Yleistä keskustelua musiikista ›

varakeef: Se nyt on tietysti ollut selvää jo ainakin 50-luvulta saakka, että vinyylille kaivertaminen on ollut se pullonkaula, joka on muuttanut sointia studiossa kuultuun verrattuna. Tämä on tietysti tiedetty jo studiossa, ja asia on pyritty ottamaan huomioon. (Jonkinlainen pullonkaula on myös CD:lle masteroitaessa, mutta se ei ole läheskään niin selvä.)
 
Alkuperäinen kysymys kai käsitelee tilannetta, jossa verrataan 60-luvun puolivälin äänitettä 70-luvun äänitteeseen samassa formaatissa (reiluinta olisi varmaankin verrata juuri vinyylejä) ja pyritään selvittäämään, mikä äänitystekniikassa ja tuotantotavassa muuttui.
 
Niinhän se mahtoi käsitellä, mutta milloinpa keskustelut eivät Muusikoiden.netissä rönsyilisi. Ja ihan hyväkin minusta että rönsyilevät, ihan asiallista asiaahan tässäkin ketjussa on pääosin pohdittu.
 
Ja joo, tuota levyteknologian kehitystä ei tosiaan ole tullut itse edes tuon toistolaadun kehittymisen kannalta edes mietittyä. Mutta toisaalta kuten joku sanoi niin eipä noista entisaikojen mastereista ole nykytekniikallakaan saatu mitään korvakarkkia tehtyä soundien osalta.

50 ja 60-luvun mikkietuasteet, kompurat ja muut vahvistimet oli jo niin hyviä, että niitä käytetään vielä nykypäivänäkin. Amerikassa laitteiden taajuusvaste oli jo 40 -15kHz, +/- 1dB. Saksalaisten laitteiden speksit samalta aikakaudelta näyttää monesti olevan +/- 0.5dB samalla taajuusvasteella. Samoja laitteita käytettiin äänitystudioissa ja lähetyskäytössä ja saksalaisten telehallintovirasto taisi määrätä tiukemmat speksit lähetyskäyttöön kuin jenkkien. 60-luvun alussa käytettiin vielä paljon 3-raitanauhureita ja nauhamateriaalit ja nauhurit eivät olleet vielä parhaimmillaan. Lähimikityskin alkoi vasta yleistyä 60-luvulla.
 
sub zero: Osaisiko joku tehdä nopean yhteenvedon meille maallikoille, että mitä studiotekniikassa tuolloin tapahtui?
 
Nauhurit ja nauhameteriaalit parantuivat, raitoja tuli lisää, lähimikitys yleistyi.

Ja joo, tuota levyteknologian kehitystä ei tosiaan ole tullut itse edes tuon toistolaadun kehittymisen kannalta edes mietittyä. Mutta toisaalta kuten joku sanoi niin eipä noista entisaikojen mastereista ole nykytekniikallakaan saatu mitään korvakarkkia tehtyä soundien osalta.
 
Ylläolevasta tuli mieleeni se kun minulla oli koekäytössä laadukas putkivahvari ja hienon kolmiulotteisen stereokuvan antava cd-soitin.
Lykkäsin sitten pesään joskus 90-luvun alussa masteroidun Yesterdayn ja kuten ulkopuoliset todistivat, hienompaa ääntä ei ollut kämpässä kuultu.
Kokeilin tuubista kaivella originaalisingleä ja aika hyvä tuntuu olevan äänenlaatu silläkin.
Wiki tiesi kertoa, että jousikvartetti ei suostunut soittamaan luurit päässä vaan Paulin laulu ja kitara toistettiin kaiuttimien kautta, jotka sitten vuotivat kvartetin mikkeihin. Olisikohan sillä ollut vaikutusta soundin avoimuuteen?
 
Turha hinkkaaminenhan usein tuhoaa musiikin eläväisyyttä. Rentoa meininkiä on ollut ainakin Liiperin verstaalla aikoinaan.
https://www.youtube.com/watch?v=y651C7aNXRc

uusikaveri: ... kolmiulotteisen stereokuvan antava cd-soitin ...
 
Vai niin: http://tinyurl.com/y72txsfe

uusikaveri: Wiki tiesi kertoa, että jousikvartetti ei suostunut soittamaan luurit päässä vaan Paulin laulu ja kitara toistettiin kaiuttimien kautta, jotka sitten vuotivat kvartetin mikkeihin. Olisikohan sillä ollut vaikutusta soundin avoimuuteen?
 
En usko, että suostumisesta oli kyse: kuulokekuuntelu tuli Beatles-sessioihin ylipäätäänkin paljon myöhemmin. Kuuntelu hoidettiin päällesoitoissa Elefantiksi kutsutulla kaiuttimella, joka sijoitettiin mikin suuntakuvion suhteen kuolleeseen kulmaan.

varakeef: En usko, että suostumisesta oli kyse: kuulokekuuntelu tuli Beatles-sessioihin ylipäätäänkin paljon myöhemmin. Kuuntelu hoidettiin päällesoitoissa Elefantiksi kutsutulla kaiuttimella, joka sijoitettiin mikin suuntakuvion suhteen kuolleeseen kulmaan.
 
Liittyyköhän tuo nimitys mitenkään elephant in the room -sanontaan vai mistä mahtaa olla peräisin.

varakeef: En usko, että suostumisesta oli kyse: kuulokekuuntelu tuli Beatles-sessioihin ylipäätäänkin paljon myöhemmin. Kuuntelu hoidettiin päällesoitoissa Elefantiksi kutsutulla kaiuttimella, joka sijoitettiin mikin suuntakuvion suhteen kuolleeseen kulmaan.
 
Ilmankos varhaisissa Beatles-stereoissa huomaakin (useimmiten) keskelle panoroidussa lauluraidassa vuotoa taustasoittoraidalta. Ja sitten se vuoto yleensä vaimenee, kun lauluraita pimennetään jonkun instrumenttisoolon ajaksi.

Tervehdys silloin mukana olleelta
 
70-luvulla tuli tämä KAMMOTTAVA tyyli - ensin Nappi Ikonen kävi virittämässä studion rummut niin, että ne kuulostivat hyvältä - ja jokaisen äänityssession aluksi ne teipattiin tukkoon maalarinteipillä, minkä jälkeen ne kuulostivat suunnilleen siltä kuin olisi paukutettu pahvilaatikoita nahkahanskat kädessä - siis kämmenillä. Se oli sen aikakauden kuuminta hottia.
 
Kaikki toki mikitettiin hyvin läheltä ja sermejä käytettiin vuotojen pelossa. Paitsi isot jousi- ja puhallinsektiot - ne ovatkin sitten ainoita, jotka kuulostavat luonnollisilta.
 
Laulussa käytettiin jonkin verran kompressoria - niitähän ei ollut kuin muutama per studio - joten vältyimme tältä nykymeiningiltä, missä sisäänhengitys kuuluu kovempaa kuin ulos tuleva vikinä . . .
 
Finnvoxin A-studiossa oli "surkea" mikkivalikoima - rumpukopissa 8xU67 ja studion puolella 8XU67 ;-))) B-studiossa taisi olla yksi dynaaminenkin mikrofoni.
 
Muistan, että oli eräitä tuottajia, jotka eivät antaneet panoroida mitään instrumenttia laitaan ja sitten kyselivät miksi kokonaiskuva kuulostaa niin kapealta - enpä viitsi nimiä mainita . . .
 
Mutta orkkiskysymykseen vastauksena lienee, että niihin aikoihin kehiin tuli Studer A80 moniraitakone - siinä on nykyäänkin hieno ääni.
 
Tässä nyt hätäisesti pikkuisen . . .

Heikki: Nauhurit ja nauhameteriaalit parantuivat, raitoja tuli lisää, lähimikitys yleistyi.
 
Tämä kuulostaa järkeenkäypältä. Sen verran kokonaisvaltainen muutos (koskee myös klasaria, live-taltiointeja jne.), että varmaan nauhurit sekä nauhamateriaalit oli siinä jokseenkin oleellisessa asemassa.

Dolbya alettiin laittamaan enemmän biiseihin.

Welho-77: Dolbya alettiin laittamaan enemmän biiseihin.
 
Olen antanut itseni luulla, että dolbyn vaikutus kuluttajapuolella ulottui lähinnä kasettinauhureiden kohinanpoistoon. Studioissa käytettyjen nauhureiden laadun ja nauhanopeuksien takia itse levyjen soundiin dolbylla oli käsittääkseni minimaalinen vaikutus, jos minkäänlaista (??).
Se, että elokuvateatteriääneen kehitettiin kaiken maailman dolby-patentteja ja laatukriteereitä, on ymmärtääkseni sitten taas eri juttu.

Kalmo: Olen antanut itseni luulla, että dolbyn vaikutus kuluttajapuolella ulottui lähinnä kasettinauhureiden kohinanpoistoon. Studioissa käytettyjen nauhureiden laadun ja nauhanopeuksien takia itse levyjen soundiin dolbylla oli käsittääkseni minimaalinen vaikutus, jos minkäänlaista (??).
Se, että elokuvateatteriääneen kehitettiin kaiken maailman dolby-patentteja ja laatukriteereitä, on ymmärtääkseni sitten taas eri juttu.
 
Spinal Tap -viittaus.

Hyvä säie. Mikä vaikutus mahtaa olla tarkkailumonitoreilla? Että tapahtuiko niissä jotain kehitystä myös?

varakeef: Spinal Tap -viittaus.
 
O shit.... :o/ Vanha kompastui....

varakeef: Spinal Tap -viittaus.
 
Dolby-kohinanpoistolaitetta kyllä käytettiin alkuperäisen käyttötarkoituksen lisäksi erikseen tonneittain kirkkautta ja "hifi-soundia" etenkin lauluun yläpääthän antavana EQ:na. "Lauluun Dolbyä ja ammetta" -eikö Remu näin sanonut?

Gritsen: Dolby-kohinanpoistolaitetta kyllä käytettiin alkuperäisen käyttötarkoituksen lisäksi erikseen tonneittain kirkkautta ja "hifi-soundia" etenkin lauluun yläpääthän antavana EQ:na. "Lauluun Dolbyä ja ammetta" -eikö Remu näin sanonut?
 
Ei, Dan Tigerstedt kysyi "laitetaanko Dolbya", johon Remu vastasi "laita vähän". Kohinanpoistohan oli kuitenkin tunnetusti joko päällä tai pois, sitä ei annosteltu.
 
Ammetta Remu on saattanut joskus pyytää. Tuo "dolbya ja ammetta" on näiden kaikkien tarinoiden sekamelskasta syntynyt yleinen huudahdus.