Yleistä keskustelua musiikista ›

Että musiikkia ymmärtää. Joku oikein vaikuttava teos, kuten vaikka Finlandia, saa kananlihalle, joku oikein kaunis ja koskettava tuo tippoja linssiin. Moinen kai on musikaalisuutta?
 
yleensä jengi alkaa itkemään finlandian kuultuaan sen takia, koska niihin on ohjelmoitu penskasta asti sen biisin "ideologia". eli, sillä sekunnilla kun se biisi pärähtää soimaan, ne näkee ukin rämpimässä jossain paskasessa ojassa rynkky kainalossa samalla kun kaveri makaa vieressä ilman käsiä.
 
sama efekti on muuten hollywood- leffoilla, joissa aina kun ruutuun ilmaantuu jokin "etninen" heppu turbaani päässä, niin johan on kumma, jos ei ala soida jotain itämaisia sävyjä hapuilevia melodioita. siinä vaiheessa jokainen tottakai ymmärtää (jos ei tajua vihjettä turbaanista), että tämä heppu ei ainakaan texasista ole!
 
en tiedä sitten onko siinä kyse musikaalisuudesta - ei ainakaan mun määritelmän mukaan.

no sitten jokainen teinifantasioita elättelevä tyyppi on varmaan mozart.
 
Vähän yliampuva kiteytys siitä mitä sanoin. Jos joku sanoo sulle olevansa musikaalinen, niin millä perusteella sä todistat sen vääräksi? Musikaalisuutta on niin monenlaista. Jo se, että pitää musiikista on yksi musikaalisuuden muoto.
 
kyllä minunkin ego väittää mulle yhtä sun toista, mutta soiva lopputulos on sitten eri asia.
 
Ei musikaalisuus ole pelkkää soivaa lopputulosta. Kyky jäsennellä ja ymmärtää musiikkia on musikaalisuuden osoitus sekin.

Varsinkaan Suomalainen musiikinopetus, joka on liian läheistä sukua tasapäistävälle peruskoulun asenteistolle, ei auta suurten musikaalisten nerojen syntyä. Pekka Pohjola puhkesi kukkaan vasta lopetettuaan kurinalaisen viulunsoiton, tiedätte varmasti tarinan. Hyötyä opetuksesta tietenkin on, mutta maassa, jossa nuorille taotaan päähän pienestä asti, että heistä ei mitään tule, eikä ainakaan muusikkoa, kuka uskaltaa tehdä noinkin ratkaisevia liikkeitä. Huono itsetunto on ollut useiden taiteijoiden kiusana.
 
Anteeksi, jos irrotan tämän asiayhteydestään, mutta haluan suomalaisen musiikkikoulutuksen alusta loppuun käyneenä huomauttaa ettei asia ihan noin mustavalkoinen ole. Suomalainen musiikkikasvatus ja -koulutus ja sen tehokkuus on ollut kansainvälisen ihmetyksen aiheena jo pitkään. Suomesta on noussut väkilukuun nähden huomattava määrä erittäin lahjakkaita muusikoita, halusi heitä kutsua neroiksi tai ei. Mitä tarkoitat tasapäistämisellä? Musikaalinen nero syntyy jos on syntyäkseen. On sitten muiden tehtävä tunnistaa lahjakkuus ja ohjata sitä oikeaan suuntaan. Tietenkin voidaan miettiä, kumpi on arvokkaampaa musiikkikasvatustyötä; ainoastaan huippulahjakkuuksien tuottaminen keinolla millä hyvänsä (vrt. neuvostosysteemi) vai systeemi, jossa mahdollisimman monelle annetaan mahdollisuus nauttia musiikista ja opiskella sitä. Suomalainen musiikinopetus ei todellakaan lähde siitä, että pienelle soittajalle sanotaan heti ettei hänestä tule muusikkoa. Siinä vaiheessa, jos urahaaveita on, on tietysti paikallaan antaa realistista arviota siitä, onko sellaiselle rahkeita, mutta tämä tapahtuu yleensä jo vähän vanhempana. Aina on persoonallisuuksia, jotka vaativat oman tiensä puhjetakseen kukkaan, mutta eivät hekään ilman opetusta ole huipulle selvinneet.

Anteeksi, jos irrotan tämän asiayhteydestään, mutta haluan suomalaisen musiikkikoulutuksen alusta loppuun käyneenä huomauttaa ettei asia ihan noin mustavalkoinen ole. Suomalainen musiikkikasvatus ja -koulutus ja sen tehokkuus on ollut kansainvälisen ihmetyksen aiheena jo pitkään. Suomesta on noussut väkilukuun nähden huomattava määrä erittäin lahjakkaita muusikoita, halusi heitä kutsua neroiksi tai ei. Mitä tarkoitat tasapäistämisellä? Musikaalinen nero syntyy jos on syntyäkseen. On sitten muiden tehtävä tunnistaa lahjakkuus ja ohjata sitä oikeaan suuntaan. Tietenkin voidaan miettiä, kumpi on arvokkaampaa musiikkikasvatustyötä; ainoastaan huippulahjakkuuksien tuottaminen keinolla millä hyvänsä (vrt. neuvostosysteemi) vai systeemi, jossa mahdollisimman monelle annetaan mahdollisuus nauttia musiikista ja opiskella sitä. Suomalainen musiikinopetus ei todellakaan lähde siitä, että pienelle soittajalle sanotaan heti ettei hänestä tule muusikkoa. Siinä vaiheessa, jos urahaaveita on, on tietysti paikallaan antaa realistista arviota siitä, onko sellaiselle rahkeita, mutta tämä tapahtuu yleensä jo vähän vanhempana. Aina on persoonallisuuksia, jotka vaativat oman tiensä puhjetakseen kukkaan, mutta eivät hekään ilman opetusta ole huipulle selvinneet.
 
Vastaat itse tiukalla vanhanaikaisella asenteellasi useimpiin kysymyksiisi. Klassisen musiikin koulutus on ns. neuvostosysteemiä. Suomessa vain ei tehdä sitäkään kunnolla, kun ollan liian tyytyväisiä oloonsa.. ja täytyyhän ensin saada kunnon ammatti, ennenkuin voi heittäytyä viihteelle ;) Neuvostoliitossa ei ollut vaihtoehtoa. Se hinta kannatti monen maksaa. Pääsivät pakoon sieltä.
Harva nauttii musiikkiopistojen kevätmatineoista ,ja muista oppilaskonserteista. Kuka vittu nekin on määrännyt. Kyllä bändikämpillä ympäri suomen nautitaan enemmän, kun Käytetätään musiikin lahjaa, ja luodaan jotain omaa. Oli se kulttuuriarvoltaan vähäisempää tai sitten ei. Omaa kuitenkin. Ei opetella toistamaan.
Eikä ole muiden tehtävä tunnistaa huippulahjakkuuksia. He tietävät itse mitä eniten haluavat. On annettava tilaa kasvaa. Koulutuksesta ei ole haittaa, tietenkään, mutta se ei todellakaan ole välttämätöntä. Ei vaikka klassisen taustan omaavat niin kovasti haluaisivat uskoa. Huipulle selviää ilmankin, ja itseoppineet tekevät monia pieniä asioita hieman toisin, ja luovat näin musiikkiinsa ja tulkintaansa persoonallista väriä.
Kenenkään tehtävä ei ole arvioida toista, onko realistisia urahaaveita! Olisi moni merkittävä teos jäänyt syntymättä, jos tuota olisi toteutettu. Suomesta nousee nimenomaan muusikoita. Ei kai se ole ihme. Vauras maa. Tehokas koulutus. Tehdään lisää tuotteita, ja kiistellään ottiko soittaja liian suuria vapauksia tulkinnoissaan.
Opiskeltu on täälläkin. Klassinen maailma on sairas. Opettajat monesti elämästä hyvinkin vieraantuneita. Elmuineen (elävänmusiikin näytteitä 1500-1800 luvuilta)ja "viihdemusiikki" -näytteineen. Asenne on selvä. Musiikkia arvioidaan, kuin autoja. On huonompia ja parempia. Olihan radiossakin ennen eri taksat soittoaikojen mukaan oikealle musiikille, ja muulle räimeelle. Turha siis takaisinkaan päin on päätä silitellä.
Ostetaan joka pojalle käyrätorvi joululahjaksi, ja katsotaan kuinka he nauttivat seuraavat 10 vuotta musiikkiopistoissa nuorisopuhkuissaan! ärsyttää!! Tasapäistäminen ja ihmistenohjelmointi on onnistunut siinä vaiheessa, kun kysytään mitä sillä tarkoitetaan. Iltalehti käteen, kaljat kassin, ja kotiin katsomaan itsevalittua televisiokanavaa! hmm. uusintoja vai Mikko Alatalo Tammerkosken Sillan alla. Neuvo kaikille: Ostakaa kitara, muuttakaa erämaahan. Jos joku löytää teidät, tappakaa se. Jos pääsee karkuun, kuristakaa itsenne umpisuoleenne.

Kiinnostava aihe.
 
Mediassa ja vaikkapa musiikin perusopetuksessa musikaalisuus ymmärretään harmittavan kapea-alaisesti. Esimerkiksi Rondo-lehdessä oli aikoinaan juttu jossa musiikkiopiston opettaja otti kantaa pääsykokeessa käytettyihin musikaalisuuden mittareihin. Hänellä oli esim. oppilas joka oli aikoinaan menestynyt suht huonosti pääsykokeissa mutta tällä hetkellä ammattipuolella opiskelemassa.
 
Mediassa taas jaksetaan aina paasata etenkin klassisten muusikkojen kohdalla suuresta lahjakkuudesta joka selittää kaiken musiikillisen osaamisen. Käytännössä tämä on jatkuvaa mainintaa Salosen tai Franckin absoluuttisesta korvasta jne. Olenpa törmännyt myös sellaiseen pohdintaan että "kannattaako meidän laittaa lastamme ollenkaan musiikkiopistoon kun hänellä ei ole absoluuttista korvaa."
 
On kummallista että musiikin ammattilaisuuden kohdalla tuijotetaan valtavasti musiikillista lahjakkuutta. Ja tämä musiikillinen lahjakkuus määritellään hyvin kapea-alaisesti (sävelkorva-rytmitaju). Vastaavasti urheilussa menestyminen nähdään enemmän työnteoksi jonka taustalla on lahjakkuutta ja oikeita henkilöitä ympärillä.
 
Mediassa jaksetaan myös hämmästellä miten musiikin huippuammattilaisuus keskittyy tiettyihin sukuihin. Olisi joskus ihan kiinnostava lukea juttu jossa otettaisiin kantaa vaikkapa taiteen pieniin piireihin, ja siihen mitä hyötyä näistä on musiikin oppimisessa ja oppilaitoksiin sisään pääsemisessä. Jätettäisiin kerrankin se lahjakkuuden puiminen taka-alalle, ja puhuttaisiin työnteosta ja siitä kuinka "X tunsi Y:n".
 
Musiikin ja urheilun rinnastaminen on mielestäni yllättävänkin perusteltua, sillä molemmissa tarvitaan samoja ominaisuuksia: työntekoa, lukemattomia toistoja, kokonaisuuden hahmottamista ja oman paikan hahmottamista kokonaisuudessa, hyvää omaksumiskykyä, herkkyyttä lukea tilanteita jne. Pianokilpailun voittaja on lahjakkuus, urheilukilpailun voittaja on kova työntekijä?
 
Kommenttina slx900:n muuten oivaan aiempaan kirjoitukseen:
Mielestäni on täysin epäolennaista ja turhaa lähteä nimittelemään mikä musiikki/soitto on epämusikaalista ja mikä musiikki on paskaa. Voidaan mieluummin puhua siitä missä musiikissa on enemmän/vähemmän niitä elementtejä joita me tänä päivänä ymmärrämme musikaalisuutena.
 
Kaikki musiikki on jossain määrin musikaalista ja edustaa musikaalisuutta. Jos musikaalisuus määritetään tiettyjen asioiden välttämiseksi ja historiasta tuttujen tyylilajien noudattamiseksi, olemme vaarallisella tiellä. Se on tällöin vain karsinan pystyttämistä, jossa osa musiikista rajataan ulkopuolelle ja musiikki ei kehity. Musiikin kehittämispyrkimykset eivät saisi olla mitään rotuaatteita, vaan pikemminkin moninaisuuden hyväksymistä. Itse pidän hienon muusikkouden merkkinä pyrkimystä ymmärtää ja löytää jotain hyvää (muutakin kuin kappaleen loppumisen) siitä musiikista jota ei tällä hetkellä ymmärrä. Se on ainoa tie kehittyä aina vain paremmaksi muusikoksi.
 
Se että jokin asia leimataan epämusikaalisuudeksi saati ei-musiikiksi osoittaa sanojaltaan tiettyä itsekritiikin puutetta, pyrkimystä korostaa omaa egoaan, pyrkimystä omistaa musiikki ja muodostaa musiikin sisälle joku kiistaton asiantuntijuus. Aivan yhtä epätoivoista kuin esim. lähteä vetämään tarkkaa rajaa viihteen ja korkeakulttuurin välille.

Kommenttina slx900:n muuten oivaan aiempaan kirjoitukseen:
Mielestäni on täysin epäolennaista ja turhaa lähteä nimittelemään mikä musiikki/soitto on epämusikaalista ja mikä musiikki on paskaa. Voidaan mieluummin puhua siitä missä musiikissa on enemmän/vähemmän niitä elementtejä joita me tänä päivänä ymmärrämme musikaalisuutena.
 
Olen täysin samaa mieltä. otin asian esiin, koska Klassisen musiikin puolelta on tälläista rotuerottelua ollut havaittavissa. Kuten sanottu, musiikki ei ole kilpailua, vaikka urheiluun yhtymäkohtia löytyykin. Lahjakkuutta on musiikinkin saralla monenlaista, eikä absoluuttinen sävelkorva ole välttämätön. Siitä on jopa haittaa tietyissä tilanteissa. Esim transponoitaessa biisejä lennosta. Jotkut häiriintyvät korvansa vuoksi, kun soiva materiaali onkin väärässä vireessä suhteessa nuotteihin. Hyvän relatiivisen korvan pystyy kehittämään, ja siitä on enemmmän käytännön hyötyä.

Musikaalisuus on selkärangassa, vähän niin kuin taiteellisuuskin (jolla tarkoitan "piirustustaitoa", paremman sanan puutteessa).
 
Joillakin huomaa heti, että on selkeä synnynnäinen taipumus, mikä ei tietenkään tarkoita etteikö musikaalisuuttaan tai "piirustutaitoaan" voisi kehittää ja harjaannuttaa muutkin. Missä määrin musikaalisuus on yhteydessä luovuuteen ja muihin muusikkouteen ja säveltämiseen liittyviin juttuihin onkin sitten eri asia.

Vähän yliampuva kiteytys siitä mitä sanoin. Jos joku sanoo sulle olevansa musikaalinen, niin millä perusteella sä todistat sen vääräksi? Musikaalisuutta on niin monenlaista. Jo se, että pitää musiikista on yksi musikaalisuuden muoto.
 
mä lähinnä vitsailin.

Vastaat itse tiukalla vanhanaikaisella asenteellasi useimpiin kysymyksiisi.
 
Mikä asenteessani on vanhanaikasta? Sekö, että kyseenalaistan käsityksesi suomalaisesta musiikkikasvatuksesta sen perusteella, mitä itse tiedän ja näen päivittäin työskennellessäni musiikkiopistossa?
 
Klassisen musiikin koulutus on ns. neuvostosysteemiä.
 
Lienet tehnyt oikein tutkimusta aiheesta. Millä ihmeellä muuten perustelet moista väitettä? Neuvostosysteemi perustui lahjakkuuksien noukkimiseen massasta. Heitä vaalittiin, muut hylättiin, kärjistäen. Suomalainen systeemi antaa kaikille mahdollisuuden. Mikä tässä on vaikea ymmärtää?
 
Harva nauttii musiikkiopistojen kevätmatineoista ,ja muista oppilaskonserteista. Kuka vittu nekin on määrännyt. Kyllä bändikämpillä ympäri suomen nautitaan enemmän, kun Käytetätään musiikin lahjaa, ja luodaan jotain omaa. Oli se kulttuuriarvoltaan vähäisempää tai sitten ei. Omaa kuitenkin. Ei opetella toistamaan.
 
Aha, siis tässä onkin sun puolelta kysymys eri musiikkilajien vastakkainasettelusta. Mä en haluais lähteä siihen, koska siihen ei mun mielestä ole aihetta tässä topicissa. Ikävää, että sulla on noin epämiellyttäviä (muisti?)kuvia musiikkiopistojen kevätmatineoista, mutta yleistäminen on edelleen aika hedelmätöntä. Toiset nauttivat enemmän bändihommista ja omien biisien teosta, toiset taas kevätmatineoista. Ja usko pois, niitä jälkimmäisiäkin on. Olen omin silmin nähnyt monen vuoden ajan. Ei kannata lähteä arvottamaan sitä, soittaako omaa musaa vai jonkun muun, koska ne käytännöt vaihtelee aika paljon eri musiikkilajeissa. Ja jos sä väität, että ihminen ei ole musikaalinen jos ei soita omaa musaa, niin oot aika hakoteillä.
 
Eikä ole muiden tehtävä tunnistaa huippulahjakkuuksia. He tietävät itse mitä eniten haluavat. On annettava tilaa kasvaa. Koulutuksesta ei ole haittaa, tietenkään, mutta se ei todellakaan ole välttämätöntä. Ei vaikka klassisen taustan omaavat niin kovasti haluaisivat uskoa. Huipulle selviää ilmankin, ja itseoppineet tekevät monia pieniä asioita hieman toisin, ja luovat näin musiikkiinsa ja tulkintaansa persoonallista väriä.
Kenenkään tehtävä ei ole arvioida toista, onko realistisia urahaaveita! Olisi moni merkittävä teos jäänyt syntymättä, jos tuota olisi toteutettu. Suomesta nousee nimenomaan muusikoita. Ei kai se ole ihme. Vauras maa. Tehokas koulutus. Tehdään lisää tuotteita, ja kiistellään ottiko soittaja liian suuria vapauksia tulkinnoissaan.
 
No joo, sun näkemys on selvästi erilainen kuin mun ja perustuu johonkin muuhun kuin klassiseen musiikkiin joten turha niistä on kiistellä. Mä en mitenkään väheksy ihmisiä, jotka opettelevat soittamaan ilman minkäänlaista opetusta, mutta "huipulle selviää ilmankin" on lapselle lausuttuna ihan yhtä vahingollinen kuin "susta ei oo muusikoksi". Aika harva suomalainen huippumuusikko on noussut yhtään mihinkään ilman minkäänlaista koulutusta. Mikä siinä on, että jotkut näkevät sen koulutuksen niin pahana? Ei sen tarkoitus ole tasapäistää vaan nimenomaan vahvistaa oppilaan omaa musiikillista näkemystä. Soittotekniikan opettamisesta ei ole kenellekään varmasti mitään haittaa. Sitten kun on perusasiat kunnossa niin voi etsiä niitä omia juttujaan ihan rauhassa. Ja kyllä se vaan niin on, että monesti oppilaalla itsellään ei ole realistista käsitystä siitä, kannattaako hakeutua alalle vai ei. Silloin jonkun asiantuntijan mielipiteellä voi olla hyvinkin paljon vaikutusta.
 
Opiskeltu on täälläkin. Klassinen maailma on sairas. Opettajat monesti elämästä hyvinkin vieraantuneita. Elmuineen (elävänmusiikin näytteitä 1500-1800 luvuilta)ja "viihdemusiikki" -näytteineen. Asenne on selvä. Musiikkia arvioidaan, kuin autoja. On huonompia ja parempia. Olihan radiossakin ennen eri taksat soittoaikojen mukaan oikealle musiikille, ja muulle räimeelle. Turha siis takaisinkaan päin on päätä silitellä.
Ostetaan joka pojalle käyrätorvi joululahjaksi, ja katsotaan kuinka he nauttivat seuraavat 10 vuotta musiikkiopistoissa nuorisopuhkuissaan! ärsyttää!! Tasapäistäminen ja ihmistenohjelmointi on onnistunut siinä vaiheessa, kun kysytään mitä sillä tarkoitetaan. Iltalehti käteen, kaljat kassin, ja kotiin katsomaan itsevalittua televisiokanavaa! hmm. uusintoja vai Mikko Alatalo Tammerkosken Sillan alla. Neuvo kaikille: Ostakaa kitara, muuttakaa erämaahan. Jos joku löytää teidät, tappakaa se. Jos pääsee karkuun, kuristakaa itsenne umpisuoleenne.
 
Nyt musta kyllä tuntuu että sä oot se joka edustaa vanhanaikaisia asenteita. Jos oot yhtään perillä nykyisestä musiikkiopistomeiningistä, niin lähes joka paikassa on pop-jazz-linjaa, vapaa säestys on pianisteille melkeinpä pakollista ja viimeisimmissä kurssitutkintovaatimuksissa suositellaan improvisointia ja omia sävellyksiä. Onko sulla itselläsi kenties huonoja kokemuksia musiikkiopistomaailmasta tms. kun noin kovin sanoin tuomitset klassisen musiikin koulutuksen? Jos se olisi niin sairasta, niin miten maastamme tulisi jatkuvasti huippumuusikoita? Väitätkö, että he kaikki ovat tasapäistettyjä, aivopestyjä persoonattomia robotteja, jotka eivät kykene mihinkään omaan vaan kaikki on toistettua ja vanhaa? Olisiko aika päivittää näkemyksiä?

Järjestelmällisen koulumaisen opiskelun hyvä puoli on siinä, että on pakko tehdä niitäkin asioita, jotka eivät ole superhyper sikamaisen kivaa ja suklaata. Vähän laiskemmille tämä sopii, vaikka varmasti joku pystyy opettelemaan tylsätkin asiat ihan yksinään kovalla itsekurilla.
 
Eivät kaikki saa "kicksejä" siitä, että pystyvät mukamas luomaan uutta ja ilmaisemaan itseään, kun ei ole nimittäin mitään ilmaistavaa. Niistä kellaribändeistäkin erittäin monet soittavat valmiita kappaleita, ja melkein joka kitarapenskalle on tärkeää soittaa täsmälleen juuri niin kun se-ja-se esikuva.

..älkää ottako sitä niin vakavasti. Lue sellisti aikaisempi kirjoitukseni musikaalisuudesta, se edustaa pohtivampaa linjaa. Olen opiskellut niin klassista kuin pop/jazz puoltakin. Näen molempia Akatemialla päivittäin. Oksettaa. Opiskelleista muusikoista tulee näköjään Suomessa turhan tärkeitä imagonsa pönkittäjiä. Kuten sanoin, opiskella kannattaa, mutta on syytä irrottautua ajoissa tai jää loppuiäkseen sille tielle. Hyvä jos joku jaksaa..
Se kellaribändien cover- veivaus on aivan yhtä surkeaa. Ala-arvoisempaa musiikillisesti. 3/3 tason soittaja jo saa jotain säädyllistä ilmoille, mutta mitä sekään tarkoittaa. Viimeistään lukiossa pasuuna jää sängyn alle, ja jos nuotit hukkuu ei soitto soi.
Musiikkiopistoihin on kokeet. Eli samaa seulomista kuin Neuvostoliitossa. On vain niin paljon vähemmän materiaalia, ettei tarvitse kiristää kriteerejä. Toiseksi klassisesta teoriasta on elämässä yhtä paljon hyötyä kuin käytetystä kondomista. Kiltisti tein kenraalibassot ja muut harmoniat, jazz teorian alkeet selvitti aikoinaan musiikista kuitenkin paljon enemmän. Tosin jazz-mulkut on ihan oma lajinsa, ja sitä bebopin paskaa ei oikeasti jaksa, kuin sen soittajat, ja sitähän se jazz on Suomessa.
Suurin ongelma kaikki tyylit ja suuntaukset mukaanlukien: Ei edes yritetä löytää omaa musiikillista ääntä, vaan matkitaan. Jazz (vapaan ilmaisun muoto) on tieteellistetty klassisen musiikin tasolle, eikä siihen mennyt kuin 50 vuotta.
Lopuksi: Menestys ei kerro mitään. Säkin tiedät Remun. Se ei osaa soittaa. Onko Rasmus oikeasti merkityksellistä musiikkia? Klassisissa konserteissa käy hienostelijoita, sen oikeasti kiinnostuneen vähemmistön lisäksi, jotka eivät erota oboeta fagotista.
Ainut oikeasti tärkeä syy tehdä musiikkia, ja elää sille/sillä on pieni ääni sisällä, joka saa ajoittain tuntemaan hyvää. Mulle on lopulta aivan sama miten sen kukakin saa, mutta tiedän, ettei se ole helppoa tässä maassa. Ainut tie on opiskella, tai soittaa kamalinta paskaa, mitä maa päällään kantaa: Suomalaista tanssimusiikkia läheisyydenkaipuisille leskirouville ja niitä piirittäville vastakappaleille. Opiskelu on näistä kahdesta edes hieman siedettävämpää. Miettikää silti, mitä musikaalisuudellanne teette. Valjastakaa se omaan käyttöönne, ei muiden palvelukseen.

Se on se, että osaa tiluttaa nopeemmin kuin keskiverto kitaristi.
 
niin ja muun soittimen soittajat eivät sitten musikaalisuudesta uneksi

Kuten sanoin, opiskella kannattaa, mutta on syytä irrottautua ajoissa tai jää loppuiäkseen sille tielle. Hyvä jos joku jaksaa..
 
Tottakai. Ei musiikinopiskelun tarkoitus olekaan se, että niillä tunneilla käy lopun ikäänsä ja koko ajan jonkun pitää sanoa miten ja mitä soittaa / laulaa. Koulutus pyrkii kehittämään muusikon siihen pisteeseen, jossa hän on valmis jatkamaan omin voimin; antaa eväät muusikolle edelleen kehittämään omaa muusikkouttaan ja persoonallisuuttaan.
 
Musiikkiopistoihin on kokeet. Eli samaa seulomista kuin Neuvostoliitossa.
 
No höh. Melkein kaikkiin oppilaitoksiin on pääsykokeet. Sitä paitsi musiikkiopisto on taiteen perusopetusta antava oppilaitos, mikä tarkoittaa että se on tulosvastuullinen saamaansa valtionavustusta vastaan. Tämä tulosvastuu tarkoittaa, että musiikkiopistosta pitää tulla kurssitutkintoja ja päästötodistuksen saavia tietty määrä. Siksi pitää olla pääsykokeetkin, jotta pystytään kontrolloimaan että tulosvastuun vaatima taso pysyy. Lisäksi musiikkiopistoilla on tietty määrä oppilaspaikkoja, mikä tarkoittaa ettei kaikkia halukkaita voi millään ottaa sisään taloon, vaikka lahjoja olisikin. Siksi tarvitaan pääsykokeita. Tämä on ihan valtakunnallinen käytäntö, eikä muistuta neuvostomeininkiä muuten kuin korkeintaan siinä, että molemmissa maissa on pääsykokeet. Siitä on kuitenkaan turha vielä vetää ihan hurjia johtopäätöksiä.
 
Toiseksi klassisesta teoriasta on elämässä yhtä paljon hyötyä kuin käytetystä kondomista.
 
Niin varmaan jos et ole klassisella alalla. Tämäkin riippuu aika paljon henkilöstä. Toisille on hyötyä, toisille ei. Jos et ole missään tekemisissä klassisen musiikin kanssa, niin sitten varmaan ei ole. Mutta siellä on kuitenkin paljon yhtäläisyyksiä esim. pop&jazz-teorian kanssa. Perusasiat on hyvä hallita joka tapauksessa.
 
Suurin ongelma kaikki tyylit ja suuntaukset mukaanlukien: Ei edes yritetä löytää omaa musiikillista ääntä, vaan matkitaan.
 
Tiettyyn pisteeseen asti matkiminen on yksi soitonopiskelun muoto, mutta kyllähän niitä persoonallisia muusikoita tulee silti koko ajan. En minä tuotakaan yleistäisi kovin rohkeasti.
 
Lopuksi: Menestys ei kerro mitään. Säkin tiedät Remun. Se ei osaa soittaa. Onko Rasmus oikeasti merkityksellistä musiikkia? Klassisissa konserteissa käy hienostelijoita, sen oikeasti kiinnostuneen vähemmistön lisäksi, jotka eivät erota oboeta fagotista.
 
Kyllä klassisella puolella kertoo. Menestys ei siellä tule itsestään. Kilpailuissa pärjätäkseen pitää oikeasti olla jo kovalla tasolla; ei riitä että pikkutytöt tykkää ja äänestää sut idoliksi. Konsertissa käyvät kukkahattutädit eivät todellakaan ole ainoa taho, joka menestykseen vaikuttaa. Itse asiassa ei juuri ollenkaan.
 
Opiskelu on näistä kahdesta edes hieman siedettävämpää. Miettikää silti, mitä musikaalisuudellanne teette. Valjastakaa se omaan käyttöönne, ei muiden palvelukseen.
 
Kukaanhan ei varmaan opiskele musiikkia ammatikseen tehdäkseen sitä pääasiassa jonkun muun kuin itsensä vuoksi. Tai jos näin on, ei varmaan ole oikealla alalla. Musiikki on siinä mielessä kutsumusammatti, että siitä pitää todella tykätä tarpeeksi jaksaakseen raataa pitkän tien esim. korkean tason instrumentalistiksi. "Tää on ihan kivaa" -asenteella ei huipulle pääse. Se ei silti tarkoita, että tekemisen pitää olla ryppyotsaista ja hauskaa ei saa olla.

Kyllä klassisella puolella kertoo. Menestys ei siellä tule itsestään. Kilpailuissa pärjätäkseen pitää oikeasti olla jo kovalla tasolla; ei riitä että pikkutytöt tykkää ja äänestää sut idoliksi. Konsertissa käyvät kukkahattutädit eivät todellakaan ole ainoa taho, joka menestykseen vaikuttaa. Itse asiassa ei juuri ollenkaan.
 
Eipä ole kukkahattutädit todellakaan ainoa taho, he eivät päätä kuka saa apurahat. Ilman niitä kun ei klasaripuoli pärjää.
Menestys ei tule missään itsestään, kyllä klassisella puolellakin se ymmärretään. Musiikkiopistoissa on toivottavasti suuria sukupolvenvaihdoksia edessä, saadaan klasarimummot vittuun lautakunnista.
 
Mun mielestä on hauskaa kun mulle jää aina sellainen kuva että popparipuolen ihmiset eivät jaksa/halua/yritäkään ymmärtää mitä klasarit ajattelee(itseni mukaan lukien, ei vois vähempää kiinnostaa jos joku tekee kanteleessa kurssitutkintoja).
Klasarit kuitenkin katsovat parhaaksi viitata kintaalla poppareille kun ne nyt vaan vetää sitä poppia. "Jee! meistä tulee alttoviulunsoitonopettajia!"

Se on niin yksinkertaista, että jos ihminen pitää musiikista, hän on musikaalinen.

Mun mielestä on hauskaa kun mulle jää aina sellainen kuva että popparipuolen ihmiset eivät jaksa/halua/yritäkään ymmärtää mitä klasarit ajattelee(itseni mukaan lukien, ei vois vähempää kiinnostaa jos joku tekee kanteleessa kurssitutkintoja).
Klasarit kuitenkin katsovat parhaaksi viitata kintaalla poppareille kun ne nyt vaan vetää sitä poppia. "Jee! meistä tulee alttoviulunsoitonopettajia!"
 
Ymmärtääkseni elämässä tapahtuu koko ajan sitä, ettei ihmiset kovinkaan paljoa pyri ymmärtämään sitä mitä toiset ihmiset ajattelevat. Tätä ei minun mielestäni voi kärjistää tietyn musiikkityylin piirissä toimivien ihmisten yksinoikeudeksi.
 
Itse toimin aktiivisimmin nk. popparipuolella, mutta täytyy kyllä omalta osaltani sanoa, että ihan kaikki hiekkalaatikot musiikin saralla kyllä kiinnostavat itseäni. Eikä vähiten sen vuoksi, että riittävän pitkälle ja syvälle musiikkiin sotkeutuneet ihmiset tuppaavat yleisesti olemaan avarakatseisimpia muusikoita. Ahtaus ahdistaa pitkän päälle, avarakatseisuus vapauttaa. Ihan kaikilla elämän aloilla.
 
Kantele on muuten hieno soitin taitavissa käsissä! :-)

Aika harva suomalainen huippumuusikko on noussut yhtään mihinkään ilman minkäänlaista koulutusta.
 
Puhutaanko tässä klassisesta vai musiikista yleensä?

Eipä ole kukkahattutädit todellakaan ainoa taho, he eivät päätä kuka saa apurahat. Ilman niitä kun ei klasaripuoli pärjää.
 
Tarkoitatko nyt klasaripuolta ylipäätään vai jotain yksittäisiä muusikoita? Ei niitä apurahoja kaikille ole automaattisesti tarjolla.
 
Menestys ei tule missään itsestään, kyllä klassisella puolellakin se ymmärretään. Musiikkiopistoissa on toivottavasti suuria sukupolvenvaihdoksia edessä, saadaan klasarimummot vittuun lautakunnista.
 
Sukupolvenvaihdos onkin jo käynnissä, ja se kiihtyy vielä muutaman vuoden sisällä, kun suuret ikäluokat alkavat jäädä eläkkeelle. Se on ihan klasaripuolenkin kannalta hyvä asia, saadaan tilalle nuorempia ja ehkä vähän avarakatseisempia ihmisiä.
 
Mun mielestä on hauskaa kun mulle jää aina sellainen kuva että popparipuolen ihmiset eivät jaksa/halua/yritäkään ymmärtää mitä klasarit ajattelee(itseni mukaan lukien, ei vois vähempää kiinnostaa jos joku tekee kanteleessa kurssitutkintoja).
Klasarit kuitenkin katsovat parhaaksi viitata kintaalla poppareille kun ne nyt vaan vetää sitä poppia. "Jee! meistä tulee alttoviulunsoitonopettajia!"
 
Kuten joku jo edellä sanoi, todelliset huippumuusikot ovat avarakatseisia ja ennakkoluulottomia. Mutta aina joskus tällaisiin ikäviin asenteisiin törmää puolin ja toisin, ikävä kyllä.
 
Puhutaanko tässä klassisesta vai musiikista yleensä?
 
No mulla on omakohtaista kokemusta lähinnä klassisesta, mutta tuskin se kovin väärin olisi puhuttaessa musiikista yleensäkin.

No mulla on omakohtaista kokemusta lähinnä klassisesta, mutta tuskin se kovin väärin olisi puhuttaessa musiikista yleensäkin.
 
On se väärin,et kai ymmärrä sitä että on olemassa varsin päteviä itseopiskelleita....ei musiikin opiskelu jossain opistossa tms. ole mikään ainoa autuaaksi tekevä tie......Klassisessa se sitten taas onkin...mutta toisaalta kukapa sitä nyt haluaisi opiskellakaan tullakseen toisten tuntojen tulkiksi...; )

On se väärin,et kai ymmärrä sitä että on olemassa varsin päteviä itseopiskelleita....
 
Et vissiin lukenut aikaisempaa kirjoitustani, jossa sanoin että mä en mitenkään väheksy itseopiskelleita muusikoita..?
 
ei musiikin opiskelu jossain opistossa tms. ole mikään ainoa autuaaksi tekevä tie......
 
Tällaista taas en ole missään vaiheessa väittänytkään.
 
Klassisessa se sitten taas onkin...mutta toisaalta kukapa sitä nyt haluaisi opiskellakaan tullakseen toisten tuntojen tulkiksi...; )
 
Tuo on sen sijaan maailman yleisin harhaluulo. Että opiskelemalla klassista musiikkia menetetään kyky ja ominaisuus tehdä jotain omaa, uutta luovaa tai tulkita vanhaa musiikkia persoonallisesti. Aiemmin juuri sanoin, että klassisen musiikin koulutus tähtää ainoastaan antamaan opiskelijalle tarpeeksi hyvät perustaidot, jotta tämä kykenisi jatkamaan itsensä kehittämistä omin keinoin. Se nyt vaan ei ole klassisen musiikin opiskelun tarkoitus eikä käytäntö, että jokainen rupeaa säveltämään ja esittämään ainoastaan omaa musiikkiaan, mutta aika harvassa on ne klasaristit, jotka eivät ole koskaan mitään kirjoittaneet, edes pöytälaatikkoon.