluaisi. Oletko antanut oppilaille toistuvaksi esim. tehtäväksi omien etydien kirjoittamisen?. Ensimmäiset vuodet menevät tunnetusti mekaniikan hiomisessa, eikä mikään estäisi luovempaa lähestymistapaa. Kynnys säveltää nousee musiikillisen tietouden lisääntyessä. Lapsen usko maailmanvalloitukseen katoaa. Olen antanut, eikä mikään estäkään luovuuden ruokkimista. Mikään ei ole hienompaa soittotunnilla kuin nähdä miten paljon oppilas on innostunut tehtävästään kun huomaa miten siihen voi omalla mielikuvituksella saada lisää eloa ja mielenkiintoa. Monikin pikkuoppilas säveltää omia kappaleitaan. En sanoisi, että luovuus vanhempana mihinkään katoaa, mutta murrosikäisellä iskee armoton itsekritiikki ja muutkin elämän ongelmat iskevät tietoisuuteen. Maailmanvalloitusunelmien kariseminen ei ole yksinomaan musiikkiopiston vika; se kuuluu aikuistumiseen. Tietenkin opettaja voi herkästi ja taitavasti toimimalla saada oppilaan mielenkiinnon oman luomiseen pysymään edelleen. Oletko itse säveltänyt paljon? Uskon, että pystyisit hienoihin suorituksiin. Tietäisit välttää kliseet ja voisit luottaa korvaasi; jos sinä koulutetulla korvalla pidät soivasta lopputuloksesta, pitävät varmasti muutkin. Eikä sävellystä tulisi verrata hienoimpiin sinfonioihin kautta aikojen. Se olisi mielestäni erittäin arvokasta .esim. Säveltää omia harjoitus kappaleita oppilailleen, kuten itsekin teen, ja samalla kannustan heitä samaan. Opin samalla oppilailtani. Arvaa motivoiko se heitä, kun myönnän heidän kertoneen minulle jotain, mitä en ollut itse keksinyt? Tuntuu pahalta sanoa, mutta laitos kuin laitos, on laitos..tehotoistoa.. Ja ne tempaavat mukaansa. On vaikea säilyttää omaa identiteettiään musiikkialalla, jossa kilpailu on kovaa, vaikka sitä ei pitäisi edes olla. Tervettä kisailua korkeintaan. Toteutuukohan tämä missään oppilaitoksessa, missään maassa? Saman informaation, jota ennen vain opistoissa jaettiin, saa nyt lehdistä, netistä..sitä on kaikkialla. Olen säveltänyt, ja olen samaa mieltä kanssasi monessa mainitsemassasi asiassa. Edelleenkään en kuitenkaan lähtisi arvottamaan luovuuden eri ilmenemismuotoja keskenään. Tämän vuoksi itseopskelu saattaa tuottaa merkittävämpiä muusikoita, kuin sarjatehtailu.. Yksi hyvä biisi jossa on tunneta takana voi elää vuosia ihmisten mielissä artistin kuoleman jälkeen, mutta miten on sen uskomattoman variaationsuhteen, jonka länsi-pernaan kamariorkesteri tempaisi kunnantalolla vuonna 1985.. Klassinen musiikki on kuitenkin perinteisesti mestari-kisälli -systeemillä opittua. Tullakseen kokonaisvaltaisesti hyväksi muusikoksi oppilaan tulee tuntea valtavasti länsimaisen taidemusiikin esityskäytäntöjä ja -traditioita. On monta asiaa, joita ei voi oikein oppia muuten kuin että joku kädestä pitäen näyttää. Kaikkea ei voi lukea kirjasta eikä keksiä itse. Olen edelleen itsepintaisesti sitä mieltä, ettei musiikinopiskelun tarkoitus ole hävittää opiskelijan omaa luovuutta mihinkään, miksi sellaista tehtäisiin? Nimenomaan neuvostosysteemiä oli se, että oppilaista tuli opettajansa kopioita. Suomessa ihanne ei onneksi ole sama, mutta on monta sellaista asiaa, joita ei voi kirjasta lukea tai itse keksiä, ellei joku niitä malliksi näytä ja ohjaa. Näin se vaan klassisessa on. Mutta kuten tämäkin keskustelu osoittaa, eri musiikkityylit toimivat omilla tavoillaan ja ilmentävät luovuutta usein eri tavoin. Turha niistä on kinaa käydä. Kaikessa on omat hyvät puolensa, ja musiikki on musiikkia joka tapauksessa. Haastattelija: "Olette nyt säveltänyt 115 sinfoniaa, milloin tulee seuraava?"
Leif Segerstam: "No milloin ja milloin, mistä sen nyt tietää. Eihän sitä spermaakaan tule jos on just viisi kertaa nainut". | |
![]() 19.12.2005 21:47:44 (muokattu 19.12.2005 21:52:26) | |
Tulkinnanvaraa on klassisessa musiikissa IHAN yhtä paljon kuin muussakin musiikissa. Kyllä, siksi kaikki maailmankuulut improvisoijat valitsevatkin klassisen, rockin ja jazzin sijaan. ;) Aika asiantuntematon kommentti. Oletko tullut ajatelleeksi, että ehkä joku - tai monikin - pitää orkesterisoitosta niin paljon, että haluaa tehdä sitä työkseen, nauttii siitä ja kokee sen antavan musiikillisia elämyksiä? Huippuorkesterit ovat täynnä loistavia muusikoita, jotka pystyisivät varmasti solistisellekin uralle, mutta kokevat orkesterisoiton kutsumuksekseen. Ei ole edelleenkään sinun eikä minunkaan asia tuomita kenen tapa toteuttaa luovuuttaan on oikeampi tai parempi kuin jonkun muun. Orkesterit tekevät arvokasta kulttuurityötä, ja moni suomalainen orkesteri on tunnettu maailmalla korkeasta tasostaan. Orkesteri ei ole mikään "säälityöpaikka", johon muusikko ajautuu mikäli mihinkään muuhun ei rahkeet riitä. Asiantuntentemattomuus on eri asia kuin mielipide-ero. Oletko itse tullut ajatelleeksi, kuinka monelle tuo kaupunginorkesteri on oikeasti unelmien täyttymys? Muusikkouttaan pääsee joukkueessa toteuttamaan, mutta louvuus ihan oikeasti jää kyllä pääosin käyttämättä. Enkä tuomitse. Onko se pinna noin kireällä? Vakava kuin klassinen musiikki? Olemme monesta asiasta sama mieltä. Enkä sääli orkesterimuusikoita. Minusta heiltä vain puuttuu ripaus kunnianhimoa, jos loppuikä kuluu klassikoita soitellessa. Minusta musikaalisuuttaan pitäisi käyttää hieman toisin, mutta ymmärrän tietynlaisen asennekasvatuksen johtaneen nykytilaan, ja olen iloinen, jos omalla esimerkilläsi olet osaltasi mukava linjan muuttumisessa. Pakko kai kuitenkin sinunkin on myöntää, että klassisenmusiikin koulutukseen, ja soittajiin yhdistettävät yleistykset pitävät toisinaan paikkaansa liiankin hyvin. tai myönsitkin jo, koska olit taistellut tällaisia asioita vastaan..mutta vakavaa, niin vakavaa on tämäkin keskustelu. Ja kyllä se orkesterien pystyssäpitäminen kansantuella liittyy aiheeseen siinämielessä, että siinä lienee paljon suurempi syy 200-300 vuotta vanhojen klassikoiden ikuiseen veivaamiseen, kuin puhdas rakkaus kyseiseen musiikkiin sen mahdottoman laajaan tulkinnanvaransa tähden. Muista kuitenkin edelleen, että musiikkiopistoilla on myös se tulosvastuu, eli ihan kaikkea ei voi millään tehdä mikä olisi kivaa vaikka kuinka haluaisi. Miksi ollaan vastuussa, ja kenelle.. ai niin. Veronmaksajathan sen lopulta maksaa. Mutta entäpä jos monet vanhemmat vain haluaisivat positiivisia kokemuksia lapsilleen musiikin parissa? Koulu luo jo riittämiin kilpailuhenkeä. Miksi pitää "urheilla" vielä vapaa-ajallakin, kun olisi tarkoitus nauttia musiikista? Laitetaanko kysely kuinka monella on tälläkin foorumilla suurimmat musiikilliset elämykset ovat peräisin musiikkiopistosta? Maailmanvalloitusunelmien kariseminen ei ole yksinomaan musiikkiopiston vika; se kuuluu aikuistumiseen. Sen ei välttämättä tarvisisi kuulua, sen voisi vain kohdistaa toisin. Positiivista energiaa, harvinaista. Usein menestyjät ovat hulluuden partaalla taiteilevia ihmisraunioita. Tällaisia löytyy niin kirjallisuuden kuin musiikin ja muidenkin taideiden parista. Amerikka on sairas maa, mutta se usko jota se luo jokaiseen kansalaiseensa on hyvä asia. Kaikista ei tule mestareita, mutta usko siihen on parempi, kuin negatiivinen yltiörealismi, mitä Suomessakin harjoitetaan. Näin mielestäni. Tietyn kutsumuksen sisällään kuulevaa on turha kieltää, tai ohjata. Häntä voi ainoastaan hidastaa, ja tämä ei ole kenenkään etu. Puhun tässä yleensäkin musikaalisuudesta, ja siihen suhtautumisesta Suomessa, en vain klassisesta musiikista. Se ei ole musiikaalisen maailman napa. Joudunko nyt roviolle ,kun maailma onkin kuutio? | |
![]() 19.12.2005 22:20:14 | |
Joo joo, HKO ja RSO on paska bändejä kun soittavat pelkkiä kovereita!!! My name is Baron, Sir Baron. | |
![]() 19.12.2005 23:25:41 (muokattu 19.12.2005 23:39:51) | |
Aluksi pyydän anteeksi, että olen joutunut editoimaan edellistä tekstiäni pitkin iltaa. Kirjoitin ekan version hirveässä kiireessä ja sinne jäi yhtä sun toista sotkua. Kyllä, siksi kaikki maailmankuulut improvisoijat valitsevatkin klassisen, rockin ja jazzin sijaan. ;) Sulla on sinnikkäästi sellainen käsitys, että improvisointi on luovuuden ja tulkinnan muotona paljon arvokkaampaa kuin jokin toinen. Jos asia on sinusta noin, niin en mä sitä vastaan voi tapellakaan, mutta aika monta kertaa olen jo todennut, että mielestäni niitä on turha arvottaa keskenään. Yhtä turhaa kuin se makuasioista kiisteleminen. Klassisessa musiikissa tulkinnanvara ei tarkoita sitä, että esitettävää biisiä voi lähteä muuttelemaan mielensä mukaan. Se ilmenee muilla keinoin. Jos sä et niitä keinoja tunne, niin millä perusteella sä voit sanoa, minkä arvoisia ne ovat esim. improvisointiin verrattuna..? Asiantuntentemattomuus on eri asia kuin mielipide-ero. Oletko itse tullut ajatelleeksi, kuinka monelle tuo kaupunginorkesteri on oikeasti unelmien täyttymys? Muusikkouttaan pääsee joukkueessa toteuttamaan, mutta louvuus ihan oikeasti jää kyllä pääosin käyttämättä. Enkä tuomitse. Onko se pinna noin kireällä? Vakava kuin klassinen musiikki? Olemme monesta asiasta sama mieltä. Enkä sääli orkesterimuusikoita. Minusta heiltä vain puuttuu ripaus kunnianhimoa, jos loppuikä kuluu klassikoita soitellessa. Minusta musikaalisuuttaan pitäisi käyttää hieman toisin, mutta ymmärrän tietynlaisen asennekasvatuksen johtaneen nykytilaan No, meillä on asiasta niin eri käsitys, että turha on toistaa samoja asioita moneen kertaan. En vain ajattele niin, että musiikissa toimimisen eri muotoja voisi tai pitäisi keskenään arvottaa; sehän juuri johtaa siihen sun paheksumaan kilpailuasetelmaan. Ei ole olemassa mitään yleispätevää sääntöä siitä, miten ja missä ihminen hyödyntää omaa musikaalisuuttaan parhaiten, koska kaikki ovat yksilöitä. Ja ei, pinna ei ole kireällä. Pahoittelen jos siltä vaikuttaa. Yritän vain parhaani mukaan esittää omat näkemykseni. Pakko kai kuitenkin sinunkin on myöntää, että klassisenmusiikin koulutukseen, ja soittajiin yhdistettävät yleistykset pitävät toisinaan paikkaansa liiankin hyvin. tai myönsitkin jo, koska olit taistellut tällaisia asioita vastaan.. Vaikea sanoa, kun et kerro mitä yleistyksiä tarkoitat. Yleistäminen on mun mielestä musiikissa tai missä taiteessa tahansa aika hedelmätöntä. Ja kyllä se orkesterien pystyssäpitäminen kansantuella liittyy aiheeseen siinämielessä, että siinä lienee paljon suurempi syy 200-300 vuotta vanhojen klassikoiden ikuiseen veivaamiseen, kuin puhdas rakkaus kyseiseen musiikkiin sen mahdottoman laajaan tulkinnanvaransa tähden. Hoh. Olipa aliarvioiva käsitys orkesteriammattilaisista ja kapellimestareista. Ei klasarialalle lähdetä jos ei rakasteta klassista musiikkia. Aina löytyy intohimoa tulkita niitä vanhoja teoksia uudella, omalla tavalla. Ai niin, mutta sähän olet sitä mieltä, ettei klassisessa musiikissa ole tulkinnanvaraa. Vai oletatko, että jos orkesterit eivät soittaisi vanhoja hittejä, niin konsertissakävijät vaatisivat orkesterien lakkauttamista ja verorahojensa palauttamista, ja että heitä täytyy jotenkin hyvityksenä palkita sellaisella musiikilla, mistä tykkäävät? Aliarvioit konsertissakäyjiäkin. Miksi ollaan vastuussa, ja kenelle.. ai niin. Veronmaksajathan sen lopulta maksaa. Mutta entäpä jos monet vanhemmat vain haluaisivat positiivisia kokemuksia lapsilleen musiikin parissa? Koulu luo jo riittämiin kilpailuhenkeä. Miksi pitää "urheilla" vielä vapaa-ajallakin, kun olisi tarkoitus nauttia musiikista? Ääh. Sun omat käsitykset musiikkiopistoista istuu niin tiukassa että turhaan mä tässä oikeastaan edes vastailen, mutta yritä muistaa, että ne musiikkiopistot toimii sillä valtionavustuksella. Ilman sitä ei musiikkiopistoja olisi olemassa, ja juuri musiikkiopistot ovat muskareineen perusta sille korkealaatuiselle suomalaiselle musiikkikasvatukselle, mitä esim. Euroopassa ihmetellään tänäkin päivänä. Se, että veronmaksajat kustantavat musiikkiopistot ei ole mitenkään yhteydessä siihen, nauttivatko lapset musiikin tekemisestä. Kurssitutkintoja täytyy tulla, totta, mutta miten se liittyy kilpailuun? Oppilas kilpailee siinä korkeintaan itsensä kanssa. Sitä paitsi terve kilpailuhenki on kehittymisen kannalta tärkeääkin. Kun näkee ja kuulee, että hitsi, kaveri soitti noin hyvin, niin tulee hinku harjoitella itsekin enemmän jotta pystyy samaan. Ei niitä lapsia laiteta musiikkiopistoihin mitään veristä kilpailua varten, vaan nimenomaan nauttimaan musiikista. Joistakin tulee sitten ammattilaisia, muutamista jopa huippuja. Se, että opistoon on pääsykoe, on aika olematon ja huono peruste puhua kilpailemisesta ja positiivisten kokemusten puutteesta. Selvitin jo edellä, miksi pääsykokeet ovat välttämättömät, eikä se liity pelkästään tulosvastuuseen. Mä puhun nyt omasta jokapäiväisestä kokemuksestani, kun näen miten ne lapset nauttivat yhdessä soittamisesta, uuden oppimisesta ja musiikkiopistossa käymisestä ylipäätään. En ymmärrä mihin sun käsitykset perustuvat. Laitetaanko kysely kuinka monella on tälläkin foorumilla suurimmat musiikilliset elämykset ovat peräisin musiikkiopistosta? Kysytään saman tien, kuinka moni täällä haluaisi lakkauttaa musiikkiopistot siksi, että ne toimivat veronmaksajien rahoilla. Tällainen keskustelu ei etene mihinkään. Sen ei välttämättä tarvisisi kuulua, sen voisi vain kohdistaa toisin. Positiivista energiaa, harvinaista. Usein menestyjät ovat hulluuden partaalla taiteilevia ihmisraunioita. Tällaisia löytyy niin kirjallisuuden kuin musiikin ja muidenkin taideiden parista. Amerikka on sairas maa, mutta se usko jota se luo jokaiseen kansalaiseensa on hyvä asia. Kaikista ei tule mestareita, mutta usko siihen on parempi, kuin negatiivinen yltiörealismi, mitä Suomessakin harjoitetaan. Näin mielestäni. Olisihan sitä kaikenlaista hienoa, mutta Suomi on kuitenkin pieni maa, jossa on pakko harrastaa jonkun sortin realismia, halusi tai ei. Ainakin mikäli meinaa musiikista itselleen ammattia. Amerikkalainen unelma voi toimia Amerikassa, muttei ihan niin helposti syrjäisessä, viiden miljoonan asukkaan harvaan asutussa Suomessa. Tietenkin itseensä pitää uskoa, mutta on kuitenkin hyvä harkita kannattaako musiikkia tehdä ihan ammatiksi asti, koska niitä töitä ei ole rajattomasti kaikille. Romanttinen käsitys taiteilijasta kärsivänä, riutuvana, väärinymmärrettynä nerona on tietysti vetoava, mutta on eri asia saako sillä leipää pöytään. Sekin täytyy ammattimuusikon ottaa huomioon, ja siinä asiassa ei ne koulutetun muusikon paperit haittaa yhtään, päinvastoin. Edelleen korostan, etten väheksy muusikoita, jotka todella ovat itseoppineesti tehneet itsestään persoonallisen taiteilijan. Klasaripuolella se on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa ja harvinaista. Tietyn kutsumuksen sisällään kuulevaa on turha kieltää, tai ohjata. Häntä voi ainoastaan hidastaa, ja tämä ei ole kenenkään etu. Puhun tässä yleensäkin musikaalisuudesta, ja siihen suhtautumisesta Suomessa, Näet musiikkikoulutuksen siis yksilöllisyyttä ja luovuutta rajoittavana tekijänä. Se on sääli, sillä se ei ole sitä. Musiikkikoulutuksen tarkoitus on nimenomaan vahvistaa oppilaan omaa musiikillista näkemystä. en vain klassisesta musiikista. Se ei ole musiikaalisen maailman napa. Toivottavasti et yritä minun suuhuni asettaa moista väitettä, koska niin en ajattele enkä ole sanonut. Puhun pääasiassa klassisesta musiikista, koska se on minulle tutuinta, en siksi etten noteeraisi tai arvostaisi muita tyylejä. E. Kylläpä tulee väsyneenä kirjoitusvirheitä. Haastattelija: "Olette nyt säveltänyt 115 sinfoniaa, milloin tulee seuraava?"
Leif Segerstam: "No milloin ja milloin, mistä sen nyt tietää. Eihän sitä spermaakaan tule jos on just viisi kertaa nainut". | |
![]() 19.12.2005 23:53:49 (muokattu 20.12.2005 00:02:29) | |
Tulkinnanvaraa on klassisessa musiikissa IHAN yhtä paljon kuin muussakin musiikissa Ahaa? Mitenkäs kun olen kuullut miljoona versiota jazz standardeista eri bändien soittamana, vaikkapa jonkun take fiven kesto on ollut 4 - 25 minuuttiin. Otetaanpa vaikka joku Chopinin tai beethovenin piano teos. Sen kesto ei yleensä vaihtele kuin korkeintaan joitakin 10 sekunteja. Miksi yleensäkkin "maallikon" korvaan kaikki eri äänitykset jostain klassisesta teoksesta kuulostavat samalta. Mutta jos otetaan Pop,rock,jazz,blues, etc......Niin puoli kuurokin huomaa että kyseessä on eri versio. Toki on Klassisessa kappaleita joissa voi olla hyvinkin vapaita osioita. Mutta jos niitä on yksi sadasta niin..... On toki tulkinnanvaraa klassisessa, mutta kun nuotteihin on merkattu yleensä kuitenkin suht tarkat temmot dynamiikat, nuottejen kestot, jne....Niin kuinka ne voi mitenkään olla IHAN yhtä paljon tulkinnanvaralla varustettuja kuin vaikkapa jazz musiikki? Jazz nuoteissa on yleensä soinnut vain merkattu, saat ihan vapaasti kääntää ja muokata sointua, ja niihin on yleensä merkattu vain teema melodiat, ja sitten vaikkapa 16 tahdin impro. Itse pidän klassisesta, ja soittelen sitä vapaasti omaksi ilokseni, mutta tiedän että esim. minun tulkintaani ei hyväksyttäisi mihinkään ohjelmistoon koska se on liian vapaata. Niin ja minulla ei ole todistusta. Lyhyesti sanottuna: Et voi mitenkään pokerilla väittää että klassisessa on yhtä paljon tulkinnan varaa kuin muussa musiikissa, jos sitä ei huomaa kuin klassisen musiikin soittajat, ja 70% muista muusikoista. Tuolla 1900 luvun puolella sävelletyssä kamassa on jo toki vähän ronskimmin tulkinnan varaa. | |
![]() 20.12.2005 00:04:46 (muokattu 20.12.2005 00:18:06) | |
Ahaa? Mitenkäs kun olen kuullut miljoona versiota jazz standardeista eri bändien soittamana, vaikkapa jonkun take fiven kesto on ollut 4 - 25 minuuttiin. Otetaanpa vaikka joku Chopinin tai beethovenin piano teos. Sen kesto ei yleensä vaihtele kuin korkeintaan joitakin 10 sekunteja. Voinhan mäkin venyttää keikalla Beethovenin Kuutamosonaatin ekan osan puolituntiseksi. Se on sitten eri asia, kenen mielestä se on hyvän kuuloista. Ihan niin kuin esim. jazzissakaan tuskin kaikki tulkinnat ovat yhtä toimivia. Take fiven kohdalla olettaisin mainitsemasi vaihtelun riippuvan siitä, montako säkeistöä soitetaan. Se taas nyt ei kerro valtavasti tulkinnasta. Ja jos nyt kestoista puhutaan, niin niissä ON vaihtelua klasaribiiseissä, valtavastikin. Ihan tulkinnasta riippuen. Mutta tempo nyt on vain yksi tulkintaan vaikuttava elementti. Miksi yleensäkkin "maallikon" korvaan kaikki eri äänitykset jostain klassisesta teoksesta kuulostavat samalta. Mutta jos otetaan Pop,rock,jazz,blues, etc......Niin puoli kuurokin huomaa että kyseessä on eri versio. Aika vahva yleistys, jos puhut lähinnä omasta kokemuksestasi. Vai onko sulla jotain tutkimustietoa aiheesta? Toki on Klassisessa kappaleita joissa voi olla hyvinkin vapaita osioita. Mutta jos niitä on yksi sadasta niin..... On toki tulkinnanvaraa klassisessa, mutta kun nuotteihin on merkattu yleensä kuitenkin suht tarkat temmot dynamiikat, nuottejen kestot, jne....Niin kuinka ne voi mitenkään olla IHAN yhtä paljon tulkinnanvaralla varustettuja kuin vaikkapa jazz musiikki? Jazz nuoteissa on yleensä soinnut vain merkattu, saat ihan vapaasti kääntää ja muokata sointua, ja niihin on yleensä merkattu vain teema melodiat, ja sitten vaikkapa 16 tahdin impro. Kuten olen edellä sanonut, klassisessa musiikissa tulkinnanvara ilmenee eri keinoin kuin muissa musiikkityyleissä. Nuoteissa olevat ohjeet ovat vain viitteelliset - kaikki tulkitsevat ne kuitenkin omalla tavallaan. Ei kukaan soita jotain teosta samalla tavalla kuin joku muu, eikä kukaan yritäkään. Lyhyesti sanottuna: Et voi mitenkään pokerilla väittää että klassisessa on yhtä paljon tulkinnan varaa kuin muussa musiikissa, jos sitä ei huomaa kuin klassisen musiikin soittajat, ja 70% muista muusikoista. Tuolla 1900 luvun puolella sävelletyssä kamassa on jo toki vähän ronskimmin tulkinnan varaa. No luuletkos, että klasarimuusikko - tai kuka tahansa maallikko - tunnistaa automaattisesti jonkun jazzbiisin versioiden eron? Millä perusteella sä taas niin voisit väittää? Ihan sama asia toisin päin. Turha tästä on tehdä kiista-asiaa. Eikä tulkinnanvara riipu siitä, kuinka suuri osa ihmisistä sen tunnistaa kuullun perusteella, ihan absurdia väittääkin niin. Haastattelija: "Olette nyt säveltänyt 115 sinfoniaa, milloin tulee seuraava?"
Leif Segerstam: "No milloin ja milloin, mistä sen nyt tietää. Eihän sitä spermaakaan tule jos on just viisi kertaa nainut". | |
![]() 20.12.2005 00:19:52 | |
Eikä tulkinnanvara riipu siitä, kuinka suuri osa ihmisistä sen tunnistaa kuullun perusteella, ihan absurdia väittääkin niin. ? Jos ihmiset eivät huomaa eroa, niin se yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että siinä on VÄHEMMÄN eroa kuin muissa versiossa. Toisin sanoen siinä on käytetty vähemmän tulkinnanvaraa. Jos vielä voisit kertoa meille tarkemmin mitä on se tulkkinanvara mikä musiikissa ei kuulu? Eikös musa ole tehty korville? Minusta tuntuu, että eniten klasari puolella itseään toteuttaa Kepin heiluttaja. Muut soittajat yrittävät vain toteuttaa hänen visioitaan. | |
![]() 20.12.2005 00:37:01 (muokattu 20.12.2005 00:39:39) | |
..pidän klassisesta musiikista erittäin paljon. Tosin modernimmasta 1800 ja 1900 lukujen kamasta lähinnä. Sitä en pääse liian usein konserteissa todistamaan, enkä kuitenkaan voi kiertää ympäri Suomea. Kyllä siinä olet oikeassa, että ylenkatson useita konserteissa kävijöitä. En vain ymmärrä, miksi mennä jos nukuttaa ja pitkästyttää. Siksi osaavat soittajat voisivat tarttua ennen Suomessa kuulemattomiin teoksiin, tai vaikkapa koettaa jotain haastavaa kuten Conlon Nancarrow tai Frank Zappan musiikkia klassisin keinoin. Tätä on ulkomailla tehtykin, joten uusia nimiä vain. Musiikki ei soittamalla lopu. En ymmärrä ilmiötä, mikä YLE:n radiokanaviakin vaivaa. Käyttäytyvät kuin olisivat kaupallisia asemia. Haluaisin kuulla ja nähdä uutta. Kyllä yleisö tulisi mukana. Kaikkia ei voi miellyttää, miksi edes yrittää. Sulla on selvästi itsellä terve kunnianhimoinen asenne. Toivottavasti saat välitettyä sitä eteenpäin. Klassinen maailma on mielestäni pöhöttynyt, ja sisäänpäinlämpiävä. Sanoit, että yleisö ei vaatisi rahojaan takaisin, jos heidän ikisuosikkinsa eivät soi. Miksi sitten niitä soitetaan. Vastaus on yllä. Tätä ajattelua en allekirjoita. Jazz- puolella sama linja. Erittäin pienet piirit, ja kumarretaan tiettyihin suuntiin niin paljon, että ohjelmisto ei voi olla monipuolista ja uudistuvaa. Soittajia, kapellimestareita arvostan. ja sitten.. ei pätkääkään vähennä niin klassisenmusiikin kuin sinunkaan arvoasi myöntää, että esim jazzissa tulkinta on vapaampaa. Myönnänhän minäkin, että rock on harmonisesti paljon klassista musiikkia köyhempää. Ei aina, mutta usein. Pidän silti siitäkin. | |
![]() 20.12.2005 00:53:54 (muokattu 20.12.2005 00:56:09) | |
Jos ihmiset eivät huomaa eroa, niin se yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että siinä on VÄHEMMÄN eroa kuin muissa versiossa. Toisin sanoen siinä on käytetty vähemmän tulkinnanvaraa. Ei, vaan se tarkoittaa sitä, että ne ihmiset eivät ole perehtyneet tarpeeksi klassiseen musiikkiin ymmärtääkseen niitä eroja. Ihan niin kuin minä kokemattomana tuskin kuulisin eroa kahden eri jazztulkinnan välillä, vaikka se ero kokeneelle jazzarille olisi kuinka ilmiselvä tahansa. Tuskin erottaisin kahden death metal -biisitulkinnan välillä korvakuulolta, kumpi on soitettu d- ja kumpi e-vireessä, kun en ole sitä ikinä kuunnellut. Kyse on siitä, mitä on tottunut kuulemaan, soittamaan ja omaksumaan. Toi sun väite perustuu sille olettamukselle, että tulkinnanvara on kaikessa musiikissa samankaltaista, ja että eri tulkintojen ero on maallikolle aina helposti kuultavissa. Se ei pidä paikkaansa. Jos vielä voisit kertoa meille tarkemmin mitä on se tulkkinanvara mikä musiikissa ei kuulu? Eikös musa ole tehty korville? Miten niin ei kuulu? Kyllä ne erot kuuluu, jos viitsii vähän perehtyä eri tulkintoihin. Tulkintojen ero ei ole klassisessa musiikissa aina helppo kuulla, ellei siihen ole tutustunut paremmin. Johtuen mm. siitä, että se musiikki on monesti rakenteeltaan kompleksimpaa kuin esim. perusradiohuttu, mitä päivittäin kuulee. Toisekseen teosten kestot ovat usein paljon pitempiä kuin 3-5 minuuttia, mikä taas on perus pop/rockbiisin melko yleinen kesto. Usko pois, niitä eroja kuuluu jos viitsii vähän perehtyä eri tulkintoihin. Eikä se tarkoita, että pitää sulkeutua vuosiksi kellariin levykokoelman ja cd-soittimen kanssa, vaan kun nyt edes vähän ajatuksella kuuntelee. Siksi et oikein voi käyttää tulkinnanvaraisuuden mittarina jotain satunnaista "maallikkoa". Mä en yritä tällä mitenkään väittää, että klassinen olisi tämän takia jotenkin hienompaa kuin muut musiikkityylit. Musta on vain valitettavaa, että klassista musiikkia kritisoidaan paikkaansapitämättömillä argumenteilla. Minusta tuntuu, että eniten klasari puolella itseään toteuttaa Kepin heiluttaja. Muut soittajat yrittävät vain toteuttaa hänen visioitaan. Orkesterissa näin onkin, mutta orkesterimusiikki ei ole ainoaa klassista musiikkia. Haastattelija: "Olette nyt säveltänyt 115 sinfoniaa, milloin tulee seuraava?"
Leif Segerstam: "No milloin ja milloin, mistä sen nyt tietää. Eihän sitä spermaakaan tule jos on just viisi kertaa nainut". | |
![]() 20.12.2005 01:09:43 | |
Kyllä siinä olet oikeassa, että ylenkatson useita konserteissa kävijöitä. En vain ymmärrä, miksi mennä jos nukuttaa ja pitkästyttää. Siksi osaavat soittajat voisivat tarttua ennen Suomessa kuulemattomiin teoksiin, tai vaikkapa koettaa jotain haastavaa kuten Conlon Nancarrow tai Frank Zappan musiikkia klassisin keinoin. Tätä on ulkomailla tehtykin, joten uusia nimiä vain. Musiikki ei soittamalla lopu. En ymmärrä ilmiötä, mikä YLE:n radiokanaviakin vaivaa. Käyttäytyvät kuin olisivat kaupallisia asemia. Haluaisin kuulla ja nähdä uutta. Kyllä yleisö tulisi mukana. Kaikkia ei voi miellyttää, miksi edes yrittää. Kyllähän tätä Suomessa jo aika paljon tehdäänkin. On uuden musiikin festivaaleja, orkesterien nimikkosäveltäjiä, crossover-konsertteja (esim. Iiro Rantala ja Kuusiston viulistiveljekset). Pääpaino on tietysti vielä sillä perinteisemmällä ohjelmistolla, mutta kyllähän radiokin aika paljon jo soittaa uudempaa ja tuntemattomampaa musiikkia. Sanoit, että yleisö ei vaatisi rahojaan takaisin, jos heidän ikisuosikkinsa eivät soi. Miksi sitten niitä soitetaan. Tietysti osittain siksi, että saataisiin yleisöä (lähinnä sitä suurta massaa joka pitkästyy muita kuin suosikkejaan kuunnellessa) mutta pääasiassa siksi, että kapellimestarit ja muusikot nauttivat niiden esittämisestä. Uusille nuorille kapellimestareille on suuri haaste tarttua esim. johonkin tunnettuun sinfoniaan ja tehdä siitä oma versionsa, ikään kuin näyttää mihin pystyy tällaisen raskaan sarjan biisin kanssa, josta on jo olemassa runsaasti levytyksiä ja esitystraditioita. Toki monet nuoret kapellimestarit suuntautuvat lähinnä uuteen musiikkiin, mikä on tietysti erittäin tärkeää sekin. ei pätkääkään vähennä niin klassisenmusiikin kuin sinunkaan arvoasi myöntää, että esim jazzissa tulkinta on vapaampaa. Myönnänhän minäkin, että rock on harmonisesti paljon klassista musiikkia köyhempää. Ei aina, mutta usein. Pidän silti siitäkin. En ole huolissani arvostani. =) Toki jazzkappale on esim. improvisoinnin kannalta vapaampi tulkita kuin perusklasarikipale, jonka tulkinta perustuu vähän eri elementeille. Mutta kun niitä tulkintakeinoja on niin paljon muitakin, ja molemmista on joka tapauksessa mahdollista tehdä miljoona eri tulkintaa, niin en lähtisi määrittämään kumpi on loppujen lopuksi vapaampaa. Jokainen tulkinta on aina erilainen, samalla tavalla ei voi kappaletta soittaa kahta kertaa oli se sitten kuinka tarkasti nuottiin kirjoitettu tai ei. Haastattelija: "Olette nyt säveltänyt 115 sinfoniaa, milloin tulee seuraava?"
Leif Segerstam: "No milloin ja milloin, mistä sen nyt tietää. Eihän sitä spermaakaan tule jos on just viisi kertaa nainut". | |
![]() 20.12.2005 01:16:33 | |
Miten niin ei kuulu? Kyllä ne erot kuuluu, jos viitsii vähän perehtyä eri tulkintoihin. Tulkintojen ero ei ole klassisessa musiikissa aina helppo kuulla, ellei siihen ole tutustunut paremmin. Johtuen mm. siitä, että se musiikki on monesti rakenteeltaan kompleksimpaa kuin esim. perusradiohuttu, mitä päivittäin kuulee. Toisekseen teosten kestot ovat usein paljon pitempiä kuin 3-5 minuuttia, mikä taas on perus pop/rockbiisin melko yleinen kesto. Usko pois, niitä eroja kuuluu jos viitsii vähän perehtyä eri tulkintoihin. Eikä se tarkoita, että pitää sulkeutua vuosiksi kellariin levykokoelman ja cd-soittimen kanssa, vaan kun nyt edes vähän ajatuksella kuuntelee. Siksi et oikein voi käyttää tulkinnanvaraisuuden mittarina jotain satunnaista "maallikkoa". Juu kyllä itse huomaan paljonkin eroja, noin 50% nykyään mitä kuuntelen on klasaria. En todellakaan halua väheksyä Klassista, ja niiden tulkintojen eroja. Olen kuullut joistakin lempiteoksistani monia versioita, ja kyllä aina huomaa eroja valtavasti. Jotkut vedot, vaikka kyseessä olisi kuinka hieno sävellys, ovat kauhean kuuloisia. Tarkoitin Esimerkiksi tälläistä skenariota : poimin kadulta ihmisen kysymällä "kuunteletko musiikkia?" en oikeastaan - hän vastaa. No hyvä siinä meille hyvä koehenkilö. Soitan hänelle vaikka ensiksi 4 eri versiota Afro Blue kappaleesta (jazz), jokaisen vedon päätteeksi kysyn: oliko sama kuin tuo ensimmäinen? Uskoisin kyllä että vastaus olisi ei. Mutta jos soitan hänelle 4 kertaa peräkkäin vaikka beethovenin 5. eri version, niin .....no kyllä tiedät mitä tarkoitan. Mutta juu, turha tästä on enään vääntää. On hienoa että olet ottanut omaksesi Klassisen musiikin soittamisen. Olen peräti kateellinen. Olisi niin paljon mukavempaa välillä vain treenata kappaleita, kuin kiroilla että milloin taas päähän juolahtaa jotain omaa, jota lähteä kavereiden kanssa jamittelemaan. Olisi mukava nauttia klassisen musan soitosta, ja jopa saada siitä elanto. Itse hääräilen tämmöisen instrumentaali sekasikiö musan kanssa, millä ei tienaa kuin korkeintaan karkkirahaa. | |
![]() 20.12.2005 01:37:05 (muokattu 20.12.2005 01:37:28) | |
Klassisen musiikin puolella on aika selväpiirteinen työnjako säveltäjien ja soittajien välillä. Kyllä rokinkin taso nousisi, jos sielläkin olisi. My name is Baron, Sir Baron. | |
![]() 20.12.2005 01:46:49 | |
Mielestäni parhaat Rock bändit on niitä, joissa miltein kaikki osallistuu säveltämiseen. Esim: Radiohead, Genesis (1970-1975) Pink Floyd, Led Zeppelin, Beatles... | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)