Yleistä keskustelua musiikista ›

Mitä minä olen juttuja kuullut niin kyllä absoluuttisen korvan omaavalla henkilöllä on usein vaikeuksia nauttia musiikista, esim jotain orkesteria kun kuuntelee ja siellä on joku soitin epävireesssä niin ei ole kivaa tällaista kuunnella. ...
 
En ole huomannut että itselläni olisi absoluuttinen sävelmuisti, mutta epävireiset soittimet tai laulun huomaan välittömästi ja se todellakin häritsee. Tuohon ärsyttävyyteen ei tarvitse absoluuttista sävelmuistia. Soittimet viritän aina vapailla kielillä referenssiäänestä ilman mittaria, mutta sehän ei tarkoita että olisi absoluuttinen sävelmuisti.

Ei ole koskaan haitannut sävelkorva. Tosin tuskin se niin absoluuttinen olisi että huomaa jos joku levy on viritetty vähän liian matalaan vireeseen. Saatika sitten että se haittaisi. Tottakai relaationaalisen epävireen huomaa yleensä, mutta niin kauan kuin soittimet ja niiden kielet ovat keskenään vireessä niin ongelmaa ei ole.

Osaako kukaan nimetä ketään (tunnettuja) soittajia/artisteja jolta tuo kyky löytyisi?
 
Jimi Hendrix
 
Loisto tyyppi mutta... En oo kyllä ikinä ajatellut Henkkaa kovin absoluuttista sävelkorvaa omaavaksi muusikoksi, lie ollut yhtä helvettiä kuunnella omaa laulua.
Pikemminkin puhuisin absoluuttisesta funk-korvasta...;)

Loisto tyyppi mutta... En oo kyllä ikinä ajatellut Henkkaa kovin absoluuttista sävelkorvaa omaavaksi muusikoksi, lie ollut yhtä helvettiä kuunnella omaa laulua.
Pikemminkin puhuisin absoluuttisesta funk-korvasta...;)
 
Heh. Toisaalta se laulu käväsee aina oikeessa sävelessä. :) Kyllä sen kuulee, perustuuko laulu enemmän kontrolliin vai sävelkorvaan tai jotain näiden kombinaatiota.

Absoluuttinen sävelkorva ja sävelkorvat yleensä, ehdottomasti lahjoja! Mielestäni yksi suurimmista lahjoista minkä voi ihmisenä saada. En tosin koe asiaa juuri niin miten aloittaja on sen käsittänyt. Ei minun mielestä tarkalleen 440 hertsiin viritetty musiikki kuulosta sen vireisemmältä, kuin vaikkapa 420 hertsiin viritetty, Mikäli vire on muutoin kohdallaan. Soittimet saattavat käyttäytyä eri tavoin eri taajuuksille viritettyinä, mutta sehän on sitten jo eri asia. Eihän se 440 hertsiä ole kuin sovittu juttu, yhtä hyvinhän siinä taajuudella voitaisiin sopia olevan F, tai mikä tahansa sävel. Ehdollistamisestahan siinä taitaa olla vaan kyse: kun ikänsä kuuntelee vaikkapa kitaraa joka viritetään tietyllä tavalla, on erittäin helppo kuulla, jos sama soitin on viritettynä vaikkapa puoli sävelaskelta alemmaksi.
 
Surullista, että joku voi edes miettiä niin, että sävelkorvan omaaminen olisi kirous, tai jotenkin huono asia. Sanoisin että silloin olisi aika miettiä muita harrastuksia välillä, ja palata musiikin pariin taas sitten, kun ajatukset hieman kypsyvät!
 
Liian tekniseksi suorittamiseksi menee musiikki siinä vaiheessa, jos vaikkapa joku hienovireisyys vaivaa niin paljon päätä, että ei pysty olemaan. Minulla on ollut tämä sävelkorvalahja niin kauan kuin muistan, kenties kauemmin kuin olen vaikkapa osannut lukea tai kirjoittaa, ja kertaakaan se ei ole harmittanut. Ainoastaan siinä mielessä, että kun kaverit huomaavat sen vaikkapa jossain yhteisissä soittotuokioissa tai vaikkapa siinä että pystyn soittamaan jonkin kappaleen ulkomuistista vaikka olisin kuullut sen vain kerran aikaisemmin ja siitäkin olisi kauan aikaa. Siinä vaiheessa huomaa, että lahja on todella mahtava, ja jopa kadehdittava asia, ja se harmittaa kun sitä ei voi mitenkään opettaa tai vaikka antaa toiselle.
 
Lahjasta huolimatta omat soittimeni ovat aina olleet enemmän tai vähemmän "ritsoja", kuten täällä sanotaan, ja esim. ainoa akustinen kitarani on sellainen jota ei varsinkaan nykyään satulapalasen kulumisen takia saa mitenkään sellaiseen vireeseen että vaikkapa kaikki soinnut olisivat juuri kohdallaan. Ei se mitään silti haittaa, koska asia on toisarvoinen! Se on vähän sama asia kun se, että ottaisin vaimosta eron sen takia, kun se jättää aina tiskaamatta lautasten alapuolen ja niihin joskus kertyy töhnää. Ihan typeräähän se olisi! (paitsi jos vaimo hyppäisi myös salaa vieraissa).
 
Nauttikaa lahjoistanne, mikäli sellaisia on siunaantunut! Ajatelkaa asioita toiselta kantilta, mikäli nyt vaikkapa tämä sävelkorva alkaa kovasti tympäisemään!

Eikös nuo ole synesteetikkoja ketkä tuntee sävelet väreinä... Siitä on ollut jossain täällä juttua, kokeilkaa hakua.

Surullista, että joku voi edes miettiä niin, että sävelkorvan omaaminen olisi kirous, tai jotenkin huono asia. Sanoisin että silloin olisi aika miettiä muita harrastuksia välillä, ja palata musiikin pariin taas sitten, kun ajatukset hieman kypsyvät!
 
Ei kai täällä kukaan sävelkorvaa sinänsä ole pitänyt kirouksena, mutta onhan tuosta absoluuttisesta olemassa kokemuksia laidasta laitaan. Eräskin tuttuni, jolla se on ollut pienestä pitäen, sanoi aikanaan vaihtavansa sen hyvin mieluusti tarkkaan relatiiviseen korvaan jos voisi.
 
Ja noilla biisien ulkoa muistamisilla ei varsinaisesti ole erityistä tekemistä juuri absoluuttisen korvan kanssa. Sävelkorvan ja musikaalisuuden kanssa ylipäätään kylläkin.

|snip| Se on vähän sama asia kun se, että ottaisin vaimosta eron sen takia, kun se jättää aina tiskaamatta lautasten alapuolen |snip|
 
Tätä kannattaa muuten harkita tarkkaan. Ajatteles jos vaikka pomo tulis kylään syömään ja lautasen alapuolella näkyy meitin perheen viimeisen puolen vuoden ruokareseptit ???

Absoon: olen havainnut sen olevan vähän molempia.
 
Kirous siinä mielessä, että esim cover-biisit kuulostavat ihan vääriltä jos ne soitetaan alkuperäissävellajista poikkeavasta sävellajista. Toisaalta taas kitara menee yleensä mukavasti vireeseen ilman referenssiääntä.
 
En tiedä, onko se varsinaisesti absoluuttisen sävelkorvan vai ylipäätään jonkinlaisen hyvän sävelkorvan merkki, että eri soittimien (ja kitaran tapauksessa eri kielien) väliset epävireisyydet on helppo huomata - yleensähän siitä on enemmän haittaa jos mitään ei ole tehtävissä. Toisaalta äänittäessä ja miksauksessa minut pyydetään välillä paikalle, ihan vaan tarkistaakseni, onko vire riittävän hyvä...

Pitää edelleen hieman ihmetellä:
 
Jos absoluuttisen sävelkorvan kirous on se, että esimerkiksi huomaa heti, jos jotain kappaletta soitetaan eri korkeudelta, kuin mille se on sävelletty, niin miten ihmeessä tällainen ominaisuus voi olla "sisäänrakennettu"?
 
Väittäisin, että kyky erottaa äänien korkeudet, ja kyky tuottaa vaikka omilla äänihuulilla itse haluamiaan sävelkorkeuksia on se lahja, mikä voi olla olemassa jo syntymästä saakka. Tämä "absoluuttinen sävelkorva", jolla tiedetään, että "nyt soi Gis, 443 hertsin virityksen mukaisesti" on myöhemmin opittua, enemmän tai vähemmän turhaa nippelitietoa, jota ei kuitenkaan voi kovin helpolla opetella ilman tätä lahjaa mikä on saatu aiemmin.

Pitää edelleen hieman ihmetellä:
 
Jos absoluuttisen sävelkorvan kirous on se, että esimerkiksi huomaa heti, jos jotain kappaletta soitetaan eri korkeudelta, kuin mille se on sävelletty, niin miten ihmeessä tällainen ominaisuus voi olla "sisäänrakennettu"?
 
Väittäisin, että kyky erottaa äänien korkeudet, ja kyky tuottaa vaikka omilla äänihuulilla itse haluamiaan sävelkorkeuksia on se lahja, mikä voi olla olemassa jo syntymästä saakka. Tämä "absoluuttinen sävelkorva", jolla tiedetään, että "nyt soi Gis, 443 hertsin virityksen mukaisesti" on myöhemmin opittua, enemmän tai vähemmän turhaa nippelitietoa, jota ei kuitenkaan voi kovin helpolla opetella ilman tätä lahjaa mikä on saatu aiemmin.
 
Samaa ihmettelen minäkin.Jotenkin logiikka vaan sotii sitä vastaan ,että tuo on synnynnäistä kovinkaan suuressa määrin.

Pitää edelleen hieman ihmetellä:
 
Jos absoluuttisen sävelkorvan kirous on se, että esimerkiksi huomaa heti, jos jotain kappaletta soitetaan eri korkeudelta, kuin mille se on sävelletty, niin miten ihmeessä tällainen ominaisuus voi olla "sisäänrakennettu"?
 
Nyt meni jotenkin yli. Mitä tarkoitat tuolla? Siis käsittääkseni se potentiaali huomata tuo on enemmän tai vähemmän sisäänrakennettu, mutta tottakai täytyy olla kuullut kyseinen biisi aiemmin (tai tietää muuten, mille korkeudelle se on sävelletty).
 
Väittäisin, että kyky erottaa äänien korkeudet, ja kyky tuottaa vaikka omilla äänihuulilla itse haluamiaan sävelkorkeuksia on se lahja, mikä voi olla olemassa jo syntymästä saakka.
 
Niinkuin monessa muussakin asiassa, jokaiselle meistä on annettu eri lähtökohdat. Osalla on vain tarkemmat korvat ja jo lyhyen musiikin harrastuksen jälkeen osaavat nimetä säveliä kuulomuistista. Tottakai ensin täytyy ne sävelet opetella.
 
Kyky erottaa sävelet ja kyky tuottaa ne omilla äänihuulilla ovat taas aivan eri asioita (mitä et kyllä tuossa yllä kiistänytkään varsinaisesti), joskin hyvä sävelkorva tietenkin helpottaa laulamista.
 
Tätä asiaa on aika paljon tutkittu maailmalla enkä itse nyt osaa sen paremmin näitä selittää. Kiinnostava aihe. Itselläni esim. on sellainen korva, että jos "työn alla" on joku biisi niin sen säveltasot kyllä on muistissa enkä tarvitse siihen välttämättä mitään referenssiä. Se kuitenkin ajan mittaan häviää muistista. Kun aikoinaan käytin äänirautaa, 440 Hz lähti kyllä aika varmasti ilmankin sitä (ehkä 75%), mutta kuitenkin sen verran epävarmasti etten laulukeikoille ilman sitä uskaltanut sentään lähteä... =)
 
Absoluuttinen korva kai on sellanen, että siinä vaan on täysin varma sävelestä. Ihan samalla tavalla kuin olet varma siitä, että joku esine edessäsi on sininen.

Eikös ne David Lucas Birch:n treenitkin (joita musalehdissä mainostetaan) perustu siihen että kuunnellaan ääniä _omalla_ soittimella?
 
David Lucas Burge :) Ja täältä ko. setti http://www.perfectpitch.com/
 
Hävettää tunnustaa, mutta tulipahan tuo setti joskus ostettua :) Voisin myydä vähän halvemmalla entä Burge, jos joku haluaa kokeilla. Ihan hyviä harjoituksia noissa on, mutta ehkäpä se enemmän pohjautuu kuitenkin vaan muistamiseen. Muutamat harjoitukset olen ehtinyt/jaksanut käydä läpi ja e- ja c-sävelet saan tulemaan milloin vaan :) Yksi harjoitus tuossa oli muuten juuri sellainen, että käydessään läpi kaikki 12 säveltä samalla värittelee puuväreillä mitä milloinkin kunkin sävelen kohdalla tulee mieleen.
 
Hitsi kun nuo Burgen harjoitukset vaatisivat aikaa ja rauhaa. Kotona sitä ei ole ja siksi koodasinkin niihin alkupään harjoituksiin softan, jonka voi pistää jauhamaan töissä makoillessa :) Pistänpä taas tietsikan töihin ja otan pikku ruokalevon samalla kun arvailen säveliä :)

Miä pystyn sanomaan soinnut vaikka radiossa soivista biiseistä. Jos kuuntelee putkeen biisit jotka on himpun eri vireessä ni se kuulostaa hetken oudolta mut siihen tottuu. Ennen kaikki epävireisyys häiritsi mutta nykyään sisäistän asian niin että se kuuluu musiikkiin ja pienet epävireisyydet on jossain kohdin makeita. Kitaraa kun soittelen nykyään harvoin niin vire on laskenut aina kun alan soittaa. Sit nostan A kielen oikeeseen vireeseen. Klasukitaralla se on varsinkin aika helppoa. Lahja, onneks mulla ei ole absoluuttinen..erehdyksiä sattuu.

Nyt meni jotenkin yli. Mitä tarkoitat tuolla? Siis käsittääkseni se potentiaali huomata tuo on enemmän tai vähemmän sisäänrakennettu, mutta tottakai täytyy olla kuullut kyseinen biisi aiemmin (tai tietää muuten, mille korkeudelle se on sävelletty).
 
Potentiaali on kyllä sisäänrakennettu, mutta aikaisemmin on puhuttu absoluuttisesta sävelkorvasta juuri siihen tyyliin, että äänen kuultuaan korvan omaava henkilö osaa nimetä sävelen. Tällaisen toiminnanhan täytyy perustua kuitenkin opetteluun ja muistiin.
 
Niinkuin monessa muussakin asiassa, jokaiselle meistä on annettu eri lähtökohdat. Osalla on vain tarkemmat korvat ja jo lyhyen musiikin harrastuksen jälkeen osaavat nimetä säveliä kuulomuistista. Tottakai ensin täytyy ne sävelet opetella.
 
Nimenomaan tähän halusin kiinnittää huomiota. Jo hyvin nuorena lapsena on toisilla huomattavasti tarkempi kyky erottaa eri korkeudet äänistä. Tämä on helppoa todeta esim. toisten lapsien kyvystä laulaa nuotilleen, jo ennen kuin osaavat vaikkapa lukea. Tällöin ei tietääkseni lapsella voi olla tietoa, onko laulettava ääni A vai F ja missä äänialassa jne. Saati hertseistä. Toiset lapset eivät taas pysy lainkaan nuotissa, mutta taitaa olla myös niin, että nuorelle lapselle esim. jonkin laulun sävelkulun ulkoa opettelu on paljon helpompaa, kuin vanhemmalle ihmiselle.
 
Kyky erottaa sävelet ja kyky tuottaa ne omilla äänihuulilla ovat taas aivan eri asioita (mitä et kyllä tuossa yllä kiistänytkään varsinaisesti), joskin hyvä sävelkorva tietenkin helpottaa laulamista.
 
Tätä asiaa on aika paljon tutkittu maailmalla enkä itse nyt osaa sen paremmin näitä selittää. Kiinnostava aihe. Itselläni esim. on sellainen korva, että jos "työn alla" on joku biisi niin sen säveltasot kyllä on muistissa enkä tarvitse siihen välttämättä mitään referenssiä. Se kuitenkin ajan mittaan häviää muistista. Kun aikoinaan käytin äänirautaa, 440 Hz lähti kyllä aika varmasti ilmankin sitä (ehkä 75%), mutta kuitenkin sen verran epävarmasti etten laulukeikoille ilman sitä uskaltanut sentään lähteä... =)
 
Erittäin kiinnostava aihe, ja oma halu paneutua siihen on nimenomaan siltä kantilta, että ei puhuttaisi sävelten nimistä, ei taajuuksista, vaan tiettyjen äänien luonteesta, soittimesta tai muusta äänen lähteen ominaisuudesta riippumatta. Minkä takia toiset tunnistavat ja oppivat tuntemaan ääniä enemmän kuin toiset, jne.
 
Absoluuttinen korva kai on sellanen, että siinä vaan on täysin varma sävelestä. Ihan samalla tavalla kuin olet varma siitä, että joku esine edessäsi on sininen.
 
Näin juuri, mutta sekin vaatii edelleen jonkinlaista opettelua, jonkun täytyy kertoa sinulle että tämä on se ja se sävel, ennen kuin sen voit ominpäin tunnistaa tietyksi säveleksi.
 
Olen koittanut muistaa omaa lapsuuttani, miksi sävelten ja sävelkulkujen tunnistaminen oli niin helppoa, jo ennen kuin aloitin opetuksessa käynnin kuusivuotiaana. Opetuksen alkamista ennen, eikä vielä heti sen jälkeenkään, ei ollut kuitenkaan minkäänlaista tietoa siitä, mitä sävelten nimet todella olivat.
 
Aikaisemmin tässä keskustelussa viitattiin esim. Leif Segerstamin kykyyn tunnistaa usean äänen soinnusta kaikki sävelet ja luetella ne heti. Että se olisi todellista absoluuttista sävelkorvaa. Väittäisin, että sellaiseen kykyyn auttaa nimenomaan valtava kokemus, ja muita parempi äänimuisti.

Potentiaali on kyllä sisäänrakennettu, mutta aikaisemmin on puhuttu absoluuttisesta sävelkorvasta juuri siihen tyyliin, että äänen kuultuaan korvan omaava henkilö osaa nimetä sävelen. Tällaisen toiminnanhan täytyy perustua kuitenkin opetteluun ja muistiin.
 
Vähän sama asia kuin että ihminen erottaa värin ja osaa nimetä sen...pikkasen vaikeempaa ja harvinaisempaa kuitenkin :)

Selittäkää mulle, mitä eroa on absoluuttisella sävelkorvalla ja tarkalla sävelmuistilla. Itse pystyn kohtalaisen hyvin tunnistamaan sävelen nimen, jos kuulen sen. Ja myös sen Heurekan testin mukaan, mulla on absoluuttinen sävel korva. Siinä piti löytää puhelimen valintaääni eli gis. Hyräilin vain päässäni E:tä ja sitten laskin siitä gissän. Eli onko minulla vain tarkka sävelmuisti?

Mun pitää myöntää tietämättömyyteni siltäosin, etten tarkalleen tiedä, mitä absoluuttisella korvalla tarkoitetaan.
Muinoin kaikki kehuivat veljeäni, että hän omaa absoluuttisen korvan; nyttemmin aikuisena asioihin perehtyneemmät kehuvat hänen loistavaa relatiivista kuuloaan, ja veli itse puolestaan ihmettelee mun absoluuttisia piirteitä.
 
Musikaalisuudessa sinänsä en usko olevan välttämätöntä omata absoluuttista sävelkorvaa kuullakseen virheet.
 
Mun korvani taas on sellainen, että jos esimerkiksi opettelen biisin määrätyltäkorkeudelta, sitä on vaikeaa enää nostaa tahi laskea, kun "sävelmuistini" kertoo oikean korkeuden.
Olen myös kompastunut kerran jos toisenkin pianon alavireisyyteen, samoin, kuin siihen, että levyjen, nuottien yms. kanssa en juurikaan enää biisejä opettele, vaan kulloisenkin kokoonpanon valitseman sävellajin mukaan.
Ja kokoonpanot taas taipukoot mun päässäni soivaan sävellajiin, mikäli aiheeksi tulee joku siellä jo omalla korkeudellaan soiva kappale.
 
En tiiä. Niin tai näin. välillä tuosta omituisuudesta on hyötyä, toisinaan haittaa. Siihen taas onko tuo "absolutismia", en ota kantaa viestini alussa ilmaisemastani syystä.

Tottakai absiluuttisen sävelkorvan voi opetella! onhan olemassa Perfect Pitch!!! :D :D http://www.perfectpitch.com/

Absoluuttinen korva on sellainen, joka sanoo ilman referenssiääntä, että tämän äänen taajuus on 441 Hz.
Voi käyttää toista ilmaisua, eli jos A on 445, niin tämän äänen nimi on se ja se vähän pielessä.
 
Absoluuttinen korva ei ole sellainen, joka sanoo että tämä on F#, koska se edellyttää, että on sovittu että A on jotain.