Yleistä keskustelua musiikista ›

Borlag:
Niin vaan meikäläisestäkin tuli levottomien teinivuosien ja sen aikaisten törppöilyiden jälkeen tasapainoinen kahden lapsen isä, ilman mitään "ammattikasvattajia",
.
 
Ehkä sinut on varustettu hieman tavanomaista vahvemmalla kapasiteetilla?
 
Sen kummemmin omaan työelämääni kajoamatta, mutta saan päiväsaikaan kasvattamisesta nimellisen korvauksen. Kotona kasvatan ilmaiseksi.
 
-----
 
On tutkittu, että lapsen kielellinen kehittyminen perustuu eri vaiheisiin ja matkimiseen. Jos lapselle tarjoaa riimiä, toistoa ja tutunkuuloisia sanarakenteita, kieli vahvistuu paremmin ja pohja/perustus on vakaa. Jos lapsen pitää yrittää bongata riimit ja sanarakenteet vieraskielisestä, ehkä hieman aggressiivisesta laulusta, vaikeata on - ja joku vaihe saattaa jäädä käymättä.
 
Ja taitaa punkkariäidin lapsi olla jos ei muuta, niin saanut ainakin jonkinlaista asennemallia omasta lapsuudestaan. Sen sijaan, että olisi avoin kaikenlaiselle musalle.

Kailis:Aikamme jaksoimme kuunnella, kunnes hankimme neurologilta paperin jossa todettiin että lapsi on täysin normaalilla tavalla vilkas.
 
Voihan olla, että päiväkodissa ei riittänyt resursseja hoitaa tätä vilkasta kaveria, joka ilmeisesti vaati erityishuomiota? Henkilökunta rajallinen, sylejä tietty määrä, tunteja työpäivässä sopivasti, toiset vanhemmat hiillostivat, kun yksi häiritsee/on vilkas tm. Something that doesn't catch the eye.
 
Eli, vaikka halutaan, ei voida.
 
Tai, AD/HD-diagnoosilla lapsenne olisi saanut erityislapsistatuksen, mikä olisi tuonut resurssia=rahaa=henkilökuntaa lisää päiväkotiin.

Kailis: Thienovaraista vihjailua siitä että on ADHD tapaus. Aikamme jaksoimme kuunnella, kunnes hankimme neurologilta paperin jossa todettiin että lapsi on täysin normaalilla tavalla vilkas .
 
Oikein teitte. Diagnoosejahan saavat tietysti tehdä vain psykologit, neurologit ja lääkärit... Jos jotain löytyy, aloittaa moniammatillinen työryhmä tämän jälkeen suunnitella lapselle omaa opetussuunnitelmaa, jos on siihen tarvetta.

Borlag: Vai että oikein ammattikasvattajana. Ennen muinoin tuollaisia kutsuttiin isiksi tai äideiksi. Nykyään onkin tapana syytää kaikki vastuu pois vanhemmilta tarhatädeille ja koulujen opettajille. Samaan syssyyn syytetään kaikista epäkohdista epäolennaisia asioita kuten musiikkia, elokuvia, pelejä... kaikkea mahdollista, kunhan ei vaan vanhemmille sysätä minkäänlaista vastuuta. Ja jos arvon "ammattikasvattajien" kuvaus lapsista on "levottomat otukset" niin eipä voi kovin ammattitaitoisiksi kutsua.
 
Asiaa puhut. Mutta kasvatuksen institutionalisoituminen ei suinkaan ole päiväkotien ja koulujen kasvattajien vika; juuret ovat syvällä suomalaisen yhteiskunnan kehityksessä. Kasvatusperinne on katkennut, kun muuttoliike on alkanut, ei enää asuta isovanhempien kanssa samassa taloudessa tai saman katon alla... Kun ei ole vanhemmilla tukiverkkoa, ovat he kovin yksin kasvatuksensa äärellä ja tämä taas johtaa siihen, että koulut ja päiväkodit saavat toimia kasvatusperinteen siirtäjinä yhä enemmän. Kuitenkin lapset viettävät suurimman osan aikaa vanhempiensa tai vanhempansa kanssa. Osittain yhteiskunnan psykokulttuuristumisen (kaikki psykologisoidaan) vuoksi kasvatus välineellistyy ja joka käyttäytymisen käänteeseen pitää löytyä joku termi.
 
Niin vaan meikäläisestäkin tuli levottomien teinivuosien ja sen aikaisten törppöilyiden jälkeen tasapainoinen kahden lapsen isä, ilman mitään "ammattikasvattajia", ihan tuikitavallisen teininä äidiksi tulleen punkkarin kasvattamana. Lapsuus meni Rainbowia, Deep Purplea ja Black Sabbathia kuunnellessa, samalla kun Maukka Perusjätkä ja Pelle Miljoona toimi meikäläisen lapsenvahtina. Lastenlauluja ei myöskään lauleskeltu, vaan iltapuulle mentiin lauleskellen "äkynää", eli toisinsanoen Maukan Säpinää biisiä.
Kuten sanottua, lapsi viettää kuitenkin onneksi suurimman osan aikaa vanhempansa/vanhempiensa seurassa ja vuorovaikutuksessa, joten "ammattikasvattajien" roolia on turha suurennella.

Torsti Suomi: Voihan olla, että päiväkodissa ei riittänyt resursseja hoitaa tätä vilkasta kaveria, joka ilmeisesti vaati erityishuomiota? Henkilökunta rajallinen, sylejä tietty määrä, tunteja työpäivässä sopivasti, toiset vanhemmat hiillostivat, kun yksi häiritsee/on vilkas tm. Something that doesn't catch the eye.
 
Aina on lapsia, jotka ovat omassa toiminnassaan niin luovia, että asettavat aikamoisia haasteita "ammattikasvattajille". Jos näin ei olisi, pitäisi olla todella huolissaan.
 
Tai, AD/HD-diagnoosilla lapsenne olisi saanut erityislapsistatuksen, mikä olisi tuonut resurssia=rahaa=henkilökuntaa lisää päiväkotiin.
Ehkä. AD/HD-lapsiksi leimattiin joku aika sitten levottomat tai villit lapset ihan syyttä suotta. Ilman diagnoosia ei ketään siihen saa leimata. Keijo Tahkokallio sanoo, että suurin osa "AD/HD" -lapsista ovat vain rajattoman kasvatuksen tulosta.
 
Mutta siitä lasten musiikkimausta. Lapset eivät ole irrallisia saarekkeita tässä yhteiskunnassa, vaan kasvavat vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Ympäristö on yksi lapsen kasvattajista. Kuten T.Suomikin sanoi, on suomenkielisten lastenlaulujen voima niiden riimeissä, sanoissa...
 
Jos lapset eivät kuuntele suomalaista lastenmusaa, kannattaa heille lukea edes joka ilta iltasatu. Ne lapset, joille luetaan iltasatu, tunnistetaan päiväkodeissa. Näin hivenen kärjistetysti sanottuna.

Torsti Suomi: Ehkä sinut on varustettu hieman tavanomaista vahvemmalla kapasiteetilla?
 
Vaikea sanoa, mutta tuskin.
 
On tutkittu, että lapsen kielellinen kehittyminen perustuu eri vaiheisiin ja matkimiseen. Jos lapselle tarjoaa riimiä, toistoa ja tutunkuuloisia sanarakenteita, kieli vahvistuu paremmin ja pohja/perustus on vakaa. Jos lapsen pitää yrittää bongata riimit ja sanarakenteet vieraskielisestä, ehkä hieman aggressiivisesta laulusta, vaikeata on - ja joku vaihe saattaa jäädä käymättä.
 
Onko tässä otettu huomioon sitä että ehkäpä on hyödyllistä oppia myös vieraita kieliä samalla. Oma viiden vanha meinaan opettelee englantia ihan suoraan kysymällä mitä biiseissä lauletaan, tai mitä telkkarista kuulee.
 
edit: örinöistä ei kysele, naureskelee niille vaan. Muutenkin puhuttu että kaikki mitä niissä lauletaan ei ole kovin fiksua, tai tosiperäistä, sama telkkarin juttujen kanssa. Muksu ymmärtää oikean ja väärän, ja myöskin sen että telkkarissa tapahtuu kaikenlaista mitä tosielämässä ei. Ei esimerkiksi ihmettele yhtään kun naapurin koira ei puhu lainkaan vaikka saduissa puhuu...
 
Ja taitaa punkkariäidin lapsi olla jos ei muuta, niin saanut ainakin jonkinlaista asennemallia omasta lapsuudestaan. Sen sijaan, että olisi avoin kaikenlaiselle musalle.
 
Juu ei. Levyhyllystä löytyy tasapuolisesti poppia, progea, jazzia, niin wanhan ajan heviä kuin uudempaakin mättöä, rockia ja erityisesti bluesia. Ainoa yhdistävä tekijä noilla on se että kuuntelen lähinnä pelkästään kitaramusiikkia, vaikka onhan tuolla fonilla soitettua tavaraa myöskin, ja klasaria.

Borlag:
Onko tässä otettu huomioon sitä että ehkäpä on hyödyllistä oppia myös vieraita kieliä samalla. Oma viiden vanha meinaan opettelee englantia ihan suoraan kysymällä mitä biiseissä lauletaan, tai mitä telkkarista kuulee.
 
Siinä on todennäköisesti otettu huomioon se, että lapsen on opittava ensin oma äidinkielensä, tunnekielensä, ennen kuin esim. muiden kielten oppiminen on optimaalista. Eli: jokainen puhukoon ja laulakoon lapselleen omalla äidin- eli tunnekielellään.
 
Jos haluaa hakea negatiivisia esimerkkejä kielenoppimisen vaikeuksista, riittää niitä hurumycket esim. 1960-70 luvulla Ruotsiin muuttaneiden jälkeläisissä, jotka eivät oppineet kunnolla kumpaakaan kieltä.

Sellaisia traumoja en soisi edes pahimmalle vihamiehelleni että laulamaan rupeaisin, millään kielellä... Kyllä muksulla kaikenmaailman Ipanapa ja Rölli CD:t soi huoneessaan aina kun haluaa niitä kuunnella. Iltasadut luetaan niinä iltoina kun ei temppuilla iltapuuhien kanssa, tai vetkutella iltapalan kanssa niin että iltasadulle kuuluva aika menee jo siihen.
 
En muksulle tuputa englanninkieltä lainkaan, vaan hän tuppaa itse kyselemään aina silloin tällöin. Aivan kuten hän aina silloin tällöin haluaa kitaraa rämpytellä, mihinkään tuollaiseen en häntä pakota tai ohjaa. Tottakai huomaan toki sitä että muksu tuppaa haluamaan kitaran juuri silloin kun isikin sitä soittaa, kyselee koska pääsee mukaan keikoille kun tietää että isukki on menossa. Silti huomaan aivan yhtälailla jos muksu ei yhtään tykkää jostain asiasta, oli se sitten rankempi metalli tai ärsyttävän kimeällä äänellä lauletut lasten laulut, joissa itseasiassa muksullani taitaa ärsytyskynnys ylittyä jopa nopeammin kuin itselläni.

Borlag: Sellaisia traumoja en soisi edes pahimmalle vihamiehelleni että laulamaan rupeaisin, millään kielellä...
 
Hivenen olen eri mieltä. Anna palaa vaan. Oman vanhemman ääni on aina se maailman tärkein ääni.

Borlag:
 
Juu ei. Levyhyllystä löytyy tasapuolisesti poppia, progea, jazzia, niin wanhan ajan heviä kuin uudempaakin mättöä, rockia ja erityisesti bluesia. Ainoa yhdistävä tekijä noilla on se että kuuntelen lähinnä pelkästään kitaramusiikkia, vaikka onhan tuolla fonilla soitettua tavaraa myöskin, ja klasaria.
 
Mutta ei lastenlauluja, tyyliin Pikku-Marjan eläinlaulut tai muut perinteiset, riimeihin perustuvat vedot

glx405: Hivenen olen eri mieltä. Anna palaa vaan. Oman vanhemman ääni on aina se maailman tärkein ääni.
 
Hyvä!
 
Ja oma kieli on lapselle se maailman tärkein kieli.
 
...myöhemmin vieraat kielet saattavat nousta tasoihin, mutta tunnekieli on tunnekieli.

Torsti Suomi: Mutta ei lastenlauluja, tyyliin Pikku-Marjan eläinlaulut tai muut perinteiset, riimeihin perustuvat vedot
 
Lapsen levyhylly on erikseen hänen omassa huoneessaan, sieltä löytyypi kyllä.

Selvennykseksi,
 
olen isä.
olen töissä lasten parissa.
soitan.
soitan kotona levyjäni.
 
Lapseni ovat silti minusta erillään olevia pikkuotuksia. He kuulevat minun levyjäni, minun lauluani, minun soittoani. He kuulevat lastenlauluja, lastenriimejä ja satuja.
 
Ikinä en pakota heitä kuuntelemaan mitään (paitsi radiota autossa, jos on isin ohjelma kesken). Vanhempi poika leikkii suomella menne tullen. Nuorempikin yrittää, vaan ihan kaikkia äänteitä ei vielä ole hallussa.
 
Meidän pojille ei osteta muodissa olevia pääkallovaatteita, batman-paitoja, luuranko- tai pyssykalsareita tm. Heille ostetaan mielenkiintoisia, värillisiä, värikkäitä kuoseja, jotka vetävät puoleensä muutenkin kuin veren avulla.
 
Ja toistaiseksi ovat ihan hyvin kasvaneet.
 
.... työssäni tapaamistani tenavista en sanoisi ihan samaa.

Mielenkiintoista sinänsä, että kun esimerkiksi minä 70-luvulla tietoisestikin ajauduin musiikkimaussa heiti teini-iässä eroon vanhempien "humppa"-mausta ja loikkasin sen kuuluisan generation gap:n toiselle puolelle ja tavallaan olen pysynytkin siellä, niin nykyään lapset ja vanhemmat kuuntelevat samaa musaa. Siis me rocksukupolven tuotokset.
 
Mikä tähän on johtanut? Miksi lapset eivät pyrikään enää välttämättä eroon vanhempiensa musiikkimausta, vaan mukautuvat siihen? Sekö, että vanhemmat eivät haluakaan enää aikuistua musamaussaan, yleisesti eivät halua ikääntyä? Vai onko tuhokapitalismi tuonut lonkeronsa niin syvälle, että lapset ovat kuluttajina jo niin vahvoja, että he eivät enää jatka, siitä mistä vanhemmat aloittivat, vaan ovat jo täysivaltaisia kuluttajia? Vai sekö, että lasten tai oikeastaan nuorten on vaikea erottua vanhemmistaan musamaullaan, kun vanhemmat nyökyttelevät hyväksyvästi päätään mörkkihevin mukana ja kertovat muistojaan punkkarina olostaan?
 
Ja miten tämä vaikuttaa klassiseen irrottautumiseen vanhemmista kapinan, murrosiän, kautta?

...koska nykymusiikki on niin kertakäyttöistä, että siitä riittää riemua vain hetkeksi. Lapsetkin (teini-iässä) toteavat, että faijan purplet ja äitin yöt ovat kuitenkin paljon kovempia kuin Koop, Anna ja Ari. Eli, nuoret panostavat laatuun - vaikka perinteiden kustannuksella

Torsti Suomi: ...koska nykymusiikki on niin kertakäyttöistä, että siitä riittää riemua vain hetkeksi. Lapsetkin (teini-iässä) toteavat, että faijan purplet ja äitin yöt ovat kuitenkin paljon kovempia kuin Koop, Anna ja Ari. Eli, nuoret panostavat laatuun - vaikka perinteiden kustannuksella
 
`Nyky`musiikkia on joka lähtöön. Itse kuuntelin iskelmiä, ja riipustelin sanoja ylös ennen kuin tuli Hurriganes, Hector ja Jyrkiboy, joten oma merkityksensä kertakäyttömusakillakin.
 

 
glx405:"Miksi lapset eivät pyrikään enää välttämättä eroon vanhempiensa musiikkimausta, vaan mukautuvat siihen? Sekö, että vanhemmat eivät haluakaan enää aikuistua musamaussaan, yleisesti eivät halua ikääntyä? Vai onko tuhokapitalismi tuonut lonkeronsa niin syvälle, että lapset ovat kuluttajina jo niin vahvoja, että he eivät enää jatka, siitä mistä vanhemmat aloittivat, vaan ovat jo täysivaltaisia kuluttajia? Vai sekö, että lasten tai oikeastaan nuorten on vaikea erottua vanhemmistaan musamaullaan, kun vanhemmat nyökyttelevät hyväksyvästi päätään mörkkihevin mukana ja kertovat muistojaan punkkarina olostaan?"
 
Hyvä kysymys. Tyytyvätköhän lapset fanittamaan vähän hillitymmin. Netti ja tietokonepelit ainakin nyt kuitenkin ovat virallisin syy siihen, miksi nuori polvi on jälleen kasvamassa kieroon. Pelien ääressä kulutettu aika on kova pala vanhemmille, jotka toivoisivat lasten leikkivän samoja energisiä ulkoleikkejä joita itsekin aikoinaan.

Tämän illan Tartu Mikkiin -ohjelmassa oli paljon lapsia (jostain syystä) yleisössä ja esiintymässä. Silmiini ja korviini kalskahti kuitenkin hemmetin pahalta tämä 5-7v pikkupoika, joka lauleskeli Servon Pelimiestä. Artisteilla oli hauskaa, yleisöllä oli hauskaa ja ilmeisesti kaikilla piti olla hauskaa. Onhan se hauskaa, jos pikkupoika laulaa isojen poikien lauluja. Voi vittu, sanon minä. Mitähän helvettiä äitillänsä on liikkunut siinäkin kohdassa?

Tosi mukavaa löytää täältä näitä lapsiaiheisia ketjuja..
 
Meillä on kuunneltu ja tarjottu kaikenlaista musiikkia nyt 2,5v. pojalle. Rölli on tämän hetken ehdoton suosikki. Hän kyllä kuuntelee mielellään myös mm. Sonny Boyta, mutta se johtuu vaan siitä että halusin eräänä iltana itse kuunnella sitä ja sanoin että "tässä olis levyllinen tuusannuuska muikkusta..."
 
Kiertävänä lastenhoitajana työskennellessä, kun alueella on reilu tuhat lasta, näkee aika mielenkiintoisiakin mieltymyksiä musiikin suhteen ja musiikkimakujen suhteen. Tuiki tuiki tähtöset on lähtökohtaisesti jokapaikassa ensimmäinen ehdotus kun kysyy mitä lapset haluaisi laulaa. Silti eräässä paikassa vastaus kysymykseen oli: Osaatsä vetää sen Haivei tu hell? (poika 5.v)

Ei oo omia skidejä. Enää. Tai siis vielä. He. Joo.
Mut mä kuulemma ällistytin tarhatädit vastauksella "Bryan Adams" kysymykseen "Minkälaisesta musiikista tykkäät?"
 
Ala-asteella MoonTv Taistosta pyöri Type O Negativen Black No.1, jonka musavideoa en uskaltanu kattoa mut biisi oli niin mieluisa niin teksti-tv(jota moontv:llä ei ollu, mutta se musta ruutu) päälle ja musa kuulu. Se ja Maidenin Hallowed Be Thy Namen Donningtonin veto tais olla ne mitkä vei mut pois Backstreet Boysista ja Ricky Martinista joihin olin siirtyny Frööbelin ja krhm Bryan Adamsin kautta.
Omia skidejä odotellessa..

LesPaul70: Millaisesta musiikista palstalaisten lapset tykkäävät?
 
2 vuotias poika tykkää Aknestikista. Sitä pitää soittaa joka päivä. Muun ajan se laulaa sitä "... henki loppuu tukehDUUN..."
 
9 vuotias tyttö tykkäsi ennen Dingosta, kuunteli vain sitä. Nyt en ole kuullut sen kuuntelevan itsekseen mitään n. puoleen vuoteen.
 
8 vuotias poika kuuntelee supermarion taustamusiikkia. Oli etsinyt youtubestakin videon jossa kuulemma joku soittaa kahdella kitaralla sitä. Sille piti nyt hommata itselleenkin kitara.