Yleistä keskustelua musiikista ›

Kitara-pop ja noise.

Vaikea sanoa mitään kovin yleismaailmallista, mutta jos mietin oman musiikkimakuni ääripäitä, niin toisen pään muodostaa ehkä YUP:n varhainen hc-punk ja toisen klassinen musiikki. Siihen välille mahtuu jo monenmoista.

Funeral doom -- Power Metal
 
Näin raskaan musiikin saralla.

Onhan näitä hauskakin miettiä, mut just tällänen ääripää-ajattelu sumentaa sen oikean näkymän ja muuttaa erilaisuuden vastakkaisuudeksi. Ei se sitten loppupeleissä ole niin kivaa.
 
Minä en kyllä allekirjoita mitään kehonmusiikki/sielunmusiikki -jakoja.
 
Vois melkein sanoa, että musa on musaa.

Joo samaa mieltä.
 
eri mieltä

Joku kaverini väitti eurooppalaisen musiikin ääripäiksi lappalaisten joiut ja espanjalaisen flamencon.

John Cage vs Free. Niinko häkki ja vapaa.
 
Tämä taisi olla vitsi.
 
Hmm...
 
Minimalismi tai Rave - jälkisarjallisuus
 
Ajatuksena yksinkertaisuus vs. kompleksisuus
 
Jälkisarjallisuus - Rave tai afrikkalainen primitiivirynkytys
 
Hankalat, mutta merkitykselliset muotorakenteet vs. helposti tanssittava ja kiva rytmi alusta loppuun
 
Schönberg, Debussy, jne. - Cage, Minimalistit, jazz, jne.
 
Pikkutarkka uskollisuus kappaleelle ja säveltäjälle vs. vapaus vetää vähän miten haluaa(improvisaatiojaksojen ja -elementtien lisäksi tarkoitin myös tulkintaohjeiden määrää)
 
Fluxus, jotkut Cagen teokset - muu musiikki
 
Musiikin ei tarvitse välttämättä olla musiikkia, etteikö se kysyisi, mitä on musiikki ja mitä sillä voi tehdä. Näissä tapauksissa pelkkä ajatus musiikin olemuksesta voi tuoda teokselle valtavasti uudenlaista sisältöä.
 
Yritin keksiä vastakkainasettelun soitetun tavaran määrästä, mutta en saanut mitään hyvää esimerkkiä. Keksikää joku muu se. Paljon voisi olla Noise, Wagner, Mahler?

Hevi - kaikki muu musiikki
 
Näin se usein tuntuu olevan ;)

Täytyy sanoa että eka kerta, kun kuulen jonkun kutsuvan CMX:ää viimeisen päälle tuotetuksi huumoripopiksi! Hatunnosto.

 
Juu. Miksi muuksi sitä sanotaan kun lukioikäiset kuuntelevat ihan uskonnollisessa hurmoksessa musiikkia ja palvovat bändiä.. jo useampi sukupolvi on tehnyt näin. Kyllä kai sen kieroutunutta huumoripoppia täytyy olla.
 
IMHO ääripäiden etsiminen on turhaa, varsinkin kun se miten ajattelee nämä akselit ja miten sijoittaa niille bändit on sangen henkilökohtaista.
 
Itseasiassa Ultrabra ja muu musiikkikaan ei ole ääripäitä, sillä vertailu pitäisi mennä näin:
"ihan kiva"-bändit/yhdentekevät - bändit jotka oikeasti ovat hyviä tai huonoja jonkun henkilön mielestä
 
Eli esim. mulla Ultrabra menisi tuonne erittäin huonojen ja ärsyttävien bändejen kategoriaan, mutta en toisaalta voi olla kunnioittamatta edesmennyttä kuoroalauluyhtyettä siitä että bändi herätti fiiliksiä (todella ärsyttävä) aikana jolloin liian suuri musiikista kuulostaa täysin yhdentekevältä.

Tuleeko mieleen, mitkä bändit taikka musiikkityylit olisivat täysin toistensa ääripäitä? Vai voiko sellaisia edes musiikissa olla?
 
Ääripäät ovat todennäköisesti lähempänä toisiaan kuin keskiarvoa. Ääripää toki on, mutta jos kaikki tällaiset rakenteet ovat syklisiä, kuten ajattelen, on kyseessä varmaan sama ääripää eri suunnista lähestyttynä.
 
Mikä ei sitten tarkoita, että Manowarin keikalla kuultu riitti, missä yleisön edustaja saa rämpätä soinnun "maailman kovaäänisimmän kitaraseinän" läpi olisi täsmälleen sama, kuin Motelli Skronklen keikka joka jäi kuulematta (vaikka olin hiljaa eturivissä) kun pulunperhana räpytti siipiään niin kovaa laskeutuessaan.

Omista suosikeistani voisin nimetä ääripareiksi vaikkapa Meshuggah - Portishead. Perusteina voisin mainita esimerkiksi soundi- ja rytmimaailman (raskas/vivahteikas kompleksinen/yksinkertainen), lyriikan aihepiirit, laulajien äänet ym. ym. Aivan varmasti näilläkin yhtyeillä on jotain yhteistä, enkä oikeastaan usko varsinaisten musiikillisten ääripäiden olemassaoloon, sillä muuttujia löytyy näiltä akseleilta loputtomasti.
Musiikin synnyttämä tunnetila vaihtelee kuuntelijasta riippuen huomattavasti - suurin osa kavereistani ärsyyntyy riippumatta siitä pistänkö Meshuggahin vai Portisheadin soimaan.

Barry White - Frank Black

The Crash - The 69 Eyes

Pikku G - Metallica

Mun mielestä on periaatteessa kahdenlaista musiikkia:

musiikkia keholle ja musiikkia sielulle.
 
Mielenkiintoinen jaottelu, havainnollista vähän?

kompleksisuus
 
Apua, off-topic, mutta on pakko älähtää tähän väliin, kun tuo sana on näkynyt jo ainakin kaksi kertaa ja särähtää niin etten kestä. Kompleksisuus ei ole yksinkertaisuuden vastakohta. Se tarkoittaa että asialla tai ihmisellä on komplekseja.
 
Itse ehdotan ääripäiksi Britney Spearsiä ja Diamanda Galásia.

Tuleeko mieleen, mitkä bändit taikka musiikkityylit olisivat täysin toistensa ääripäitä? Vai voiko sellaisia edes musiikissa olla?
 
No mites ois
atonaalinen moderni musa - kolmen soinnun blues
 
En tiedä ääripäistä .. mutta monella tapaa noissa ollaan kaukana toisistaan: tonaalisesti "rajatonta" - tiukasti rajattua; eliitin musiikkia - kansanmusiikkia; abstraktia - tarinankerrontaa .. jne.

Myös voisi sanoa, että länsimaalainenmusiikki vastaan joku intialainenpimputus voisi olla joitain ääripäitä. En kyllä osaa sanoa sellaista faktaa, enemmänkin vain mielipiteitä.

atonaalinen moderni musa ... eliitin musiikkia
 
Tuohon kaipaisin vähän perusteluja. Riippuuko musiikkimaku kuuntelijan yhteiskunnallisesta asemasta..?

Tuohon kaipaisin vähän perusteluja. Riippuuko musiikkimaku kuuntelijan yhteiskunnallisesta asemasta..?
 
No tuota, näillä on kyllä yhteys keskenään. Tai ainakin, jos uskomme ranskalaista sosiologia Pierre Bourdieauta, ja miksemme uskoisi? No niin. Siis.
 
Bourdieau puhuu kulttuurillisista makuasioista, ts. kulutuksesta kulttuurillisena pääomana. Hänen mukaansa "kulttuurillista pääomaa on sellaisia tuotteita koskeva osaaminen, jota yhteiskunnan kapeammat yläkerrokset harrastavat". Tämähän näkyy esim. siinä, että suuri osa ilmoittaa arvostavansa vaikkapa dokumenttiohjelmia enemmän kuin Kauniita ja rohkeita, mutta katsojaluvut ovat nurinkuriset. Tai musiikissa moni pitää klassista musiikkia jollain tavalla hienona, harva kuuntelee.

Tästä päästään siihen, että hankkimalla itselleen kulttuurillista pääomaa, ts. arvostettuja kulttuurin aloja koskevaa tietämystä, on mahdollista hankkia itselleen arvostusta yhteiskunnassa.
 
Tämä kaikkihan johtuu siitä, että arvioimme toisiamme monilla kriteereillä. Miljonääri, joka lukee vain Aku Ankkaa ei välttämättä ole arvostetumpi kuin keskituloinen kulttuurin monialaosaaja.