Yleistä keskustelua musiikista ›

Nyt yhtäkkiä kun asiaa mietin, Pekka Pohjolan kappale "Hereilläkin uni jatkuu" ei yksinkertaisesti voi olla kauhean kaukana maailman parhaan kappaleen tittelistä.

The Beatles: Eleanor Rigby
 
Kerralla päähän jäävä melodia. Omaperäinen, mutta yksinkertainen ja selkeä sovitus. Melankolinen teksti, jossa on tarpeeksi yksityiskohtia, että sen tarinaan voi samaistua. Tekstiä ei kuitenkaan selitetä puhki, vaan tilaa jää myös kuuntelijan tulkinnalle. Vielä kun kappale on tarpeeksi lyhyt, eikä siinä ole turhaa tiluttelua, niin lopputuloksena on täydellisyys.

Jucciz: Nyt yhtäkkiä kun asiaa mietin, Pekka Pohjolan kappale "Hereilläkin uni jatkuu" ei yksinkertaisesti voi olla kauhean kaukana maailman parhaan kappaleen tittelistä.
 
Zappa oli Pohjolalle ilmeisesti voimakas vaikutteiden antaja ja tämä kappale kuulostaa kuin Zappan keksimä rakenne olisi täytetty suomalaiskansallisella jazzasialla. Jos pitäisi valita, pitäisin Pohjolan "maneereita" eli niitä sävelkulkuja ja eleitä joihin hän on mieltynyt parempina kuin Zappan vastaavia. Moni piti Pohjolaa jo 70-luvun alkupuolella maailman parhaana bassokitaristina ja ihmekös tuo.
 
Hargon: The Beatles: Eleanor Rigby
 
Kerralla päähän jäävä melodia. Omaperäinen, mutta yksinkertainen ja selkeä sovitus. Melankolinen teksti, jossa on tarpeeksi yksityiskohtia, että sen tarinaan voi samaistua. Tekstiä ei kuitenkaan selitetä puhki, vaan tilaa jää myös kuuntelijan tulkinnalle. Vielä kun kappale on tarpeeksi lyhyt, eikä siinä ole turhaa tiluttelua, niin lopputuloksena on täydellisyys.
 
Eleanor Rigbyn sanoitus herätti aikoinaan keskustelua jopa runoilijoiden ja runoustutkijoiden piirissä. Erityisesti säepari "Eleanor Rigby - wearing the face that she keeps in a jar by the door - Who is it for?" on hyvin mielenkiintoinen. Musiikin puolella lähemmäs täydellisyyttä, tai paremminkin täydellistä neroutta, on vaikea kuvitella pääsevän.

Hargon: The Beatles: Eleanor Rigby
 
Kerralla päähän jäävä melodia. Omaperäinen, mutta yksinkertainen ja selkeä sovitus. Melankolinen teksti, jossa on tarpeeksi yksityiskohtia, että sen tarinaan voi samaistua. Tekstiä ei kuitenkaan selitetä puhki, vaan tilaa jää myös kuuntelijan tulkinnalle. Vielä kun kappale on tarpeeksi lyhyt, eikä siinä ole turhaa tiluttelua, niin lopputuloksena on täydellisyys.
 
Onhan tämä todella erinomainen biisi, vaikken olekaan varma, että onko ihan maailman paras. Biisi on omasta mielestäni ehkä vähän turhankin lyhyt.
 
Itse en pysty nimeämään yhtä maailman parasta biisiä.

carnation: There Is a Light That Never Goes Out.
 
Tämä on oikea vastaus.

Kylläpä nauratti kun näin tän otsikon. Loistava avaus(vai pitäisikö sanoa jatko-osa) Veli Pesoselta. Toivottavasti tähän saadaan koottua tarkoin valittuja ja ihmiskunnan onnistuneimpia sävellyksiä. Hienoa on myös jos maltetaan kirjoittaa edes kappaleen nimi, nimettömän videolinkin sijaan ja analysoidakin hieman.
 
Täytyy miettiä tätä aihetta vakavasti. Mahdollisuudet erittäin hyvän, jollei peräti sen parhaan kappaleen löytämiseen tällä tavoin ovat olemassa, sillä useimmat meistä ovat käyttäneet huomattavasti enemmän aikaa hyvien kuin huonojen kappaleiden löytämiseen.
 
Tämä keskustelu toi intuitiivisesti heti mieleeni yhden kappaleen, jota olen usein ihaillut juuri eheänä taiteellisena kokonaisuutena, musiikillisena kokemuksena ja onnistuneena sävellyksenä. Näin ollen uskaltaudunkin lisäämään kappaleen tähän ketjuun ontuvin ja subjektiivisin perusteluineni.
 
------------- I was brought to my senses - Sting -----------------------------
 
Laulu vangitsee heti alussa kuulijan yksinkertaisella hartaudellaan, toisiaan seuraavilla laulu- ja kielisoitinmelodiolla sekä runollisilla lyriikoillaan. Kaikki kappaleen näennäisen erilaiset osiot ja tunnelmat punoutuvat hämmentävän hienosti yhteensopivaksi, määrätietoisesti kasvavaksi ja eteenpäin vyöryväksi eeppiseksi ja sopivan sentimentaaliseksi kokonaisuudeksi. Tässä progressiivisessa pop-kappaleessa kaikki soitto- ja sävellystekniset ratkaisut tahtilajeja, viulusovituksia ja jopa vallatonta saksofoniosuutta myöten myöten tuntuvat lopulta palvelevan uskollisesti taiteellisia päämääriä, eivätkä ne ala itsetarkoituksellisesti ohjata toimintaa. Kappaleen loppu voi jakaa mielipiteitä, mutta mielestäni liukuvasti hiljenevä lopetus on sekin erittäin toimiva ratkaisu. Laulun sanoituksissa yhdistyvät kansanmusiikin perinne, hengellinen, inhimillinen, luonnonläheinen ja elämäntarkoituksellinen pohdinta, tekstit tuntuvat siirtyvän luontevasti tyylissään aikakaudelta toiselle, säilyttäen runollisen mutta tarkan ilmaisuvoimansa. Hetki hetkeltä laulu nostaa mielialaa, tunnelmaa ja toivoa.
 
Kappale on myöskin persoonallinen, monipuolinen, tunnistettava ja kaunis.
 
Parhaiten kappaleen uskomattoman hyvyyden ja ylivertaisuuden ymmärtää kun sitä kuuntelee yksin hyvillä suljetuilla kuulokkeilla kattohuoneiston parvekkeella syysyönä lasi viiniä kädessään ja eläytyy kappaleen nyansseihin kapellimestarin elkein.

Nyt tuntuu siltä, että se olisi The Police - Every Breath You Take.
 
Ainakaan prokem ja hevin suunnalta ei kannata lähteä maailman parasta kappaletta etsimään.

Aloitusviestin Beethovenin ylittää ainoastaan Ynkkä soittamassa Beethovenia.
 
Koskas etsitään Kirk Hammettin paras soolo?

Kävin Biitlesien tuotantoa mielessäni läpi epäillen parhaimman löytyvän sieltä. Vaan siltikin piste Space Odditylle. Jos miettii niitä biisejä, joita kuullessaan tuntee tulleensa "kotiin", on Bowien sävellys juuritenkin sellainen. Maaginen laulu.

Ei voi mitään, mutta kyllä tähän on pistettävä Billy Strayhornin 'Lush Life' (1938), erityisesti John Coltranen ja Johnny Hartmanin yhteisesitys kappaleesta vuodelta 1963. Otto on tietysti se ensimmäinen. Hartmanin upea, persoonallinen baritoni ei ole tästä maailmasta, ja hän saa tekstiin tulkinnallaan kaivettua se syvyyden, mitä sanoitukseen on kirjoitettu. McCoy Tynerin komppaus alun rubatossa versessä on maailman parasta, chorus on liikkuvaa ja äärimmäisen sensitiivistä balladisoittoa sekä soolovaihe nykii ja boreilee juuri siellä harmaalla alueella. Ja mikään edellisistä ei nousisi tälle tasolle, jos kappaleen sävellys ja sanoitus eivät olisi näin inspiroivia.
 
http://www.youtube.com/watch?v=7d6_LUDa_Zw

Tämä on kyllä hyvä, kenties paras kaikista The Beatles aiheinen medley eli sikermä, tätäkin voitanee pitää kappaleena musiikista.
Ertyisesti sanoihin on saatu syvyyttä ja kauneutta, joka koskettaa varmasti monia kuulijoita.
 
http://www.youtube.com/watch?v=mIWf4YkIzw4

Vaikea sanoa. Bohemian Rhapsody ehkä.
Biisi on kokonaisuutena moniulotteinen mutta ei mene överiksi miltään osin.
Biisi kestää radiosoiton vuodesta toiseen, mutta toisaalta myös paatuneimmat rokkipoliisitkin pitävät turpansa soukemmalla sitä kuunnellessaan.

Ultrasonido: ------------- I was brought to my senses - Sting -----------------------------
 
Moni-ilmeinen ja komea kappale joka osin muistuttaa Stinginkin levyttämän John Dowlandin musiikkia. Seitsenjakoisen tahtilajin hyödyntäminen on musikaalista ja viehättävää. Voisi hyvinkin olla maailman paras musiikkikappale ainakin jos päällimmäisenä kriteerinä pidetään melodian moniulotteisuutta.
 
jazzmies: Ei voi mitään, mutta kyllä tähän on pistettävä Billy Strayhornin 'Lush Life' (1938), erityisesti John Coltranen ja Johnny Hartmanin yhteisesitys kappaleesta vuodelta 1963.
 
Upea kappale ja fantastinen esitys. Miksei kaikkia pianisteja opeteta soittamaan juuri noin vaan suurin osa liplattelee omiaan jossain marginaalissa? Esimerkillistä ryhtiä.
 
Veksu: Kävin Biitlesien tuotantoa mielessäni läpi epäillen parhaimman löytyvän sieltä. Vaan siltikin piste Space Odditylle. Jos miettii niitä biisejä, joita kuullessaan tuntee tulleensa "kotiin", on Bowien sävellys juuritenkin sellainen. Maaginen laulu.
 
Bowien kappaleiden ylimaallisuus perustuu usein siihen, että solistinen ääni esittää teoreettista kakkosääntä kun pää-ääni loistaa poissaolollaan. Siinä hommassa Bowie on kyllä hyvä.
 
-J: Vaikea sanoa. Bohemian Rhapsody ehkä.
Biisi on kokonaisuutena moniulotteinen mutta ei mene överiksi miltään osin.
 
Freddie Mercuryn tapa pukea eksistentiaalinen murhaballadi pompöösiin operaattiseen formuun ei välttämättä olisi keltään länsimaalaiselta onnistunut. Vuoden 1985 Live Aidin esitys siitäkin kappaleesta on ikimuistoinen. Se oli todellakin Queenin show.

Hargon: The Beatles: Eleanor Rigby
 
Kerralla päähän jäävä melodia. Omaperäinen, mutta yksinkertainen ja selkeä sovitus. Melankolinen teksti, jossa on tarpeeksi yksityiskohtia, että sen tarinaan voi samaistua. Tekstiä ei kuitenkaan selitetä puhki, vaan tilaa jää myös kuuntelijan tulkinnalle. Vielä kun kappale on tarpeeksi lyhyt, eikä siinä ole turhaa tiluttelua, niin lopputuloksena on täydellisyys.
 
Veit sanat suustani . Kaiken lisäksi kyseessä on KAHDEN (perus)soinnun - Em/C teos.
Tosisena tulee mieleen DB : Life On Mars ?
Maailman parhaan kappaleen valintahan on tunnetusti aika absurdia hommaa ...
nimim. Maccan keikkalippu JO hallussa !!!

Bumpy Ride on aika vahva ehdokas. Hyvä tanssibiisi, hyvä rytmi, hyvä rakenne, hyvin vedetty. Sopivasti urpo, mutta kuitenkin hyvällä tavalla herkkä.
 
http://www.youtube.com/watch?v=G2RCCDSBEGk&ob=av3e

-J: Vaikea sanoa. Bohemian Rhapsody ehkä.
Biisi on kokonaisuutena moniulotteinen mutta ei mene överiksi miltään osin.
Biisi kestää radiosoiton vuodesta toiseen, mutta toisaalta myös paatuneimmat rokkipoliisitkin pitävät turpansa soukemmalla sitä kuunnellessaan.
 
Eiköhän se oo tämä. Tietysti olen vähän puolueellinen, sillä kyseisellä biisillä on itselleni ns. tunnearvoa.

Mistähän luin joskus että joku raati oli jossakin valinnut Baching hittibiisin eli Toccata ja Fuuga D-mollissa parhaaksi. Ja toisaalla olen kuullut, että Europen Final countdown (hrrr) olisi valittu.
 
Täytyy sanoa, että tuo Bohemian Rhapsody on varmaan aika yleisesti arvostettu. Siitä saattaisi moni päästä sopuun.
Omasta mielestä parasta on paha sanoa kun se vaihtelee mielentilan mukaan. Sävellyksiä on niin monta hyvviä jotka sopivat eri tilanteisiin aina toinen toistaan paremmin.
 
Pienempänä kuitenkin päätin, että DT:n - Six Degrees Of Inner Turbulence olisi itelle se paras. Ja jos ei paras biisi niin ainakin levy, mutta se ei tainnut olla tässä ketjussa enää relevanttia.

Itselleni se taitaa olla Pink Floydin Brain Damge - Eclipse. Kertosäe aiheuttaa kylmiä väreitä. http://www.youtube.com/watch?v=7wxHEBT7aaU&feature=related
 
Raskaammasta musiikista todella hyvä kappale on Metallican One.

Minulle se on jo monta vuotta ollut The Whon Won't Get Fooled Again. Varsinkin sen jälkeen, kun sain todistaa sen livenä 2007 Hartwall Areenalla. Siinä on sellaista alkukantaista raivoa ja vimmaa, että oksat pois. Varsinkin biisin kliimaksi, huhhuh!!!
 
Tässä on mielestäni paras versio ko. biisistä
 
http://www.youtube.com/watch?v=zydAs5bRW1U
 
Hyvänä kakkosena tulee sitten Rolling Stonesin Gimme Shelter.

Olen tullut siihen tulokseen, että maailman paras musiikkikappale on Beatlejen A Day In The Life.